Big Ben (S)

[shaya]

Ikäraja: S
Genre: surumielinen kaipauslaulu (=angstromancedramaa)
Paritus: Cho/Fleur
Vastuuvapaus: Minä omistan vain sanani, loppu on Rowlingin.
Summary: En koskaan nähnyt Big Beniä ukkosessa kanssasi (tai yksinkään).

A/N: Hui. Tämä on varmasti vaikein koskaan nimeämäni teksti - ehdotuksia oli varmasti kymmeniä, mutta lopulta yksinkertaisin tuntui kuitenkin parhaalta (toivottavasti myös sen merkitys aukenee). Tämä oneshot on myös Saaga-haasteen avaukseni; osia tulee varmasti vielä useampia, sillä käsittelen niissä melko laajasti omaa fanonia (myös tähän pariin palaan vielä sarjan edetessä). Fleur on tässä shotissa (ja sarjassa) hieman erilainen kuin kirjoittamanani yleensä, mutta toivottavasti pidätte. Kommentteja rakastan edelleen! Ja tosiaan, tämän on betannut Guadaloupe ja esilukenut Lils, kiitos molemmille avusta!
OTS20: Delacourit, FF50: 035. Myrsky, Aakkoshaaste, Albumihaaste: Kent - Duett, Yhtyeen tuotanto: Sara Bareilles - Gonna Het Over You, Saaga-haaste

Hiljaisuudessa keittiö
värejä maailman toiselta puolen

ja Sademaassa ne muuttuvat
harmaiksi kaikki

*   *   *

Tämä on kirje:

Hei rakas Cho,

täällä kaikki sujuu – no, niin, miten nyt asiat ikinä sujuvatkaan. Albania on kyllä kaunis. En tietenkään voi kertoa sinulle tarkkoja tietoja kaikesta, mutta lupaan, että tuon sinulle tuulahduksen vierailta mailta tuliaisiksi! Ehkä se piristäisi sinua?

Toivottavasti voit hyvin ja muutkin, tietysti (äläkä vain sano, että ne viinirypäleet keittiösi pöydällä ovat edelleen odottamissa rusinoitumistaan! Varo ettei sinullekin käy niin). Suukota Elleä puolestani!

Käythän kastelemassa ruiskaunokkini? Tiedät missä säilytän avainta!


Marietta xx

*

”– Pohjois-Englantiin ja Irlantiin sen sijaan on luvassa paikoin rankkojakin sadekuuroja, vaikka siinä nyt ei – hehe – mitään uutta olekaan, ja –”

klik.

”Marie, annathan anteeksi! Minä rakastan sinua, se oli pelkkä virhe ja –”

klik.

”Ja tervetuloa takaisin! Seuraavana meille esiintyy ihana, ihana Amber, jolta saamme kuulla tulkinnan Celine Dionin legendaarisesta kappaleesta My Heart Will –”

klik. klik. klikklikklik.

Cho painaa viimeiseksi punaista nappia kaukosäätimen yläkulmassa ja heittää kapulan huoneen nurkkaan (ei tähtää säkkituoliin, mutta siihen se kuitenkin putoaa eikä onneksi hajoa). Venytellessä liikkeiden kankeus viestittää selvästi, että on hyvä aika lopettaa ja nousta ylös; haukotus karkaa suusta ja ehdottelee samaa. Elle hypähtää pois tytön sylistä ja jolkottaa ovelle naukumaan, ja hetken verran Cho toivoo, että olisin kuten se – yöeläin, elämänjanoinen, suurisilmäinen, mitä tahansa.

Päästettyään harmaan kissan rappukäytävään ovi kolahtaa kiinni mukanaan hiljaisuus. Sen saattaa melkein haistaa ilmassa, nähdä varjoina seinillä; täällä ei ole ketään olet ihan yksin ja aina aina aina tulet olemaan, tuollainen! se kirkuu ja pakottaa napsauttamaan päälle vuorotellen kaiken (valot, kahvinkeittimen, radion, vesihanan ja alle viskattava salaatinlehtiä (nahkeita)).

Ikkunaa vasten rummuttavat taivaskyyneleet, mutta enää Cho ei itke samaa tahtia niiden kanssa (ei raivoisasti eikä ollenkaan). Hän vain –

kaipaa.

*

Tämä on kirje, jota Cho ei koskaan saa:

Hei, ma chérie.

Pariisissa ukkostaa (ja tietojeni mukaan myös Lontoossa) – jälleen. Muistatko kun kerroin sinulle kerran, kuinka täällä ukkostaa usein? Ja siitäkin, kuinka valot välkkyvät ja lentokoneet huojuvat vihaisissa tuulissa, ja kuinka salama kerran värjäsi Eiffel-tornin siniseksi; kuinka Moulin Rougen mylly joudutaan joskus sammuttamaan, myös.

En koskaan nähnyt Big Beniä ukkosessa kanssasi (tai yksinkään). Oli kai typerää aina puhua vain Ranskasta – kuten nytkin – ja verrata niitä toisiinsa. Tiedäthän sanonnan...

Joka tapauksessa, minä. No. Kaipaan sinua, meitä. Sitä. Ja pohdin: jos ilmestyisin nyt ovellesi, avaisitko sen? Ovatko asuntosi seinät vielä siniset? Muistatko sinä vielä? Ajatukseni ovat sinussa alati, mutta tunnethan sinä minut (vieläkin ja liian hyvin).

Olen pahoillani, etten oppinut pitämään sadepäivistä – mutta lohduksi, tiedoksi, muuten vain: inhoan niitä edelleen.


Fleur

*

Tämä on muisto:

Koskaan Fleur ei ole se, joka pyytää anteeksi, mutta – mutta – jonkunhan se on pakko tehdä, eikö? Ja tällä kertaa se ei ole Cho, varmastikaan ei, vaikka sydämeen sattuu niin että sen voisi melkein kuvitella vuotavan (kirjaimellisesti).

Joten – joten. Cho istuu asuntonsa lattialla olevassa säkkituolissa ja tuijottaa sadetta. Ehkä pisarat hänen poskillaan ovat vain heijastuksia, jos tarpeeksi nopeasti vilkaisee? (Ihan kuin kukaan häntä siellä edes näkisi.) Ja hän miettii: kuinka?

Sen piti olla onnellinen tarina, onnellinen talo; Fleurilla kynsillään ranskanpunaista lakkaa ja seinällä kuvia paikoista joissa he eivät ole koskaan käyneet, jonne eivät ehkä haluaisikaan. Sen piti olla, mutta.

Menee kolme päivää ja Cho juo vain kahvia, vaikka hän vihaa vihaa vihaa sitä ja varsinkin mustana sitä siis! (Ja muistaa vaikka kieltääkin, että juuri niin Fleurkin sen teki. Tismalleen ja samasta mukista.)

Päivä, jona postilaatikko kolahtaa, on tiistai.

Tiistait eivät oikeastaan ole Chon päiviä – vaikka maanantait saattaa melkein ohittaa väsyneellä olankohautuksella ja nukahtaa iltakahdeksalta teeveen ääreen, on tiistaina jo kohdattava maailma, edessä oleva viikko ja työpino pöydällä (sillä se ei kasva itsestään kuin ylöspäin). Sinä tiistaina hän ei tosin mennyt töihin lainkaan – kähinää kurkkukipua päänsärkytabletteja lattialla kimpoilemassa (niin hän puhelimessa sanoo, uskokoon ken haluaa – toivottavasti se iso kiho ainakin) – joten kun kirje (melkein) saapuu, on Cho paikalla ja no, jos ei nyt valppaana, niin läsnä ainakin.

Kolmetoista askelta ovelle, sillä Cholla on pienet jalat (numero on kolmekymmentäkuusi).

”Fleur?”

Vaaleahiuksinen kääntyy rappusten yläpäässä, mutta vain kaulasta ylöspäin (toinen poski, mutta ei ihan niinkään) ja tuijottaa sinisillä syvillä silmillään sillä tavoin, että Cho ei melkein voi hengittää. Sekunteja mielessä, yksi kaksi seitsemän, ja sitten –

hymy.

”’Ei.”

Hän ei sano olevansa pahoillaan, mutta silti (silti) Chosta tuntuu että hän on – onnistunut.

*

Mariettalla on punaiset posket ja hiuksissaan vieraiden tuulien tuoksu, kun hän kävelee sisään Chon asuntoon korkeissa koroissaan ja virnistää (surullisesti suupielistään mutta muuten kuitenkin). He halaavat, riemukkaasti rakastavasti ihanaa että tulit takaisin, ja Cholla on niin mustat hiukset että ne eivät edes kiillä.

Tee on punaisenruskeaa ja syvää ja kuumaa, Marietta kiskoo punaisia kiharoitaan ja hörppii kireästi; saa katseita (toiselta). Ja lopulta:

”Minä tapasin hänet.”

”Niinkö?” kysyy Cho, katsoo ulos ikkunasta ja sen takana ukkonen huuhtoo pahat henget pois kerrostalojen seinämiltä, betoniparatiisit tyhjiksi kuin maailman uloshengityksessä. Silmäkulmissa huolen kaipauksen surunryppyjä, mutta huulet (joissa vanhentunutta punaa, roosaa) hymyilevät.

”Hän oli –” Marietta aloittaa, katsoo keittiönpöytää joka on viimekerrasta vaihtunut; ei enää tummia uurteita puussa ja sielukkaita silmiä, nyt on valkopintainen levy ja sillä neljä jalkaa. (Ja sinäkö olit sininen, pronssinen, me?) ”– onnellinen, kai. Tiedäthän.”

Ja Cho tietää.

(Ei aivan niin kuin me mutta melkein, ja se –

se on se mitä Fleur aina etsikin.)

*

Tämä on kirje, jota Cho ei koskaan lähetä:

Hei.

Vai pitäisikö minun sanoa hyvästi? Aloittaa lopusta, niin, ehkä se niin olisi helpompaa. Sanotaan – onnellisilla rakkaustarinoilla ei sellaisia olekaan, mutta lopulta? Kuka tietää. Ehkä toisissa on vain liian monta mutkaa, muttaa ja ehkää ja kilometriä. Tai ehkä ne ovat vain syitä (tekosyitä).

Sinä vihasit aina sadetta ja minun sieluni hengitti sen tahtiin; siksi muutin tähän peltikattotalon ylimpään kerrokseen, tunteakseni sydämensykkeeni katossa ja unelmoidakseni (sillä siivettöminä unelmat eivät lennä kovin kauas). Iltaisin saatan istua parvekkeellani Ellen kanssa ja katsella alas, kuinka katulamput hukkuvat autojen valokiiloihin ja kuinka ihmisillä on mustat puvut – kuinka ihmiset ovat toisten, eivät kenenkään. Se on lohduttavaa.

Ja sinun täytyy tietää, ymmärtää – että minä olen ja minä en, ja sinä vain olet. Ja että –

tunteet ovat häälyviä, ajatuksista punoutuneita patoja jotka laskevat myötävirtaan ja joskus vastoin. Se ei minua haittaa.

Muistathan minut.

C

[Tundra]

Avasin tämän ihan vain huomioni kiinnittäneen lyhyen ja ytimekkään otsikon vuoksi ja aloin lukea tarkastamatta ensin paritusta tai summarya. Tämä oli positiivinen yllätys - en hirveästi välitä Chosta tai Fleurista, mutta mulla on heikko kohta femmelle.

Pidin hirveästi tuosta alun TV:n selailusta ja siitä, miten kirjoitit aina pienen pätkän jokaiselta kanavalta. En tiedä miksi juuri se kohta muhun vetosi, mutta ehkä osittain sen takia luin eteenpäin, vaikka ficin hahmot ei lemppareita olleetkaan. Tässä oli muutenkin paljon sellaisia pieniä juttuja, jotka teki tekstistä suloisen persoonallista: tykkäsin tuosta alun riimien jälkeisestä yksinkertaisesta "tämä on kirje" -lauseesta, samoin kuin niistä kaikista samantyyppisistä sen jälkeen. Samaten sulut tehokeinoina oli tosi kiva juttu, mutta sitä oli mun makuun käytetty loppujen lopuksi ehkä kuitenkin hieman liikaa.

Sinä vihasit aina sadetta ja minun sieluni hengitti sen tahtiin

Lemppari. Hirmu kaunis vertaus ja koska itekin tykkään sateesta (ja olen ikionnellinen siitä, että omistan kattoikkunan, jota vasten pisarat ropisevat), tykkäsin myös siitä roolista, joka sateella oli koko tekstin ajan.

kuinka valot välkkyvät ja lentokoneet huojuvat vihaisia tuulissa

Tähän kiinnittyi lukiessa huomio - onko tämän tarkoitus olla vihaisina tai vihaisissa? Mun korvaan kuulostaa hassulta noin.

Joka tapauksessa, tästä välittyi jotenkin sellainen herkän aito, vähän surumielinen tunnelma, joka sopii mun mielestä femslashiin ja erityisesti sekä Chohon että Fleuriin kuin nenä päähän. Olit onnistunut kertakaikkisen hienosti ja piristit mun aamuani tarjoamalla uutta femmeluettavaa, kiitos!

[Lils]

Ensinnäkin, pidän kovasti tuosta ikärajamerkinnästäsi; se on nätti, söpö ja pehmeä, sopii teksteihin ja ihanan koruton, olkoonkin vaikka pakollinen, mutta silti!

Pidän tästä kovasti vieläkin. Big Ben oli mielenkiintoinen valinta tämän nimeksi; sen lisäksi, että se kuvasta hyvin sitä miten tässä puidaan Lontoota ja Ranskaa ja kaikkea, siinä on myöskin jotenkin kaikuva, pyöreä tunnelma, sellainen vähän niin kuin tämä fic, että kaikkea katsellaan sivusta. Sen myötä yksi minun lempikohdistani on tuo televisiosurffailu, se on hyvin kuvaava ja varsinkin klik-sanojen käyttö toimi upeasti. Myöskin nuo itse pätkät kaikista ohjelmista olivat jotenkin hauskoja yksityiskohtia; ne saivat surumielisyydessäänkin (ja vaikka oli aika selvää, miksi Cho vaihteli kanavaa ja lopulta sammutti television) naurahtamaan. Karua, mutta hienoa!

En oikeastaan vieläkään osaa näitä hahmoja tarpeeksi sanoakseni mitään todellista, mutta sinun tulkintasi kaikesta on niin hienoa! Minäkään en ole oppinut pitämään Fleurista niissä parissa kirjassa, mutta varsinkin sinun fandomissasi hän on mielenkiintoinen ja todellinen hahmo. Sinulla on kuitenkin taito kirjoittaa asiat niin kuin ne ovat, ei liian tylsästi ja arkisesti, mutta ilman turhia fantasioita ja prinsessasatuja ja realismin välttelyä. Kirjoitustyylisi on yhtä aikaa kaunis ja raapaiseva. Mutta ai niin, tämän kappaleen pointti oli siis myös kertoa, että vaikka Marietta on canonissa hyvin irrallinen pintaraapaisu, tässä hän oli kivassa osassa ja laittoi haluamaan lisää; sinun Marietastasi kyllä kiinnostuisin.

En oikein osaa sanoa tästä mitään enempää; kulutin ehkä sanani niihin kyyneliin jotka kulutin ensimmäistä kertaa lukiessani (tiedän, olen turhan herkkä, mutta tämä oli kaunis ja se mielentila öh), mutta minä pidän tästä yhä kovasti ja tämä on todella, todella kaunis, ja hieno avaus tälle sarjalle. Varsinkin nuo sadepäivät ja kaikki, vau. Kiitos itsellesi ihan mielettömästi. ♥

[Antelope]

Aaa, tää on siis se ficci, jonka nimeä mietit eilen illalla!
 Hyvinkin onnistunut, lyhyt ja ytimekäs. Big Ben on ♥.
_{Mistä sä vedät näitä?}

Ja yllätys, Fleur "sekoilemassa" jälleen. Tykkään tästä femmeparituksesta, kun muutamia olen sulta lukenut. Angstia tosin, mutta ehkä se parituksen viehkeys onkin siinä. Angsti on kaunis genre, ja siinä toimii melkein minkälaiset paritukset tahansa.

Alku oli ihana, Chon TV-kanavien vaihtelu oli hieno. Ja kirjeet! ♥ Minulle tuli vain koko ajan mieleen tuosta Fleurin kirjeestä (jota Cho ei koskaan saanut!) se elokuva, Green card, koska tuossa alussa oli tuo chérie. Siinähän on se ranskalainen mies, joka hokee sitä melkein koko ajan, niin ihan väistämättä tuli mieleen. _{Mutta chérie on ihana sana ♥ (Ranska ♥)}

Pidin kamalasti, kiitos Kana!


Antelope ♥

[Maggie]

Voi että kun sä oletkin hyvä! Mä en lue juuri ollenkaan femmeä, vai pitäisikö sanoa, etten juuri ollenkaan femmeä muuten kuin sinun kirjoittamanasi.  Sun tekstisi vaan nyt ovat aina niin kauniita, herkkiä, maalailevia ja aivan hurjan ihastuttavan nimisiä, eikä tämä ollut poikkeus millään saralla. Big Ben nimenä toimi ollen mukavan yksinkertainen sellaisenaan, ja sen lisäksi mulla on henkilökohtainen mieltymys B-kirjaimiin, ne ovat kauniita.

Mä pidin tämän rakenteesta, siinä oli jotenkin sellaista väljyyttä ja tasapainoa, jonka ansiosta lukeminen ei käy puuduttavaksi ja jokaista lausetta jaksaa ajatella. Tykkäsin hurjasti kirjeistä ja niitä edeltävistä tämä on kirje –huomautuksista, erityisesti tuosta Fleurin kirjoittamasta ja siitä faktasta, ettei sitä koskaan lähetetty. Sulkuja mä rakastan edelleen aivan mielettömästi ja vaikka tässä olikin niitä aika paljon, se ei mun mielestäni häirinnyt lukukokemusta. Tehosti vain. Niin teki myös sateen toistuminen ficissä siellä täällä: se piti kokonaisuuden hyvin yhtenäisenä ja myös vahvisti tekstin alakuloista tunnelmaa.

En tunne näitä kovinkaan hahmoja hyvin enkä erityisemmin pidä Chosta, mutta sinun kirjoittamanasi hänkin muuttui aika kiehtovaksi. Pidin siitä, millaisen elämän olit hänelle luonut – jollain tapaa niin ihanan arkisen töineen, kissoineen ja ylimmässä kerroksessa olevine asuntoineen. Erityisesti yllätti kuitenkin Marietta, joka vaikutti hyvin mielenkiintoiselta tässä ficissä ja josta kuulisin mielelläni joskus lisääkin!

Pidin kovasi kaikista yksityiskohdista, joita olit tekstiin ujuttanut. Tekstiä on mukavampi lukea ja kuvittaa mielessään, kun se ei ole ympäripyöreää vaan siinä kerrotaan esimerkiksi sellaisia asioita kuin se, että Elle on harmaa ja Chon kengännumero 36. Sanankäyttäjänähän sä olet ihan omantyyppisesi ja sulla on hirveän viehättäviä sanavalintoja, tässäkin esimerkiksi taivaskyyneleet. ♥

Kiitos paljon tästä ihanuudesta!

[Vanilje]

Tämä oli hieno! Pidin paljon, kuten siun kirjoittamista femmeistä ja muistakin teksteistäsi nyt ylipäänsä. Saat aina mahdutettua ficceihin sen kauneuden ja herkkyyden, mitä femmestä on mahdollista saada. Sinun käsissäsi se ei jää pelkäksi pintaraapaisuksi, vaan saa löytämään jotain enemmän. Kuten tässäkin tekstissä.

Fleur on mielenkiintoinen ja kiehtova hahmo, josta pidän paljon. Osaat muotoilla Fleurista oikeanlaisen, hienon hahmon. Vaikka Fleur ehkä tässäkin oli ehkä erilainen kuin aiemmissa teksteissäsi, oli se silti hyvä. Minä pidin. Samoin Cho ja Marietta. Mariettasta en ole oikein kirjoissa saanut otetta, mutta tämä ficci sai minut kiinnostumaan hänestä. Ehkä jatkossa luenkin jotain hänestä jos vastaant tulee! Ja Cho. Tässä ficissä hänestä jäi sellainen ehkä tavallaan vähän vahvempi vaikutelma kuin kirjoissa. Itselle jäi sellainen mielikuva tästä tekstistä. Ainakin kohdasta, jossa hän ei enää itkenyt kattoa vasten ropisevien pisaroiden tahtiin tai muuta. Samoin kirjeet ehkä kertoivat jotakin.

Koko tekstin rakenne oli kiva. Nuo maininnat tämä on kirje ja muut toivat tekstiin jotain. En osaa tarkkaan määrittää mitä, ehkä jotain pontevuutta tai sellaista. Joka tapauksessa ne sopivat tekstiin hyvin. Ja mainittakoon se, että vaikka sulkuja ja muita oli melko paljon, itselle tuli lukiessa sellainen olo, että mitään ei ollut liikaa tai liian vähän. Koko teksti vain tuntui niin sopivan tasapainoiselta ja sujuvalta. Tunnelma soljui eteenpäin kevyesti haikeasta tunnelmastaan huolimatta, ja sai odottamaan lisää. Taitavaa tekstiä, muuta en osaa sanoa! (Pidin muuten myös Big Benistä nimenä, ja pidän muutenkin.)

Ja mainittakoon nyt vielä se, että edellisten kommentoijien tapaan minäkin pidin paljon tuosta teeveenselailukohdasta. Jotenkin se toteutus oli vaan niin kiva ja sykähdyttävä ja hieno, olkoonkin että kyseessä oli vain aivan tavallinen tapahtuma. Ehkä tämä kertoo jotakin taitavasta kirjoittajasta, kun onnistuu saamaan tuollaiseen pintapuolisesti pieneenkin asiaan paljon tunnetta!

Öh, pitiköhän sanoa vielä jotakin? Tykkääntykkääntykkään tästä ja voit olla varma että saat minut jatkossakin riesaksesi kommenttien muodossa. : )

[Kaarne]

Varoitus - sillä aikaa kun luit aihetta, 5 uutta viestiä lähetettiin siihen. Haluat varmaan lukea nekin.

Sen siitä saa kun pitää tekstiä avoinna välilehdessä kokonaisen viikon. Mutta ihan hyvä että joku on kommentoinut ennen minua, koska en osaa varmaan kuitenkaan sanoa mitään eeppisrakentavaa tai nerokasta. Teen kumminkin parhaani.

Minusta tuntuu, että tekstissä tuollainen palapelityyli on vähän kokonaisempi kuin sinulla aina välillä. Yleisesti ottaenkin tekstisi ovat kielellisesti tosi nättejä, mutta joskus palasista tai sirpaleista on vaikea saada otetta ja kokonaisuus ei hahmotu eheänä (tekstistä riippuen se on joko vahvuus tai häiritsevä seikka), tässä se kuitenkin toimii oikein hyvin. Kirjeet ovat mainioita (yleisestikin ottaen pidän niistä ficeissä kovasti) ja tässä on hienoa se, miten kaikki kolme ovat jo lähtökohdiltaan lukijalle erilaisia: kirje, joka saadaan, kirje, jota ei koskaan saada ja kirje, jota ei koskaan lähetetä. Kikkaa on käytetty joissakin lukemissani ficeissä aiemminkin (esim. Carmillalla on yksi mainio, saattaisit pitääkin siitä ), mutta tässä se on siitä huolimatta tuore, koska limittyy niin saumattomasti kokonaisuuteen.

Tyylisi on kauhean nättiä. Se on sellaista katkeransuloista, väriskaala on tyylikäs ja elegantti ja hauras ja silti kylläinen. Välillä tekstistä on silti vaikea saada otetta: kun siitä tulee kovin kaunista ja tavallaan haaveellista, konkretia katoaa. Pienet yksityiskohdat voisivat auttaa sen kanssa ja tässä niitä toisaalta onkin jonkin verran, esimerkiksi kohta

(valot, kahvinkeittimen, radion, vesihanan ja alle viskattava salaatinlehtiä (nahkeita))

on kerrassaan mainio rikkomaan unenomaisen ja pehmeästi maalatun tunnelman ja tuomaan tuntua todellisuudesta.

Cho ja Fleur ovat hahmoina molemmat minulle oikeastaan aika vieraita. Cho on huispaaja, korpinkynsi, hyvin kaunis, Fleur on hyvin kaunis ja veela ja ehkä vähän ylimielinen ja päätyy naimisiin Billin kanssa. Tuon kuvan olen kenties rakentanut canonin pohjalta, vasta sitten myöhemmin esimerkiksi sinun tekstejäsi lukiessa se on muuttunut. Fleurin osalta - Chosta en vieläkään saa kovinkaan paljon irti. Mutta pidän kyllä siitä tavasta jolla heidän suhdettaan on tässä kuvailtu, se on nätti ja toimiva ja syväkin.

Alhaisen ikärajan romanssin kuvaaminen on taitolaji sinällään. Plussaa siitä.

Pidin siitä, että tämä jätti niin paljon avoimeksi. (Saagahaasteessa niin on ehkä tehtävä muutenkin, mutta oneshotissakin se on hieno ominaisuus ja jättää lukijalle liikkumavaraa.)

Nimi on jännittävä, samaan aikaan niin arkinen ja konkreettinen ja no, Lontoo, mutta kuitenkin suomalaiselle lukijalle eksoottinen ja erikoinen. En oikein tiedä, pidänkö siitä vaiko en, mutta tarinalle se sopii kuitenkin. Valitsitko sen heti vai haitko pitkään?

Kuitenkin, pidin tästä ja odottelen seuraavia sarjashotteja. (Huvittava sana, tulee mieleen viski ja shottilasit ja no äh.) Mutta kumminkin. Repaleisesta kommentista huolimatta teksti on minusta mainio ja hyvin miellyttävää luettavaa, vaikka surustumaan saakin. Kiitoksia.

[shaya]

Huihui kuinka paljon kommentteja!

Lady Krum, ihana kuulla, että jäit lukemaan ja vielä kommentoimaankin, vaikka et erityisemmin hahmoista pitänytkään! Cho ja Fleur tosiaan taitavat kumpikin olla vähän sellaisia mielipiteen jakavia hahmoja; joko tykkää tai sitten ei. Nuo "tämä on kirje" ja muut sen tyyliset kohdat olivat ihan uusi kokeilu mulle, mutta hauskaa jos ne sinusta toimivat - luultavasti tulen käyttämään niitä muissakin tämän saagan ficeissä, osassa ainakin. Sulkuja käytän usein turhankin runsaasti, pitäisi varmaan taas tarkkailla sitä paremmin. Tyylini on noin yleisesti ottaenkin melko rusas, ja jos koitan siitä karsia niin usein sulkuhuomautuksia tulee sitten vähän liiakaa. Oh, olen aika kateellinen kattoikkunastasi (onhan meilläkin peltikatto että ne pisarat kuulee, mutta haha, se ei taida olla ihan sama asia)! Kiitos vielä virheen bongailusta ja hurjan ihanasta kommentistasi!

Lils, aw, tykkään ikärajamerkinnästä kyllä itsekin. Tai no, itken toki vieläkin verta kun kaikki pitäisi tunkea otsikkoon, mutta tällä hetkellä ainakin tuo on jopa ihan siedettävä! Ranskaa ja Englantia tässä tosiaan oli aika paljon; se on ehkä vähän huonokin tapani, mutta rakastan ulkomaita ja matkustamista ja kulttuureja niin hirveästi, että helposti tulee kirjoitettua niistä eroineen ja muuta (niin myös seuraavassa saagashotissa, jahka sen saan betaltani takaisin). Mariettasta myös kuullaan lisää jossakin vaiheessa! Luulen että tuo mainitsemasi arkistn asioiden kuvaaminen tulee ihan omasta persoonastani - en ole koskaan ollut mikään haaveilija, mutta rakastan kauniita asioita ja erityisesti niiden löytämistä arjesta, joten siksi kai kuvaan niitä. Ja eiväthän asiat tunnetusti siitä miksikään muutu, puhui niistä tai ei, joten miksipä ei kuvaisi kaikkea sellaisena kuin ne näkee! Kiitoskiitos kommentista, piristi!

Tipu, joo, tämä se on. Kivaa jos mielestäsi onnistuin! Haha, eikös tässä ollut enemmänkin Cho sekoilemassa, mutta noh, miten päin vain - pääasia että luit ja tykkäsit, right? Oon ania rakastanut angstia, erityisesti sellaisessa haikeassa muodossa, ehkä se on yksi syy, miksi Fleur/Cho on mun OTP, siitä kun sitä angstia löytää aina vaan uudelleen. Se on kyllä totta, että kaikista parituksista sitä löytyy jossain määrin, mutta toisista toki vähemmän. Ranska on  tosiaan ihana kieli ja maa, pitää varmaan tsekkailla tuo mainitsemasi elokuva joskus! Jee. Mutta hei, kiitos kovasti kivasta kommentistasi (pari k:ta ja sillee)!

Maggie, voi ei, täällähän ihan punastuu tuota alkua lukiessa jo! B-kirjaimet ovat kyllä aika kivoja, muistan kuinka joskus pienenä omaa nimeäni inhotessani tahdoin aina olla Jenny tai Beatrice. No joo, ei siitä sen enempää. Oon viimeaikoina alkanut jakaa tekstejäni aika paljon tuollaisin lyhyempiin kappaleisiin, juurikin tuon ilmavuuden takia, joten kiva kuulla jos se toimii! Noista suluista ja kirjeitä edeltävistä huomautuksista taisin jo höpöttää ylemmissä kommenttivastauksissa, mutta ihana jos kaikkia ei häirinnyt sulkujen paljous, itsekin niihin olen aika ihastunut ja siksi niitä aina teksteihini eksyy. Sade on musta ehkä ihanin säätila, ja usein Englantiin sijoittuviin teksteihini sellaista sitten kirjoitan, onhan sillä Sadesaaren maine, haha. (Siitä sen paikkansa pitävyydestä en tiedä, en ole koskaan ollut Englannissa.) Mariettasta tosiaan ollaan kuulemassa lisää jossain vaiheessa saagaa. Yksityiskohtauisuus on minustakin hirveän ihanaa; usein juuri ne jäävät mieleen kaikesta, vaikka koulussa se onkin aina huonompi juttu kun muistaa kyllä jonkun historiallisen henkilön hiusvärin, muttei hänen tekojaan... Tosiaan. Kiitos kaunis tästä kommentistasi ja kehuista myös, arvostan kovasti!

Vanilje, ihanaa kuulla jos sinusta mun tekstit ei jää täysin tyhjiksi - siihen aina pyrin, vaikka usein kirjoitakin lyhyempiä ficlettejä. Fleur tosiaan oli nyt hieman erilainen (ja Chokin); halusin kokeilla vähän erilaista asetelmaa tämän parituksen kanssa, ja tämä saaga sitten tuli juuri sopivasti eteen. Mutta joo, Fleurista tässä saagan aikana tulee vielä useampikin osa luullakseni, missä parituskin ehkä aukeaa vähän paremmin; mitä tapahtui ja miksi. Marietta on musta yksi niistä hahmoista, jotka Row jätti turhaan syrjään ja yksipuoleiseksi, eikä hänestä juuri kukaan kaiketi kirjoitakaan, joten ajattelin Chon näkökulman olevan aika hyvä hetki itsekin pohtia Mariettaa paremmin; kivaa jos tykkäsit! Öää, mä en oikein osaa sanoa mitään muuta noihinlopun kehuihin kuin että kiitoskiitoskiitos, ihanaa jos pidit tästä!

Vehka, hahah, välilehtikeräily on tuttua täälläkin suunnassa, mä en vaan yleensä saa mitään aikaiseksi enää sen ensimmäisen lukukerran jälkeen... Mutta joo. Mä kirjoitan todella vahvasti inspiraation pohjalta, ja usein samoilla hahmoilla, joten mulla on hyvin usein jo kirjoittaessan vahva visio siitä mitä tapahtuu, miltä se näyttää ja niin edelleen, ja sitä on aika hankalaa jälkeen päi enää lähteä avaamaan - tulee tunne että äh, mitä minä tässä puhkiselitän ja sitten turhaudun ja jätän tekstin sellaisekseen, huolimatta siitä, ettei se ehkä lukijoille aivan samalla avaudukaan. Tässä kuitenkin mulla oli vähän erilainen lähestymistapa ja ihanaa kuulla, jos se tekstistä myös näkyy! Kirjeet ovat mulle ficeissä aika uusi juttu, en kauheasti lue kirjeficcejä enkä ole tainnut ennen kirjoittaakaan, joten piristää kuulla, jos ne eivät ihan hassuja olleet - ja tuosta Carmillan tekstistä sinun pitää ehdottomasti kertoa joskus enemmän, kuulostaa mielenkiintoiselta! Maalailu on paheeni aina - en tiedä, pääsenkö siitä koskaan kokonaan eroon, mutta pitäisi ehdottomasti kiinnittää sihenkin enemmän huomiota. Tuossa hahmoasiassa uskon myös, että olet oikeassa; Fleur on kuitenkin minulle aina Se hahmo, ja Chosta minulla on itsellänikin vähemmän vahva kuva, joten lukija ei ehkä siitä niin paljon irti saa - toivottavasti kuitenkin tässä saagan edetessä onnistu siinäkin paremmin! Nimeä pyröittelinn päässäni tosi pitkään mun normaaliin nimenmiettimisaikaan verrattuna, varmaan viikon ja ylikin. Big Ben tuli vaihtoehdoksi aika nopeasti, mutta tuollaiseen yksinkertaiseen muotoon päädyin vasta ihan lopuksi. Umm, nyt uhkaa mennä jo jaarittelun puolelle tämä, mutta sun kommenteissa on aina niin paljon asiaa, että on vaikeaa vastata kunnolla kaikkeen. Kiitos joka tapauksessa hurjasti!

[Beelsebutt]

Chon eleet, jotka ovat niin ristiriidassa mutta silti harmoniassa kaipauksen kanssa, Fleurin kanssa.

Kuten mä sanoin, sun ficcejä on pirun vaikea kommentoida, varsinkin tätä. Oon lukenut tän useamman kerran, varmaan ainakin viisi, ja joka kerta tää jättää haikean kaiun mieleen, tuo melkeen kyyneleet silmiin (nyt oikeasti). Tässä on sellaista yksinäisyyden ristiriitaa, miten se on ihanaa mutta miten se kuitenkin särkee sydämen. Ja miten voi olla ei-yksin mutta silti niin yksin. Ja miten se mitä haluaa ei ole aina se mitä kannattaa saada ja että kuinka se koskee kun sen tajuaa.


Kiitos <3
-Bbuttis

[Sisilja]

Lupasin kirjoittaa tämän kommentin, joten minähän kirjoitan (enkä uskalla lukea muiden mielipiteitä silmäilyä tarkemmin, koska tulen varmaan jo muutenkin vain toistamaan kaiken sanotun!). Osasin sitten kirjoittaa tuntemukseni sanoiksi tai en. Voi, olen täysin samaa mieltä Bbuttiksen kanssa, olet vaikea kommentoitava! Eikä tämä ollut tarkoitettu loukkaukseksi vaan kehuksi!

Niin. Minä en tavallisesti lue femmeä juurikaan, mutta koska tämä oli sinun tekstisi ja koska kirjoitat niin mahdottoman hyvin, ajattelin avartaa mieltäni näin lukijana ja miksei ficcarinakin.

Tämä oli kaunis, äärettömän käsittämättömän kaunis, sellaisella melankolisen hauraalla ja pehmeällä tavalla. Rupesin runolliseksi, haha. Kuvasit Chon tunteita aidosti ja raikkaasti, jopa viiltävän terävästi ja syvälle sisimpään mennen, ja silti, silti tässä säilyi jonkinlainen toteava sävy. Tiedätkö, en ole ikinä ennen tuntenut sympatiaa tätä hahmoa kohtaan, mutta sinä kyllä onnistuit varaamaan paikan sydämestäni hänellekin, se viimeistään kertoo, että olet tavattoman taitava tarinankertoja ja tunteidentulkki (tuohan kävisi jo tittelistä, ellei olisi noin mahdottoman pitkä)!

Minä en osaa analysoida tämän tarinaa sen kummemmin, sillä tässä on niin paljon merkittäviä yksityiskohtia, vihjauksia ja sanattomia totuuksia, etten osaisi kuitenkaan kutoa mielipidettäni ja analyysinalkuani niiden arvoiseen muotoon. Mutta ihastuin tekstin teemaan, syvään kaipuuseen, josta ei pääse irti vaikka kuinka tahtoisi. Fleur sopii juuri eikä melkein kaivattavan osaan, sellaiseksi unenomaiseksi haaveeksi, joka on olemassa, mutta ei tarpeeksi lähellä, ja voih, kiinnostuin näistä kahdesta ja heidän suhteestaan niin paljon, että onnistuin yllättämään itsenikin. Muistanko oikein, jos väitän että kyseessä oli lempiparituksesi? Toivon mukaan, sillä tahdon lukea heistä tämän jälkeen enemmänkin! Niin ja Marietta oli piristävä tuttavuus, hän on kirjoissa niin mitättömässä sivuosassa, että hänetkin olisi kiva oppia tuntemaan paremmin (tai ainakin sinun Mariettasi!).

Ja käyttämäsi kieli on yksinkertaisesti kauniin runollista ja ehdottomasti omaperäistä. Toteavat "tämä on kirje" -huomiot, kaukosäädinyksityiskohdat ja taivaskyyneleet, minä olen enemmän kuin myyty. Siitä tuli mieleen... kirjoita joskus oikein kaunis ja kekseliäs runokokoelma, että saan ostaa sen kirjahyllyyni ja hukkua sanoihin ja niiden kauneuteen ja olla siinä ohella vielä jotenkin kulturellin oloinen, kiltti?

Hui, minusta tuntuu, että nyt on hyvä lopettaa tämä kommentti, ennen kuin eksyn ihan täysin sivuraiteille. Suuret kiitokset tästä!

[shaya]

BB, voi ei, olen pahoillani kyyneleistä (tiedän ettet tykkää angstista!) mutta kuitenkin iloinen että kommentoit, koska kommenttisi on kovin kaunis ja ihihi. Ristiriitaisuutta siis täälläkin suunnassa! Ei-yksin mutta yksin on muuten ehkä maailman inhottavin tunne, toivotaan ettei se tule turhan usein kylään, eikös. Sulla on valtavan tyhjentäviä sanoja ja pontteja ja eääh, minä taidan nyt sanoa vaan että kiitoskiitoskiitos. <3

Susimus - en varmaan ikinä totu tuohon nimimerkkiin! - oh, tuosta sun kommentista ei kyllä mitään vaikeutta huomaa, hurjan pitkäkin se on! Valitettavaa että et lue enempää femmeä - ehkä vielä saan sinut käännytettyä, sainhan jo runolliseksikin! Otan tän erävoittona eikun siis. Asiaan, vaikka kello onkin mulle huomattavan myöhä. Kiitän myös tittelistä, kyllä tuollaista kelpaa lueskella vaikka ei sitten profiilista joka päivä olisikaan! Musta on aina tosi ihana kuulla jos oon onnistunut välittämään tunteita, joten jesjes siitä. Kaipaus on ehkä suosikkisanani/suosikkitunteeni/mitävaan koko maailmassa, tai sitten haikeus, ja no niin, enhän mä oikein muusta kirjoitakaan... Mikä on vähän hassua koska en oo melankolinen oikeasti, ainakaan kamalasti. Mutta tosiaan joo, Fleur/Cho on mun OTP ihan kaikista fandomeista ja hihihi. Kivaa jos kiinnostuit, sehän tietysti oli tarkoituskin, näin saagan aloituksena. Mariettasta olen kaavaillut, kuten taisin edellisissä vastauksissa jo mainita, kirjoittavani enemmänkin, katsoo nyt miten tämä lähtee liikkeelle (juuri nyt on vähän tahmeaa ja marraskuu, oi marraskuu, mutta kyllä mä vielä!). Oh, runokokoelmaideasi on kieltämättä ihastuttava (ja ihastuttavan imarteleva), haha. Kiitos kauniista sanoistasi. <3