Kirjoittaja Aihe: Lätkässä Sinuun ( K-11)  (Luettu 2087 kertaa)

Hetukka

  • ***
  • Viestejä: 4
Lätkässä Sinuun ( K-11)
« : 03.07.2011 19:44:13 »
Nimi: Lätkässä Sinuun
Kirjoittaja: Hetukka
Ikäraja: K-11
Paritus/Henkilöt: Laura/ Janne näin aluksi
Tyylilaji : Drama, angst
Yhteenveto: Mulla oli jo kauan pyörinyt mielessä tarina hippitytöstä, joka muuttaa radikaalisti elämäänsä ja kokee aivan uusia asioita - niin hyviä kuin huonojakin. Kaikki ei taas mennytkään ihan niin kuin suunniteltiin. Novelli käsittelee myös kipeitä asioita. Palaute olisi kivaa. *vink vink*
Toivon että nautit lukemastasi : )


Varoitukset : Tekstissä esiintyy lievää väkivaltaa, sekä kuolema.



1.


Istuin junassa ja katselin innoissani ohikiitäviä maisemia. Puut alkoivat harventua ja junan vauhti hidastua samalla kun sydämeni alkoi hakkaamaan kovempaa. Olin odottanut Helsinkiin saapumista niin kauan , että hetki tuntui epätodelliselta Vaikka olin jo 16, en ollut käynyt Helsingissä kuin pari kertaa. Olin aina asunut maalla, ja vierastan vähän kaupunkeja. Ja nyt tietenkin ihmettelet, miksi ihmeessä olin silloin niin innoissani päästessäni Suomen suurimpaan kaupunkiin, mutta vastaus on aika selvä; sain kesätöitä eläinkaupasta ja halusin tutustua tulevaan kotikaupunkiini. Niin, ja olihan siellä Janne.

Jaloissani makaava koira alkoi heräilemään ja katsoi minua merkitsevästi. Höpisin sille innoissani kuinka me olimme ihan juuri perillä ja huomasin viereisen penkkirivin miehen tuijottavan minua kulmiensa alta. Miehen koira istui apaattisesti junan lattialla eikä ollut huomaavinaankaan oman koirani kiinnostusta.

Olisin tietysti voinut kysyä “Mitäs tuijotat?”, mutta en mä ole sellainen. Vilkaisin miestä nopeasti ja olin yhtäkkiä erityisen kiinnostunut kaivamaan kangaskassiani. Samalla koirani innostui ja hyppäsi penkille viereeni.
 
“Ei Topi, alas! Alas nyt!” Sanoin sille ja osoitin epätoivoisesti lattiaa. Topi ei todellakaan ollut sylikoira, painoakin sillä oli liki 50 kiloa. Se oli kaikin puolin ihmisrakas ja yltiöystävällinen labradorinnoutajan ja karjalankarhukoiran sekoitus. Mua oli kauhistuttanut aluksi miten pärjäisin sen kanssa kaupungissa, mutta uskoin sen tottelevani käskyjäni tarpeeksi hyvin. Helpotuksekseni se hyppäsi saman tien alas tajutessaan etten todellakaan ottaisi sitä juuri nyt syliini.

“Hyvät matkustajat, tervetuloa Helsinkiin. Hyvää päivänjatkoa ja toivottavasti nautit matkasta… “
 
Pomppasin äkkiä ylös ja otin rinkan selkääni saaden Topinkin innostumaan. Yritin saada toisella kädelläni kassini penkiltä ja toisella koiran hihnaan kiinni. Huomasin miehen katselevan minua jälleen, tällä kertaa hieman huvittuneesti. Tiesin olevani höseltäjä, ja toivoin ettei juna jarruttaisi äkkiä niin että kaatuisin rähmälleni lattialle. Oli kuuma.
“Noniin , rauhoituhan nyt.” Sanoin Topille ja juna pysähtyi.

Astuessani ulos astuin suoraan ihmisvilinään. Häkellyin hieman ja jäin tuijottelemaan paikoilleni. Rinkka oli painava. Topi oli levoton ja pyöri jaloissani. Yritin etsiä katseellani Jannea, mutta paikalla oli yksinkertaisesti liikaa ihmisiä.
“Anteeksi, voisitko vähän väistyä?” Vanha nainen kysyi takanani ja väistyin hymyillen anteeksipyytävästi. Lähdin kävelemään vilinään. Olin lyhyt, en nähnyt mitään ihmisten takaa ja tunsin olevani hieman hukassa. Tämä ei todellakaan ollut minun paikkani, olikohan tämä sittenkin huono idea..
 
“Laura! Täällä, hei tuu tännepäin! “ Joku huusi ja tunsin kiven putoavan sydämeltäni. Siitä oli niin kauan aikaa. Hymyilin onnellisesti kun viimein näin hänen seisovan nurkassa ja nostavan kättään. Janne. Se oli pitkä, näytti jopa saaneen vähän lisä pituutta sitten viime näkemän. Pipo päässä, kesät talvet, ruskeat pörröiset hiukset ja raitapaita. 18 vuotta vanha renttumies, tupakka suussa. Sitä oli Janne, minun poikaystäväni. Tai ainakin niin mä luulen. Ja mä, 16 vuotta, pieni wannabe- maailmanparantaja, joka ei ole kaunis, muttei rumakaan mutta kuulemma tosi söpö. Ja nyt mä olin muuttamassa Jannelle - ainakin kesän ajaksi.

Janne halasi mua. Se virnuili. Tupakansavu kirveli silmiä, mutten mä jaksanut välittää.
“Sä haiset hyvälle.” Se sanoi saaden mut nauramaan. Topi nuuski Jannen kenkiä ja haukahti hieman

mustasukkaisena. Janne hymyili ja kumartui silittämään sitä saaden kokea jotain märkää ja vaaleanpunaista.


Me käveltiin pitkin Mannerheimintietä ja mä katselin ihmeissäni ympärilleni. Aurinko oli laskemassa. Janne puheli koko ajan kaikkea ja osoitteli paikkoja. Mä olin ihan innoissani vaikka vähän väsyttikin. Me pideltiin toisiamme kädestä kiinni. Janne oli lupautunut ottamaan mun rinkkani selkäänsä. Vaikka Helsinki oli mulle tosi kumma paikka, ehkä jopa hieman pelottavakin, mutta mä tunsin silti oloni tosi turvalliseksi.
“Tässä tää nyt on..” Janne mutisi kun me tultiin keskustan tuntumassa sijaitsevan kerrostalon pihaan. Mietin mistä Janne sai rahat vuokraan, eihän siellä asuminen voinut mitenkään olla kovin halpaa.
Me käveltiin rappusia ylös aina kuudenteen kerrokseen asti ja huomasin Topin olevan vähän hermostunut. Se ei ollut ikinä ennen ollut kerrostalossa. Tiesin kuitenkin pärjääväni sen kanssa, koska se ei jaksanut välittää oudoista äänistä, useimmiten se vain nukkui tai tunki syliin.
 
Janne kaivoi avaimet taskustaan ja avasi oven ja antoi mun mennä ensin sisään. Jäin jälleen hetkeksi tuijottamaan eteistä ennen kuin tajusin jatkaa sisälle asti. Se oli pieni kaksio, juuri sopivan kokoinen. Eteisen seinät olivat täynnä tauluja ja lattia täynnä miehen vaatteita. Hymyilin. Janne ei paljoa välittänyt siivota, mutta eipä tuo haitannut. Tupakka haisi, muttei paljoa. Vasemmalla oli keittiö, sen vieressä kylpyhuone ja oikealla oli olohuone, joka oli kotoisan näköinen. Iso sohva, televisio ja hylly täynnä pelejä ja bokseja. Huomasin parvekkeen oven ja avasin oven. Raikas ulkoilma ja pieni tuulenvire. Janne seurasi perässä ja halasi takaapäin mun ihmetellessä Helsingin menoa - parvekkeelta näki merelle asti.

Käännyin ja pussasin miestä suoraan suulle. Sänki kutitti. Mun sisällä säkenöi. Tiesin tämän olevan uuden elämäni ensimmäinen päivä.



« Viimeksi muokattu: 25.12.2014 11:57:40 kirjoittanut Pyry »
" Voin olla niinkuin muutkin on, tavallinen ja täysin tuntematon "

NeitiMusta

  • ***
  • Viestejä: 977
  • Hakunamatata
Vs: Lätkässä Sinuun ( K-13)
« Vastaus #1 : 22.07.2011 22:49:15 »
Mun on ihan ekana pakko kommentoida tota Janne nimeä, kun musta tuntuu, että se hyppii mun silmille ihan kaikkialla.. :D Mä tunnen kaks Jannee, oon lukenu pari fikkii missä on joku Janne niminen ja nyt tää.. :D Noh, onneks se on kiva nimi, eikä siihen kyllästy. :D

Noh, mutta nyt mä ehkä kommentoin sitten vähän tätä. Hmm..

Lainaus
Niin, ja olihan siellä Janne.   
Tää oli sellanen kohta, mikä toisaalta sai mut hymyilemään typerän leveästi, sellasta vähän onnellista hymyä, mutta toisaalta taas puristaan käsiä nyrkkiin rystyset valkosina ja kynnet kämmeneen pureutuen. Okei, ehkä mä selitän tota vähän. Toisaalta toi on sellanen tosi romanttinen lause; tyttö muuttaa jostain kauempaa asumaan sen poikaystävän luokse, koska se tekis ihan mitä vaan sen jätkän takia.. Mutta sitten toi on kans vähän sellanen lause, että kun sen laittaa, niin voi jo arvata, että jotain kökköö siinä tulee tapahtumaan.

Hmm.. toisaalta mä tykkäsin tästä. Koska kyllähän tollanen 16kesänen on vielä lapsi ja sitten se on eksyksissä suurkaupungissa, luottaa poikaystäväänsä, jonka kanssa sillä on ollu kaukosuhde ja sitten kaikki meneekin vähän perseelleen. Periaatteessa yksinkertainen ja aika perus juoni, mutta ehkä joillain pienillä yllätyksillä siitä vois saada vähän mielenkiintosemman. Okei, ehkä toi Jannen väkivaltasuus kännissä oli sellanen, mitä en odottanut; mikä taas voi johtua osittain siitä, että tunnen kaks Jannea ja omalla tavallani heijastan tätä Jannea niihin. Monimutkasta, jep, mutta jotenkin tarinoiden hahmoi on helppo rinnastaa oikeisiin ihmisiin. En ois kyllä silti halunnu, että Janne tekee tollain.

Mä en tiiä oonko jotenkin outo ihminen tai jotain, mutta enemmän mua kauhistutti se, että Janne löi Topia, kun Lauraa. En oikein tiiä mistä se johtuu, ehkä osittain siitä, että Lauralla on ton jälkeen vapaus sillain lähtee (ellei Janne nyt lukitse sitä sisään ja ns. "kidnappaa" sitä), mutta eläimet taas.. okei, ne osaa puolustautua, tiettyyn pisteeseen saakka, mutta oikeesti kännisen ja vielä väkivaltasen ihmisen edessä nekään ei pysty suojeleen itteensä. Varsinkin kun känniset ihmiset suuttuu helposti, eikä ne hallitse niiden voimia ja sillon on kunnos kaaos koossa. Huomaa kokemuksen syvä rintaääni.

Asiat kyllä ehkä tapahtuu vähän nopeesti. Ensin Janne petti sitä ja melkein heti saman tien se vielä löi sitä. Okei, kyllähän sen ymmärtää, että se periaatteessa menee sillain siihen alkoholin piikkiin, että se oli samalla kerralla. Mutta jotenkin ehkä se, että Lauralla menee huonosti töissä ois voinut olla yks osa. Ja sitten ois vähän kerrottu siitä, ja vasta pikkasen myöhemmin ois tullu toi pettäminen, riita ja sitten väkivalta. En haluu kuulostaa mitenkään negatiiviselta, mutta ehkä tempo on liian nopee. Tuntuu, että yhestä isosta asiasta hypätään toiseen ilman mitään rauhallista ja neutraalia tilannetta siinä välissä.

Mutta joo, eiköhän tää oo ihan hyvä tällänen alku. Jatkoa vaan. :)

NeitiMusta. :)
Kliseiden vannoutunut liittolainen! ♥