Kirjoittaja Aihe: Taivas pysyttelee piilossa [K11 | femme]  (Luettu 2429 kertaa)

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Taivas pysyttelee piilossa [K11 | femme]
« : 30.04.2011 21:48:18 »
Kirjoittaja: Ruskapoika
Ikäraja: K11
Paritus: Nilla/Viola
Genre: Haikeus, PoV Nilla, Femme, Romance
Vastuuvapaus: En omista siellä välissä sanottua kappaletta, enkä esittäjää ja nimestä kiitos Pariisin keväälle. Muuten on kyllä likat minun ja minun mielikuvituksen tuotetta.
A/N: Maratonin alkumetrien tulosta. Hope you like. <3 Kannatan kuuntelemaan Pariisin kevään Astronautti kappaleen! Ja virheistä saa ilmoiltella, jos moisia huomaa. :)

Taivas pysyttelee piilossa

Kappale alkaa hiljaa, tylsänä ja mitäänsanomattomana, mutta ensimmäisen neljänkymmenen sekunnin jälkeen alkaa rauhallisen kuuloinen rumpukomppi, jossa on bassolla tasoitettu sointu. Hengitän sisään ja ulos, jalka naputtaa seuraavan penkin selkänojaa – Violan sormet omieni lomassa ovat viileät, mutta rauhoittavat. Bussin ikkuna heijastaa kuvajaista takaisin, vaikka pisarat  rikkovat kuvan.

Bussin tunnelma on uninen, ja etupenkin mies kuorsaa tasaisesti ja saa osakseen jonkun vanhemman naisihmisen moittivia katseita; miten joku jaksaa välittää moisesta näin illasta, kun ei mies häiritse kovalla melulla kuitenkaan? Viola on riisunut korkokenkänsä ja vetänyt jalat rintaansa vasten. Sähkönsiniset hiukset täysin sekaisin ja kasvoilla mietteliäs ilme. Vaikka ulkona on sateista ja yö yrittää vallata jopa bussin hämärästi valaistun sisätilan, tuntuu kuin päivää ei olisi mennyt sekuntiakaan, vaikka liikaa on tapahtunut.

Me istumme Violan kanssa kolmanneksi viimeisessä rivissä bussissa ja laukut sulloimme jalkatilaan, sekä takanamme olevalle penkkiparille, kengät kai jäivät tavaroiden alle. Maiharini ainakin jäivät, Violan korkokengistä sitten en ole niin varma. Viola huokaa ja käännän katseeni häneen suoraan, nyt omassani on huolta ja ehkä pientä pelkoa. Onhan kaikki päivän tapahtumat olleet raskaita ja isoja harppauksia, mutta ei kai Viola halua nyt luovuttaa?

“Viola”, kuiskaan hiljaa, vaikka ei meitä kukaan voi kuulla. Olemme ainoat ihmiset näin takana bussia, kun muut ovat ryhmittyneet eteen ja keskivälille. Sormet harovat sateesta vielä hieman kosteita hiuksia ja vihreät silmät kääntyvät katsomaan minua lempeinä, hieman väsyneinä. Ehkä se on ihan ymmärrettävää, kello käy kuitenkin melkein puolta yhtätoista.

“Mitä, Nilla?” Viola kysyy. Hän piirtelee sormillaan ympyröitä kämmeneeni, näprää välillä puista rannekoruani.
“Mikä mietityttää?”

Viola naurahtaa pehmeästi ja irrottaa sormensa sormistani, siirtää ne kaivamaan suurehkoa, kärsineen näköistä nahkalaukkuaan. Pieni peltinen rasia on tuttu ja kolisee hiljaisesti Violan heilauttaessa kättään.

“Mietin vain, viitsisitkö laittaa nämä pinnit mulle päähän”, Viola sanoo ja puhaltaa silmilleen pyrkiviä otsahiuksia pois. Tosin se ei tuo asiaan helpotusta, mutta saa minut nauramaan ääneen – merkki on selvä: “en jaksa niitä, laita ne kiinni”. Katsookohan se naisihminen nyt meihin päin ilkeästi?

“Totta kai laitan.”

Laittaessani pinneillä Violan lyhyiksi leikattuja hiuksia kiinni (otsahiukset kulkemaan pinnien pakottamana päälakea myöten) en voi olla tuntematta helpotusta. Mitä jos Viola olisi epäröinyt päätöstään lähteä mukaani? Eihän minulla ole tarjottavaa hänelle, kuin vaatimaton yksiö, jossa vuokra on kohtuuhintainen ja maksettava. Hänen vanhempansa taas. Heillä olisi ollut paljon annettavaa tyttärelleen, mutta olen ylpeä, että Viola valitsi minut, eikä ylellistä elämää.

Minkälainen sota siitä oli syntynyt, kun Viola oli ilmoittanut muuttavansa Mikkeliin kanssani, ilmoittanut meidän seurustelevan jo toista vuotta ja sanoi vahvalla äänellä: “en välitä, mitä te sanotte tähän, koska teillä ei ole oikeutta vaikuttaa”. Vastahan hän täytti kolme viikkoa sitten kahdeksantoista. Hänen äitinsä oli saada hepulin ja hänen isänsä uhkaili jopa minua. Kuinka uskalsin käyttää heidän ystävällisyyttään hyväksi viemällä heidän tyttärensä sillä tavoin? En minä voinut vaikuttaa Violan päätökseen, vaikka hän muuttikin luokseni. Hän oli puhunut siitä viimeiset puolivuotta, kysellyt tuntuisiko se minusta hassulta, jos hän eläisi saman katon alla. Tuntuisiko se? En usko, hän on ollut niin monesti minun luonani käymässä siitä lähtien, kun tutustuimme ja minä sain sen yksiön. Ja kun lopulta paperit muutosta saatiin vuokraisännän kanssa tehtyä valmiiksi, hän todella teki sen. Laittoi vanhemmilleen jauhot suuhun, pakkasi laukut ja lähti minun kanssani.

Minun supertyttöni.

“Mitä sää mietit, Nilla?” Viola kysyy ja istuu risti-istunnassa. Oikeajalka puoliksi omieni päällä, hän on huomaamattani pörröttänyt hiuksensa takaa isoksi pehkoksi ja näyttää enemmän röllipeikolta, kuin kahdeksantoistavuotiaalta naiselta.

“Sitä vaan, että siivosinkohan mää perjantaina ennen kuin lähdin teille”, hymähdän ja Viola päätään pudistellen nojautuu olkapäätäni vasten. Nukahtaa puoleksi tunniksi, ja minä tuijottelen ikkunaa, jota sää raastaa vesipisaroillaan. Taivas on edelleen tumma, vaikka kesän yöt ovatkin monesti valoisia. Ehkä sateella ei kuulu olla valoisaa?

Pariisin kevään kappale Astronautti soi kolmatta kertaa matkan aikana.

*

Aamulla ainut muistikuvani on se, että kastuimme litimäriksi Violan kanssa kävellessämme asunnolleni – meidän asunnollemme. Jouduimme purkamaan Violan tavarat ympäri lattiaa, etteivät kirjat tai CD:t vain menisi pilalle ja kävimme lämpimässä suihkussa, vaikka kello oli puolta yötä.

Kiitos sateen yö oli ihanan viileä ja pikkuhousuilla nukkuessa tuli miltei kuuma. Mutta vain miltei. Viola nimittäin nukkui kyljessäni kiinni ja lämmitti koko kehoani omalla ruumiinlämmöllään, vaikka tavallisesti hän on meistä se kylmäihoinen, jolle saa olla laittamassa vaatetta päälle, ettei hän tuli kipeäksi. Itse tosin väittää, että hänellä on aina ollut huono pintaveren kierto ja siksi iho on aina viileä.

Jaksamatta pukea paitaa päälleni kävelen aukaisemaan television, toivoen, että kerkeäisin vielä näkemään tämän päivän sään sääntiedotuksesta. Tuurini ei ole paras, joten kerkeän kuulla vain kaksi viimeistä lausetta:

“Taivas pysyttelee piilossa, sadetta on edelleen luvassa koko maassa. Hyvää päivän jatkoa.”

Viola mutisee sängyllä ja vetää peittona käytettyä lakanaa päälleen. Suljen television ja kerrankin harmaalle sadeaamulle hymyillen kuljen keittiöön keittämään kahvia. Ei sillä olisi väliä, vaikka taivas pysyttelee piilossa, minulla on sängyn lämmittäjä paikalla.
« Viimeksi muokattu: 14.06.2011 14:19:07 kirjoittanut Ruskapoika »
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

Kharon

  • coolein rotta
  • ***
  • Viestejä: 355
  • papa has dough
Vs: Taivas pysyttelee piilossa [K11]
« Vastaus #1 : 02.05.2011 20:31:15 »
Tää oli kyl tosi kaunis pikku tarina. Tykkään tosi paljon sun kuvailusta, etenkin se miten kuvailit sitä kun sade osui ikkunaan, se oli ihanan kuuloista. Ja henkilöhahmot vaikuttaa mielenkiintoisilta. Tää on jännä tarina, yksityiskohdat on kauniisti kuvailtu. Ja en voi estää itteeni sanomasta, että ihana rivinvälitys. <3 :'D Oon ite friikki sen suhteen miten siistiltä tekstin ulkoasu näyttää joten tätä oli nautinto lukea.

Löysin joitakin virheitä, mutta kun uudestaan koitin etsiä niitä niin en perhana löytänytkään niitä. :( No ainakin yhden bongasin:
Laittaessani pinneillä Violan lyhyiksi leikuttuja hiuksia pinneillä kiinni --> leikattuja?

Eniveis tää oli hieno lukukokemus ja ja. Kiitos. :>
“Viini on suloista, mutta suloisempaa on ihmisveri.”

Otuksia.

Ruskapoika

  • Kivikuorinen
  • ***
  • Viestejä: 1 539
  • Mock me.
Vs: Taivas pysyttelee piilossa [K11]
« Vastaus #2 : 02.05.2011 20:54:05 »
iitta, kiitos paljon kommentistasi. <3 Täytynee lukailla itse läpi pariin kertaan, jos sinne useampikin virhe on vielä jäänyt. En kyllä yhtään ihmettele sitä, oon aina ollu huono lukemaan virheet poies omista teksteistä. :D Ooh, en oo siis ainoa, jolle siisti ulkonäkö teksteissä on tärkee? Ihana kuulla, koska välillä tulee semmonen olo, että mietin sitä ihan liikaa... Mutta siis kiitos. :)
Hei homepää! Leikitäänkö sanahippaa, jos saatais aikaan tarinoita?

sugared

  • ginger spice
  • ***
  • Viestejä: 1 515
Vs: Taivas pysyttelee piilossa [K11 | femme]
« Vastaus #3 : 26.07.2011 23:22:04 »
KK-haasteesta hyvää myöhäisiltaa!

Tämähän oli oikein suloinen originaali! Rakkaus kaiken voittaa, ikävät vanhemmatkin. Olet kuvannut tuon bussin tunnelman erityisen onnistuneesti, melkein näin itseni istumassa tunkkaisilla penkeillä ja katselemassa, kuinka sade piiskaa katuja. Tykkäsin tilanteesta ja hahmoista, joista sai jo tästä lyhyestäkin tekstistä ainakin jonkinlaisen kuvan – he eivät siis jääneet pelkiksi nimiksi. Kenkien kautta tuli kekseliäällä tavalla esille myös heidän erilaisuutensa. Pidin kovasti siitä, että kun Nilla pelkäsi, että Viola katui päätöstään, tämä ajattelikin vain arkisia asioita.

Loppu oli mielestäni hieman heikko. En haluaisi lähteä kritisoimaan kirjoittajan päätöksiä, mutta mielestäni teksti olisi kannattanut lopettaa tuohon bussimatkaan, eikä jatkaa enää seuraavaan aamuun. Tekstin jännite kärsi, ja loppu tuntuu nyt hieman irralliselta ja ikään kuin keskeneräiseltä. Jo ensimmäisen puoliskon lopusta käy kuitenkin selväksi, että kaikki on hyvin. Ei tuo loppu huono ole, ei suinkaan, mutta jotenkin jäi häiritsemään.

Söpöä, lämminhenkistä tekstiä ja ihana tunnelma joka tapauksessa! Tykkäsin myös yksityiskohdista, jotka toivat todellisuudentuntua. Minustakin ulkonäön kuvailu on muuten tärkeää, ja olet onnistunut siinä hyvin. :--) Kiitos suloisesta, hyvän mielen lukukokemuksesta!

her shaking shaking
glittering bones

Demeter

  • onneliini
  • ***
  • Viestejä: 966
Vs: Taivas pysyttelee piilossa [K11 | femme]
« Vastaus #4 : 06.08.2011 14:03:13 »
Tämä oli ihanan arkinen ja haikeamielinen kuvaelma niinkin suuresta asiasta kuin yhteen muuttamisesta. Tässä oli tiettyä surua ja hellyyttä, mietteliästä bussimatkaa ja sateenropinaa. Muuttamisesta rakkaan kanssa saman katon alle mulle itselle ei tule tuollaisia asioita mieleen, vaan pikemminkin iloa, riemua ja kaikenlaisia suunnitelmia tulevaisuudelle. Siksi tekstin edetessä olin hivenen yllättynyt kun selvisi minne tytöt olivat matkalla.

Pidin bussin tunnelmasta. Se välittyi itselleni voimakkaasti, tuli elävästä mieleen sateiset bussimatkat joita itse on kokenut. Nillan ja Violan (ja mainittakoon nyt että pidän noista nimistä valtavasti) kuvaileminen oli hienosti tehty, vain jotain irrallisia yksityiskohtia, ja Violasta tietenkin enemmän kun Nilla oli kertojana. Korkokengät ja maiharit oli ensimmäinen mukava eroavaisuus, joka paljasti henkilöiden persoonallisuuksia hieman, toinen sitten tämä koti-kysymys. Sähkönsiniset hiukset ja vihreät silmät kuulostaa aika hurjalta, Violasta tuli näiden pienten ulkonäköseikkojen vuoksi myös mieleen ehkä hieman kapinallinen nuori, kotoisin vanhempiensa hienosta talosta. Kuva Nillasta piirtyi mielessäni sitten luonnonvaaleisiin hiuksiin ja ehkä meikittömiin silmiin. Kenties tällainen maanläheinen mielikuva Nillasta tuli tämän jatkuvan sääntarkkailun vuoksi.

Mutta tämän tekstin rauhallisuus ja arkisuus oli ihania. En tiedä osaanko oikein selittää sitä tunnetta mikä mulla on tämän jälkeen, tässä oli mukava tuo epävarmuus joka Nillan ajatuksista heijastui, mutta joka sitten häipyi etenkin aamun koittaessa. Jostain syystä pidän meteorologin repliikistä paljon. :) Sekä Violan vanhempien reaktiosta, varsinkin isän uhkailut oli hyviä. Tuollainen yllätys kun ei aina ole odotettavissa eikä kaikille vanhemmille mieluinen. Kivoja pikkujuttuja tekstissä!

Hienoisia virheitä tekstissä oli. Oikea jalka ja puoli vuotta eivät ole yhdyssanoja, kun taas pintaverenkierto on.

Mutta kaunis ja haikeahko teksti!


and i told you to patient, fine, balanced, kind