Alaotsikko: K-11, adventure, one-shot
Otsikko: Kun James pelasti Kalkaroksen
Kirjoittaja: AraPippin
Ikäraja: K-11 //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
Tyylilaji: seikkailu
Henkilöt: kelmit, Kalkaros
Varoitukset: hieman pelottavia kohtia ja sairasta hauskuutta
Tiivistelmä: Sirius kertoo Severukselle, miten Tällipajun ohi pääsee, ja kun James saa tietää tästä, tämä ryntää pelastamaan arkkivihollistaan
Inspiroinut: Kaverini kirjoitti HP-oneshotteja ja kysyin häntä, kiinnostaako tehdä tällainen, en muista, mitä hän vastasi, mutta päätin tehdä itse tällaisen, kun innostuin itse tekemään one-shotteja.
A/N: saa kritisoida
Disclaimer: Kaikki henkilöt kuuluvat rakkaalle Rowlingille.
”Musta! Minne Lupin menee?” Severus kysyi yhtäkkiä käytävällä Sirius Mustalta, toiselta arkkiviholliseltaan, joista toinen oli Siriuksen paras ystävä ja sielunveli James Potter. Sirius, joka oli tulossa iltaruualta Rohkelikko torniin, virnisti arkkiviholliselleen.
”Miksi haluat tietää? Ai nii, haluatko kuulla vastauksen siihen? En usko. Joka tapauksessa, en kertoisi…” Sirius kiusasi. Severus kurtisti otsaansa. Ei olisi pitänyt kysyä. Sirius aikoi kävellä vihellellen syyttömänä Severuksen ohi jatkaen matkaa, kun Severus veti sauvansa esiin viittansa alta. Sirius huomasi sen, ja nopeutensa takia hänellä ja Severuksella oli samaan aikaan kohotettu sauva osoittaen toista naamaan.
”Itse aloitit, Snivellus”, Sirius pilkkasi.
”Niinhän sitä itse aina väitetään”, Severus murahti ja aikoi kirota Siriusta. Sirius oli nopea ja sai kimmotettua kirouksen suoraan Severukseen itseensä päin. Professori McGarmiwa kulki silloin eteishallin ohi, ja huomasi nahistelevat pojat.
”Professori! Kalkaros aikoi kirota minut!” Sirius kailotti. McGarmiwa tuli poikien luokse.
”Ei siltä näytä. Ettet vain itse tehnyt jotain, Musta?” professori kysyi kylmästi.
”Mäkö? Vain torjuin loitsun, ja se osui Snivellukseen”, Sirius sanoi viattomana, puhuen totta.
”Tiedätkö, mitä ajattelen, Musta?” professori kysyi. Sirius vilkaisi professoria pelokkaalla virneellä.
”Ajattelen, että valehtelet, ja menetät tuvaltasi 20 pistettä.” McGarmiwa sanoi. Juuri silloin loitsu osui Siriukseen. Severus ei ollut huomannut professori McGarmiwaa, ja hän oli päättänyt kostaa Mustalle.
”Kalkaros!” McGarmiwa ärähti. Kalkaros huomasi silloin professorin. ”Ai, sori professori. En huomannut teitä siinä.”
”Et varmasti.” professori sylki suustaan. ”Luihuinen menettää takiasi 50 pistettä. Ja lopeti loitsuimes.” Professori McGarmiwa osoitti sauvallaan Siriusta, joka sätki lattialla Halkinaurus-loitsun takia. Noustuaan ylös, Sirius katsoi murhaavasti Severusta, ja hän olisi varmasti kironnut tämän, jos professori ei olisi näkemässä.
”Mitä? Menetin enemmän pisteitä, kun Musta torjuttuaan kiroukseni häntä vastaan!” Severus puhui ohi suunsa. Hän oli päättänyt, ettei auttaisi Mustaa.
”Nähtävästi. Ja nähtävästi, herra Musta ansaitsee 20 pistettä takaisin tuvalleen ja vielä 50 pistettä, että puhui kerrankin totta.” McGarmiwa sanoi ja väläytti Mustalle vielä pienen virneen ennen kuin jätti pojat halliin. Siriuksen silmät kiiluivat innosta.
”Snivellus kuule. Koska olit niin kiltti mulle, että ansaitsin 50 pistettä tuvalleni, päätin, että kerronkin yhen jutun. Jos haluat mennä ystäväni perään, ei sun tarvi kuin painaa sitä isoa kyhmyä Tällipajussa.” Sirius virnisti ja kohautti kulmiaan vielä. Severus mulkaisi Siriusta, ja lähti.
”Ai nii, kerro terveiset veljelleni!” Sirius huusi Severuksen perään ja virnistellen lähti Rohkelikko tornia päin. Juuri ennen kuin Sirius meni käytäville, hän vilkaisi halliin, ja näki Severuksen menevän vielä ulos. Sirius virnisti omahyväisesti itselleen uskoen, että Severus meni Tällipajun luokse, missä osui oikeaan.
Tyytyväisesti hyräillen Sirius nousi Rohkelikon oleskeluhuoneeseen Lihavan leidin maalauksen takaa. Oleskeluhuoneessa James teki läksyjä Peterin kanssa. Oikeastaan James oli jo läksynsä tehnyt, mutta auttoi Peteriä.
”Mikä kesti, Anturajalka? Luulin, että menit vain puhumaan Lipetitille kokeesta”, James kysyi. ”Ja Matohäntä, miten et tiedä animaagin ja ihmissuden eroa, kun hengaat melkein joka täysikuu sellaisen kanssa?”
Sirius virnisti. ”Täysikuusta puheen ollen, täytyy kohta lähteä, ja taidamme saada vieraan tänään.”
”Jaa, miten niin?” James kysyi.
”No, kun tulin ruokalasta, näin Snivelluksen, jonka kanssa tuli rähinää, ja sitten jotenkin kerroin hänelle, miten Tällipajun ohi pääsee. Lyhykäisyydessään tuossa, mutta jos kiinnostaa pidempi versio, niin – ”, Siriuksen keskeytti James.
”Sä teit, mitä?!” James huudahti. Sirius räpytteli pari kertaa silmiään hölmistyneenä.
”Sehän kuolee! Evans ei varmana pidä tästä!” James huudahti.
”Eiks se oo vaa opetus Snivellukselle?” Peter kysyi.
”Kuolema on vähän liikaa”, James huudahti ja ryntäsi muotokuva-aukolle. ”Sirius, mukaan.”
”Entä mun läksyt?” Peter kysyi.
”Myöhemmin, velhoja pelastettavana.” James sanoi. Sirius pyöritteli silmiään, mutta meni Jamesin perään. ”Luulin, että pitäisit tästä.”
”Ilman Evansia ehkäpä. Mutta olisi kiva, jos auttaisit Evansin kanssa”, James murisi heidän juostessaan portaita alas.
”No, mitään suunnitelmia?” Sirius kysyi.
”Olisi turvallista ja nopeinta mennä koulusta menevää käytävää pitkin pajun alta…” James ajatteli.
”No, joo”, Sirius myönsi. Löytäessään oikean salakäytävän, he luikahtivat sisään. Sirius muuttui koiraksi, mutta James päätti, että uroshirvi olisi liian iso käytävään, ja antoi Siriuksen juosta edellä nopeasti. Sirius muuttui ihmiseksi vähän ennen kuin sai Kalkaroksen kiinni.
”Musta! Mitä sinä täällä teet?” Kalkaros sähähti.
”Et kuule ikinä tule uskomaan, miksi tulin tänne, mutta muutin mieleni. En halua, että saat selville Remuksen pikku salaisuutta. Joten vinkkaisin lähtemään paikalta niin suin kuin vain voit. Täällä ei ole turvallista olla”, Sirius selitti.
”En usko. Miksi sä sitten olet täällä?” Severus vaati saada tietää.
”Mä osaan taistella sitä vastaan, ja James sai mielipiteeni muuttumaan”, Sirius myönsi. ”Mutta nyt lähdet.”
”En!” Kalkaros kieltäytyi. James tuli silloin paikalle.
”Sirius puhuu totta, nyt häivyt, jos oma henkesi on kallis sinulle”, James vaati. Heti, kun Sirius sai mahdollisuuden häipyä paikalta koirana, ettei Kalkaros nähnyt häntä, hän meni Remuksen luokse.
Kalkaros katsoi arvioiden Jamesia. Silloin kuului koiran ulvaisu Rääkyvän röttelön suunnalta.
”No, voi hemmetti!” James parkaisi ja toivoi Siriuksen pystyvän edes vähän aikaa pidättelemään Remusta ihmissusimuodossa. James otti Severuksesta kiinni ja alkoi vetää tätä pois käytävästä yhdestä niin sanotusta kattoikkunasta koulun pihalle. Hän alkoi kiivaasti vetää Severusta pois käytävältä pihamaalle, jonka onnistuikin jotenkin tehdä.
”Potter! Mitä hemmettiä sä teet?” Kalkaros huusi.
”Sä häivyt täältä, tai et saa enää ikinä nähdä Lily Evansia, ja tiedän, että pidät hänestä!” James karjui, ja Kalkaros viimein totteli.
”Linnaan, ja ei sanaakaan tästä!” James käski arkkivihollistaan kuullessaan ulvahduksia käytävältä. Severus katsoi inhoten Jamesiä, joka katosi käytävään takasin, ja juoksi rehtori Dumbledoren luokse.
James palasi käytävään ja juoksi Rääkyvän röttelön luokse. Sirius oli lyyhistyneenä sen lattialle haavoittuneena ja uikuttaen. James vilkaisi huolestuneena ystäväänsä, mutta huomasi pian, ettei tämä ollut saanut puremaa, vaikka tämä hänen kepponen olisi voinut tappaa kenet tahansa. Ihmissusi tuli esiin kulman takaa nähdessään Jamesin, joka muuttui hirveksi tapellakseen vastaan. Viimein James sai ihmissuden takaisin talon yläkertaan ja pysymään siellä. James muisti Siriuksen ja meni tämän luokse.
”Sirius!” James parahti. Sirius oli muuttunut jo ihmiseksi, mutta hänen vasen käsi oli murtunut ja poskessa oli verinen naarmu.
”Sattuu”, Sirius valitti. ”Onneksi sentään et ole vampyyri…” James naurahti väkisinkin Siriuksen vitsailulle, vaikka aikoi pitää tälle puhuttelun heti, kun se oli mahdollista.
”Meidän pitää mennä matami Pomfreylle.” James sanoi. ”Kestätkö, jos autan?” Sirius nyökkäsi.
”Episkius”, James mutisi ja osoitti sauvallaan Siriuksen kasvoja.
”Kiitti”, Sirius mutisi. ”Ja James, mä oon tosi pahoillani tästä sotkusta. Mun ei olis pitänyt kertoa Kalkarokselle tästä.”
”Mä riitelen sun kanssa myöhemmin tästä, niin kuin Remuskin”, James sanoi, mutta auttoi Siriuksen nopeasti Sairaalasiipeen, jotta pääsisi rehtorin luokse selvittämään asioita.
”Luoja paratkoon, miten tällaista tapahtuu keskellä yötä?” Pomfrey kysyi, kun pojat olivat herättäneet tämän ja näyttäneet Siriuksen kättä.
”Selitetään myöhemmin” Sirius mumisi vakavana.
”Selvä. Korjaan kätesi, ja pääset heti aamulla takaisin kouluun.” Pomfrey vakuutti. ”Loppuyön vietät täällä.”
Silloin Dumbledore ilmestyi paikalle. James aavisti pahaa ja jätti Siriuksen tokenemaan. ”Nähdään myöhemmin.”
James seurasi Dumbledorea arvaten oikein, että häntä odotti selittäminen, ja hän lähti rehtori Dumbledoren kansliaan päin. Hän sai nipin napin puoli valehdeltua jonkin tarinan Dumbledorelle, hän sai lähteä torniin, jossa epäili Peterin vieläkin yrittävän tehdä pimeyden voimilta suojautumisen läksyjä, tai päässeen muodonmuutosten läksyihin. Kun hän pääsi torniin, hän huomasi Peterin nukahtaneet muodonmuutoksen kirjan ääreen. Kasteltuaan ystävänsä herättääkseen tämän, James auttoi muodonmuutosten läksyt loppuun.
”Ai nii, minne Sirius jäi?” Peter tajusi vasta.
”Remus ilkeili, ja hän joutui sairaalaan”, James kertoi.
”Auts… Ei, apua! Ei kai… hänkin?” Peter alkoi panikoida ja puhua kovaan ääneen.
”Rauhoitu, ettet herätä porukkoja! Enkä olisi muuten tässä, jos hän olisi ehtinyt puraista häntä.” James vakuutti. ”Aion kyllä huutaa hänelle aiheesta, ellei Remus ehdi ensin. Kuka tahansa olisi voinut kuolla tuolla.”
”Ai, mutta hyvä, ettei tapahtunut mitään vakavaa”, Peter henkäisi.
”Kuule, mennään nukkumaan. Dumbledorelle valehtelu otti aivoille, kun mun piti selvittää siellä asioita”, James selitti. ”Ja 100 pistettä Siriukselta, 50 pistettä takaisin mulle Kalkaroksesta, mutta silti.”
”Joo, okei”, Peter sanoi..
Mietittyään pitkään vielä sängyssä parasta ystäväänsä, James nukahti samoihin aikoihin, kuin Siriuskin, joka taas pohti, missä vaiheessa Remus oli, ja oliko James varmasti turvassa Peterin kanssa Rohkelikko tornissa, ja antaisiko Remus hänelle ikinä anteeksi tätä metkua.
