Nimi: Hyvästeinä jalanjäljet
Kirjoittaja: Aiqsu
Tyylilaji: Angst/romance
Paritukset: Severus/Lily
Ikäsuositus: K11
Vastuuvapautus: Jo-tädin maailmalla leikin.
Yhteenveto: ”Aivan kuin he eivät olisi tienneet vastausta Lilyn kysymykseen.”
Lukijalle: Tämmöinen pätkä tuli väsäistyä, ajattelin noita sanojakin laskea mutta en jaksanut. Nauttikaa (;
~
”Sinä voisit joskus lyödä, Severus.”
”Mitä?” mustatukkaisen nuoren miehen ääni värähti yllätyksestä ja järkytyksestä. Jo monta mustaa viivaminuuttia he olivat istuneet vaiti märällä nurmella. Lilyn tummanpunaiset hiukset leiskuivat vastakohtana sammuneelle yötaivaalle.
”Se on vain kipua. Tämä on enemmän”, Lily huokaisi. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Lily oli muuttunut niin paljon siitä auringonkukka korvan takana juoksentelevasta pikkutytöstä, joka etsi pakotien sijaan ratkaisuja.
”Minun pitäisi lyödä”, Severus hymähti lopulta, ääni yhtä kylmänä kuin mustat silmät, joista epävarmuuskin oli puistettu pois. ”Sinä olet typerä.”
”Tiedän”, Lily sanoi ja kosketti poskipäätään terävillä kynsillään. Ei tässä kyyneleitä tarvittu, ei enää, kun he työnsivät sanoillaan vaivalla rakennettuja kaupunkeja mereen. Aallot pyyhkivät yli ja Lily muisti, että hän oli aina halunnut tehdä ennemmin kuin puhua. Miksi lihakset eivät vain toimineet?
Severus puri hampaitaan yhteen, ja hän näytti vihaiselta. Hän vihasi Lilyä, koska tyttö sai hänet rakastamaan, ja hän vihasi jopa syksyisiä lehtiä pihamaalla, koska Lily ei vieläkään ymmärtänyt. ”Kun sinä löydät itsesi, sinä unohdat minut. Miten et voi nähdä sitä?”
Tuuli löi sadepisaroita kyynelille, kysymyksiä kysymyksille, ja Lily istui kaiken keskellä ja katsoi Severusta silmiin. ”Minä en näe mitään, koska sinä et kerro minulle, mitä minun pitäisi ajatella kun vuosien päästä katson taaksepäin ja näen vain vuodet tyhjyyttä. Mitä minä teen, Severus?”
Kuinka helppoa olisikaan ollut vain ojentaa kädet ja ottaa toinen syliin, painaa maailma pois päältä hetkeksi, vain olla ja unohtaa. Ja kuinka vaikeaa Lilyn todellisuuden oli kuunnella, kun Severuksen jalanjäljet raapivat hyvästejään märkään hiekkaan. Aivan kuin he eivät olisi tienneet vastausta Lilyn kysymykseen.
”Sinä kaipaat, Lily. Aina.”
~