Pimeiden polkujen päättymätön vaellus, K-11

[Odo]

alaotsikko: Kuolonsyöjiä ja pimeyden voimia raapaleittain

Disclaimer: JKR omistaa kuolonsyöjät ja potterdomin, en saa tästä rahallista korvausta vaan kirjoitan omaksi ilokseni.
Author: it's mee Odoshi

Title: Pimeiden polkujen päättymätön vaellus
Genre: angst ja horror, sekä sekalaisia
Paring: sekalaisia, slash/het/femme
Rating: max. K-11
Warning: kirosanoja, vakavia aiheita, angstia ja seksiä
Varoitukset ilmoitetaan raapale kohtaisesti.
Summary: Kuolonsyöjien elämää, pimeiden polkujen päättymättömät reitit ja ongelmat.

A/N: Olen jo pitkään halunnut aloittaa raapaleketjun ja nyt vihdoin sain sen aikaiseksi osittain spurttiraapale-haasteen ansiosta, johon halusin vaihteen vuoksi kirjoittaa jotain potterista, kun edellinen oli FMAta. Raapaleet tuskin jäävät vain spurttiraapaleeseen vaan mukaan tulee myös esim. FF100 menevät raapaleet. Kuolonsyöjät aiheella siis mennään niin raapaleiden kuin tupla- ja triplaraapaleiden muodossa genreinä angstia ja horroria, mahdollisesti romance sävyttein. Haasteet ilmoitellaan raapaleen alussa. Kommentteja tietysti toivottaisiin mahdollisimman paljon.


Genre: angstromance
Paring: Bill/Fenrir
Raiting: K-11
Warning: verta ja jonkun asteinen kivun kuvailu

A/N: Raapaleketjun aloitus. Tahdoin kirjoittaa jotain Fenriristä ja Ronista, mutta tästä tulikin sitten jonkunlainen Bill/Fenrir, hmm. Ei minulla tästä oikeastaan paljoa ole sanottavaa, kommentit ovat tietty toivottuja. :>
Challanges: Spurttiraapale vol. 2 kierros 7 (sunnuntai), slash10 (Bill/Fenrir), FF100: "punainen", kerää kaikki hahmot (Fenrir)

Verijäljet 300 sanaa

Ne kuljettivat häntä eteenpäin, seuraamaan haavoittunutta. Punaiset verijäljet vasten puhtaan valkoista lumipeitettä. Rautainen veren haju sai hänet lipaisemaan huuliaan ahnaasti, kiihdyttämään kävely vauhdin lähes juoksuksi.

”Sielläkö sinä olet?”

Hämärästä metsästä ei kuulunut vastausta, ainoastaan vaimeaa vaikerrusta vasten punaiseksi värjäytynyttä lumipeitettä, joka sai ihmissuden aistit taas herkistymään. Fenrir rauhoitti kävely vauhtiin, tarkkaili katseellaan maassa makaavaa nuorukaista. Tulen punaiset hiukset, vereen tahriintunut keho, joka hengitti raskaasti makasi siinä hänen edessään.

Harmaaselkä kumartui nuorukaisen yläpuolelle, siveli kynsillä tämän selkää. Mies vavahti kosketusta, joka osui jokaiseen verestäviin kohtiin hänen selässään. Täysikuu oli laskenut vasta muutamia tunteja sitten, auringonnousu oli vain pieni pilkahdus metsän takana. Yön aikana nuorukainen ei koskaan muuttunut sudeksi, mutta ajat olivat hirveitä. Ne saivat hänet himoitsemaan verta, repimään oman kehonsa riekaleiksi, joista todisteena oli veri hänen kaavussaan sekä rikki revitty iho.

”Nouse poika”, kuului Fenririn murahdus, se ei ollut lämmin eikä säälivä. Haparoiden mies nousi istualteen, kumartui vasten toisen vahvoja käsivarsia ja jäi makaamaan niitä vasten.

Fenrir hymähti jälleen, sitoi miehen otteeseensa ja painoi kasvonsa puhdistamaan revittyjen kasvojen naarmuja ja avohaavoja nuollen ne puhtaaksi, antaen veren rautaisen maun hyväillä makuhermojaan. Kasvoista kaulalle, kaulalta käsivarsille, riisumaan paidan pois toiselta.

Mies ei vastustellut Fenririn otteita, ei edes yrittänyt vetää itseään pois syleilystä.
Hänen oli hyvä olla siinä, tuntea toisen karkeat kosketukset, lämpö vasten kylmettynyttä kehoa.
Hän oli riippuvainen Harmaaselän antamasta suojasta.

Se oli ympyrä, josta Fenrir nautti. Hänen sudenpentunsa, heistä jokainen tarvitsivat oppaan, joka vei heidät lähemmäs suden luontoa, sen hallitsemista, sen voimaa. Ihmissusi tiesi, että viha häntä kohtaan muuttui jokaisella riippuvuudeksi, hänen saastuttamistaan tulisi hänen lapsiaan.

”Älä päästä irti”, kuului miehen vaimea kuiskaus ihmissuden korvaan, tämän nuollessa toisen rikki purtua huulta, näykkien siitä itsekin lipaisten veren pois sen kihotessa puhtaalle iholle.

Bill kietoi kätensä ihmissuden ympärille, kuuli toisen murahduksen, antoi hampaiden painautua vasten kaulaansa. Auringonnousu värjäsi metsän punaiseksi sulkien heidät punaiseen kehtoonsa.

[Ruskapoika]

Tää on angstia ja mie oon sulana lätäkkönä täällä ruudun toisella puolella! Maailma on ihmeellinen, mutta mie oon selkeesti sekasin, kun angstille täällä sulan kun millekin siirappiselle sekotukselle Mutta kun toi paritus ja tunnelma koko raapaleessa on niin... sulosta. (ai mikä järkevä palaute?) Toi tunnelma oli semmonen söpö ja just sopivan angstinen, ettei menny liiallisuuksiin, mutta toi on tilanteen karuuden esille. Ja noi kaks vaan sopii toisilleen enemmän kun ketkään muut <3 Tää kommentti on ihan huono, mutten oo kirjottanu kommentteja pariin päiviin oikeestaan ollenkaan ;__; Anna anteeks mussukka <3

Ja kitisen siut kirjottamaan sen Fenrir/Ronin, koska oot vaan niin ihana, että haluut kuitenkin kirjottaa sen

[Odo]

Ruskapoika, nhihi, oot tullut tähänkin kommentoimaan, eikä haittaa yhtää jos muka huono palaute, kun ihana on. <3
Mussu sitten jaksat aina kommentoida ja tykätä näistä, mutta tottahan se on, että Bill/Fenrir on ihanaa! Meinasin itseasiassa tehdä näistä kahdesta sen raapalesarjan, mutta päädyin sitten sekalaisiin raapaleisiin. Seuraavaan voisin laittaa Theoa. >3

Mutta, mutta kiitus kommentista kyllä kirjoitan sulle joskus Fenrir/Ronia! 
Koska itse olet ihana. :3 Kiitokset kommentistasi jälleen Ruskasein, purrpurr!


A/N: No niin eli nyt on sitten jo toisen raapaleen vuoro! Oikeastaan kerkesin olla jo ihan paniikissa, että mitä ihmettä mä nyt kirjoitan maanantain spurttiin, mutta onneksi minulla on Ruskapoika! Antoi minulla mukavasti käyttööni sanat, kylmä, kaunis, vihollinen, pettyä, joista nyt ei ihan kaikkia tullut kyllä käytettyä, mutta apua antoivat paljon! Samoin kuin paritus, jonka hän ystävällisesti minulle antoi:> Ja apuan toki käytetty myös FF100 sanaa, vaikka tämä nyt onkin Daphnen eikä Anthonyn näkökulmasta.
Challanges: FF100: "korjattu", spurttiraapale (maanantai) ja genrehaaste vol 2: "chan"

Genre: angst ja romance
Paring: Anthony Nott/Daphne Greengrass
Raiting: K-11 (sanokaa, jos menee pienemmälläkin)
Warning: aikuisen ja 16-vuotiaan suhde, seksiin viittaus

Usko oikeasta rakkaudesta 200 sanaa

Hän oli kylmä, viileä ja rauhallinen. Auringon laskiessa taivaanrantaan hän kietoi minut syleilyynsä. Käperryin siihen, annoin hänen sulkea hetkeksi henkiset haavani, jotka elämä on minulle antanut. Emme puhu toisillemme, ymmärrämme toisiamme ilman sanojakin.
Minun ja Anthonyn suhde on meidän yhteinen salaisuuttemme, vaikka uskon kuolonsyöjien tietävän siitä. Kaikista näistä yhteisistä hetkistä, jotka valheellisesti pidän mielessäni salaisuutenamme. Todellisuudessa olen vain petetty tyttö, jota hän käyttää hyväkseen.

Käsi nousee kaulaani pitkin leualleni, kohottaa lattiaa kohden painautuneet kasvoni katsomaan hänen harmaisiin silmiinsä. Suudelma painautuu huulilleni vaativana ja omistavana. Suljen silmäni toisen katseelta, kun sormet uppoavat vaaleisiin hiuksiini soljuen kevyesti niiden läpi.

Minut rikottiin koulussa tai ehkä se johtui vain minun ylpeydestäni. Kaikista niistä valheista, joilla pidin yllä vahvaa ulkokuortani, särkymätöntä ylpeyttäni. Tavattuani Anthonyn tiesin, että ajat tulisivat muuttumaan. Hän täytti minusta puuttuvan puoliskon, puhdisti haavat sydämestäni ja hoivasi arpeni ehjiksi. Tahdon olla tässä hänen vierellään, vaikka suhteemme onkin väärin. Olen liian nuori, vasta kuusitoista vuotias ja hän… Täysi-ikäinen mies, vailla katumusta teoistaan pimyden velhona.

”Minä rakastan sinua”, kuiskaan, kun painan kasvoni vasten olkapäätä.
Anthony ei vastaa, ei hänen tarvitse. Hän korjasi minut.

Vaatteeni laskeutuvat yksi toisensa jälkeen lattialle, hän vetää minut lähelleen.
Kuten aina. Se on hänen tapansa osoittaa välittämistä – niin ainakin haluan uskoa.

[Ruskapoika]

*kuvittele se mesen ylisöpö hymiö, jota aina käytän, kun en keksi sanottavaa*

Oon varmasti useaan otteeseen sanonu, että rakastan siun kuvailua ja tässä se eritoten ilmensi itseään upeasti. Sellainen hieman utuinen, varovainen ja salaperäinen tunnelma sulatti min sydämen täällä. Ehdottomasti kaunis, kaunis, kaunis het-paritus, vaikka niistä nyt en useasti piittaakkaan! Daphnen PoVin käyttö toi sellaista herkkyyttä tähän mikä sopi tähän kuin nappi nenän päähän. Varsinkin, kun sait tytön kertomaan noin hellyyttävällä tavalla, miten Anthony korjaa hänet, vaikka koulussa ollaankin rikottu <3

Se on hänen tapansa osoittaa välittämistä – niin ainakin haluan uskoa.

<3 *ei osaa sanoa enää mitään*

(ai nii joo! oot ihana, kun lupaat kirjottaa sitä Fenrir/Ronia <3)

[Odo]

Ruskapoika-mussukka, kuvittelen sitä hymiöö ja kuvittelin ku ekaa kertaa luin tuota kommenttia. Ihana, ku sä jaksat aina tykkäillä näitä ja kaikkia hehkuttaa, vaikkei ois mitää syytä :''D Mut siis kuitenkin, paritushan oli sun kehittelemä, joten kiitukset siis sinulle! Ja arvaatko, mä kirjoitin taas hettiä... kuolarihettiä, ja jotain vaikutusta on varmasti tuolla edellisellä (vaikka idea onkin nyt iha erilainen).
ps. Fenrir/Ronia saatat saada pikkusen alkumaistelua jo tähän spurttiin. ;>

Kiitos myös muille lukeneille, kommentteja tietty odotellaan enemmänkin *vinkkailee leijonanpentu kerjäys-ilmeellä*

A/N: Jep, taas uuden raapaleen aika (olisi ollut jo eilen), joten pahottelen myöhäistymistä, jos joku sitä nyt sattui innolla odottamaan. Mulla oli tän kanssa vähä haastetta pohtia, vaikka idea muodostuikin aika nopiaan, tosin mun idea oli liian pitkä, joten tein sitten jotain muuta tilalle eli ...tämän. Sanoina sain kaverin antamat karuselli, orkidea ja nekrofilia, joista viimeisen jätin tarkoituksella sivulliseen rooliin - ei vaan oo mun juttu, sen voi kuitenkin ajatella siellä jos haluaa, tulkinnan varaista siis. Ja tosiaan, laulun sanat tuolla fikin välissä kuuluvat Apulanta yhtyeen biisiin Armo, heille siis kunnia.
Challanges: Spurttiraapale vol. 2 kierros 7 (tiistai)

Genre: angst, horrorin häivä, romance, het
Paring: Augustus Rookwood/jästi nainen
Raiting: K-11
Warnings: tappo, hyvin tulkinnan varainen nekrofilia

Kuoleman karuselli 200 sanaa

Karuselliä pyörittävät rattaat pysähtyvät, niiden mukana kulkeneet soinnut lakkaavat hiljalleen jättäen ilmaan haikean hiljaisuuden. Kiertelevän tivolin varjot lankeavat vasten routaisia pintoja, luovat synkkyyttä autioille kaduille. Kuun himmeä heijastus tai katulamppujen valot eivät luo pimeään astuneelle turvaa, eivät tuo niiden antamaa suojaa.

Naisen sirot jalat astuvat vasten maanpintaa, miehen katse seuraa toista. Kädet ojentuvat kohden toisia, vahvempi tarttuu tiukasti kiinni toisesta.
”Augustus?” naisen hento kuiskaus rikkoo hetkellisen hiljaisuuden. Miehen tummat silmät pysähtyvät katsomaan toista, hänen niin haurasta kehoa.

Tätä väistin,
Tätä niin pelkäsin
Sen on tultava loppuun

Väri miehen kasvoilla on kalvennut, saa naisen irroittamaan otteensa. Katse on muuttunut, siitä on tullut synkempi. Tummat varjot kasvavat silmien alla, katse kumartuu kohti maata. Tiedostaen oman ahdingonsa, vankeuden, johon mestarin palvelijana on tullut. Miehen vapautunut käsi laskeutuu ottamaan aseen takin kätköistä, puristamaan värisevät sormet vasten taikasauvaa - pelastusta.

Vihreän valon välkähdys sokaisee hetkeksi hämärän. Rentona maahan lysähtävä ruumis ei hetkauta miestä, vaikka tietääkin toisen ollevan kuollut; ikuisesti poissa hänen elämästään. Rokonoarpiset kasvot nousevat katsomaan sinisen mekon kauniita kirjailuja, kalpeita kasvoja ja syvän indigonsinen  värisiä silmiä, ruskeita hiuksia vasten harmautta.

Tähän päättyy paljon hyvää
Paljon kaunista

Mies kumartuu painamaan suudelman toisen luonnottoman nopeasti kohmenneille huulille.
Kuolonsyöjä laskee orkideat rakkaansa vierelle, rakastaa vielä viimeisen kerran.

[Ruskapoika]

Oon sanaton. Oikeesti. Täydellisen mykkä ja häkeltynyt tästä raapaleesta. Tekis mieli itkeä, mutta toi itikka on tuolla vielä pystyssä, että se vois ihmetellä mitä mie täällä oikein parun. Joten joudun nieleksimään kyyneleeni täällä ja miettimään mitä mie voin tähän sanoa, ilman, että tää menee pelkäks ihkuttamiseks ja ylistämiseks.

Raapaleeseen saa harvoin ladattua näin paljon tunnetta kun tässä oli mukana. Se välittyi sata prosenttisesti tänne puolelle, ja tiiäkkö. Min iho on ihan kananlihalla. Min täytyy ihmetellä, mikset muka pidä tästä ite? Hemmetin kaunista kuvailua, joka tuo hahmojen tunteet selkeellä, mutta karulla tavalla esiin (ei liian, että se olis menny mauttomaks, mutta sellasella, että sai ne juoksemaan omassakin päässä). Ja varsinkin kun etti tuon Apulannan kappaleen soimaan taustalle. Hemmetin nätti kipale, ehkä jopa kuuluu parhaimmistoon tältä bändiltä. Voisin jopa olla sitä mieltä, että toi kappale toi musiikin kautta vaan lisää tunnetta tähän mukaan.

Kuolonsyöjä laskee orkideat rakkaansa vierelle, rakastaa vielä viimeisen kerran.

Hyrr, kiitän ja kumarran ja luen tuon vielä yhden kerran ennen kuin alan itse kirjoittelemaan tämän päivän rääpälettä

PS.

ps. Fenrir/Ronia saatat saada pikkusen alkumaistelua jo tähän spurttiin. ;>

*täydellinen sekoaminen*

[Zarroc]

Tervehdys kommenttikampanjasta!

Nappasin tämän sarjan lähinnä nimen perusteella, Pimeiden polkujen päättymätön vaellus, kuulostaa minun korvaani kovin hyvältä ja koukuttavalta. Sitten huomasin, että tämä on jo neljä vuotta vanha, joten aika nostaa tämä jälleen esiin 8'D haha, joo.
Tykkäsin tästä, jotenkin Fenrir/Bill paritus on aina ollut minulle vähän vieras, mutta olen pitänyt siitä. Se on hassua. Lopuissa raapaleissa paritukset eivät olleet tuttuja, mutta ei sillä ole merkitystä tekstin sujuvuuden kannalta.

Verijäljet, täällä sinulla oli joitakin yhdyssanavirheitä. Listaan ne nyt joka tapauksessa ^^'

kävely vauhdin

kävely vauhtiin

Tulen punaiset

Noin, nyt kun on pakollisista kritiikeistä päästy eroon, voidaan siirtyä ihkuttamiseen. Tämän triplaraapaleen tunnelma oli jotenkin omituinen, mutta hieno. Tykkäsin varsinkin viimeisestä lauseesta ihan älyttömästi, jotenkin kaikki vain kietoutui tuon punaisuuden ympärille. Vaikka punainen on aina vahva väri, silti Bill oli jotenkin heikko... ja Fenrir teki heistä molemmista vahvoja.
Huh.

Usko oikeasta rakkaudesta, hmm. Minun mielestäni voisi olla melkeinpä k-11, mutta en sitten tiedä. En ole ikärajojen kanssa mikään paras, joten antaapa sen puolen olla. Tunnelma raapaleessa oli todella rauhallinen ja... no, harmoninen. Siitä tuli jotenki niin kovasti mieleen tuo Daphnen sokea rakkaus Anthonyyn. Vaikkei se loppujen lopuksi ollutkaan ihan sokeaa, Daphne kuitenkin tiedosti jonkinverran... no, sitä, ettei Anthony välttämättä ollut mikään ihan puhtoinen.

Pienen typon bongasin, ei hengenvaarallista kuitenkaan 8'D

salaisuuttemme

Kuoleman karuselli, iik miten paljon tykkäänkään tuosta nimestä. Vaikka se on aika yksinkertainen ja kai kulunutkin, niin silti se on todella kiva ^^
Tämän raapaleen alussa oli vähän häiritsevä tuo toinen -sanan toistelu, mutta saattoihan se olla ihan tehokeinokin. Pidin kuitenkin valtavasti kuvailusta, routaisia pintoja ja autioita katuja. Oh.
Tykkäsin jälleen viimeisestä lauseesta, niissä olet selvästikin kunnostautunut 8'D mahtavaa. Jotenkin koko raapale oli niin... tuhoisa, vaikkakin hieman surullinen. Ikäänkuin velvollisuuden täyttämä. Huh.

Mutta juu, jokaisessa raapaleessa keskityttiin jollain tavalla haavoihin tai niiden parantamiseen. Viimeisessä se ei tullut ihan niin suuresti esille, mutta kuitenkin. Se tuo hyvää yhtenäisyyttä tekstiin.
Kiitos tästä, tykkäsin :3

~ Zar

[Odo]

Zarroc, osasin varautua siihen, että listauksestani saatetaan napata jotain vanhempaa, mutta että neljä vuotta vanhaa! : D Mukava kuitenkin, että näitäkin raapustuksia vaivaudutaan vielä kommentoimaan! Kiva kuulla, että raapalekokoelman otsikko oli napannut. Muistan, että olin tuosta joskus ylpeä itseeni. : D

Kirjoitusvirheet eivät tosiaan yllätä. Olin kieliopin (erityisesti yhdyssanojen) kanssa ihan palikka. Ei sillä, että vieläkään osaisin, mutta ainakin paremmin. : D Pitää ajan kanssa yrittää korjailla niitä.

Kiitos todella paljon kommentistasi! <3 Oli mukava saada rakentavaa palautetta vanhaan ficciin (tai no kokoelmaan), joista olet näköjään löytänyt yhdistävän tekijänkin, josta en edes ollut tietoinen. Tai olen ehkä ollut joskus, mutta en enää olisi muistanut sitä, haha. Hieman jännittää, kun tämä meni nyt ikuisuuden jälkeen nousemaan etusivulle, mutta noh... Itsepä annoin valita listauksesta. : D