A/N:Wutum: Hyvä, et tykkäät
mutta tässä sitä jatkoa nyt olisi, enjoy
3. LUKU:
Olin ollut huoneessani ehkä kaksi minuuttia, kun kuulin koputuksen ovelta.
“Se on auki!”, huusin närkästyneenä.
Koska täällä ei olla keksitty lukkoja!“Ai, hei Bella! Minä olen Carlisle ja tässä on vaimoni Esme, niin kuin esitteestä tulikin jo ilmi me vedämme tätä leiriä. Käymme tässä tällaista perinteistä Tervetuloa leirille - kierrosta.”, kertoi ehkä noin kahden-kolmenkympin tienoilla oleva kalpea -
yllätys, yllätys- mies henkilö.
Miehen vieressä seisoi nainen, jolla oli sydämen muotoiset kasvot ja hänkin kalpea-
shokeeraavaa, mutta totta.-.
“Eli tule vain rohkeasti sanomaan jos tarvitset jotain.”, Esme sanoi ja hymyili säteilevästi.
Lukko tuskin onnistuu….Kysy senkin pelkuri!, ääni ärisi.
Ole hyvä ja häivy….!, ärähdin takaisin ja se taisi kadotakin.
Loistavaa…“Niin, ei ois mahdollista saaha lukkoo?”, kysyin heiltä, kun he olivat jo kääntyneet. He katsoivat minua ja sen jälkeen toisiaan ja repesivät nauramaan.
“No, mutta meillähän on täällä oikea koomikko.”, Esme sanoi naurunsa lomasta. He kääntyivät taas lähteäkseen.
“Carlisle! Meinasimme unohtaa…”, Esme sihahti tuolle ja nuo palasivat huoneeseen.
Vositteko jo ystävällisesti päättää jäättekö vai ette!“Tervetuloa VampCampiin!”, nuo toivottivat kuorossa ja lähtivät vihdoin. Käännettynä minun kielelleni:
’Ole hyvä ja keksi nopeasti kivuttomin tapa tappaa itsesi.’Otan sen takaisin, kun vertasin tätä kuusivuotiaana käymääni leiriin, se oli liian julmaa, täällä oli vielä pahempaa, jopa vetäjät olivat mielisairaita.
Tai aineissa!, lisäsi ääni.
Niin tai aineissa…---
Carlisle ja Esme olivat keränneet kaikki olohuoneeseen, vanhempien lähdön aika. Kaikkien muiden vanhemmat olivat olleet koko tämän ajan auttamassa näiden laukkujen purkamisessa, mutta minun äitini oli koko ajan ollut lirkuttelemassa Jasperille, Emmettille ja Edwardille.
Kuinka hienotunteista ja huomaamatonta senkin aivoton puuma! “…ja olen varma, että me nuorten kanssa keksimme hauskaa puuhaa kesäksi…”
Olin niin manikyyrin tarpeessa ja hyvä pää hierontakin olisi ihan jees, en kestä olla näin stressaantunut… Hetkinen. Sanoiko. Tuo. Juuri. KOKO KESÄKSI?! Mulkaisin murhanhimoisesti äitiäni, joka karahti aivan tulipunaiseksi ja näytti syyllisemmältä, kuin kukaan ikinä.
“Äiti…
rakas… miks… Carlisle sanoi juuri, että…
KOKO KESÄKSI?!”, sihisin tuolle hampaideni välistä.
“Bella-kulta… heheh.. Asiahan on nyt niin, että… Minun pitää mennä!”, hän vinkaisi nopeasti ja lähti juoksemaan säälittävillä viiden sentin koroillaan. Lähdin heti perään, mutta viisitoista ja viisi senttiä olivat todella eri kategorioista.
Mikset tänään voinut valita matalampia korkoja., moitin itseäni.
Saavutin äitiä, joka yritti paniikissa startata punaista urheiluautoaan.
“Mamá está tan muerto, siempre y cuando llegué aquí! Esto no se detiene ahí! Arruinando mi vida… perra!”, huusin äidilleni tuon kaasuttaessa pois, kun oli vihdoin saanut autonsa käyntiin.
(A/N: käännös edellisestä, tuskin on ihan oikein mutta jotenkin näin: Äiti olet niin kuollut, kunhan pääsen täältä! Tämä ei jää tähän! Pilaat minun elämän senkin… ämmä! Niiin ja kielihän oli espanja 
)“Äiti rakastaa sinua!”, hän huusi päälleni niin kuin ei muka olisi kuullut mitään, mitä huusin.
Kävelin lannistuneena takaisin sisälle. Tyttö oli lyhyt, kalpea
-yhtä shokeeraavaa joka kerta-, ei meikkiä, ei kunnon merkkivaatteita ja hänellä oli hirveät hiukset.
“Oletko eksynyt?”, tuo kysyi ja katsoi minua päästä varpaisiin arvostelevasti.
“En, vaikka nyt alankin toivoa, että olisin.”, vastasin nyrpeästi ja ylimielisesti. Tyttö mulkaisi minua pahasti, kävellen sitten tiehensä.
Jep, tunne on molemmin puolinen!---
“Bella, iltapala kodalla, viidentoista minuutin päästä.”, muistutti Esme oveni toiselta puolelta. Vastaukseksi hän sai ummehtuneen ‘mm-m’.
Nousin ylös vuoteelta ja aloin kaivelemaan meikkejäni laukustani.
“Milloin tämä kidutus loppuu?”, huokaisin. Katsahdin kelloon.
“Olen ollut täällä vasta
tunnin?!”
Pakko se kai oli myöntää, kuolisin tänne, enkä suinkaan kivuttomasti ja nopeasti, vaan hitaasti ja hyvin, hyvin kivuliaasti.Kipitin rantaa päin, kodalle ja matkalla vedin mustaa minihamettani alaspäin, vaatteeni eivät todellakaan kuuluneet tähän käyttöön.
Kävin istumaan, jonkun ison järkäleen viereen, kodalta oli tosiaan hienot näkymät järvelle, mutta toivoin, että voisin ihailla niitä vaikka kuvina.
“Eli tänään olisi tarkoituksena vähän tutustua toisiimme alustavasti, syödä hyvä iltapala ja pitää hauskaa!”, selitti Carlisle innostavasti.
Nuotio oli
iso!
“Kuka haluaa makkaraa poskeen?”, kuulin vierestäni, järkäle olikin Emmett. Jokainen tyttö nuotiolla alkoi hihittää, minä vain pyöritin päätäni.
Tyypillinen mies, vain yhden ja ainoan asian perässä, säälittävää.“Olen Emmett. Kuka sinä olet?”, tuo kysyi imitoiden viisi vuotiasta ja taas kaikki tytöt hihittivät.
“B. Itch.”, sanoin koruttomasti.
“Onks se lyhennetty Beatricesta?”, tuo kysyi ja katsoin tuota kuin vähä älyistä.
“…”
Tuon veli Jasper tuli siihen naureskellen ja kuiskasi tuolle jotain, ilmeisesti selitti tuolle koko jutun. Vihdoin näin oivalluksen Emmettin kasvoilla.
“Et saa sitten tätä herkkua.”, Emmett sanoi jatkaen pervoa vihjailuaan ja vei makkara paketin kauemmas minusta.
“En edes syö lihaa, maissi on parempaa.”, sanoin ennen kuin ajattelin, mitä olin sanomassa. Kaikki hiljenivät ja Emmett katsoi minua silmät lautasten kokoisina, kunnes repesi raikuvaan hohotukseen.
“Homojen vihaaja.”, sanoin muka loukkaantuneena. Emmett lopetti nauramisen ja tuijotti minua oudosti, kun otin paketista maissin ja laitoin sen ritilän päälle paistumaan.
“Ethän sä oikeesti…?”, tuo kysyi ja katsoi, kun pyörittelin maissia, että se kypsyisi tasaisesti.
“No, en, mutten silti vihaa niitä.”, sanoin ja tökin maissiani.
“Hyvä, koska muuten
joku…”, häneltä jäi lause kesken, kun kadehdittavan kaunis blondi löi häntä takaraivoon.
“Aa.. nii joo…”, tuo mutisi.
“Rosalie.”, tyttö esittäytyi lyhyesti ja istui Emmettin syliin.
“Bella”, ilmoitin, muiden tyttöjen ollessa aivan hiljaa. Rosalien pää napsahti salamana suuntaani.
“Ai, siis se, joka asuu Eddien huoneen viereisessä huoneessa?”, tuo kysyi ja kuulosti jostain syystä melkein pelottavan kiinnostuneelta. Tyydyin vain nyökkäämään vastaukseksi. Rosalie katsoi minua arvostelevasti päästä varpaisiin ja hymähti, jotain hyväksyvän tapaista.
“Tutustumisleikin aika!”, Esme hihkaisi ja katsoin närkästyneenä hänen suuntaansa. Tuo antoi minulle lapun, jossa oli joku lauseen alku ja minun piti löytää sen loppu, kellä se olisi niin hänestä tulisi parini.
Tulee ihan mieleen lastentarha… Olin päättänyt olla osallistumatta, joten jäin lauseen alkuni kanssa keikkumaan tuolilleni hieman syrjempänä muista.
“Tarvitsetko apua parin löytämiseen?”, kysyi huvittunut ääni vähän matkan päästä.
“Ei, en tarvitse, koska en osallistu.”, sanoin Edwardille, joka virnuili, kuin mikäkin idiootti.
“Mutta sinullahan on lappunen.”, tuo totesi.
“Ai
onko? Kerro lisää!”, sanoin sarkastisesti ja tuo nyhtäisi lapun viereiseltä paikalta.
“Olet parini, ala tulla.”, tuo komensi, mutta minä en liikahtanutkaan.
“Asumme koko kesän viereisissä huoneissa, joten sinuna…”, tuo jätti lauseen inhottavasti riippumaan ilmaan.
“Tehdäänkö sit vaikeamma kautta?”, tuo jatkoi, mutten edelleenkään liikkunut.
“Näin ne Louis Vuitton laukut.”, tuo sanoi ja virnuili ovelasti. Kuin sähköiskun saaneena, hyppäsin seisomaan ja kävelin tuon vierellä kuuntelemaan Esmen ja Carlislen selostusta, mitä meidän piti tehdä.
“Aloittakaa kertomalla nimenne ja esimerkiksi ikänne, mistä tulette, perheestänne ja mistä tykkäätte. Sen jälkeen tulee varsinainen leikki.”, Esme sanoi.
Edward aloitti. Hänen nimensä oli Edward Anthony Cullen, 17, hän muutti tänne kolme vuotta sitten, hänellä oli kaksi veljeä ja kaksi siskoa, he olivat kaikki adoptoituja ja hän halusi kuulemma olla yhtä onnellinen, kun vanhempansa ja sisaruksensa ja se mitä hän tuolla viimeisellä lauseella tarkoitti, tuskin koskaan selviää minulle.
Ellei hän tarkoittanut, että on jotenkin angstinen ja kärsii masennuksesta….“Isabella Marie Swan, 16, synnyin täällä, mutta nykyään asun Phoenixissa, olen ainoa lapsi, asun äidillä, jolla on uusimies ja olen tavallaan kihloissa ja haluan pois täältä.”, kerroin ja tuo näytti olevan oikeasti kiinnostunut elämästäni.
Pidin siitä, että sain hänen jakamattoman huomion… okei, pidän siitä jos saan huomiota keneltä vaan.“
Tavallaan kihloissa?”, tuo toisti huvittuneen kuuloisena.
Apua Jake! Olin unohtanut hänet kokonaan! Hän on varmaan jättänyt tuhat viestiä ja twiitannut ja laittanut seinälleni kaikkea. Miten pystyin unohtaa kertoa hänelle?“Niin. Se ei ole virallista, tavallaan... niin kuin... minulla on... lupaussormus.”, selitin kierrellen tuolle ja näytin hopea sormustani, jossa oli päivämäärä, nimemme ja kaiverrus oli koristeltu sydämillä. Ennen kuin Edward ehti kommentoida asiaa tai mitään, meidät kutsuttiin lavalle ja pyydettiin kirjoittamaan, mitä olimme kertoneet itsestämme parillemme ja annoimme, sitten paperit Esmelle.
“Edward, missä Bella asuu tällä hetkellä?”, Esme kysyi liioitellun hitaasti, niin kuin, jossain tv-visassa.
“Phoenixissa.”, tuo vastasi ja Emmett laittoi äänitehosteena äänen, mikä kertoi, vastauksen menneen oikein ja kaikki taputtivat Edwardille.
“Kerro hänen perheestä.”, Esme sanoi ja Edward kertoi. Näin jatkui hetken aikaa ja Edward muisti, jokaisen pikku yksityis- kohdan, minkä olin sanonut. Vihdoin Esme pääsi minuun.
“Mikä on Edwardin koko nimi?”, Esme kysyi samalla tv-visailu äänellä ja katsoi minua haastavasti.
“Edward Anthony Cullen.”, vastasin. Tätä jatkui taas hetken, minäkin vastasin oikein jokaiseen.
---
Kaikilta oltiin vihdoin kysytty kysymykset ja voittajat julkistettiin, jostain syystä en ollut yhtään yllättynyt, että minä ja Edward voitettiin, koska suurin osa muista ei muistanut edes, mitä oli itse vastannut.
Jouduimme taas lavalle ja Esme halasi meitä kumpaakin. Meille taputettiin aika kauan, tytöt vislasivat Edwardille ja pojat eturivissä koittivat ilmeisesti nähdä hameeni alle, kun kävelin heidän ohi. Edward otti lantioltani kiinni ja talutti minut alas lavalta, kävellen koko ajan yleisön puolella, ilmeisesti myös hän oli huomannut, mitä eturivissä yritettiin.
“Sinuna harkitsisin pidempiä hameita.”, Edward sihahti.
“Ja sinuna harkitsisin irti päästöä.”, sihahdin takaisin. Tuo päästi irti ja lähti kävelemään, suutuksissaan pois, kun käännyin pahoitellakseni, tuo oli jo kadonnut.
Hemmetti, se on nopee!Olin juuri ottamassa nahkatakkiani pois päältäni, kun huomasin, jotain sen taskussa.
“Ihminen, ei muistaisi noin hyvin, mitä oli sanonut ellei valehtelisi.”
A/N: Elän kommetteillenne, rakkaat lukijat! 
