Palapelin palasia (S), Daphne/Theodore-ficletsarja, 5/5

[Sca]

Author: Sca
Genre: drama, angst, romance
Pairing: Daphne/Theodore
Summary: Rakkaus ei olekaan niin yksinkertaista, kuin Daphne oli luullut.
Rating: Sallittu
Disclaimer: En omista hahmoja, vaan leikin vain niillä. Enkä saa tästä rahallista hyötyä.
A/N: Aloitin tämän kirjoittamisen melkein heti osallistuttuani ficlet300-haasteeseen ja sainkin aika nopeasti valmiiksi, mutta tämä on seisoskellut koneellani aika pitkään, koska en ole millään keksinyt tälle nimeä. Nyt tällä on nimi ja pienen muokkailun jälkeen ajattelin julkaista. En tiedä, onko tuo nyt vieläkään se oikea nimi, mutta sillä mennään. Jokainen ficlet (pituudeltaan about jotain vajaasta sadasta sanasta kahteensataan) osallistuu siis erillisenä ficlettinä ficlet300:n ja kyseisen ficletin sana on ilmoitettu sen alussa. Ja osia tulee olemaan viisi, julkaisen ne varmaan aika reippaaseen tahtiin. Kommentit olisivat kivoja ^^

Palapelin palasia

1. 209 - Pettymys

Daphne antoi itsensä itkeä heti päästyään paikkaan, jossa voisi olla yksin. Vaaleahiuksinen tyttö vajosi polvilleen tyhjälle käytävälle jossain kuvakudosten takana mahdollisimman kaukana muista ja alkoi itkeä entistä kovemmin kuullessaan äitinsä ivallisen äänen päässään.

“Tyttöseni, minähän sanoin, ettei sinun pidä rakastua, nyt näit sen itsekin, se ei kannata.”

Niin, hänen äitinsä oli oikeassa. Oli kerrassaan typerää antaa itsensä rakastua varsinkaan Theodore Nottin kaltaiseen poikaan. Theodore oli salaperäinen, komea ja osasi olla halutessaan romanttinenkin. Olisihan Daphnen pitänyt tajuta, että se merkinnyt mitään, vaikka he illan hämärässä olivatkin päätyneet kahdestaan metsien lomaan ja vaihtaneet muutaman suudelman.

Kaikki Daphnen äidin neuvot miehiin liittyen toistuivat tytön mielessä, sekoittuivat hänen mielikuvitukseensa ja kuulostivat ivallisemmilta ja raaemmilta kuin ne olivat alun perin rouva Greengrassin suusta tulleina olleet.

“Älä rakastu, edes vaikka tietäisit, että tulet menemään hänen kanssaan naimisiin. Tulet vain pettymään, typerä tyttö. Ei rakkautta ole olemassakaan, ymmärrätkö?”

Ajatus siitä, että vaikka Theodore ei haluaisikaan häntä, tämä saattaisi silti joutua hänen kanssaan naimisiin puhdasveristen sopimusavioliittojen takia, aiheutti hetkittäin Daphnelle outoa mielihyvää. Vain hetkittäin, harvoin. Yleensä hän tunsi vain epätoivoa. Vaikka avioliitto saataisiinkin järjestettyä - se oli hyvin todennäköistä, sitä oli suunniteltu Daphnelta ja Theodorelta salaa vuosia, Daphne oli sattunut vahingossa kuulemaan vanhempiensa keskustelevan siitä - Nottien kanssa, ei Daphne voinut pakottaa Theodorea rakastamaan häntä.

“Älä turhaan odota pääseväsi avioliittoon, jossa rakastaisitte toisianne yli kaiken, se on vain utopia. Älä edes haaveile saavasi unelmiesi prinssiä tai kuvittele kaiken loksahtavan paikoilleen kuin palapelin palaset.”

[Kaarne]

Luin tätä jo eilen, mutta poikaystävä tuli häiritsemään, joten kommentti jäi silloin kirjoittamatta. Nyt yritän kuitenkin saada sellaisen aikaiseksi.

Theodore/Daphne tuntuu olevan aika suosittu paritus, jopa niin suosittu, että se on minusta vähän hassua. Toisaalta kaikkia näitä ficcejä luettuani olen huomannut, että jopa minulle alkaa muodostua jonkinlainen fanonkuva tästä parituksesta, vaikka olenkin sitä yrittänyt välttää, kun itse tykkään parittaa Theodorea vaikka kenelle muulle. Mutta joka tapauksessa tämä ficlet sopi oikein mainiosti kyseiseen fanonkuvaan: järjestettyjä avioliittoja, salaperäisyyttä, kylmyyttä ja hieman surua.

Daphnen äiti oli hieno hahmo ja olit tuonut hänet tyylikkäästi mukaan Daphnen ajatuksissa. Nuo kursivoidut kohdat myös rytmittivät tekstiä hienosti ja tekivät siitä vähän vaihtelevampaa luettavaa. Myös tekstin teema, traaginen rakkaus ja toisaalta tuollaiset järjestetyt avioliitot, oli hienoisesta geneerisyydestään huolimatta mielenkiintoinen.

Olisin ehkä silti kaivannut ficlettiin jotain pientä omaperäisyyttä, jotain, joka olisi tehnyt siitä itsenäisen ja vahvemman tekstin. Nyt päädyttiin paljolti toistelemaan vanhoja "totuuksia" ja kuvioita: jokin persoonallinen yksityskohta, esimerkiksi Daphnen tai Theodoren oma ominaisuus, olisi tehnyt tästä enemmän oman tekstinsä, sellainen yksilön, joka todella erottuisi tyylilajissaan. Nyt tämä jää vähän tällaiseksi yksittäiseksi tapaukseksi  monien samanlaisten joukkoon.

Hieno teksti kuitenkin ja uskon, että ficletsarjan kasvaessa saat siihen myös lisää syvyyttä ja näkökulmia. Odottelen jatkoa innolla.

[Sca]

Nevilla, hui kun alkoi taas pelottaa kun huomasin, että sinulta on tullut kommentti : D

Täytyy myöntää, että vaikka tästä parituksesta pidänkin paljon, en ole tainnut lukea Daphne/Theota Reginan ficlettejä lukuun ottamatta yhtään (tai ehkä pari joskus, mutta ei vain ole jäänyt mieleen), joten en kyllä noista parituksen "kliseistä" oikein osaa sanoa mitään... Pitää toivoa, etten hirveästi niihin kuitenkaan sorru : p

Mua itseäni hieman mietityttää se, että jäikö tämä koko sarja vähän liian pinnalliseksi, kun jokainen osa on niin lyhyt ja muutenkin asioihin ei ehkä mennä kovin syvälle (kaikki osat on valmiina koneella, ajattelin kuitenkin julkaista kaikki erikseen ja yrittää hioa viimeisiä vielä vähän), mutta toivottavasti kuitenkin jatko miellyttää ^^ Ja kiitos todella paljon kommentista! : )

~

2. 82 - Ystävä

Vaikka vanhempi neiti Greengrass kovasti taistelikin pitääkseen naamionsa yllä - kukaan ei saa nähdä minun murtuneen, eikä varsinkaan tietää syytä -, muutamat huomasivat hänen käytöksessään jotain erilaista. Suurinta osaa ei vain kiinnostanut. Loput pelkäsivät Daphnea - sitä armotonta luihuisten kuningatarta, jollainen Daphne ei oikeasti edes ollut - liikaa auttaakseen.

Paitsi eräs.

Daphne ei ollut koskaan uhrannut Blaiselle kovinkaan montaa sen kummempaa ajatusta. Ei siksi, etteikö hän pitäisi luihuispojasta, hän ei oikeastaan edes tiennyt miksi. Tämä oli aina vain ollut se tyttöjen ihailema, tumma Theodoren ystävä. Siksi hänelle tuli melkoisena yllätyksenä se, kun Blaise tuli hänen luokseen hänen karattua kirjaston syrjäisimpään nurkkaan.

Tyttö yritti hymyillä ystävällisesti, muttei onnistunut peittämään hämmennystään eikä suruaan. Blaise vastasi hymyyn surumielisesti, kuin ymmärtäen.

“Minä olen puhunut Theolle sinusta”, hän sanoi suoraan. “Minusta hän kohtelee sinua väärin. Hän kai haluaa vain esittää kovaa. Vaikka hän muuta väittääkin, kyllä hän tietää, kuinka paljon sinä hänestä pidät. Ja hän pitää sinusta, vaikkei sitä ehkä kunnolla tajuakaan. Hän ei varmaan vain halua myöntää sitä itselleen.”

Daphne hymyili Blaiselle kiitollisena, kun ei muutakaan juuri sillä hetkellä osannut tehdä.

“Minusta tuntuu, että hän saattaa tulla puhumaan sinulle lähiaikoina”, poika jatkoi. “Jos ei tule vapaaehtoisesti, minä pakotan hänet. Minulla on tunne, että teistä voisi tulla jotakin.”

“Kiitos, Blaise”, Daphne sanoi. Blaise kohautti olkiaan sanoen: “Teen kaiken voitavani estääkseni Theota tekemästä elämänsä virhettä. Nähdään, Daphne.”

[Kaarne]

Aww, olipas suloinen osa.

Eikä minun kommenttejani tarvitse pelätä, olen oikeastaan aika kiltti vaikka yritän antaa rakentavaa kritiikkiäkin. Ja tykkäsin tästäkin osasta, ei siis huolta.

Daphne luihuisten kuningattarena on jännä näkemys, koska sekin tuntuu tulevan lähinnä fanonista canonin sijaan. Onko RR:llä esiintynyt jotain tuonsuuntaista vai muistanko väärin? Ei silti, se antaa mukavasti syvyyttä hahmolle. Valtarakennelman huipulla olevat mutta silti sisäisesti hauraat hahmot ovat mielenkiintoisia, ja vaikka tämä olikin lyhyt osa, olit silti saanut tehtyä Daphnen hahmosta mielenkiintoisemman. Tykkäsin myös siitä, miten Blaise tuli Daphnen luo ja osoitti välittämistä. Usein luihuiset nähdään jotenkin liiankin yksipuolisesti vain ilkeinä tai ikävinä, joten tuollainen lämpö ja välittäminen oli mukavaa vaihtelua. Olisin ehkä kaivannut vähän selvitystä myös Blaisen ajatuksista tuossa tilanteessa: miksi hän tuli Daphnen luo, miksi hän piti tytöstä? Toisaalta ymmärrän, ettei ficleteissä ole tilaa aivan kaikelle, joten ei se mitään. Ja ainahan on lukijana kiva myös arvailla.

Ja hii, kiehtova käänne. Onpas hauskaa jos Blaise todella pakottaa Theodoren puhumaan Daphnelle, vaikka toisaalta voisi olla kivaa myös jos poika tulisi omista vaikuttimistaan käsin juttelemaan. Tähän asti Theodorea on tarkasteltu vain Daphnen mielikuvissa ja Blaisen kautta, joten on kiva nähdä, miten kirjoitat pojasta kun hän on myös fyysisesti läsnä.

Ja niin, tuosta nimestä vielä: se on ehkä vähän kliseinen. Toisaalta se kyllä myös kuvaa tarinaa, kun kyllähän nämä ficletit erillisistä tilanteista kertoessaan muodostavat yhtenäisen kokonaisuuden. Hmm. No, ehkä se kliseisyys ei haittaa niin paljoa kuitenkaan.

Tämäkin oli mukava osa ja jätti odottamaan seuraavaa osaa ja tuota Daphnen ja Theodoren keskustelua.

[Sca]

Nevilla, kiitos taas kommentista ^^ Daphnen "kuningattaruus" ei ole varsinaisesti Reginan fikeistä (muistaakseni), mulle on vaan jostain syystä muodostunut sellainen fanon-käsitys, että Daphnella ja Pansylla on jonkinlaista kilpailua siitä luihuisen kruunusta, se tulee esille aika usein Daphnesta kirjoittaessani, ainakin jollain tavalla ja jossain muodossa. Nimestä mulla on itsellänikin aika ristiriitaiset ajatukset, kamppailinkin tuon kanssa aika kauan, mutta Palapelin palasia oli ainoa vaihtoehto, jolla on kunnollinen yhteys tekstiin...

Ja tässä osassa Theodorekin on mukana:

~

3. 244 - Puhe

Blaise oli ollut oikeassa.

Pari päivää hänen ja Daphnen käymän keskustelun jälkeen Theodore ilmestyi Daphnen luokse tytön ollessa taas kerran kirjastossa. Kirjastosta oli tullut Daphnelle lähiaikoina jonkinlainen turvapaikka, siellä hän ei joutunut kohtaamaan Pansyn ilkeitä kommentteja - ennen he olivat olleet hyviä ystäviä, mutta jostain syystä Pansy oli kääntynyt Daphnea vastaan, ehkä kateudesta - ja siellä hän pystyi muutenkin piilottelemaan todellisuudelta.

Theodore ei sanonut mitään ja Daphne esitti, ettei huomaisi tätä. Lopulta poika antoi periksi ja avasi suunsa.

“Oletko sinä vihainen minulle?” Theodore kysyi hitaasti. Daphne käänsi katseensa häneen, mutta pysyi hiljaa. Hän kamppaili sisäisesti, jotta hänen näennäinen vastarintansa säilyisi vielä edes hetken. Ainakaan hänen ilmeensä ei onnistunut paljastamaan mitään hänen ajatuksistaan.

“Ainakin sinulla on syy siihen”, Theodore jatkoi. “Olen todella huono puhumaan yhtään mistään vakavasta, siksi olen kai vältellyt tätä tilannetta. Mutta… Anteeksi. Olen ollut idiootti ja kohdellut sinua väärin.”

“Niin olet.”

Theodore näytti säikähtäneeltä, mutta rentoutui nähdessään hymynkareen Daphnen huulilla.

“Mutta saat anteeksi, kunhan muutat tapojasi, etkä ole samanlainen jatkossa.”

Theodore vastasi hymyyn helpottuneena ja istuutui tytön viereen.

[Sca]

Pöh, ei kommentteja :< Mutta tässä kuitenkin neljäs osa, kun en jaksa tätä kuitenkaan koneella valmiina pantata:

~

4. 193 - Epäluulo

Tulevien päivien aikana Theodore ilmestyi usein Daphnen luokse, ihan vain juttelemaan ja viettämään aikaa tytön kanssa. Daphne oli tyytyväinen, sitä hän Theodorelta odottikin.

Daphne kyllä tiesi Theodoren olevan fiksu ja tajuavan, että Daphne halusi hänen todistavan olevansa todellakin pahoillaan siitä mitä oli tehnyt ja pystyvänsä olemaan kärsivällinen. Siksi Daphnen oli vaikea luottaa Theodoreen täysin - mitä jos tämä vain esitti saadakseen hänet taas pauloihinsa?

Daphne ei tehnyt sitä tietoisesti, mutta alkoi vähitellen vetäytyä kuoreensa epävarmuutensa takia.

Theodorea hämmensi Daphnen yhtäkkinen etäisyys ja epävarmuus, samassa tilanteessa joissain toisissa olosuhteissa hän olisi varmaankin siksi luovuttanut. Mutta nyt hän oli havainnut syviä tunteita Daphnea kohtaan eikä halunnut päästää tätä käsistään. Eihän voinut olla, että hän olisi jo menettänyt tilaisuutensa Daphnen suhteen.

Ei niin vain voinut olla, Theodore ei enää osannut kuvitella itseään kenenkään muun kanssa.

[Sca]

Nyt kun muistan, niin viides eli viimeinen osa tulee tässä.

~

5. 228 - Kihlat

Vähitellen Daphne alkoi vakuuttua Theodoren sinnikkyydestä ja alkoi luottaa siihen, että poika todella välitti hänestä. Mutta Daphne oli päässyt niin hyvin vauhtiin vaikeasti tavoiteltavan esittämisessä, eikä hän tiennyt miten lopettaa se.

Theodore onneksi ratkaisi ongelman hänen puolestaan.

Daphne oli luihuisten oleskeluhuoneessa ja luki Astorian kanssa heidän äitinsä lähettämää kirjettä, kun Theodore tuli heidän luokseen kirjelappu itselläänkin kädessä ja sanoi hänellä olevan asiaa Daphnelle. Ilme pojan kasvoilla oli häkeltynyt.

Astoria loi Daphneen uteliaan katseen tämän noustessa ja lähtiessä Theodoren perään hieman syrjemmälle, jotta he saisivat olla rauhassa.

“Sain isältä kirjeen”, Theodore sanoi ja hänen huulilleen nousi pieni hymy, “hän ilmoitti keskustelleensa sinun vanhempiensa kanssa ja ilmoitti, että minun täytyy kosia sinua mahdollisimman pian, häät pidetään ensi kesänä. Ja isäni antoi ymmärtää, että äitisi ei tule pitämään, jos et suostu kosintaani.”

Daphne ei saanut hämmennykseltään sanottua mitään. Theodore jatkoi: “Tässä samalla on kai sopiva sanoa, että olen lähiaikoina miettinyt tunteitani ja taidan olla rakastunut sinuun.”

“Theodore, minä - “ Theodore hymähti Daphnen hämmästykselle.

“Suukko riittänee vastaukseksi”, Theodore mutisi. “Jos sinä siis haluat minut”, hän lisäsi ja häntä alkoi hieman pelottaa katsellessaan Daphnen ilmettä, josta oli vaikea varmasti päätellä mitään.

“Totta kai”, tyttö kuiskasi ja hymy nousi hänen huulilleen. Sitten hän painoi huulensa Theodoren huulille. Ja kaikki tuntui loksahtavan paikoilleen, olevan juuri oikein. Daphnen mieleen tuli se, mitä hänen äitinsä oli sanonut palapelin palasista ja hän joutui tukahduttamaan naurahduksen.