Title: Ehkä minäkin saan olla heikko
Author: LND
Rating: S
Genre: deathfic, angst
Warnings: Mikäli lukee rivien välistä voi havaita incestisen latauksen :-D
Disclaimer: Kaikki se minkä oletat Rowlingille kuuluvan, kuuluu hänelle. En myöskään tienaa toisten kustannuksella.
A/N: Jippua kuunnellessa alkoi tehdä mieli kirjoittaa luopumisesta. Yritys viihdyttää teitä.
Ehkä minäkin saan olla heikko
Oletko jo tosiaan elänyt niin kauan? Oletko jo tosiaan nähnyt niin monta ylimääräistä päivää, kuukautta, vuotta? Olet vasta hieman päälle yhdeksänkymmenen.
Irvistelet hieman hengityksesi ja sykkeesi hidastuessa. Ehkä kuolema on kivulias. Luulin sinua hieman kestävämmäksi. Mieheksi, jollaiseksi minut opetit. Haluaisin tietää, tuntuuko se niin pahalta, että sinunkin on taivuttava kaksinkerroin. En kuitenkaan uskalla kysyä.
Ajalla, eikä paikalla ole enää mitään merkitystä. Istun vain vieressäsi ja annan sinun puhua minulle. Pitäisikö minun selittää kuinka tärkeä sinä olet minulle? Kuinka paljon olen valmis tuhlaamaan tähän hetkeen? Kuinka antaisin sinulle mitä vain keksit pyytää?
Kuvittelen itseni jo sanomassa vieressäsi tekopyhästi: ”Lucius Malfoy, minun isäni levätköön rauhassa.” Niin olin ajatellut sen menevän, mutta nyt se tuntuu hirvittävältä. Olen valmistautunut tähän monta kuukautta, kerännyt voimia. Nyt vain kaikki on poissa. Olen itkenyt jo tarpeeksi, mutta vieläkin itkettää. Miettinyt, kuinka eläisin ilman sinua. Olet aina tukenut minua, pitänyt minut koossa heikoimpina hetkinäni.
Kartano on kylmä talvisin. Olet saanut maata sängyssä usein kuumeessa. Näin ajan kuluessa vain yhä enemmän ja enemmän. Kerrot minunkin olleen nuorempana kuumeessa ihan tarpeeksi usein.
Pinnistelen kyyneleitä vastaan. En halua sinun tietävän, kuinka paljon tämä minua syö. En itke, hymyilen vain surumielisesti. En itke, koska sinä et haluaisi minun itkevän. Se heikkouden merkki. Odotan sinun antavan minulle luvan olla heikko, mutta et. Sinä keskityt hengittämiseen.
Nousen tuolilta ja kävelen kirjahyllyn luo. Katselen kirjojen selkiä, vain antaakseni itselleni hetken olla heikko. Kävelen ohi ja annan yhden kyyneleen valua poskelleni. Kuulen, kuinka köhit ja palaan luoksesi. Hengityksesi heikkenee hiljalleen ja tunnen painon sisälläni. Tuntuu kuin se haluaisi tukahduttaa minut. Nielen kyyneleet. Tulen lähemmäs ja kuiskaan hiljaa korvaasi: ”Hyvää yötä isä, rakastan sinua.”
Tuhahdat ja hymyilet, eikä rintasi enää kohoa.
Katson peitolle tippuvia kyyneliäni. Mietin mitä jätin sanomatta, mitä sinä jätit sanomatta
Sattuu, en saa henkeä. Ehkä minäkin saan hetken olla heikko.
Turha on mun näitä öitä valvoa
Ne eivät enää valvo sinua
