Vanhus [s, ficlet]

[Gwenhwyfar]

Kirjoittaja: Gwenhwyfar
Otsikko: Vanhus
Ikäraja: S
Genre: Angst, Deathfic
Paritus: Sirius/Remus
Disclimer: kaikki kunnia Jo Rowlingille.
Haasteet: Ficlet300 - kun satanen ei riitä sanalla Vanhus.

A/N: laatu on mitä on. Kirjoitin tämän autossa iPadilla matkalla Ouluun, joten pikku typoja saattaa löytyä. Tarkistin tämän useaan otteeseen, mutta eihän sitä aina kaikkea huomaa. Mulla oli ihan hirveet vaikeudet keksiä mitään tosta sanasta. Nauttikaa...


Vanhus

Kun tappokirous pysäytti sinun sydämen, jokin minussa muuttui. Minä vanhenin. Luuni muuttuivat hetkessä heikommiksi ja kasvoni ryppyisemmiksi. Kun näin sinun lipuvan luotani, tunsin, kuinka pala minusta lohkesi irti. Sydän, keuhkot, aivot tai joku muu elämälle tärkeä. Viimeistään silloin kasvoin aikuiseksi. Ei, en aikuiseksi. Silloin minusta tuli vanhus.

Olimme olleet kuin paita ja peppu. Se erottamaton kaksikko. Olit minun elämäni eliksiiri ja minä sinun. Ne jotka eivät koskaan kasvaisi. Viimeiset todelliset Kelmit. Nyt minä olen yksin. Yksin kaikkien keskellä. Kukaan ei korvaa Sirius Mustaa. Ei yksikään elävä tai kuollut olento.

Muistan, kuinka mietimme mitä tekisimme vanhoina. Sinä sanoi, että jatkaisit poikamiehenä hautaan asti. Sinä sanoit, että iskisit itsellesi yhden yön juttuja vielä harmaana ja ryppyisenä. Sinä sanoit, että matkaisimme maailmaa ja kokeilisimme kaikkea. Muistan irvistäneeni. Sanoin sinulle, että emme koskaan vanhenisi.

Ja mitä olen nyt?

Niin vanha, että tunnen polvieni pettävän vanhan kehoni alla. Tunnen ihoni roikkuvan löysänä ja ryppyisenä lihani ympärillä. Tunnen harmaiden hiuksieni lentävän tuulen mukana kauas pois. Tunnen sydämeni lyöntien hidastuvan. Tunnen olevani vanha ja heikko, yksin ja kylmissäni.

Kaikkea tätä minusta tuli, kun sinä kuolit. Minä vanhenin muutamassa sekunnissa kymmeniä vuosia. Sinä olit kuollut ja minä elossa. Sinä tunnuit niin kuolemattomalta. En osannut kuvitella elämää ilman sinua. En, ennen kuin oli pakko.

Kun on pitänyt elämää yllä taikuuden avulla, tuntee itsensä ikuisesti nuoreksi. Kun yhtäkkiä elämää ei voikkaan pitää yllä, vanhenee hetkessä. Kuolee pian.

Sinä pidit minua hengissä. Meidän kahden välinen taikuus piti minua hengissä. Sinä lähdit eikä taikuutta enää ole. Minä tunnen oloni niin vanhaksi. Olen henkisesti vanhus. Valmis kuolemaan, tulemaan sinun luokse.

[Lily02]

Hyvä! Tää oli sillein aika koskettava... Enkä löytänyt kirjoitusvirheitäkään.

Kiitäen, Lily02

[Herkkuoone]

Kun tappokirous pysäytti sinun sydämen, jokin minussa muuttui.
Sydämen-sana pitäisi olla taivutettuna muotoon ”sydämesi”.

Sinä sanoi, että jatkaisit poikamiehenä hautaan asti.
Pieni virhe: sanoit-sana on unohtanut t-kirjaimen lopusta.

Kun yhtäkkiä elämää ei voikkaan pitää yllä, vanhenee hetkessä.
Voikkaan -> voikaan. :>

Valmis kuolemaan, tulemaan sinun luokse.
Sama virhe kuin ensimmäisessä lainaamassani kohdassa: pientä häikkää yhden sanan taivutuksessa. ”Luokse” pitäisi olla ”luoksesi”. Tästä virkkeestä tykkäsin kaikista eniten, koska sen lukemisen jälkeen tuli hyvin lohduton ja katkeransuloinen olo: kun Sirius on poissa, Remus on valmis luovuttamaan ja kuolemaan, päästämään irti kaikesta, jotta pääsisi taas rakkaansa luokse.

Ooh, mitä ihanuutta löysinkään: Sirius/Remusta, khih!  Ideasi on upea: kun Sirius kuolee, Remus vanhenee muutamassa sekunnissa, koska on menettänyt sen ainoan asian, joka piti häntä hengissä, oh vau! Olen kyllä lukenut useampiakin ficcejä, jotka käsittelevät Remuksen ajatuksia ja tuntemuksia Siriuksen kuoleman jälkeen, mutta mitään tällaista en ole ennen lukenut. Et sortunut niihin tavanomaisiin kliseisiin, ei ollut itkuangstausta tai viimeistä rakkauden tunnustusta; silti surumielisyys on vahvasti mukana koko ajan ja Remuksen tunteet, kiintymys Siriusta kohtaan kyllä välittyy tästä pätkästä lukijalle.

Hahmot vaikuttavat omilta itseltään ja erityisesti tämä virke ”Sinä sanoit, että iskisit itsellesi yhden yön juttuja vielä harmaana ja ryppyisenä” kuvastaa mielestäni täydellisesti Siriusta, sillä juuri tuollainenhan hän on. Muutoinkin pidin noista Siriuksen ja Remuksen ystävyyden kuvauksista ja korvaamattomuudesta: hyvin vaikuttavaa ja kaunista.

Hieno teksti, ei voi muuta kuin ihastella. Kiitos kaunis. : )
~ Herkku.

[Emmatrix]

Tää oli vaan niin ihana...

Hyvin kertoi, että kun se suru tulee, niin tuntee aina itsensä niin kuihtuneeksi (yks mun lempisanoista), väsyneeksi ja vanhaksi.