Fandom: Kuroshitsuji
Disclaimer: Yana Toboso omistaa hahmot ja maailman, minä leikiskelen ilman mitään korvausta.
Otsikko: Kuolonenkelten kaupunki
Kirjoittaja: Pics
Paritus: William/Grell
Ikäraja: K-11
Genre: romantiikka, draama
Summary: William vihasi Los Angelesia.A/N: Öö mitä. En todellakaan tiedä mistä tällainen idea alun perin tuli, mutta The Doorsin biisillä
L.A. Woman lienee suhteellisen merkittävä osuus vahingossa. Teksti osallistuukin Inspiroidu musiikista -haasteeseen, joka täyttyi tämän myötä, jei.
Pitkään olen vitkutellut tämän toteuttamista (koska mitä hittoa tämä oikein on?) mutta tuntui hyvältä idealta kokeilla kirjoittamista nyt, koska tänään on... Grelliam-päivä. <3 Hyvää moista kaikille parituksesta tykkääville siis.
Sijoittuu jonnekin huomattavasti sarjan aikojen jälkeen.
Kuolonenkelten kaupunkiWilliam vihasi Los Angelesia. Se taisikin olla suurin syy siihen, että hän parhaillaan oli siellä.
Ei ollut mikään salaisuus, että Grell oli jo pitkään halunnut vierailla Enkelten kaupungissa. Ehkä se johtui kaupungin nimestä, joka kutkutteli tämän romanttista mielenlaatua ja kutsui hieman levittelemään kuolonenkelin siipiään. Ehkä se vain johtui kaikesta roskasta, mitä Grell televisiosta katseli. Kauniita ruskettuneita ihmisiä rannalla tuuli hiuksissaan, kiiltäviä avoautoja, romantiikkaa ja väkivaltaa, verta ja seksiä – joskus kaikkia näitä yhtä aikaa – ja dramaattisia otoksia öisestä valomerestä.
Silloin Grell tapasi huokailla ruudun ääressä ja pohtia, kuinka vapautuneelta ja valoisalta paikka näyttikään, kunpa hänkin vielä joskus saisi kokea loman moisessa ympäristössä, se varmasti sopisi hänen boheemille luonteelleen.
William oli sitä mieltä, että kaukaa katsottuna mikä tahansa saattoi näyttää paremmalta kuin läheltä – ehkä Lontookin oli jonkun asiaan perehtymättömän mielestä viehättävä, vaikka hän ei osannutkaan kuvitella miksi hitossa kukaan ajattelisi niin. Hän oli päättänyt vihata Los Angelesia eikä sekään ollut salaisuus.
Tavallistakin pahempi ylityöputki häivytti koko typerän kaupungin Williamin mielestä, kunnes Grell sai tarpeekseen hänen jatkuvasta kiireestään ja naksahti. Ja Grellin dramaattiset purkaukset olivat aina ikimuistoisia.
Kun Williamin työhuoneen ovi oli paukahtanut kiinni Grellin perässä, hän jäi suu auki roikkuen tuijottamaan moottorisahalla pilkotun työpöytänsä jäänteitä. Suuri osa dokumenteistakin oli silkkaa silppua jouduttuaan tekemisiin Grellin kuolonviikatteen kanssa, mutta William ei uhrannut ajatusta sille vaivalle, jonka joutuisi näkemään paikatessaan sotkun.
Tuntui olennaisemmalta lepytellä Grell ja osoittaa, että välitti kiireestä huolimatta.
Niin he olivat päätyneet Los Angelesiin. Mikäpä viestittäisi arvostuksesta tehokkaammin kuin se, että William oli valmis jopa sietämään epämiellyttävää ympäristöä Grellin vuoksi; sen osoittaminen, että Grell oli tärkeämpi kuin hänen oma mukavuutensa ja että hän halusi Grellin olevan onnellinen.
Mutta Los Angeles. William vihasi sitä vielä enemmän kuin oli kuvitellut.
Hän vihasi kauhtuneita palmuja ja ihmisten mauttomalla tavalla paljastavaa pukeutumista ja rusketusrajoja naisten paljaissa olkapäissä ja avoautoista vihelteleviä geelitukkaisia ääliöitä, puhumattakaan siitä joukkohysteriasta joka sai liian monet kuvittelemaan, että katuun upotetut tähdet olivat jotain erityisen hienoa.
Grell osti syvänpunaisen, mustalla hämähäkinseittikuviolla koristetun mekon, jonka lyhyt helma oli niin keveä ja runsas, että pieninkin tuulenviri tahtoi hulmauttaa sen ylös ja tarjoilla Williamille näkymän sukkanauhoihin. Grell poseerasi se mekko yllään ja huulet punattuina Marilyn Monroen tähden vierellä, ja William alkoi vähitellen nähdä siinä kadussa sitä jotakin.
Myöhemmin Grell kihersi yökerhon hämärässä kipatessaan kurkkuunsa joka ikisen kirkkaanpunaisen cocktailin, jonka baarimikko suinkin pystyi keksimään. Grell provosoi Williamia juomien mukana tulevilla pilleillä ja kirsikoilla ja mitä ikinä käsiinsä saikin, kunnes hän ei enää kestänyt ja yritti ujuttaa kätensä mekon helman alle. Grell antoi hänen onnistua, tietenkin, mutta ei tietenkään kiusaamatta häntä poskille kohoavasta punasta.
Aurinko oli laskemassa, kun William johdatti hivenen horjahtelevaa Grelliä kohti heidän hotelliaan. Bulevardia reunustava rivistö palmuja näytti paljon paremmalta tummina siluetteina leimuavaa taivasta vasten, ja valaistus sai Grellin hiukset suorastaan liekehtimään.
William ei ollut ainoa, joka arvosti näkyä. Avoautollinen geelitukkaisia ääliöitä jättäytyi matelemaan heidän vierellään ja yritti väittää, että noin kauniilla neidolla olisi paljon hauskempaa heidän kuin seipään nielleen liikemiehen seurassa.
William ei suuremmin pahastunut tultuaan kutsutuksi liikemieheksi – sellaisilla oli sentään jokin tyylin tapainen – mutta neidon kunnia oli toinen asia. Siitä syystä hän uhkasi niittää koko retkueen.
Hän ei koskaan ymmärtänyt, miten välttyi tekemästä juuri sitä, mutta ääliöretkue tyytyi vain purskahtamaan hervottomaan nauruun ja kaasuttamaan tiehensä. Grell ei näyttänyt tietävän, pitäisikö häntä palkita ritarillisuudesta kunnon kiehnäyksellä vaiko torua siitä, että hän ajatteli töitä tällaisellakin hetkellä –
"Voi Will, ai että NIITÄT... Eikö meidän pitäisi olla lomalla? Mutta tuo ahkeruus on eräs niistä ominaisuuksista, joita sinussa rakastan."Grellin silmät hehkuivat lupauksista pitkien tekoripsien alla, ja äkkiä tuntui hyvältä idealta kantaa Grelliä loppumatka, jotta he pääsisivät hotelliin mahdollisimman pian. Pieni hiprakka ja korkokengät näyttivät olevan hieman vaarallinen yhdistelmä, joka viivästytti kulkua.
Heidän huoneensa oli hotellin ylimmässä kerroksessa, mikä tarkoitti hyvää näköalaa kaupungin yli. Valtatiet olivat loputtomien ajovalojonojen muodostamia nauhoja, jotka kiemurtelivat ikuisesti valveilla olevan kaupungin joka kolkkaan.
William vihasi sitä. Mutta asiat olisivat kaiketi voineet olla huonomminkin. Hän toivoi, ettei Grell alkaisi seuraavaksi haikailla sitä, että he seuraavalla lomalla karkaisivat naimisiin Las Vegasissa. Koska seuraavan suuren riidan jälkeen hän varmaankin päätyisi tekemään Grellin mielen mukaan lepyttääkseen tämän.
Grell nosti jalkansa nojatuolin käsinojalle muka tutkiakseen kenkäänsä, mikä hivutti mekon helman sen verran ylös, että vaalea reisi sukanvarren yläpuolella paljastui. Hienoinen humala kuulemma teki sukkanauhojen avaamisesta kovin kömpelöä, joten William sulki parvekkeen oven ja riensi auttamaan. Hän tiesi Grellin rakastavan miehiä, jotka auttoivat neitoa pulassa.
Asiat olisivat voineet olla paljonkin huonommin. Hän saattoi vihata kaupunkia, mutta hän rakasti Grelliä Los Angelesissa.
