Title: Jäähyväissuukko tähtien loisteessa
Genre: angstinenfluffy
Author: hymykuoppa
Paring: Harry/Draco
Raiting: S
Summary: Ihmisiä ei voi laittaa tärkeysjärjestykseen, koska moni ihminen voi olla se kaikista tärkein. Mutta sydämen pieni ääni kertoo, kuka tarvitsee sinua kaikista eniten.
A/N: Okei, eli osallistuu
Sitaatti- &sananlaskuhaasteeseen culliinan lauseilla.
("Tämä ajatus uiskenteli kuin kala syvällä aivojeni valtameressä, ja lopulta se nousi pintaan."
"Jutut voi kertoa tässä, vaikka ihan pilkkopimeässä. Kun on aika jäähyväissuukkojen, on loistettava kaikkien valojen."
"Mitkään jäähyväiset eivät ole pysyviä." ) Lauseet olivat ihania! Ajatus syntyi heti ja tässä tulosta.
Ja ficletillä mennään, on lyhyt.
Jäähyväissuukko tähtien loisteessaDracon silmissä paistoi pieni kaipuu. Hän katseli Harrya, poikaa johon oli langennut. Ei tahallaan, ei hän sitä ollut aluksi myöntänyt itselleen, mutta Rohkelikon kertoessa jättävänsä Tylypahkan, tunteet olivat vyöryneet pintaan. Siinä Luihuinen nyt katseli Potterin poikaa löytämättä mitään sanoja.
Harry oli päättänyt jättää koulun kesken ja lähteä hoitamaan vakavasti sairastunutta Siriusta. Olihan Sirius hänen kummisetänsä, ainoa sukulainen josta hän välitti.
”En vain ymmärrä miksi”, Draco toisti jälleen tuon saman fraasin, vaikka hän ymmärsi. Hiljasuus vain tuntui tappavan hänet.
"Tämä ajatus uiskenteli kuin kala syvällä aivojeni valtameressä”, Harry katsoi takaisin noihin siniharmaisiin silmiin, ennen kuin kääntyi katselemaan hämärtynyttä taivasta, ” ja lopulta se nousi pintaan."
Dracon silmät kapenivat. Kyyneleet olivat tekemässä matkaansa pojan poskille, mutta hän tahtoi estää niitä viimeiseen asti. Hän käänsi hivenen päätään ja suuntasi myös katseensa taivaalle, jonne illan ensimmäinen tähti oli syttynyt. Kaksikko seisoi hiljaa tähtitornissa, paikassa, jossa he olivat ensimmäisen kerran suudelleet. Jossa Draco oli tuntenut jonkun välittävän hänestä.
Siinä hiljaisuuden aikana himmeni taivas heidän yläpuolellaan. Tähdet syttyivät loistamaan yksitellen, muutama pöllö huhuili jossain kaukaisuudessa ja aika tuntui pysähtyvän. Pimeys lankesi hiljalleen, eikä kumpikaan poika tehnyt elettäkään rikkoakseen sitä.
”Mitä minä teen ilman sinua?”
Vastausta ei kuulunut. Se ei päässyt kurkussa rutisevan itkun ohitse.
Jutut voi kertoa tässä, vaikka ihan pilkkopimeässä. Kun on aika jäähyväissuukkojen, on loistettava kaikkien valojen.
”Harry -”
”Lähde mukaani.”
Draco kääntyi katsomaan Rohkelikkoa, jonka ilme oli totinen. Pieni tuulenvire pyyhki hänen hiuksiaan, jokin kimmelsi timantin lailla pojan silmissä.
”
En minä millään voi”, Dracon ääni oli hiljainen. Vaikka hän olisi tahtonut, ei hän voinut. Nuo sanat tuottivat suunnatonta tuskaa, ikävä poltteli jo nyt hänen sisintään.
Harry veti henkeä ja kuulosti yhtä hiljaiselta kuin vastassaan oleva poika: ”Sitten nämä ovat jäähyväiset.”
Harry painoi katseensa allansa olevaan kivilattiaan ja antoi kyyneleen valua poskeaan pitkin. Sirius oli hänelle tärkeä, mutta niin oli myös Draco. Ajatus vain jommasta kummasta repi hänen sieluaan, hänen olisi tehnyt mieli huutaa. Ei kivusta, vain huutaa.
Luihuinen otti varovasti muutaman askeleen kohti Harrya. Poika ojensi kättään tarttuakseen toisen käteen: "
Mitkään jäähyväiset eivät ole pysyviä."
Draco painoi sormensa Harryn leuan alle ja nosti pojan kasvot itseään kohti. He katsoivat hetken toisiaan, sanaakaan sanomatta. Dracosta tuntui kuin heidän sydämensä olisivat yhdistyneet ja hengitykset liittyneet. He hengittivät katkonaisesti, molempien sydämet sykkivät kiivaasti.
Viimeinen suudelma kuitenkin rauhoitti kummankin sydämen.