Ikävä | Minerva/Tom, S

[Upsila]

Nimi: Ikävä
Beta: Laolei, kiitos<3
Kirjoittaja: Upsila
Genre: drama, angst ja huomaamatonta romantiikkaa
Paritukset: Minerva/Tom (Riddle)
Ikäraja: S //zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajoja
A/N: Mmh, teki mieli kirjoittaa kirjeaiheinen ficci tällä parituksella, joten tälläinen syntyi sitten lopulta. Tämä menee Vuodenaika-haasteeseen (Syksy).


5.10.2017

Tom,

minä ikävöin sinua. Tiedän, että tämän kirjeen alku kuulostaa todella säälittävältä, mutta minä en voi lakata ajattelemasta sinua. En lakannut ajattelemasta silloinkaan kun sinä sulauduit varjoihin ja riistit viattomien henget, en pystynyt koskaan sulkemaan kasvojasi sydämestäni. Sinä olit ollut aina erityinen ihminen.

Tänään satoi, tiesitkö sen? Taivas itki, ruohomeressä oli pieniä lammikoita, syysmyrskyn jälkeinen tuuli vinkui peltikattoa vasten ja tiet värjäytyivät mustavalkoisiksi syksyistä taivasta vasten. Kai muistat syksyn ja lokakuun? Kun raju tuulenpuuskahdus riepotteli puiden kullankeltaisia lehtiä kolostaan, kun lintuparvet levittivät siipiään muuttomatkalleen ja kun muta tarttui kengänpohjiin ja sotki kaavun helmoja pyörteisiinsä.

Minä heräsin aamuyöllä omaan huutooni, joka kaikui hämyisen varjon selkärankaa pitkin ja pelkäsin katsoa kuvajaistani peilin säröilevästä pinnasta; ehkä minä pelkäsin näkeväni sinun savunharmaat silmäsi sieltä. En halunnut itkeä, vaikka sinä aiheutitkin riipivän kylmyyden ympärille ja täytit sydämeni katkeranmustilla sanoillasi. Toisinaan minä haluisin palata aikaan jolloin hiukseni hohkaisivat yönmustaa ja katseemme kohtasivat ensimmäistä kertaa, kun lajitteluhattu pisti sinut välittömästi luihuiseen. Estää sinua, suudella ja anella palamaan takaisin.

Minusta tuntui, että olen liian vanha ja arvoton maailmalle. Täytin eilen vuoden lisää, vaikka tahtoisin vain istua rauhassa hilseilevän terassin kiikkutuolilla ja siemailla teetä liian suuresta teekupista. Kiltalaiset olivat kuitenkin varsin hyväsydämisiä ihmisiä, kun leipoivat minulle vinohkon täytekakun ja hurrasivat korviasärkevästi kuorossa taloni eteisessä. Tiedätkö, olisin tahtonut, että sinä olisit seisonut heidän joukossaan ja hymyilemässä minulle. Keskellä oli kuitenkin tyhjä aukko ja minä luovuin toivosta, että et olisi oikeasti kuollutkaan. Kyllä minä sinusta välitän yhä, mutta me valitsimme vain erilaiset polut, jotka kiskaisivat meidät irti toisistaan.

Sinä kuitenkin unohdit minut, kun hamusit seitinohuilla käsilläsi taikamaailman valtaa kannattajiesi kanssa. Minä en unohtanut, sinä unohdit.

Muistatko kun ensimmäistä kertaa kohtasimme kasvokkain Dervissi & Paukku - Tylyahon velhotarvikeliikkeessä? Sinä hymyilit viileän kohteliaasti, esittelit pyynnöstäni kärmeskielen taitojasi ja puhuimme toisillemme kuin vanhat tuttavuukset; meillä oli niin paljon yhteistä. Rakastimme kirjojen pölyisiä sivuja, kirjaston hiljaista sikermää ja läksyjen valtavaa vuorta. Sinä olit kuin kauan kadotettu henkilö, joka kuunteli puhumatta väliin ja veti ihmisiä puoleensa salaperäisillä mytologialla ja ratkaisemattomilla arvoituksilla.

Tom, kun sinä suutelit minua ensimmäistä kertaa, olin seitsemännessä taivaassa. Suudelmasi oli viileä ja kevyt; et kysynyt lupaa vaan kurottauduit vain suutelemaan huuliani Kielletyn metsän reunalla; sormesi sivelivät kylmettynyttä ihoani ja silmäsi tuikkivat yön haalistunutta kangasta vasten. Poltit merkkisi huuleeni ja näin silmissäsi lupauksen jäädä viereeni.

Sitten sinä lähdit, muutit itsesi pirulaiseksi ja katosit salaperäisesti murhattuasi pikkuisen Harryn vanhemmat. Minä olin katkeran vihainen ja musertunut sinun takiasi ja vannoin hukuttavani itseni Tylypahkan oppitunneihin - en halunnut suoda ajatuksia sinulle yhtään. Olit hullu ja pirun muovaama, en nähnyt sinussa enää tuntemani Tomia.

Liityin lopulta kiltaan taistellakseni hyvän puolella. Sinä et ollut enää tuntemani Tom, joten minulla ei ollut mitään menetettävää. Niin minä ainakin luulin, mutta taisin katua aavistuksen jälkeen päin, että en pysynyt rinnallasi loppuun asti.

Ehkä kun minäkin pääsen pian haudan lepoon, toivon, että näemme pian ja annat minulle anteeksi virheeni. Kuolemakaan ei estä meitä rakastamasta toisiamme ja syksyn väriloisto voi viimein hymyillä huulillamme (kyllä, muistan, että syksy oli lempivuodenaikasi). Ehkä voisimme kävellä puistossa lokakuun sumussa, katsoa ikkunan takaa sadepisaroiden kaltevaa ropinaa ja ihailla syksyn värjäämiä lehtiä kellumassa jääkylmän järven pinnalla. Vain me, yhdessä paratiisissamme eikä kukaan muu.

Minä ikävöin sinua, Tom. Niin, vieläkin kaiken tämän jälkeen.

Ehkä näemme pian,
Minervasi.

[Suihkepullo]

Tää oli tosi hyvä Eka meinasin käyä vaan kattomassa minkälainen tää on, mutta ku luin muutaman ekan lauseen, teksti nappasi mennessään eikä päästänyt irti kuin vasta kun olin päässyt koko tekstin loppuun asti En yleensä tykkää parituksista joissa on Minerva  tai Voldemort. Puhumattakaan, että toisilleen paritettuna, mutta tää oli kyllä tosi hyvä ja ehkä tämän jälkeen luen enemmänkin kyseistä paritusta

PS. 5.10. 2017 <3 päivä jona mä tuun täyttämään 22

[Upsila]

Kiitos kommentistasi Suihkepullo! Minusta Tom oli ihanan salaperäinen hahmo, vaikka hänestä muotoutuikin myöhemmin pirulaiseki, joka murhasi verenpettureita ja jästisyntyisiä armottomasti tuntematta lainkaan pistoa sydämessään. Minerva taas rohkeista rohkein rohkelikko, joka ajatteli järjellä ja elämä Tylypahkassa muodostui lähinnä opiskelusta. Mutta siitä huolimatta he sopivat todella hyvin minun mielestäni yhteen ja alettuani lukemaan tästä parituksesta lisää tykästyin siihen kovasti. Suosittelen siis lukemaan, ei se ole niin paha.

Kiiruna, kiitoksia sinullekkin kovasti! Halusin kirjoittaa kirjemuodossa tämän ficcin, koska teki muutenkin mieli ja tätä oli niin mukavaa kirjoittaa vaihteeksi. Kuvittelin tässä Minervaa kirjoittamassa haikeana ja surunmurtamana kirjettä kuolleelle Tomille ja paljastaa kaikki mieltään kalvakat tunteet, vaikka kirje ei saapuisikaan perille heräämättömälle henkilölle. Minerva paljasti asiallisen katkerasti ja haikeasti tunteensa kirjeeseen, joita hän ei ole ennen paljastanut muille vaan pysyi hiljaa ja piti kaikki sisällään. Nyt hän sitten lopulta avautui kaiken jälkeen. Kiitos muuten kun mainitsit tuon virheen, korjasin sen pois tieltä. :--)

Kiitos miljoonasti molemmille kommenteistanne, niitä oli todella ilo lukea ja tuntuu että en voi kylliksi kiittää teitä!

[Beelsebutt]

Melekonen  

Tapojeni vastaisesti en edes mene Lexiconiin tarkistamaan aikajanalta, olisiko tällainen canonissa mahdollista Totean vain, että paritus, kuten juonikuviotkin, olivat erittäin omaperäiset. Tai no siis parituksen suhteen omaperäiset Enimmälti sitä vain järkyttyneenä seurasi, miten sait niin kivasti pohjustettua jotain tällaista Minervalle. Meinasin vetää vettä väärään kurkkuun kun luin kohdan, jossa Minerva mietti, oliko sittenkin väärällä puolella

Mahtavaa! Näin sitä pitää katsoa asioita toisestakin suunnasta!


Kiitos <3
- Bbuttis



//

erilaista näkökulmaa Minervasta, kenties hänellä onkin pienoisesti kynivä salainen puoli, jonka Tom on kylvännyt salaa naisen sisään.

Vähänkös tästä tuli kaksimielisyyksiä mieleen!

[Upsila]

Beelsebutt, kiitoksia sinulle aivan ihanasta kommentistasi! Mukavaa, että tämä oli sinun mielestäsi omaperäistä, tätä kirjeficciä oli jotenkin kyllä niin kivaa kirjoittaa; varsinkin kun sillä hetkellä tekikin juuri mieli kirjoittaa ensimmäistä Tom/Minervaani. Minerva tosiaan koki tässä epäröivänsä hitusen sen suhteeseen, että olikohan hän väärällä puolella kenties - vahva rakkaus toiseen sen teettää. Vähän erilaista tosiaan, halusinkin vähän erilaista näkökulmaa Minervasta, kenties hänellä onkin pienoisesti kynivä salainen puoli, jonka Tom on kylvännyt salaa naisen sisään. Kiitos vielä hurmaavasta kommentistasi, sitä oli niin kivaa lukea!

// Kieltämättä aika kaksimielinen ilmaisu, hups.

[Maggie]

Kommentinkerjäyshaasteen bonuskierrokselta päivää! Täytyy sanoa, että olin kovin iloinen, kun sain juuri sinun tekstisi kommentoitavaksi – mun on jo pidemmän aikaa pitänyt tutustua tuotantoosi ja nyt sain viimein tartuttua toimeen.

Tällaista paritusta en ollutkaan ennen edes nähnyt lukemisesta puhumattakaan! Aika jännä mutta mielenkiintoinen idea kyllä, vähän vain jännitti tarttua toimeen ja ryhtyä lukemaan, koska molemmat hahmoista ovat minulle niin vieraita. Tom kovin kiehtova kylläkin, ja Minervasta on aina jännä lukea ja nähdä, millaiseksi kirjoittaja on hänet ajatellut. Ihailtavan hienosti olit saanut näille aikaan suhteen, joka vastoin oletuksia tuntui sitten oikein toimivalta. 

Kirjeficcejä on usein mukava lukea, koska jotenkin ne kertovat oleellisen mutta eivät liikaa, ja lukijana pystyy täyttelemään tyhjiä kohtia. Tässäkin jäi ihan hyvällä tavalla mietityttämään moni kohta, jota ei ficissä käsitelty, esimerkiksi mitä ensisuudelman ja Tomin lähdön välissä tapahtui. Teksti on kuitenkin hyvä näin, selkeä kokonaisuus. Ajatus vanhasta Minervasta kirjoittamassa kirjettä kuolleelle rakkaudelleen on hyvin herkkä, toki myös surullinen. Tykkäsin muuten kovasti syksyn nostamisesta esille sekä alussa että lopussa, se tavallaan sulki ympyrän.

Rakastimme kirjojen pölyisiä sivuja, kirjaston hiljaista sikermää ja läksyjen valtavaa vuorta. Sinä olit kuin kauan kadotettu henkilö, joka kuunteli puhumatta väliin ja veti ihmisiä puoleensa salaperäisillä mytologialla ja ratkaisemattomilla arvoituksilla.

Tomista maalattu kuva oli tässä ficissä äärimmäisen kiinnostava.  Se, että hän olisi kauan sitten voinut olla tällainen – puoleensavetävä, kirjoista pitävä poika, joka kenties rakasti myös ja jotakin niin rohkelikkoa kuin Minervaa, on kiehtova mielikuva.

Minä heräsin aamuyöllä omaan huutooni, joka kaikui hämyisen varjon selkärankaa pitkin ja pelkäsin katsoa kuvajaistani peilin säröilevästä pinnasta; ehkä minä pelkäsin näkeväni sinun savunharmaat silmäsi sieltä.

Tässä ehkä lempikohtani. Riipaisevalla tavalla kaunis, lauseiden yhdistäminen puolipisteellä toimii tosi hyvin. Kertoo hienosti Minervan kaipuusta.

Liityin lopulta kiltaan taistellakseni hyvän puolella. Sinä et ollut enää tuntemani Tom, joten minulla ei ollut mitään menetettävää. Niin minä ainakin luulin, mutta taisin katua aavistuksen jälkeen päin, että en pysynyt rinnallasi loppuun asti.

Tämäkin oli niin ikään yksi suosikeista. Ajatus Minervasta pimeän puolella on kyllä aika absurdi, mutta toisaalta hyvin surullinen kohta, kääntyminen Voldemortia vastaan, Minervan uskotteleminen itselleen, ettei kyseessä ole enää hänen tuntemansa Tom.

Kiitos tästä, oli hyvin kaunis, mielenkiintoinen ja minulle jotain ihan uutta!

[Upsila]

Maggie, kiitos aivan ihanasta ja pitkästä kommentistasi! Anteeksi, että vastailen kommenttiisi näin myöhään, mutta kommenttisi sai ehdottomasti hymyn huulilleni vielä uudestaankin.

Minerva/Tomia ei törmää oikein paljon ellei sitä etsi, mutta mukavaa, että luit tämän silti! Tottakai uusi paritus saattaa vähän jännittää, mutta ilahduin, että pidit tästä ja että sain parituksen toimimaan. Tom tosiaan rakasti tässä Minervaa itsekin, vaikka tämä olisikin kuinka rohkelikkomainen - pimeyden taika ja valta kuitenkin viehätti enemmän. Ehkä Tom ajatteli, että heidän suhteensa ei voinut olla ikuinen ja joskus oli päästettävä irti. Rakkaus unohtui, muutti muotoaan hellyydestä ahneeseen ja hallitsemisen rakkauteen.

Minerva ei kuitenkaan lakannut koskaan kaipaamasta Tominsa, vaikka tämä olikin hänen vihollisensa lopulta.

Kiitos sinulle itsellesi vielä!