Ristikuvioita | S | Tonks/Remus

[Selection]

Kirjoittaja: Minä, Vuorna Phione
Ikäraja: S //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Tyylilaji: Drama, angst, lievä fluffy
Paritus: Nymfadora Tonks/Remus Lupin
Vastuuvapaus: Kaikki minkä tunnistatte Row-tädin omaisuudeksi on hänen, loput minun. En saa rahaa tästä.
Varoitukset: Sekametelisoppahan tämä on, joten jos ette siedä sellaisia, olkaa hyvä, ja jättäkää väliin. Alku  yksikön ensimmäisessä muodossa ja preesensissä, keskivaiheilla oleva takauma on imperfektissä ja yksikön kolmannessa, sen jälkeen Dora muistelee hiukan imperfektissä palaten takaisin yksikön ensimmäiseen  ja loppu preesensissä ja luonnollisesti yksikön ensimmäisessä.

A/N: Osallistuu haasteisiin OTP10 ja Sana/kuva/lause10. Sana/kuva/lause10:iin osallistun tällä kuvalla. Ja osallistuu myös Multifandom II-haasteeseen fandomilla HP.

Ristikuvioita

Istun risti-istunnassa kuluneella sohvalla ja tuijotan synkkämielisesti vastapäistä seinää. Minun äitini vilahtaa näkökentässä etäisesti, mutta en reagoi mitenkään. Hiukseni näyttävät latvoista päätellen olevan hehkuvanpunaiset, heijastaen sopivasti minun mielentilaani. Olen nimittäin tällä hetkellä hyvin vihainen, vihainen kaikille maapallon ihmisille. Vaikka vain yksi on syypää siihen kaikkeen.

"Nymfadora, onko kaikki kunnossa? "Äitini  Andromeda kysyy huolestuneella äänellä.

"Minun aviomieheni esitti taas kerran marttyyria ja syyllisti itseään, lähti sen jälkeen ulos, en tiedä milloin hän palaa tai palaako ylipäänsä. Ei, kaikki ei ole kunnossa." Vastaan rauhallisella äänellä ja katson äitiä silmiin. En lisää lauseeseen tavanomaista "Älä kutsu minua Nymfadoraksi"- liitettä, sillä Andromedan ilmeestä näkee, että hän olisi toivonut vastauksen olevan erilainen.  Hymyilen surumielisesti ovelle, jonka hän sulkee. Olisihan minun pitänyt muistaa, että äitikään ei ole kovin iloissaan tällä hetkellä. Kiitos muutamaa päivää sitten tapahtuneen vallankaappauksen, jästisyntyisiä keräillään muka kuulusteltaviksi. Minun isäni, äitini aviomies sattuu olemaan jästisyntyinen, joten hän keräilee nyt tavaroitaan lähteäkseen pakoon. Vähän niin kuin Remuskin. Mutta hän ei pakene Voldemortia ja hänen kannattajiaan, hän pakenee meitä.

Remus muistuttaa yleensä noin kerran viikossa, että meidän ei olisi pitänyt mennä naimisiin. Minä yleensä muistutan häntä siitä, kumpi sitä ehdotti. Hän sanoo, että hänen ei olisi pitänyt suostua. Siinä vaiheessa minä yleensä pillastun ja alan tökkiä häntä sauvankärjellä rintaan tehosteena sanoilleni.

***
"Sinä siis väität, että minun olisi pitänyt kulkea riutuneen näköisenä ja hiirenvärisissä hiuksissa vielä kauemmin? Remus, vuodessa oli jo ihan tarpeeksi."  Nymfadoran kiukkuinen ääni kantoi pitkälle pienessä olohuoneessa.

"Sinä olisit päässyt minusta yli." Remus vastasi tyynesti.

"Älä tule sinä minulle kertomaan mitä minä olisin tehnyt. Äläkä muuten luulekaan jättäväsi minut reilun kolmen kuukauden avioliiton jälkeen. Sittenhän asiat olisivat taas hyvin sinun kannaltasi." Nainen tokaisi ja silmäili Remusta haastavasti.

"Nymfadora, sinä itsekin tiedät, että meidän avioliittomme oli ja on virhe."

"Älä tule sinä minulle sanomaan meidän avioliittoamme virheeksi. Sinä voit olla sitä mieltä, mutta älä yritä pistää sanoja minun suuhuni. Ja muuten, olen sanonut sinulle monta kertaa, ettei minua tarvitse kutsua etunimellä. Keksi lempinimi tai käytä sukunimeä." Tonks sanoi ja mulkaisi aviomiestään.

"Minä olen sinulle liian köyhä, liian vanha, liian vaarallinen. Suoraan sanottuna olen huonoin kenet saatoit löytää."

"Minulla on hyvä palkka, älä naurata, olet minua vain kolmetoista vuotta vanhempi, ihan kuin minua kiinnostaisi. Jos satuit jo unohtamaan, minä olet hitto soikoon aurori. Ja kehtaat vielä arvostella miesmakuanikin. Remus, sinulla on vakavia itsetunto-ongelmia. Et osaa arvostaa itseäsi sellaisena kuin olet. Etkä ilmeisesti osaa arvostaa sitä tosiseikkaa että joku todella välittää sinusta." Nymfadora huokaisi kyllästyneenä ja jo huomattavasti rauhoittuneempana
.
"Me olemme käyneet tämän keskustelun läpi jo monta kertaa. Neljäkymmentäyhdeksän kertaa minun laskujeni mukaan. Voisitko jo ystävällisesti painaa mieleesi, että minua ei kiinnosta kuinka köyhä tai vanha tai vaarallinen sinä olet, sillä minä ihan oikeasti rakastan sinua. Tuleeko se koskaan mieleen? Olisinko minä mennyt naimisiin kanssasi ellen rakastaisi sinua? Enpä usko." Tällä kertaa Remus huokaisi syvään.

"Dora, minä tiedän etten osaa arvostaa itseäni, mutta miksi edes arvostaisin? Minä olen ihmissusi, eikä minun kaltaisiani arvosteta. Minun kaltaisiani vihataan, ja meillä ei ole ihmissuhteita juuri nimeksikään."

"Väitätkö sinä ettei sinulla ole ihmissuhteita. Remus, pääsikö unohtumaan että sinä olet naimisissa, sinulla on varsinainen liuta ystäviä, jotka välittävät sinusta. Minä en jaksa taistella tästä sinun kanssasi joka ikinen kerta, kun satut tulemaan sille tuulelle, että alat taas kerran vähättelemään itseäsi. Paina mieleesi, että olet juuri sitä mitä minä haluat, et yhtään vähempää."

***

Tuon riidan kävimme Remuksen kanssa toissaviikolla. Sitä seurasivat riidat numero viisikymmentä ja viisikymmentäyksi. Riita viisikymmentä käytiin seuraavalla viikolla, silloin kun kerroin Remukselle, että hänestä tulee isä. Se oli pahin riitamme siihen mennessä. Se ei ollut periaatteessa riitelyä, se oli sulkeutunutta mykkäkoulua, joka päättyi, kun meidän piti esittää kunnon pariskuntaa Harryn syntymäpäivillä. Siellä minä yritin ainakin näyttää onnelliselta, ja se luultavasti onnistui, en minä turhaan ole metamorfimaagi, mutta Remus ei edes yrittänyt. Emmekä me edes luojan kiitos olleet kauaa niissä juhlissa. Herra taikaministeri sai päähänsä tulla juuri sinä iltana käväisemään Harryn, Ronin ja Hermionen luona. Taikaministeriö on muuttunut entistäkin ihmissusivastaisemmaksi, ja meidän piti lähteä. Mykkäkoulua jatkui edelleen, mutta aselepo numero kaksi alkoi seuraavana päivänä, Billin ja Fleurin häiden tähden.  Aselevosta huolimatta emme juurikaan puhuneet, minä istuin tuolilla muistellen meidän omia häitämme ja Remus huiteli ties missä päin telttaa. Kingsleyn suojeliuksen ilmaannuttua paikalle mieheni oli onneksi näköetäisyydellä. Tuli sielläkin hyödynnettyä aurorin koulutusta ihan miellyttävällä tavalla. Se riita muuten päättyi sinä iltana.

Viimeisin riitamme, numero viisikymmentä ja yksi, käytiin tänään aiemmin. Se aika samanlainen kuin muutkin, lisättynä vain syyllisyys siitä, että minä olen raskaana ja se, että siinä vaiheessa, kun riidat yleensä muuttuvat huudosta ja väittelystä mykkäkouluun, Remus lähti. Tarkemmin ottaen ilmiintyi pois kun minä katsoin muualle. Minä lähdin vanhempieni luo. Minulla oli myös aavistus, että riita viisikymmentäkaksi saattaisi olla edessä, kun Remus uskaltautuisi takaisin.

Minä istun edelleen samalla sohvalla, vaikka Remuksen lähdöstä on jo kaksi päivää. "Sinun pitäisi olla täällä, minun kanssani." Ajattelen hiukan surumielisesti. Olen tylsistynyt. Töihin ei tarvitse mennä, olisi periaatteessa itsemurha edes käväistä taikaministeriössä, satunhan olemaan a) aurori ja b) Feeniksin killan tunnettu jäsen. Äitiä ei ole juuri kiinnostanut mitä teen, hän on vain itkenyt keittiön pöydän ääressä isän lähtöä. Isän oli pakko lähteä. Ja minun myös lähiaikoina. Bellatrix on luultavasti hyvin kiinnostunut minun tappamisestani nyt, kun se on oikeasti laillista, ja en usko, että hän juurikaan säästelisi äitiä, vaikka he ovat siskoksia. Nousen ylös sohvalta ja venyttelen hieman. Erehdyn vilkaisemaan itseäni peilistä. Hiukseni ovat harmaat, mutta jokseenkin punertavaa sävyä. Näytän taas kerran riutuneelta, ja tulen oletettavasti näyttämään vielä jonkin aikaa.

Huoneen suljettuna pysynyt ovi avautuu, ja pääni kääntyy sitä kohti. Ovesta astuu sisään äitini, jolla on levein hymy, minkä olen nähnyt hänen kasvoillaan sitten sen, kun kerroin saaneeni kutsun aurorikoulutukseen. Edes minun avioitumiseni tai lapsen saaminen ei herättänyt noin leveää ja vilpittömän onnellista hymyä.

"Mitä nyt?" Kysyn väsyneellä äänellä joka vastaa täydellisesti mielentilaani. Äidin kasvoilla oleva hymy levenee ja hän väistyy ovelta. Hänen takaansa astuu mies, jonka olen toivonut näkeväni jo kaksi päivää. Tunnen kuinka olemukseni muuttuu, kasvoni palaavat takaisin normaalin näköisiksi ja hiukseni muuttuvat punertavan harmaista kirkkaanpunaisiksi.

"Remus. Kuinka yllättävää nähdä sinua täällä."

"Minä tiedän, että olet vihainen." Remus huokaisee. Äitini virnistää minulle ovelta, jonka sulkee samalla poistuen takaisin keittiöön.

"Mitä muuta edes oletit? Sinä olet ollut poissa kaksi päivää ja minä en tiennyt missä olit. Minä luulin että sinä häivyit lopullisesti. Miksi sinä edes lähdit, Remus? Jos sinä haluat jättää minut, niin tee se sitten edes Merlin soikoon kasvotusten." Räyhään kuin paraskin räyhääjä, kuitenkin vailla samaa äänenvoimakkuutta kuin räyhääjät.

"Minä myönnän, että tarkoitukseni oli lähteä lopullisesti, mutta minä tajusin asioita. Minä lähdin, koska luulin, että sinun olisi parempi ilman minua. Mutta en minä halua jättää sinua. Minä yritän tehdä asioita sinun kannaltasi paremmiksi." Remus vastaa rauhalliseen tapaansa ja astuu yhden hyvin pienen askeleen eteenpäin.

"Sinun on aika ymmärtää, että minä tiedän kyllä mihin ryhdyin. Ja sinun on aika oppia arvostamaan itseäsi. Minä en jaksa olla täällä vakuuttelemassa sinulle mitään ylimääräistä." Sanon jo lauhtuneempana. Sen huomaan kun vilkaisen peiliin. Hiukseni ovat muuttaneet jälleen kerran väriä, tällä kertaa normaalin vaaleanpunaisiksi.

"Minä yritän ymmärtää."

"Se riittää minulle. On aina riittänyt." Vastaan, ja astun itsekin hyvin pienen askeleen eteenpäin, joka on kuitenkin tarpeeksi pitkä siihen, että yllän ojentamaan käteni kohti Remusta.

Ja niin riitaa numero viisikymmentäkaksi ei koskaan tullut.

[Lils]

Apua en tiedä, miksi tämän kommentoiminen tuntui hirveän vaikealta. Varmaan siksi, että olen nyt superväsynyt ja ihan saamaton, mutta luin tämän ficin tosiaan pari päivää siitä lähtien kun sen otin kommenttikampanjasta, ja tässä oli tosi paljon kaikkea hyvää. En ole mikään huge Tonks/Remus-fani, koska tykkään lukea enemmän Remusken nuoruudesta, mutta se on kuitenkin söpö pari omine vastoinkäymisineen ja tämä fic kuvasi hyvin heidän elämäänsä. Tämä oli kivalla tavalla kytköksissä kirjan tapahtumiin, niin, ettei tämä tosiaan ollut vain elämää, vaan tiedettiin että milloin tämä tapahtui, mihin kaikki liittyi, ja kun tarinasta tiesi sen toisen puolen, julkisivupuolen, oli kiva lukea sitä yksityistä puolta siitä, mistä muuten jo jonkun verran tiedettiinkin.

Joissain kohdissa Tonks ei ollut ihan omassa hahmossaan. Se tulisuus oli todella hyvä juttu, samoin ailahtelevaisuus: vaikka hän ei koko ajan ollut raivoamassa täyttä höyryä, oli sellainen kipakka mitä sylki suuhun tuo -fiilis hänen puheessaan ja kaikessa. Tai en tiedä, hänen hahmonsa oli hyvin esillä ja hänenlaisensa, mutta ehkä siinä olisi pitänyt olla vielä enemmän sellaista turhautumista ja ärtymistä? Kuitenkin loppua kohden sekin parani vielä enemmän ja kommunikointi Remuksen kanssa oli uskottavaa - vähän kipakkaa mutta koska hän halusi tosissaan vakuuttaa Rmeusken ja päättää sen hyvin, hillitsi hän itseään jonkin verran ja muutenkin, ei hän ole niin vihainen ja paha kuitenkaan. : D Eli loppujen lopuksi Tonksista jäi kun jäikin kiva fiilis. Remuksesta ei paljoa tarvitsekaan sanoa - yleensä ficit käsittelevät hänen näkökulmaansa ja kirjoissakin saadaan sitä ihan tarpeeksi, sitä paitsi se ajatuksenjuoksu on tämän asian suhteen hyvin paikallaanjunnaavaa, joten ihan hyvä että tämä oli Tonksin näkökulmasta.

Ihana lukea juuri siitä hetkestä, kun Remus lopulta vakuuttui ja tajusi että hei nyt tehdään oikeasti näin! Koska oli ihan odotettavissa, että siihen tarvittiin riitelyä ja Tonksin päättäväinen tahto, tarpeeksi päättäväinen jyräämään Remuksen mutta kiltillä tavalla, ja jotenkin että kun he kuitenkin selvittivät sen omalla tavallaan. Koska ei tässä ollut mitään sellaista paikalleenloksahtavaa palasta, että Remus ei olekaan ihmissusi ja kaikki on hyvin jeejee vaan tarvittiin uhrautumista ja päättäväisyyttä ja sitä että tehdään töitä sen eteen että kaikki on hyvin, ja se tässä olikin kaunista. Että onnellinen loppu ei tarkota sitä että kaikki on hyvin eikä enää ikinä ole ongelmia, vaan sitä, että nämä kaksi päättivät kohdata sen ongelman yhdessä ja yrittää parhaansa. Niin söpöä awww awww awww.

Nimeä myöten tämä riitelykuvio oli kiva, se, että niitä riitoja oli miljoona ja ne oli oikein laskettu, ja lopetus oli siksi tosi hyvä. Koska ei noilla luonteilla todellakaan olla ikuisuutta yhdessä riitelemättä, mutta tehtiin selväksi että vaikka Remus ehkä mietti tätä vielä kauan, he eivät enää vääntäneet lapsiasiasta vaan päättivät nyt pysyä yhdessä ja siitä ei enää riidelty enempää. Se oli tosi söpöä.

Olen vähän ruosteessa ja tämän kommentin aloittamiseen meni KAUAN, mutta olen supertyytyväinen että otin tämän kommenttikampajasta, sillä aivan ihana fic ja ansaitsisi kyllä paljon enemmänkin kommentteja. Kiitos paljon näistä ajatuksista ja tunnelmoinnista, ilahdutit jokaisella lukukerralla ja tämä on tosi hyvä. : )

[Selection]

Lils, kiitos tosi paljon kommentistasi, se toi hymyn huulille ja piristi monta päivää ♥

[Wild Child]

Vaikka en tarkkaan enää edes muista, milloin olen Potterit viimeksi lukenut (siihen tulee ehkä kohta muutos, sillä keväisin tulee se tietty fiilis) ja näinä päivinä mielessä on tilaa vain sille yhdelle tietylle fandomille, jaksan jostain syystä aina lukea jotain näistä kahdesta. Täräyttivät he niin kovaa eläämääni aikoinaan.

Ficci oli hyvä kononaisuus ja selkeä. Toimiva yksityiskohta riitojen laskemisesta oli näppärä ja muuta ei sitten edes juuri kaivannutkaan. Joiltakin osin teksti olisi ehkä kaivannut särmää. Vaikka Tonks oli olevinaan vaikkapa kiivastunut, oli tekstin sävy ja tyyli koko ficin ajan melko tasainen ja lauhkea.

Tonksin ja Remuksen kiintoisaa ja kirjoittajalle materiaalirikasta suhdetta voisi puida vaikka maailman ääriin ja se on silti aina mielenkiintoinen aihe. Ongelma on, että Ficit alkavat toistamaan itseään. Eihän se kenenkään vika ole. Sillä kaikilla on oikeus kirjoittaa, vaikka vahingossa keksisi pyörän uudelleen. Silloin se vain tuntuu niin omalta. Tämän selityksen oli tarkoitus avata sitä, että kaipaisin T/R:n jotain uutta näkökulmaa näin yleisesti.

Sinulla oli se valttikortti, että he eivät vain riidelleet, vaan Tonks myös ajatteli sitä, ymmärrätkös.

Kiitos tästä. 

Wild Child

[Renneto]

Minusta Tonksissa oli tässä sopivasti munaa! Tietenkin paljon enemmän kuin Remuksella, joka kaikkoontuu kun silmä välttää, haha!

Tonks kertojana oli piristävä ratkaisu ja hänen mietteisiin ja muistoihinsa päästiinkin kunnolla käsiksi. Mukaan mahtui jopa hänen äitinsä, joka ansaitsee ehdottomasti hetkensä parrasvaloissa. Pidin näistä pienistä sivuseikoista ja yksityiskohdista, jotka tekivät tästä heti aidonoloisen. Voin nähdä tämän kohtauksen päässäni, hii!

Eniten ihastelin Tonksin räiskyvää personaallisuutta - hän on tässä nokkela ja vahva nainen, joka ei kuitenkaan huuda, alista tai pelottele. Hän on tasapainoinen ja ymmärtää asioiden mittasuhteet. Toisin sanoen hän on aika ihastuttava, kun saattoi sanoa ääneen, että Remus on vähän rasittava marttyyri, mutta olla silti valmis yrittämään uudelleen. Kaikilla on ongelmansa ja nämä kaksi ovat päättäneet puhua niistä. Ja noin avoimesti. :o

Pidin näiden kahden hahmon eroista, jotka tuotiin hyvin esiin. Suurin ero ei todellakaan ollut ikä tai laji vaan asenne. Se näkyi puheissa ja se näkyi käytöksessä, mistä pidin kovasti. Hahmot tuntuvat silloin kokonaisemmilta. Ei ole ihme, että Tonks on aurori, hih.

Olen monesta asiasta samaa mieltä kuin Wild Child paitsi fikin selkeydestä. Ei tämä ole sekavakaan, en tarkoita sitä, mutta minulle fikin ajanjakso jäi esimerkiksi hieman hämäräksi. Riita numero viisikymmentä yksi käytii tänään ja siitä on jo kaksi päviää, er? Ymmärrän että tarinassa tapahtui aikahyppäys, mutta olisin toivonut parempaa pohjustusta, kun tässä oli kuitenkin useampia aikatasoja. :>

Pst. Otsikko oli mahtava. :3