Ficin nimi: Kirjoittamattomat salaisuudet
Kirjoittaja: Inukii
Genre: Mystery, slash, draama
Ikäraja: Sallittu
Paritus: Harry/Draco
Yhteenveto: Hän kirjoitti kaiken ylös siihen pieneen, hemmetin kirjaan! Läksyistä yksityiskohtaiseen selitykseen heidän ensisuudelmastaan ja kaikki siltä väliltä oli kirjattu sinne. Draco häpesi kirjoittamista aivan kuinka hän häpesi heitäkin. Nyt hänen päiväkirjansa oli kadonnut ja heidän suhteensa vaarassa paljastua!
Vastuunvapaus: Rowling omistaa hahmot, minä mielikuvitukseni, jonka tuotosta tämäkin tarina on. En saa tästä mitään rahallista korvausta vaan kirjoitan omaksi ilokseni.
A/N: Miksi saan aina inspiraation yöllä, juuri kun olen aikeissa alkaa nukkumaan ja sitten on pakko alkaa kirjoittamaan, ettei vaan mikään unohdu? Niin kävi tämänkin kanssa.
Haasteet: Harry/Draco - kaikkien aikojen paritus
Kirjoittamattomat salaisuudet
"Viimeisen kerran: en ole koskenut päiväkirjaasi!" Harry huusi Dracolle ja hänen äänensä kaiku jäi soimaan metsän tiheikössä.
Jokaisella oli salaisuus, jota hän varjeli henkensä uhalla. Jokaisella oli sytyttämätön tuli jossain syvällä sisällään, joka hetkessä kasvoi metsäpaloksi, kun joku sai hänen salaisuutensa selville.
Harryn salaisuus oli helposti tiivistettävissä yhteen sanaan: Draco. Ne vaaleat hiukset ja tuhkanharmaat silmät olivat hänen salaisuutensa, heikkoutensa. Kukapa olisi uskonut? Maailmankuulu, voittamaton Harry Potter seurusteli luihuisen tuvan asukkaan, pojan ja entisen arkkivihollisensa Draco Malfoyn kanssa. Niinpä, ei kukaan. Juuri siksi se olikin salaisuus.
Draco oli Harryn salaisuus ja Harry oli Dracon salaisuus, mutta hän tiesi Malfoylla olevan myös eräs toinen salaisuus: hän kirjoitti päiväkirjaa. Hän kirjoitti kaiken ylös siihen pieneen, hemmetin kirjaan! Läksyistä yksityiskohtaiseen selitykseen heidän ensisuudelmastaan ja kaikki siltä väliltä oli kirjattu sinne. Draco häpesi kirjoittamista aivan kuinka hän häpesi heitäkin. Nyt hänen päiväkirjansa oli kadonnut ja heidän suhteensa vaarassa paljastua!
Harry kyllä rakasti Dracoa, mutta vihasi heidän suhdettaan. Tai no, ei sitä itsessään vaan sen salailua. Nytkin he olivat joutuneet vaeltamaan syvälle metsään vain jotta voisivat käydä tämän keskustelun.
"Olet ainoa, joka tiesi missä se oli", Draco puuskutti vihaisena ja Harry saattoi nähdä hänen kasvonsa kostuvan hikipisaroista. Hän ei tiennyt johtuiko se vain helteestä vai myös siitä, kuinka hermostunut Draco oli.
"Rauhoitu nyt! Jos lopettaisit tuon syyllistämisen voisin auttaa sinua löytämään sen typerän muistiosi", Harry vastasi ärsyyntyneenä siitä, ettei hänen poikaystävänsä kyennyt luottamaan hänen sanaansa alkuunkaan. "Minulla ei olisi mitään syytä viedä sitä."
Harry oli aiemmin seisonut pienellä aukiolla vastakkain Dracon kanssa, mutta käveli nyt muutaman askeleen päähän, syrjään auringonpaisteesta muutaman puun varjoon ja jäi nojaamaan mäntyä vasten pyyhkien hikeä otsaltaan. Ehkä se tosiaan oli johtunut helteestä Draconkin osalta.
"No kuka sen sitten on vienyt?" Draco kysyi kärsimättömällä äänensävyllä. Malfoylla oli sänkynsä alla irtonainen lauta, jonka alla hän säilytti päiväkirjaansa. Hänen mukaansa Harry oli ainoa, joka tiesi siitä.
"Ehkä joku muu tuvastasi on löytänyt sen?" Harry kohotti toista kulmakarvaansa kysyvästi ja Draco käveli hänen luokseen. Tuuhean hiuspörrönsä takaa Harry näki, kuinka puut heittivät varjoja Dracon päälle. Pojat seisoivat kirjaimellisesti varjoissa.
"Ja hänellä olisi ollut asiaa sänkyni alle koska...?" Draco vastasi viimein ja Harry voisi vannoa kuulleensa tuon äänessä sarkastisen soinnun, vain pienen sellaisen.
"En minä tiedä, mutta emme me sitä tässä saa selville. Lähdetään takaisin sisälle. Täällä on muutenkin ihan pirun kuuma."
Draco nyökkäsi ja lähti kävelemään kohti puiden takana kohoavaa korkeaa rakennusta. Harry lähti seuraamaan tätä pitkin ja varmoin askelin. Havunneulaset katkesivat heidän kenkiensä alla heikosti rasahdellen. Harry olisi kaivannut tuulta. Vain hieman viileä ilmaa leikittelemään heidän kasvoillaan jättäen kuumuuden hetkeksi varjoonsa.
He kävelivät koko matkan katse tiukasti edessäpäin. Harry ei voinut väittää, etteikö olisi kertaakaan vilkaissut Dracoa huomaamattomasti sivusilmällä, mutta ei huomannut tuon tekevän samaa. Hän puristi huulensa tiukaksi viivaksi ja mietti, oliko se vain päiväkirja, joka oli kiristänyt heidän välejään.
**
Kun pojat palasivat Tylypahkaan, siellä oli käynnissä ruokailu. Kananliha ja tuoreiden mansikoiden tuoksu kirivät heidän nenäänsä. Sisällä oli tietysti viileämpi kuin pihalla, mutta Harry arveli lämpömittarin hipovan kahtakymmentäviittä astetta sielläkin.
Hän lähti jo kävelemään salin isoja ovia kohti, kun Draco tarttui häntä kädestä kiinni ja käänsi tämän ympäri.
"Tyhmäkö olet, Potter? Nyt meillä on hyvin aikaa etsiä päiväkirjaani, kun kaikki muut ovat syömässä ja sinä haluat liittyä heidän seuraansa!" hän sihisi vihaisena pojan korvaan ja pyöritteli silmiään.
Harry loi silmälasiensa läpi vielä viimeisen haaveilevan silmäyksen salia kohti, mutta kohautti sitten olkiaan. Draco oli oikeassa: nyt tai ei koskaan. Hän repäisi kätensä ehkä hieman liian agressiivisella liikkeellä pois luihuisen tiukasta otteesta ja loi Dracolle juuri-nyt-olet-ärsyttävin-asia-maan-päällä-katseen, kunnes kääntyi ympäri lähteäkseen kävelemään tuon tupaa kohti.
"Anteeksi, Harry!" hän pysähtyi kuuntelemaan. "Olen vain hieman hermona. Tiedät, mitä siinä kirjassa lukee", Draco kuiskasi korostaen sanaa 'tiedät'. Hän puhui hyvin hiljaa kuin pelätäkseen, että se kuului saliin asti. Sen huomaa, Harryn teki mieli sanoa, mutta pysyi hiljaa jatkoi matkaa Draco kannoillaan.
He suunnistivat tottuneesti Tylypahkan sokkeloisilla käytävillä sanaakaan sanomatta, mutta tällä kertaa se ei johtunut kiusallisuuden tunteesta - ainakaan Harryn osalta. Hänellä ei vain yksinkertaisesti ollut Dracolle mitään asiaa.
Lasi vettä olisi ollut taivaallista juuri silloin, mutta hän tiesi, mitä mieltä Draco olisi jos he joutuisivat pysähtymään jotta Harry saisi janonsa sammutettua. Sitä paitsi, hän oli varma, että Malfoykin haluaisi juoda, - kuka tahansa haluaisi tässä kuumuudessa - mutta jos hän kykeni odottamaan, kykeni kyllä Potterkin.
Kävellessään Luihuisen tupaa kohti, Harry alkoi miettiä, kumpaa oikeastaan toivoi enemmän: sitä, että Draco olisi itse hukannut päiväkirjan vai sitä, että koko koulu olisi jo tällä hetkellä tietoinen heidän suhteestaan. Hän tiesi kyllä kumpaa Draco itse toivoi, sillä poika ei ikimaailmassa haluaisi kenenkään tietävän, että hän on homo, mutta Harry itse ei voinut työntää mielestään pois kuvaa, jossa he suutelivat julkisesti koulun käytävällä välittämättä tippaakaan, mitä muut ajattelivat. Olisihan se aluksi kamalaa, mutta kyllä siihen tottuisi ja muutaman viikon päästä ketään ei enää kiinnostaisi. Paitsi ehkä Dracoa.
Hän ravisti päätänsä ja pakotti itsensä ajattelemaan kylmää suklaajäätelöä ja kokispulloa.
"Mitä sinä oikein hytkyt siinä?" Draco naurahti.
"Mitä?" Harry kysyi tajuamatta mitä poika tarkoitti.
"Ei mitään", hän sanoi katse lattiassa naureskellen ja Harry ymmärsi hänen tarkoittaneen aiempaa pään ravistelua, kun hän alkoi ajattelemaan jäätelöä suhteensa paljastumisen sijasta. Poika tönäisi Malfoyta hellästi kylkeen, eikä voinut enää pidätellä naurua.
Harry muisti, kuinka inhottavalta hänestä ensimmäisellä kerralla tuntui kulkea Luihuisen tuvan makuusaleihin vankityrmässä sijaitsevan paljaan seinän kautta, mutta tähän päivään mennessä hän oli käynyt siellä niin monesti tapaamassa Dracoa salaa, ettei enää edes ajatellut koko asiaa.
Poikien saapuessa Dracon sängyn luo, kello löi jo yhtä, mikä tarkoitti sitä, että Tylypahkan Suuri sali alkaisi hiljalleen tyhjentyä ja oppilaat palaisivat vapaa-ajan viettoon. Mahdollisesti siis myös makuusaleihinsa mikä taas tarkoitti sitä, että heillä ei ollut paljoa aikaa.
Huone oli lähes samanlainen kuin Rohkelikonkin makuusali pieniä yksityiskohtia lukuunottamatta. He jakoivat huoneen kahtia niin, että molemmat tutkivat puolet sängyistä ja järkeilivät, että Harryn kannatti ottaa se puoli, joka oli kauempana ovesta, siltä varalta, jos joku astuisi sisään, niin hän ei olisi heti näkyvillä, vaan saattaisi keretä sängyn alle piiloon. Saattaisi.
Vaikka Rohkelikonkaan makuusali ei ollut mikään siisteyden perikuva, yllätti Luihuisen tuvan sotku Harryn joka kerta, kun tämä astui ovesta sisälle. Kukaan tuvasta ei nähtävästi osannut - tai jaksanut - säilyttää tavaroitansa missään muualla kuin lattialla. Vaatteita oli joka puolella ja hänen sormensa eivät edes riittäneet laskemaan moneenko koulukirjaan tai muuhun tavaraan poika osui kävellessään, vaikka teki sen niin varovasti kuin osasi. Huoneessa leijui poikkeuksetta joka kerta kamala hienhaju, joten tälläkin kertaa Harry joutui nyrpistämään nenäänsä koittaen hengittää suun kautta. Dracoa se ei näyttänyt liikuttavan pätkääkään, mutta hän oli kai niin tottunut siihen, ettei enää ajatellut koko asiaa. Vähän niin kuin komerossa asuminen tuntuisi ulkopuolisesta luultavasti todella oudolta, mutta Harry oli tottunut siihen yllättävän pian.
Hän oli juuri aikeissa valittaa siitä, ettei huoneesta löytynyt petaamattomien petien lisäksi muuta kuin likaisia vaatteita ja turhaa krääsää, kun ovi riuhtaistiin auki. Harry heitti Dracolle nopean hätääntyneen katseen ennen kuin ryömi edessään olevan sängyn alle kuin hengenhädässä.
“Täällähän sinä olet! Olemme etsineet sinua joka paikasta. Missä oikein olet ollut? Ja miksi et tullut syömään?” Harry kuuli Crabben äänen myönteisen muminan säestyksellä. Goyle.
Mutta ennen kuin Draco kerkesi vastata mitään, Crabbe jatkoi: “Tai ihan sama, kerro myöhemmin. Et ikinä arvaa, mitä löysin sänkysi alta, kun etsin Loitsujen käsikirjaani?” hän kysyi, mutta ei malttanut odottaa vastausta vaan jatkoi itse lausettaan, “Joku oli piilottanut sinne päiväkirjan ja mikä pahinta, hän oli kirjoittanut sen sinun näkökulmastasi! Siellä luki esimerkiksi, että sinä ja Potter seurustelette. Voitko kuvitella? Joku on selvästi nähnyt paljon vaivaa saadaksesi sinut näyttämään homolta ja ties miltä muulta. Joku Tylypahkassa koittaa lavastaa sinut!”
Harry kuuli Dracon kiroavan jotain epämääräistä itseksensä, mutta ei ottanut oikein mitään tolkkua, mitä tämä yritti sanoa. Crabbe ja Goyle olivat siis vieneet kirjan, mutta eivät onneksi tajunneet sen olevan Dracon itsensä kirjoittama. Hän oli niin syvällä kaapissa, Harry ajatteli, mutta ei toisaalta voinut moittiakaan häntä, kun ei itse ollut yhtään sen enempää julkihomo kuin Dracokaan.
“Missä se kirja on nyt? Kuka ikinä sen kirjoittikaan, panen hänet maksamaan! Eihän kukaan muu ole nähnyt sitä?” Harrya iljetti kuunnella, miten Draco valehteli silmät päästään. Hän käänsi varovasti kylkeään ja jäi kuuntelemaan Goylen vastausta.
“Se on patjani alla. Piilotin sen, ettei kukaan vain näkisi sitä, emmekä ole kertoneet kenellekään”, hän totesi ja Harry kuuli lähestyviä askeleita.
Voi helvetti! Ei kai tämä ole Goylen sänky? hän ajatteli ja pidätti varmuuden vuoksi hengitystään, ettei häntä vain kuultaisi. Nyt olisi näkymättömyysviitasta apua! Hän ei ollut tajunnut tutkia patjojen alta ja nyt hänen sydämensä jätti muutaman lyönnin välistä, kun poika kyykistyi sängyn, jonka alla Harry piilotteli ja sen edessä olevan pedin väliin. Hänen kasvonsa oli käännetty toisen sängyn väliin ja hän repäisi sen pohjasta ruskean, rehellisesti sanottuna: tylsän näköisen kirjan. Koulun oppilaista sen sisältö olisi kuitenkin kaikkea muuta kuin tylsä!
Goyle nousi ja hänen askeleensa kaikkosivat, kun hän palasi muiden luo. Olipa lähellä, Harry ajatteli.
“Minä tuhoan tämän. Voitte mennä, pojat”, Draco mumisi hieman epäselvästi ja vasta, kun hän sanoi Harrylle, että tämä voi tulla pois piilostaan, hän uskalsi kontata pois sängyn alta.
**
Saapuessaan metsään, Harry heitti viitan pois päältään ja tervehti Dracoa. Pihalla oli pilkkopimeää lukuunottamatta Malfoyn rakentamaa pientä nuotiota ja puiden takaa heijastavia täysikuun säteitä.
“Oletko varma, että haluat tehdä tämän?” Harry kysyi hieman varoen, mutta Draco roikotti jo kirjaansa tulen yllä.
“Tämä on ainoa tapa”, tuo vastasi haikealla äänensävyllä ja pudotti päiväkirjan leimuaviin liekkeihin.
Harry astui muutaman askeleen lähemmäs ja halasi poikaa tiukasti.
“Nyt se on tuhottu. Parempi näin”, hän lohdutti ja tunsi Dracon työntävän häntä kauemmas tuijottaen häntä tiukasti suoraan silmiin vino hymy kasvoillaan.
He painoivat huulensa toisiaan vasten ja suutelivat pitkään ja kiihkeästi täysikuun kajossa. Se, kuinka kiellettyä tuo oli, kiehtoi heitä molempia. Eiväthän he saisi edes olla pihalla siihen aikaan.
