Title: Kolme sydäntä, jotka Fred särki
Author: onkonälkä
Pairing: Fred/Angelina, Fred/?, Fred/Ginny, ehkä havaittavissa Fred/George
Genre: Varmaankin draama, ja angst
Rating: K-11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Warnings: Insesti
Disclaimer: Hahmot ja tapahtumapaikat ja kaikki muu tunnistettavissa oleva kuuluu Rowlingille. Minä vaan vähän leikin.
A/N: Osallistuu 3 kertaa kun-haasteeseen, sekä FF50 sanalla "rikki"
1.
Angelina seisoi Tylypahkan eteisaulassa joulutanssien iltana. Fred oli luvannut tulla ajoissa, mutta häntä ei näkynyt vielä silloinkaan, kun kilpailijat alkoivat asettua oville parijonoksi, ja McGarmiva hoputti tyttöä sisälle saliin. Juuri kun Angelina oli astumassa ovesta, juoksi portaikosta punapäinen hahmo.
”George, missä Fred on?”
”Fred? Luulin että hän tuli jo.” George vastasi ja nykäisi Angelinan saliin musiikin voimistuessa. He jäivät väkijoukkoon seuraamaan, kun ottelijat avasivat tanssin. Kun lattialla oli jo useampi pari, Georgen katse tavoitti tämän parin ja hän jätti Angelinan yksin. Suunnilleen tunnin ajan Angelina seisoi tuohtuneena seinustalla odottamassa, kunnes Fred tyynen rauhallisesti asteli ovesta sisään, vain huomatakseen tytön vihaisen ilmeen. Epätoivoisesti Fred kääntyi ympäri piiloutuakseen, mutta liian myöhään. Tulistunut Angelina harppoi jo tätä kohti ilmeisen näreissään.
”Missä hemmetissä sinä olet luuhannut? Lupasit tulla ajoissa” Tämä huusi kaksoselle.
”Angelina, voin selittää, ihan takuulla!” Fred sai änkytettyä. ”Halusin ihan tosi tulla ajoissa, mutta juutuin salakäytävään. Tiedäthän sen tunnelin kyömyisen noidan takana neljännessä kerroksessa? Sen ovi jumittui, ja toisessa päässä partioi Riesu aikeenaan pudottaa mustepulloja ohikulkijoiden niskaan.”
”Antaa olla.” Angelina huokaisi, ja veti Fredin tanssimaan.
Muutaman tanssin jälkeen Angelina lähti hakemaan juotavaa. Boolimaljan luona hän törmäsi Georgeen.
”Ai hei, Angelina, löysitkö jo Fredin?” Poika huikkasi.
”Juu, löysin. Hän sanoi olleensa jumissa kyömyisen noidan salakäytävässä neljännessä kerroksessa.”
”Kumma juttu.” George totesi. ”Kuulin, että Neville oli tullut siitä läpi tanssiaisiin, ja joutunut Riesun uhriksi. No, täytyykin tästä mennä. Nähdään!” Ja sitten hän poistui väkijoukkoon.
Palatessaan Angelina mietti Georgen sanoja. Niissä oli perää, sillä Neville oli tullut tanssiaisiin yltä päältä musteroiskeissa. Asiasta täytyisi kysyä Frediltä.
Mutta tätä ei löytynyt salista. Angelina päätti lähteä etsimään pihalta, ja hetken viileässä ulkoilmassa käveltyään hän kuulikin äänen viereisen puun takaa.
”Fred, entä jos joku näkee”
”Ei täällä ketään ole, kaikki ovat salissa. Katso vai.. No hei Angelina!”
Ja saman tien hän meni kauttaaltaan punaiseksi. Tai, no, punaisen ja violetin kirjavaksi, sillä Angelina mottasi häntä.
Ja niin Fred oli särkenyt yhden sydämen.
2.
Fred ja Ginny nojasivat puutarhavajan seinään Kotikolon pihassa, ja pitelivät käsistä. Fred tähtäili siskonsa huviksi taikasauvalla menninkäisiä, jotka sätkivät ja pompahtelivat hassusti joka kerta, kun niihin osui. Huomattuaan, että Ginny katseli menninkäisten sijasta häntä, hän lopetti taikomisen, ja kääntyi siskonsa puoleen.
”Fred, tiedän, että olet veljeni, enkä saisi tuntea näin, mutta.. Minun on vaikeaa kieltää tunteeni.” Ginny huokaisi hitaasti.
”Olen tuntenut sinut koko ikäni, enkä koskaan ole tuntenut näin ketään kohtaan. Edes Harrya. Tunnut vain niin.. Luonnolliselta”
Molemmat olivat hetken hiljaa, Fred järkytyksestä, ja Ginny toivosta, kunnes Ginny painoi pehmeän, mutta epäröivän suudelman pojan huulille.
”Ginny, tiedäthän, ettei se ikinä tulisi onnistumaan. Olet kaunis, mutta pidän sinusta vai siskona. Rakastan sinua siskona, enkä koskaan haluaisi ketään muuta siskokseni. Mutta ei meistä ikinä tule mitään suurempaa, sillä sen suurempaa ei ole.” Fred vastasi hiljaa, ja silitti tytön leiskuvan punaisia hiuksia. Tismalleen samaa sävyä, kuin hänen omansa.
He lähtivät vaitonaisina kävelemään syvemmälle puutarhaan, mutta pian Fred pysäytti Ginnyn pienen tyynen lammen kohdalle. He kumartuivat katsomaan kuvajaisiaan lammen pinnasta.
”Katso, olemme aivan saman näköisiä. Sinä olet sisko, ja minä veli. Se ei tule muuttumaan.”
Tytön silmästä tipahtava kyynel rikkoi tyynen kuvajaisen, joka kuitenkin asettui nopeasti. Ginny vetäisi kädellään veden pintaa rikkoen sen, ja lähti juoksemaan sisälle.
Myöhemmin Ginnyn huoneen ohi kulkiessaan Fred kuuli vaimean nyyhkytyksen.
Niin Fred oli rikkonut toisen sydämen.
3.
”TAINNUTU!” George huusi. Taistelun äänet kaikuivat hänen ympärillään. Joka puolella räjähteli ja taiat välkkyivät punaisina, valkeina ja vihreinä. Häntä kohti lensi vihreä valosuihku, jonka hän ketterästi väisti seinästä irronneen kivimurskekasan taakse. Hänen ohitseen kiisi punapäinen hahmo. ”Fred?” George huudahti toiveikkaana, mutta se ei ollut hän. Koko taistelun ajan Georgen mieltä oli painanut huoli perheestä, ja erityisesti Fredistä. Hän lähetti toisen tainnutustaian ja sujahti salakäytävään.
”George?” Takaa kuului tuttu ääni.
”Fred! Luojan kiitos olet siinä!” Pojat halasiva toisiaan lämpimästi ja George suuteli hellästi Fredin niskaa.
”Pelkäsin että olit kuollut” Pojat huusivat yhteen ääneen ja vajosivat lattialle ilonkyynelet poskipäitä pitkin lasketellen.
Hetken kuluttua jostakin kuului tuttu kirkaisu, joka veti heidät takaisin maan tasalle.
”GINNY!” Fred huudahti, ja veljekset päättivät hajaantua etsimään tätä. He syöksyivät salakäytävästä ulos. Fred oikealle ja George vasemmalle.
”Avada Kedavra!” George huusi hetken harhailtuaan, kun huomasi Ginnyä uhkaavan kuolonsyöjän. Mies lyyhistyi ja George säntäsi halaamaan siskoaan. Taistelu jatkui yhä, ja Georgen mieli järkkyi koko ajan enemmän, kun tämä kuvitteli kaikki ne ruumiit, kaikki ne kasvot joita hän ei välttämättä koskaan enää näkisi elossa. Aikaa kului, seinät räjähtelivät ja kaikkialla oli verta, ja ruumiita. Sitten yhtäkkiä jostakin kuului kimeä ääni, jota George ei tunnistanut, mutta silti tiesi sen kuuluvan Voldemortille. He kuulivat vain sanoja sieltä täältä, sillä Ruaah oli juuri pirstonut tornin heidän vierestään.
”..Teillä on tunti aikaa…Siirtäkää vainajanne kunnialla…Loukkaantuneet…Harry Potter…Metsässä”
Taistelu oli siltä hetkeltä ohi. Ensimmäinen ajatus Georgen päässä, oli löytää Fred, ja Suuri Sali tuntui sopivalta paikalta aloittaa etsinnät. George ja Ginny lähtivät juoksemaan kohti salia. Osa heidän matkalla näkemistään ruumiista oli aivan vieraita, ja kuului kuolonsyöjille, ja osa taas etäisesti tuttuja. George nosti olalleen ikätoverinsa Rohkelikosta, ja Ginny siirsi leijutusloitsulla yrttitiedon ryhmästä tutun Korpinkynnen Suureen Saliin. Astuttuaan sisään George tunsi kuin ilmat olisivat poistuneet keuhkoista kaikki kerralla. Suurin järkytys, jonka poika oli koskaan kokenut, iski häntä vasten kasvoja. Kaikki Weasleyt häntä itseään ja Ginnyä lukuun ottamatta olivat kumartuneet ruumiin ylle, ja vaikka George ei nähnyt kuka oli kyseessä, hän tiesi. Hän laski kantamansa pojan varovasti lattialle, ja juoksi perheensä luo Ginny kannoillaan. Poika lyyhistyi itkemään ruumiin rintakehän päälle. Ruumiin, joka oli jokaista hiuskarvaa myöten identtinen hänen omansa kanssa. Viimeinen sydän, jonka Fred rikkoi, kuului Georgelle.
