Jyrsijän jälkiä, Hermione/Ginny, S, oneshot

[Wienova]

Nimi: Jyrsijän jälkiä
Kirjoittaja: Minä
Beta: LaLuna
Paritus: Hermione/Ginny
Ikäraja: S
Tyylilaji: Angst, femme, oneshot
Haaste: Femme10
Yhteenveto: Hermione katsoi ikkunan läpi ulos ja saattoi melkein kuvitella Ginnyn pihamaalle. Se petturi oli yhä elossa.

 
Syksyn ensiaskeleet tavoittelivat maata. Kellastuneet lehdet tippuivat puista ja maa oli kylmä jalkojen alla. Välillä tuuli nostatti pieniä lehtitrombeja. Hermione käveli Kotikolon pihaan jalat tuskin maasta nousten. Ne suorastaan taistelivat vastaan, ettei tarvitsisi astua siihen kuolemanloukkuun. Sinne, josta oli toivo kuollut. Pakottaen jalkansa liikkumaan Hermione tarttui rikkinäiseen ovenkahvaan ja vetäisi. Ovi oli jo valmiiksi melkein pois pakoiltaan ja nyt se jäi saranan väliin roikkumaan. Vetäen syvään henkeä hän astui sisälle. Paikka oli sisältä päin pimeä. Ikkunat olivat likaiset ja päästivät hyvin vähän valoa sisään. Pölyä nousi paksuin kerroksin aina ilmaan, kun jalka kosketti lattiaa. Se sai Hermionen yskimään. Silti hän jatkoi matkaansa. Hänen oli pakko nähdä tämä. Pakko huomata sen olevan ohi, päästää irti.
Talo oli yllättävän hyvin säilynyt. Jyrsijän jälkiä näkyi siellä täällä ja lähes kaikki huonekalut olivat paikoillaan. Aivan kuin se odottaisi vielä elämää. Turhaan, Hermione ajatteli katkerasti. Se pitäisi jo kuopata.

 "Ministeriöstä tuli kirje", Ginny sanoi ja puristi kuorta kädessään. Hermione nosti katseensa kirjasta, jota oli lukemassa sängyllä. Tavoitettuaan toisen katseen hän tajusi, ettei kaikki ollut kohdallaan. Ginnyn katse oli pelkkää jäätä ja Hermione oli varma, että kirje kiljuisi tuskasta, jos se olisi ollut elävä.
"En voi uskoa, että tämä on totta", hän lähes kuiskasi.
"Mikä?" Hermione kysyi.
Ginny ei näyttänyt kuulevan.
"Tule tänne, kulta, kerro minulle mikä on", Hermione sanoi sitten.
Hänen äänensä oli lempeä ja rauhoitteleva.
Punapää käveli pari askelta hänen viereensä ja silloin tuntui, että ne olivat ikuisuus. Se pitkä silta, jota kävellään kohti loppua silmät kiinni, mutta silti tietäen, mikä odotti, kun kivi jalkojen alla loppui.
"Vanhempani ovat kuolleet."

Hermione käveli portaat yläkertaan. Hän haki tukea seinistä ja hämähäkin verkot tarttuivat hänen sormiensa päihin. Päästyään ylös hän suunnisti suoraan Ginnyn huoneeseen. Ahdistus oli ollut koko matkan suuri, mutta nyt se tuntui valtaavan keuhkotkin. Pelkästään sillä käytävällä oli tapahtunut niin paljon.

 "Minulla on sinulle jotain", Hermione sanoi.
Ginnyn väsyneet kasvot näyttivät hymyilevän. Aivan liian vähän.
Hermione otti taskustaan korukotelon.
"Kävin ostamassa sen tänään."
Ginnyn haparoivat kädet avasivat sen ja sitten hänen kasvonsa sulivat oikeaan hymyyn. Hermione ei edes muistanut, milloin toinen olisi hymyillyt yhtä onnellisesti.
"Se on ihana", hän sanoi ja kosketteli sormillaan hellästi korua, aivan kuin peläten sen rikkoutuvan herkästi.
"Arvelinkin, että pitäisit siitä. Näin sinun katselevan sitä Viistokujalla."
"Kiitos, Hermione", Ginny kiitti. Hän ei saanut vieläkään katsettaan irti korusta.
"Laitetaan se kaulaasi."
Hermione otti kultaisen ketjun ja näpräsi lukon auki. Sitten Ginny nosti hiuksiaan ja Hermione laittoi sen paikoilleen. Ketju todellakin sopi hänelle.

Ginnyn huone oli ainut, joka ei ollut järjestyksessä. Vaatteet olivat hujan hajan, lakanat lähteneet sängystä ja matkalaukku oli unohtunut sängyn viereen kiireessä. Yöpöydällä oli jotain kimmeltävää. Pian hän olikin sen vieressä ja puristi sitä lujasti nyrkissään. Ginnyn kaulakoru.

"Mitä sinä teet?" Hermione kysyi väsyneesti.
Ginny seisoi peilin edessä. Musta viitta oli repeytynyt, vasemmassa hän puristi naamaria ja toinen oli tahriutunut vereen. Siitä kauniista ja säteilevästi tytöstä ei enää ollut jälkeäkään. Se oli tapettu vasten kylmää sielua ja Hermione ei ollut voinut muuta kuin sanoa: jaksa vielä tämä päivä. Kai se unohtui  pahuutta pumppaavaan sydämen taakse. Ei sen kaiken olisi pitänyt tuhoutua. Ei se olisi saanut.
"Kenen verta tuo on?"
Ginnyn käsi tärisi, kun hän nosti sen silmiensä eteen. Heikkous pyrki hänestä esiin, mutta silmät olivat yhä kuolleet.
"Jonkun viattoman", hän vastasi matalasti.
"Ei, ei se ole. Et sinä ole tappanut ketään", Hermione vakuutteli pikemminkin itselleen.
"Kyllä minä olen, Hermione, etkä sinä mahda sille mitään. Olen murhaaja."
"Ginny ei. Älä anna tämän kaiken päättyä näin. Älä anna meidän päättyä näin."
Ääni oli rukoileva, kuulosti vähän pikkulapsen ääneltä, ja kyyneleet nousivat väkisinkin polttamaan silmiä.
"Minun on pakko. Ei minulla ole täällä enää ketään. Veljeni ovat poissa, vanhempani ovat poissa."
Ensimmäistä kertaa hänen silmissään leimahti jotain inhimillisyyttä.
"Olenhan minä vielä täällä."
"Hyvästi, Hermione."
"Ginny Älä -"
Ovi kolahti ja hän oli poissa.

Hermione hätkähti kipuun. Koru oli puristuksen aikana jättänyt käsiin painautumia. Hän katseli sitä hetken ja heitti sen sitten pöydän alla olevaan roskakoriin. Se oli menneisyyttä nyt. Hän oli viimeisen viiden vuoden aikana antanut jonkun muun hallita itseään, antanut ajaa hänet umpikujaan. Mutta se ei antanut kivun laantua. Hermione katsoi ikkunan läpi ulos ja saattoi melkein kuvitella Ginnyn pihamaalle. Se petturi oli yhä elossa.

[Carolynne]

Jes, uutta tuotantoa sinulta ^^ Ihanaa, että julkaisit tämän, sillä pidin todella paljon.

Hermione/Ginny on mukava paritus, tykkään lukea sitä, ja myös tässä se toimi. Tykkäsin, että selittelyjä tyttöjen suhteelle ei tekstistä löytynyt, ei mainittu kertaakaan Ronia tai Harrya (mitä nyt Ron tuossa Ginnyn veljet -kohdassa). Yleensä syyt, joilla pojat jätetään tämän parin ulkopuolelle, ovat kliseisiä ja vievät tunnelmaa tekstistä, ja siksi suosinkin selittämättömiä versioita. Muutenkin kirjoitustyylinä sellainen on mukavaa, saa itse päätellä tai keksiä osan ^^

Tarina oli todella kaunis, kaksi ajankohtaa toimivat hyvin rinnakkain. Tämä oli kuitenkin surullista ja hieman ahdistavaakin luettavaa, näin todella voisi käydä. Ginnyn muuttaminen tappajaksi oli onnistunut hyvin ja realistisesti, ja minun todella kävi sääliksi Hermionea, joka ikään kuin seuraa toisen alamäkeä sivusta voimatta tehdä mitään.

Otsikko oli tosi ihana, se kuulostaa ja näyttää kivalta ja tykkäsin yhteydestä, joka sillä oli tarinassa. Ei mitään liian silmiinpistävää ja dramaattista, vaan pieni sivuhuomautus talon nykyisestä kunnosta. Iski minuun ^^ Hienoin kohta puolestaan oli tämä:

"Kenen verta tuo on?"
Ginnyn käsi tärisi, kun hän nosti sen silmiensä eteen. Heikkous pyrki hänestä esiin, mutta silmät olivat yhä kuolleet.
"Jonkun viattoman", hän vastasi matalasti.

Kiitän kovasti ^^
Carolynne

[Afeni]

Ah, eräs lempiparituksistani <3 Sen lisäksi ficci tempaisi heti helposti mukaansa ja se oli pakko ahmia loppuun asti. Osaat kirjoittaa jotenkin... hmmm... no, en nyt keksi sopivaa sanaa, joten sanotaan valloittavasti. Sait minut eläytymään tekstiisi. Hermionea kävi sääliksi.

Tästä olisi ehkä saanut pidemmänkin tarinan, mutta pidän tästä myös tällaisena. Tavallaan lukijan mielikuvitukselle jätetään paljon tilaa. Vihjaillaan, muttei kerrota kaikkea. Pidän lukijana siitä, että minullekin annetaan tilaisuus pohtia ja miettiä asioita, eikä kaikkea pureskella valmiiksi. Hieno juttu

Musta viitta oli repeytynyt, vasemmassa hän puristi naamaria ja toinen oli tahriutunut vereen. Siitä kauniista ja säteilevästi tytöstä ei enää ollut jälkeäkään.

Vain tuo kohta jäi hämäämään. Pitäisikö tuossa olal "vasemmassa kädessä hän puristi..."? Vai ymmärsinkö jutun ihan väärin? x)

No, niin tai näin. Erittäin hyvä ficci. Pitääpä tarkkailla, mitä sinulta seuraavaksi ilmestyy "naisten kymppiin"

[Wienova]

Carolynne, minulla on aina vaikeuksia nimien kanssa. En halua, että ne kuulostaa teennäisiltä tai kliseiseltä. Yritän aina tuoda otsikoihin jotain omaa ja se helpointen löytyy tekstistä. Tässäkin se vain sattui silmään. Mutta kiva, kun pidät ja kiitos kommentista. =D

Afeni, Kiitos paljon! Hienoa, että minun tekstiini pystyy eläytymään ja että lyhyys ei haitannyt yhtään, sillä en ole hyvä pitkien juttujen kanssa. ^^
Korjasin tuon virheenkin. Hyvä, että huomautit.

[Kaatosade]

Oi, ihanan synkkää ja kaunista. Tykkäsin rikotusta aikajanasta ja siitä, miten vaivattomasti tarina kulki eteenpäin kahdessa eri ajassa.

Hermionen tuskaan pystyy eläytymään mainiosti, hienosti kuvattu se, että pitää lopulta pystyä päästämään irti. Ginnyn kääntyminen väärälle puolelle on myös jollain lailla ymmärrettävissä sen takia, mitä hänelle on tässä tapahtunut.

Kiitoksia.

[H.P Luvcraft]

En yleensä kestä flashbackeja, mutta tässä ne toimivat mukavasti. Hienoa symboliikkaa. Kuvasit sitä tunnetta kun saa tietää että joku rakas on kuollut niin täydellisesti... Surullinen tarina. Alkaa raunioista ja päättyy myös niihin, tarinan kertoessa miten sinne päädettiin erilaisten sortumisten ja rapautumisen kautta. Ihanaa tunnelmanrakennusta, etenkin alussa, ja omalaatuisia, kauniita kielikuvia.

[Wienova]

Picca, en oikein osaa vastata mitään hienoa, mutta kiitos oikein paljon. Ilahdutit kovasti minua kommenttillasi. ^^

H.P Luvcraft, minäkään en tykkää flashbackeista, mutta ajattelin välillä kirjoittaa itselleni jotain uutta. Mahtavaa, että kestit tämän ficinkin ja että se oli miellyttävä. Kiitos myös sinulle.