Väriliekeillä tanssien | Bill/Luna, S

[feveray]

Nimi: Väriliekeillä tanssien
Kirjoittaja: feveray
Ikäraja: S
Genre: drama, haikeussururomancejne
Paritus: Luna/Bill
Haasteet: Ficlet 300 sanalla 64. Valinta
Vastuuvapaus: Kaikki Rowlingin omaisuudeksi tunnistettava kuuluu hänelle, lopussa esiintyvän kappaleen sanat Oh Landille. Kukaan ei maksa mulle mistään.

A/N: Bill/Lunaa ♥ tästä parituksesta on itse asiassa alkanut pikkuhiljaa tulla yks mun suosikeista, ja näitä tälläisiä onkin viime aikoina tullut kirjoitettua useampikin. Idea tähän lähti Oh Landin Wolf and I kappaleesta (en sit tiedä et huomaaks sen tästä )

Väriliekeillä tanssien

Lunan maailma oli täysin erilainen kuin Billin; tyttö oli maalannut omansa vesiväreillä, roiskien maalia siveltimestä taivaalle ja upottaen sen sitten veteen värjätäkseen merenkin; Bill halusi olla osa tätä maailmaa, osa sitä kaikkea mitä Luna oli, mutta mies ei omannut tarpeeksi värejä ja näin ollen katosi siveltimen ulottumiin (lakastui ruusujen tavoin, kun aika otti ne omakseen).

”Haluatko kuulla narksuista?” Luna oli kysynyt. Bill kuunteli Lunan puhuvan näistä pienistä olennoista kuin olisi itsekin uskonut niihin, leikki tytön hiuksilla ja hymyili ilmassa pyöriville käsille kertomuksen saavuttaessa kiihtyneen sävyn (eikä Luna muistanut hengittää, ja itsekin ihmetteli miksi).

Luna tiesi sen minkä Billkin; mies oli liian harmaa elääkseen Lunan kanssa samassa maailmassa (siinä jossa ilma räjähti värikkäiksi liekeiksi, veden alla pystyi hengittämään ja mahdotonta ei ollutkaan), mutta silti tyttö yritti saada miehen uskomaan – vaikka tiesi itsekin, ettei tätä voinut pakottaa (harhaluuloja oli liian monta, eikä Luna tiennyt mitä ne olivat koska hän itse uskoi enemmän kuin oikeasti pystyikään) -

ja siksi kumpikaan ei tiennyt syytä siihen, miksi he tekivät kaiken sen, mikä kaiken järjen mukaan olisi pitänyt jättää tekemättä (Luna ei pelännyt satuttavansa itseään – hän pelkäsi satuttavansa Billiä). Ja silti molemmat olivat täysin erilaisia toistensa seurassa – sellaisia, joita normaalisti eivät olleetkaan; vapaita.

Mutta se ei ollut tarpeeksi, ja Bill oli ensimmäinen joka lähti (yritti poistaa varjonsa tuoman harmauden Lunan väriskaalasta), eikä Luna yrittänyt tätä estellä (kuvitteli ettei Bill kuulunut sinne missä Luna itse oli, vaikka se sattuikin) -

mutta unohtamaan ei kumpikaan suostunut.

You are the wolf
And I am the moon
And in the endless sky we are but one
We are alive
In my dreams wolf and I

[Kharon]

Oi... Olipa tämä kaunis pikkuinen. Bill/Lunaa en ole ennen lukenut, en itse asiassa ajatellutkaan tällaisen parituksen mahdollisuutta. Mutta tykkäsin siitä millaiseksi tämä ficci parin maalasi. Rakastan tuota Billin vertaamista "harmaaseen", vaikka en nyt tiedä onko mulle tullut Billistä kovin harmaata kuvaa. Varmaan Lunaan verrattuna kuka hyvänsä on kuitenkin vähän väritön. :--D Lunan elämänilo ja värikkyys oli suloisesti kuvattu tässä.

Mun mieleen oli välillä ehkä vähän turhankin tiheään käytetty noita sulkeita ja ajatusviivoja, mutta ei siinäkään nyt sinällään mitään moitittavaa. Kuitenkin pari kertaa tekstissä luki "itsekkin" - se kirjoitetaan vain yhdellä k:lla. :---) Muita virheitä en bongannut ja siis tosiaan tykkäsin tästä! Suloinen ja herkkä ja haikea juttu. <3

Mutta se ei ollut tarpeeksi, ja Bill oli ensimmäinen joka lähti (yritti poistaa varjonsa tuoman harmauden Lunan väriskaalasta)

Hirveän kauniisti ilmaistu. Kiitos lukunautinnosta!

[feveray]

iitta, joo, Lunan rinnalla kuka vaan näyttää vähän harmahtavalta : D kiitos kommentista !

[feveray]

dahliette, kiitos hurjasti kommentista :--) !

[Frederica]

Kommenttikampanijasta iltaa.

Tämä on todella lumoava ja kaunis ficci. Bill/Luna toimii tässä riipaisevan hyvin ja on kaunista ja tuhoon tuomittua. Pidän tämän tavallaan hengästyttävästä tahdista ja sulkeista, jotka syventävät asioita ja saavat hengittämään nopeammin. Kerrot hyvin paljon pienillä sanoilla ja se on hyvin ihailtavaa.

Lunan maailma on tässä kuvattu kauniiksi ja viattomaksi ja vahvaksi ja särkyväksi. Luot tässä hienosti kuvan Lunasta ihmisenä, joka voi tavoitella mitä tahansa taivasta ja yltää koskettamaan tähtiä. Lunan maailmassa ei ole mahdottomuuksia tai rajoja. Bill taas on ihminen, jolla on seikkailunhalua ja tahtoa olla osa Lunan maailmaa, mutta jonka maailmaan ei mahdottomuus loppujen lopuksi mahdu. Heidän välillään on värien ja harhaluulojen kuilu. On surullista, että he eivät voi ylittää sitä kuilua, mutta kaunista, niin kaunista, että he ovat yltäneet koskettamaan toisiaan sen kuilun yli.

Billin luonteeseen sopii minusta hyvin se, että hän on se, joka lähtee. Hän yrittää ajatella järkevästi ja toimia oikein, vaikka menettääkin silloin paljon ja heidän yhteisen vapautensa. Pidän todella paljon ajatuksesta, että yhdessä Luna ja Bill ovat vapaita sekä siitä, että kumpikaan ei suostu unohtamaan. He olivat hetken ajan osa toisiaan, osa jotain kaunista ja järjen ulkopuolista, ja on yli-ihanaa, etteivät he suostu luopumaan toisistaan kokonaan. Jotain heistä jää pysyvästi toisen luokse hyvää säilöön.

Pidän tämän tyylistä, haikeudesta, kauneudesta, runollisuudesta ja toivosta. Loppu on minusta toiveikas, sillä nämä kaksi kokivat yhdessä jotain, mikä ei ehkä kestänyt, mutta oli silti merkityksellistä ja kaunista.

Kiitos tästä.

[feveray]

Frederica, voi kun ihana kommentti, kiitos! :--)

[LovekivaLunaLove]

Oih, kiitos näin alkuun ihanasta lukukokemuksesta! (:
Tuo otsikko napsautti sellaisen jutun päähäni, että tämä on pakko lukea.
Ja hyvä, että luinkin. Upeasti kirjoitettu ficci, ihanasti kuvailtu, ja itkukin tuli silmään lopussa.
Enkä ole liiemmin lukenut Bill/Luna ficcejä, mutta nyt tärppäsi.
Aivan sanoinkuvaamattoman ihana!

[feveray]

LovekivaLunaLove, kiitos kommentista! :>