Nimi: Suden lupaus
Kirjoittaja: Furoxrea
Ikäraja: K-11
Varoitukset: Kuolema on läsnä
Yhteenveto: Susi on huolissaan valtiaastaan, jonka mieltä vaikuttaisi painavan jokin raskaasti. Se haluaa saada selville, mistä oikein on kyse.
A/N: olensurkeakeksimäännimiä.com
Tämä on hieman vanhempi tekele. Ja randomi ajantappotyö. Mutta silti jotenkin tyksin tästä... En tiedä, ehkä nuo hahmot vaikuttavat asiaan. Ainakin vähän. Niiden oli tarkoitus kuulua erääseen isompaan projektiin, jonka sittemmin hylkäsin, koska totesin sen idean olevan kökkö. Joitain sen hahmoja en kuitenkaan halunnut noin vain unohtaa - mistä tämäkin tekele vihjaa.
Jätin tahallani joitain asioita vähän auki tässä, sillä muuten tuonne olisi tullut paljon turhaa/sekavaa sössötystä. Toivottavasti siitä nyt kuitenkin saa selkoa muutkin kuin mie itse...
Suden lupaus
Aukiolla temmelsi kolme pientä lasta iloisesti nauraen, säntäillen sinne ja tänne sinertävällä ruohokentällä. Veikeästi pieni korppi lenteli heidän läpikuultavien kehojensa ympärillä ja sekös lapsosten riemua lisäsi. Nelikolla oli niin hauskaa leikeissään, etteivät he lainkaan kiinnittäneet huomiota aukion laitamilla heitä tarkkaileviin hahmoihin. Eräässä kenttää ympäröivistä keltarunkoisista ja purppuralehtisistä puista istuskeli niin valkea kyyhkynen, että jopa puhtain helmi kalpenisi linnun rinnalla. Kyyhkynen istui matalimmalla oksalla, ja vain hieman vitsan alapuolella seisoskeli likaisenharmaan turkin omaava suurehko susi, jonka otsaa koristi valkoinen pääkallokuvio. Se oli merkki hukan uskollisuudesta Kuolleiden valtiaalle.
Kyyhkynen tuijotti lasten ja korpin ilakointia niin keskittyneenä ja hievahtamatta, että lintua olisi voinut luulla patsaaksi. Susi puolestaan vilkuili vuoron perään aukiota ja lintua, tehden samalla muuan huomion. "Herrani, teitä kenties huolestuttaa jokin?" hukka lausahti tapittaen oksalla istuvaa kyyhkystä.
"Pojan kiinnostus elävien maailmaa kohtaan kasvaa kasvamistaan", kyyhkynen vastasi vilkaisemattakaan suden suuntaan. "Pelkään todella, että hänen uteliaisuutensa lopulta vie voiton."
"Hassua kuulla tuollaista puhetta itse kuoleman suusta", susi totesi. Kyyhkynen irrotti viimeinkin katseensa leikkivästä nelikosta, luoden sitten murhaavan mulkaisun alapuolellaan seisovaa koiraeläintä kohti. Jos kyseessä olisi ollut mikä tahansa muu pikkuinen lintu, olisi tuollaista elettä voinut pitää varsin huvittavana. Tässä tapauksessa siinä ei kuitenkaan ollut mitään hauskaa. Mikäli susi ei olisi jo ollut kuollut, toisen katse olisi tappanut sen. Uikuttaen susi kyyristyi alistuvasti, korvat alhaalla roikkuen. "A-anteeksi, herrani, en suinkaan tarkoittanut sitä pahalla", se sopersi. Lintu tuhahti ja siirsi jälleen katseensa takaisin aukiolle.
Tuokion kuluttua susi uskalsi jälleen nousta jaloilleen. Se vaistosi, että toisella ei nyt ollut kaikki kohdallaan, sillä ei tuollainen herkkänahkaisuus ollut tuolle normaalia. Siitä huolimatta se katsoi tarpeelliseksi korjata erheellisen lotkautuksensa, joten se sanoi: "Olette kasvattaneet prinssin hyvin. Hän ei riko tahtoanne vastaan."
"Toivon tosiaan niin", kyyhkynen vastasi hiljaa, hivenen poissaolevaan sävyyn. Susi toljotti tätä hetken, ennen kuin antoi katseensa siirtyä aukiolle. Pikkuinen korppi laskeutui yllättäen ja läpinäkyvät pikkulapset pysähtyivät tuijottamaan lintua. Näkyi vain mustien höyhenten pöllähdys ja korppi oli poissa. Siinä, missä lintu oli kadonnut, seisoi nyt mustaan viittaan kietoutunut, leveästi hymyilevä pikkupoika, ja toisin kuin aukion kolme muuta lasta, hän ei ollut läpikuultava. Tenavat puhuivat hetken jostakin, mutta kohta he taas jatkoivat leikkejään, tällä kertaa ilmeisesti hippaa. Iloisten lasten riemunkiljahdukset täyttivät ilman, eikä susi voinut olla hymyilemättä. "Prinssi on aivan kuten te", se totesi yhtäkkiä, seuraten katseellaan mustiin verhoutunutta poikaa.
"Mitä tarkoitat?" kyyhkynen kysyi värittömästi. "En minä ole koskaan ollut lapsi."
"Siis… Hän muistuttaa teitä todella. Hän on kuin nuorempi versio teistä", hukka sanoi. Siihen ei toinen vastannut mitään. Susi huomasi kuitenkin, että kyyhkysen silmiin ilmestyi surullinen ja poissaoleva katse. Se saikin hukan pohtimaan, oliko se sanonut jotakin taas väärin. Jumalat sitten olivat hankalia… Joskin, tämä kyseinen jumaluus oli pelastanut sen julmalta rangaistukselta, joten eipä sillä pahemmin ollut oikeutta valittaa pienistä.
"Mahdatko olla huomannut, että pojan silmät kipinöivät samaan tapaan kuin lohikäärmeen", kyyhkynen totesi yhtäkkiä. "Hänen sisällään kytee elämän liekki."
"Herrani… En nyt ihan ymmärrä. Kuinka kuoleman sisällä voi hohkaa mikään elämä?" susi ihmetteli.
"Minä olen kuolema", kyyhkynen tokaisi.
"Mutta hän on myös kuolema."
"Se, että hän on poikani, ei tee hänestä kuolemaa."
"Mutta herrani… Kyllä teidän on myönnettävä, että prinssi muistuttaa enemmän teitä kuin vaimoanne. En ole nähnyt hänellä olevan lohikäärmeen kykyjä."
"Et tunne Lohikäärmeiden keisarinnaa. Sitä paitsi, poika on vielä nuori. On mahdotonta sanoa, mihin kaikkeen hän tulee kykenemään."
Kaksikon välille lankesi hiljaisuus. Hetkisen susi tuijotti mietteliäänä kyyhkystä ja suuntasi sitten hitaasti katseensa ruohokentällä leikkiviin lapsosiin. Nyt se ymmärsi, miksi toinen ei ollut oma itsensä. Tämä taatusti näki aukiolla temmeltävässä pojassaan jotain, joka muistutti häntä vaimostaan. Riittikö pelkästään tieto siitä, että Lohikäärmeiden keisarinna oli prinssin äiti? Vai toiko jokin pojan ulkonäössä väistämättömästi mieleen kyseisen jumalattaren? Susi ei tiennyt, sillä hän ei ollut koskaan Lohikäärmeiden keisarinnaa kohdannut.
Yllättäen hukka pisti merkille surunpistoksen pysähtyneessä sydämessään. Niin vahvasti se tunsi myötätuntoa näitä jumalia kohtaan, sillä olivathan he aikamoisen murhenäytelmän kokeneet. Mikäli se olisi mahdollista, Kuolleiden valtias olisi jo varmasti koluamassa sinnikkäästi läpi koko hemmetin maailmankaikkeuden löytääkseen ja pelastaakseen rakastettunsa.
Susi havahtui kuullessaan yhtäkkiä kovan ähkäisyn ruohokentältä. Pikkuinen prinssi oli kompastunut ja kaatunut rähmälleen kuivaan nurmikkoon. Läpikuultavat lapset kerääntyivät hänen ympärilleen, tarjoten pikkuisia kätösiään auttaakseen toverinsa ylös. Avulias ele kuitenkin oli turha, sillä prinssin käsi vain meni heidän omiensa lävitse. Omin avuin poika kampesi itsensä pystyyn. Läpinäkyvät lapset kyselivät huolestuneina oliko häneen sattunut, mutta poika vain pudisti päätään hymyillen. He puhuivat lyhyen tuokion jostakin ennen kuin ryntäsivät nauraen kentän toiseen päähän ja katosivat metsän siimekseen.
Vekaroiden mentyä, hukka siirsi katseensa oksalla nyhjöttävään kyyhkyseen. Tämä tuijotti edelleen aukiolle, melkein kuin ei olisi vielä tiedostanut, ettei siellä ollut kuin sinertävää ruohoa. "Herrani?" suuri koiraeläin tiedusteli varovasti. Lintu ei vastannut, istui vain hievahtamatta kuin veistos. Alistuneesti susi laski päänsä. Se ei voinut muuta kuin odottaa.
Joskin, kauaa sen ei tarvinnut tehdä niin. "Lupaa minulle yksi asia", kyyhkynen lausahti niin yllättäen, että hukka säpsähti säikähdyksestä, katsahtaen sitten yläpuolellaan kököttävään lintuun. Toisen katse harhaili edelleen ruohokentällä, kun tämä jatkoi: "Pidä silmällä poikaani. Varmista, ettei mikään, ei yhtikäs mikään, saa häntä menemään portin toiselle puolelle. Lupaa, että huolehdit tästä. En halua menettää häntäkin…"
Kyyhkynen lausui lopun niin hiljaisella äänellä, että susi kuuli sen vain juuri ja juuri. Sen olisi tehnyt mieli todeta, että vaikka prinssi päätyisikin elävien maailmaan, olisi toisen ihan turha murehtia pojan turvallisuuden puolesta. Ei mikään voisi uhata prinssiä. Susi katsoi kuitenkin parhaaksi vaieta asiasta. "Minä lupaan, herrani."
"Kiitos", lintu tokaisi hiljaa. Sitten tämä levitti puhtaanvalkoiset siipensä ja lehahti lentoon, kohoten kohti synkkää taivasta. Ennen kuin lintu katosi näkyvistä, susi huomasi kyyhkysen muuttuvan korpiksi.
