Kuudensia aisteja (S • Sirius/Remus, hölmöilyä hyvässä tarkoituksessa • triplaraapale)

[Waulish]

S
Harry Potter ei ole minun omaisuuttani. Tämä teksti on fanifiktiota, jota kirjoittelen vain omaksi (ja mahdollisesti muiden) iloksi.

Tämä teksti on kirjoitettu alun perin Raapalejuoksuun Neptunuksen tarjoamasta sanasta hiippailla. Kerrankin ehdin jatkaa juoksua, jee! Ajattelin julkaista tämän omillaankin, kun on tullut kirjoitettua ja julkaistua viime aikoina niin vähän. Plus pitkästä aikaa Sirius/Remusta! Taustatietona kerrottakoon, että vaikka matami Prilli on kai lähinnä tullut tutuksi Harryn ja kumppaneiden kouluajoilta, hän aloitti kirjastonhoitajana Tylypahkassa jo vuoden 1974 tienoilla ja vaikutti siellä siten myös kelmien kouluvuosina.


Remuksesta näkyy nojatuolin selkänojan takaa vain hiustupsu. Kuuluu sulkakynän rapinaa, kun Remus kirjoittaa pergamentille. Hän vaikuttaa täydellisen keskittyneeltä, ja Sirius uskoo tällä kertaa onnistuvansa, kunnes –

”Et viitsisi hiippailla, Anturajalka”, Remus toteaa ykskantaan ja kastaa sulkakynänsä mustepulloon sellaisella tarmolla, että muutamia mustepisaroita pirskoaa avonaisen kirjan sivuille.

Sotku saa Remukseen liikettä. Hädissään hän hapuilee taskustaan nenäliinan, johon hän ilmeisesti on aikeissa yrittää imeyttää musteen ennen kuin se imeytyy paperiin, mutta matkan varrella hänen kyynärpäänsä osuu mustepulloon ja kaataa sen kumoon. Sirius hyökkää nostamaan pullon pystyyn ennen kuin sen koko sisältö leviää pöydälle. Tuloksena on pieni, tumma läntti, joka kiiltelee takkatulen kajossa, ja entistä hätääntyneempi Remus, joka hylkää kirjanpuhdistusoperaationsa ja uhraa nenäliinansa sen sijaan pöydän kuivaamiseen.

”Voi ei”, Remus vaikertaa. ”Tähän jää tahra – ja tuo kirja, se on kirjaston ja historiallinen painos, matami Prilli uskoi sen minulle vain sillä ehdolla että pidän siitä erityisen hyvää huolta –”

Sirius tuntee alakuloisen, syyllisen painon rinnassaan. Remus on viime aikoina stressannut tulevia kokeita, jotka ovat luvassa aivan täydenkuun jälkeen, ja joskus pienikin vastoinkäyminen tuntuu sysäävän hänet yli laidan. Siriuksen on myönnettävä, että hänestä on hauskaa yrittää säikäyttää tai vähintäänkin yllättää Remus halaamalla takaapäin, mutta kun hän nyt seuraa Remuksen ahdinkoa, hän katuu äskeistä yritystään. Pahinta on, ettei Remus edes säti Siriusta, kaiken alkua ja juurta. Yritys oli sitä paitsi turha, koska Remusta ei yllätä mikään; hänellä on kai kuudes aisti, joka vaistoaa kaiken, mitä samassa tilassa tapahtuu.

Toisaalta – jos Siriuksella itsellään olisi kuudes aisti, se vaistoaisi, että hänen ystävänsä tarvitsee taukoa opiskelusta, vaikka tauko sitten olisi pelkkä kömpelö, yllätyksetön halaus takaapäin. Sirius puree huultaan. Sitten hän istuutuu käsinojalle, hivuttaa kätensä Remuksen kämmenselälle välittämättä alle jäävästä mustetahraisesta nenäliinasta, ja hakee Remuksen katsetta.

”Lupaan loitsia siihen elämäni tahranpoistoloitsun”, Sirius sanoo.

Varsinainen anteeksipyyntö juuttuu kurkkuun, mutta kun Remus sulkee silmänsä ja pysähtyy hengittämään, Sirius tietää sen välittyneen. Sirius puristaa lujempaa.

[Vendela]

Kivaa että julkaisit tämän omanakin Huomasin tämän tuolla juoksussa mutta kiva kun nyt tätä voi kommentoida erikseen.

Tässä oli jotenkin tosi kiva tunnelma vaikka Remuksella olikin aikamoinen stressi menossa. Onneksi kirjalle ei käynyt pahemmin ja onneksi Sirius lupasi auttaa ❤️ Tämä oli myös siinä mielessä kiva ettei tässä aivan käynyt selville olivatko nämä kaksi jo pari vai oliko kyseessä pre-slash. Eikä sillä oikeastaan ole edes väliä sillä olipa kummin vaan niin tämä toimi kivasti

Kiitos, olipa kivaa lukea näistä kahdesta juuri sinun kirjoittamana.

Vendela

[Felia]

Aww, olipas tämä kiva pieni palanen.

Remuksen stressi oli kyllä ikävä seikka - stressi on ärsyttävintä ja väsyttävintä ikinä - mutta onneksi Sirius kuitenkin sai tämän oloa hieman huojennettua. Aina ei hommat putkeet mene ja eritoten tuollaisessa hosumistilanteessa helposti alkaa tapahtua enemmän vahinkoa kun yhtä pientä vahinkoa yrittää estää tapahtumasta.

Hyvä, että kommelluksesta huolimatta kirja selvisi suuremmilta vahingoilta ja eiköhän puhdistusloitsu tehoa muuhun sotkuun. Ehkäpä tuo tapahtuma antoi Remukselle hyvän vihjeen, että olisi ehkä pienen tauon paikka.

Tässä oli kiva tunnelma, vaikka stressi itsessään ei ole kiva asia. Hienoa, että julkaisit tämän omana tekstinään - itsellä harvemmin tulee luettua tekstejä tuolta itse Raapalejuoksusta.

Kiitos tästä! ♥

[hiddenben]

Jee, uutta tekstiä sinulta ja vielä Sirremusta! Onpa luksusta! Kivaa, että ehdit mukaan juoksuun ja julkaisit tämän vielä erikseen, koska juoksussa on tullut paljon raapaleita, joita mielellään kommentoisi! Erityisen hieno lisä tähän raapaleeseen on tuo upea banneriotsikko, se tuo tähän aivan oman lisänsä ja on samanaikaisesti dramaattinen ja kodikkaan velhomainen ♥

Tykkään tämän tekstin tunnelmasta. Tässä välittyy Remuksen stressi ja ahdistus, kuinka veitsenterällä hän onkaan, mutta sitä tasapainottaa Siriuksen ja Remuksen ystävyys ja molemminpuolinen välittäminen. Teksteissä on ihanaa, kun hahmot ymmärtävät toisiaan myös ilman sanoja, ja tässä tuo yhteys tulee esiin vahvasti. Pidin erityisesti siitä, miten Sirius esiintyy tässä sekä leikkisänä että vakavana, tarjoten Remukselle juuri sitä, mitä hän sillä välin kaipaa. Sirius on jopa yllättävän vakava sanoessaan ”Lupaan loitsia siihen elämäni tahranpoistoloitsun”, mutta toisaalta se kertoo vain siitä, kuinka paljon Remus ja hänen hyvinvointinsa hänelle merkitsee

Yksityiskohta matami Prillistä oli hauska, vaikka Remus hänestä stressaakin. Prilli on sellainen sivuhahmo, jolla on mielestäni todella paljon potentiaalia, mutta josta on tullut luettua todella vähän Yritän usein sisällyttää hänet omiin ficceihini, koska hän on sellainen persoonallisuus, joten siksi oli hauskaa, että hän oli tässä taustalla mukana. Pidin myös täysikuu-yksityiskohdasta, sillä se tuo Remuksen hahmoon aina lisää väriä ja syvyyttä. Olisi kamalaa joutua tekemään tärkeitä kokeita juuri tuollaisen raskaan vaiheen jälkeen, mutta tuo stressi sopii (niin kurjaa kuin se onkin) Remuksen hahmoon hyvin.

Tämä oli ihana pieni välipala! Kiitos kovasti tästä ♥

[sademestari]

Selailin sun listausta kommenttiarpajaisia varten ja varmaan oman opintostressin siivittämänä ajauduin sieltä tämän tekstin luokse 

Opintostressi on inhottavaa, mutta stressi-Remus on kaikessa stressipalloudessaan sydäntälämmittävä tapaus. Raukka on niin opintojen kuormittama, että yrittää siivota mustesotkua nenäliinalla loitsujen sijaan </3 Onneksi on Sirius, joka haluaa pitää ystävästään huolta! Tästä tekstistä välittyy juuri sellainen lempeä huolenpito ja vaikka Sirius saattaakin hetkellisesti nostaa Remuksen stressitasoja, niin taustalla oleva hyvä tahto on silti voimakas.

Varsinainen anteeksipyyntö juuttuu kurkkuun, mutta kun Remus sulkee silmänsä ja pysähtyy hengittämään, Sirius tietää sen välittyneen. Sirius puristaa lujempaa.

Fiilistelen täysillä tätä lopetusta! Tästä maalautuu aivan ihana kuva ja kertoo paljon Siriuksen ja Remuksen suhteesta. Joskus se läsnäolo todella on sanoja voimakkaampi asia ♥

Tykkäsin tästä paljon, kiitos!

[Sielulintu]

Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!
Oon viimeaikoina taas kaipaillut Siriusta ja Remusta, joten tämä piti ehdottomasti lukea! :: Hirveän usein tulee luettua näistä jotain haikeaa tai jossain määrin angstista, eli erittäin tervetullutta vaihtelua tämä. Niin jotenkin arkinen ja lämmin tunnelma. Vaikka teksti ei ole kovin pitkä, mukaan mahtuu paljon tunnetta, ja rivin välitkin on asiaa täynnä.

Remus raukka. Kauhea stressi ja vielä erityispainos kirjastakin, mutta onneksi on Sirius tahranpoistoloitsuineen. Eri asia sitten, miten hyvin ne toimivat, mutta ajatushan se tärkeintä. Oon kyllä Siriuksen kanssa samaa mieltä, että tekisi ihan hyvää Remukselle pieni rentoutuminen. Sitä varmasti Siriuksen seurassa saa.

Tykkään siitäkin tosi paljon, miten näillä tuntuu tekstin nimen mukaisesti olevan kuudennet aistit toisiaan varten. Yhteys on jotenkin tosi vahva, eikä aina tarvita edes sanoja kuvaamaan kaikkea, kuten loppukin osoittaa

”Lupaan loitsia siihen elämäni tahranpoistoloitsun”, Sirius sanoo.

Varsinainen anteeksipyyntö juuttuu kurkkuun, mutta kun Remus sulkee silmänsä ja pysähtyy hengittämään, Sirius tietää sen välittyneen. Sirius puristaa lujempaa.

Tykkäsin muutenkin tästä lopusta jostain syystä ihan erityisen paljon! Se kiteyttää tavallaan super hyvin koko tekstin ja viimeistelee ihanasti tunnelman. Kiitos tästä!

[Larjus]

Bongasin tämän listauksestasi, ja "hölmöilyä hyvässä tarkoituksessa" kuulosti just sellaiselta tekstiltä, jonka haluan lukea Pieni hölmöily on melkeinpä aina paikallaan. Sen lisäksi tässä oli välistä vähän vakavampikin sävy, mikä loin kiintoisan kontrastin alkuodotuksilleni. Aina ei mene hahmojen suunnitelmat niin kuin oli etukäteen ajatellut. Mustetahrat vanhassa, arvokkaassa kirjassa ei kuulosta hyvältä lopputulokselta. Toivottavasti Siriuksen lupaama tahranpoistoloitsu toimii niin kuin on tarkoitus (että tahrat lähtevät ja alkuperäinen teksti ym. säilyy).

Toisaalta – jos Siriuksella itsellään olisi kuudes aisti, se vaistoaisi, että hänen ystävänsä tarvitsee taukoa opiskelusta, vaikka tauko sitten olisi pelkkä kömpelö, yllätyksetön halaus takaapäin.

Tää oli hauska havainto/lisäys, kun juuri aikaisemmin Sirius oli vähän katunut tekoaan ja todennut, että olihan se yritys loppujen lopuksi ihan turha. Mutta eipäs ihan niinkään! Ehkä Sirius voi jatkossa vähän jalostaa ideoitaan ja luoda Remukselle pieniä opiskelutaukoja niin, etteivät kirjat tai muutkaan esineet kärsi ja Remus saa vain jopa lisästressiä!

Kiitos tästä pienestä palasesta, tosi mukavaa kun olit julkaissut tämän vielä näin erikseen - raapalejuoksussa en ollut tätä silloin aikoinaan huomannutkaan. Kirjoituksiasi on mukava lukea, tyylisi on aina niin ihanan lämminhenkinen, ja tavassasi käsitellä aihetta kuin aihetta huokuu lempeys.