Kirjoittanut:insane
Genre: fluff
Paritus: Ron/Hermione
Ikäraja: kaiken ikäisille
Beta: eip
Summary: Hermione pitää Ronista, mutta ei saa sanotuksi tätä pojalle.
A/N:Halusin kirjoittaa Ronista ja Hermionesta, koska pidän tästä parituksesta. Enkä ole löytänyt paljon näistä kahdesta ficcejä. Ehkä en oo vaan etsiny tarpeeks...
// Suojelusperkele muoksi ikärajan otsikkoon
Hermione astui huojuen ulos Poimittaislinjan bussista. Hän oli matkustanut kotoaan Kotikololle viettämään kesäloman kolme viimeistä viikkoa. Kyyti oli ollut mitä kamalin ja rasittava Stan Pikitie oli jutellut hänelle koko matkan. Mutta matka oli mennyt nopeasti ja se ilahdutti Hermionea. Hän oli ikävöinyt Harrya ja etenkin Ronia. Nyt hän sai nähdä heidät kummatkin.
Ron oli lähettänyt Hermionelle kirjeen, jossa pyysi tyttöä luokseen. Ron oli kirjoittanut, että Harrykin tulisi, se sai Hermionen mielialan vähän laskemaan, vaikka oli ikävöinyt poikaa. Oli kyllä ihanaa nähdä Harry ja hän oli Hermionen mielestä todella mukava, mutta hän olisi halunnut olla kerrankin Ronin kanssa kahdestaan. Hän oli täysin ihastunut poikaan, oli ollut jo kauan. Mutta hän ei ollut uskaltanut kertoa asiaa Ronille. Nyt hän oli kuitenkin päättänyt tehdä sen, pitäisi vain keksiä keino jolla Harry saataisiin pois siksi ajaksi. Hermione ei kuitenkaan keksinyt keinoa, kun Ron juoksi tietä pitkin häntä vastaan.
”Hei Hermione! Anteeksi olen vähän myöhässä. En huomannut katsoa kelloa”, poika huudahti.
”Hei! Ei se mitään, minäkin ole vähän myöhässä. En kyllä tiedä miten se on mahdollista, koska se hullu ajaa sitä bussia ihan kauhean kovaa. Meinasin oksentaa”, Hermione manasi.
Ron naurahti: ”Tiedän tunteen. Minullekin tulee kauhea olo siinä bussissa.”
”Onko Harry jo muuten tullut?”
”Hän ei pääsekään tulemaan ihan vielä. En oikein saanut selkoa siitä kirjeestä, se oli niin monimutkainen. Mutta hän tulee vasta parin päivän päästä.”
Hermionea hymyilytti, Ron oli vähän hölmö ja kömpelö, eikä ymmärtänyt aina kaikkea. Mutta se oli hänen mielestään suloista. Joka tapauksessa, tyttö oli iloinen kun Harry ei päässytkään tulemaan vielä. Hän voisi rauhassa kertoa tunteistaan Ronille.
He lähtivät kulkemaan tietä pitkin Kotikololle, Ronin kertoessa omasta kesälomastaan. Hermione katsoi poikaa lumoutuneena. Ronista oli tullut entistä söpömpi loman aikana.
”Voi Hermione miten, mukava nähdä sinua!” Rouva Weasley sanoi ja kahmaisi tytön isoon halaukseen.
”Niin sinuakin rouva Weasley!” Hermione vastasi iloisesti.
”Oi kultaseni, voit sanoa minua ihan Mollyksi. Mutta tulkaahan nyt syömään kummatkin. Sinulla, Hermione, on varmasti kova nälkä Poimittaislinjan jälkeen” naine puhui innoissaan ja kantoi ruokaa pöytään.
”Minä en ainakaan pystyisi syömään mitään sellaisen kyydin jälkeen” Ron sanoi.
”Oi tiedän kultaseni. En minäkään pidä siitä matkustus tavasta”, rouva Weasley kommentoi. ”Ja Hermione muuten, sinä saat nukkua Ginnyn huoneessa, vaihdoin sinne jo lakanat.”
”Missä Ginnyn on?” Hermione kysyi ihmeissään.
”Hän on Lunan luona”, Ron kertoi. ”He olivat sopineet siitä jo koulussa. Ginny on ollut siellä jo viikon ja tulee viikonloppuna.”
Hermione ilahtui tästäkin, mutta ei sanonut mitään. Nyt kun Harry eikä Ginny olleet kumpikaan Kotikolossa, hän ja Ron saisivat olla ihan kahdestaan. Tästä tulisi ihanaa, Hermione mietti.
Herkullisen illallisen jälkeen Ron auttoi Hermionea kantamaan tämän tavarat Ginnyn huoneeseen.
”Mukavaa että pääsit tulemaan. Minulla on ollut nyt tylsään, kun Fred ja George ovat Viistokujalla ja Ginny Lunalla. Eikä Harrykaan ole voinut tulla”, Ron sanoi.
”Minusta oli oikein hauska tulla, koska minullakaan ei olisi ollut mitään tekemistä loppu lomalla. Heinäkuussa olin vanhempieni kanssa Espanjassa ja kun tulimme sieltä mietin, että mitä tekisin loppu loman. Mutta sitten sain kirjeesi ja olin hirmu iloinen”, Hermione hymyili liperteleväisesti. Hymy auttoi, sillä Ron sanoi vähän ujosti:” Kiva. Hmm…Oliko Espanjassa kivaa?”
”Olihan siellä, lämmintä ja kaunista, mutta kaipasin jo kotiin.”
Syntyi pieni hiljaisuus, jonka aikana heidän katseensa kohtasivat. Ron punastui ja katsoi poispäin. Hermionesta se oli suloista. Hän ei ollut tottunut olemaan Ronin kanssa hirveästi kahdestaan, yleensä Harry tai Ginnykin olivat heidän kanssaan.
”Ööh...haluisitko purkaa laukkusi rauhassa? Voin mennä siksi ajaksi vaikka huoneeseeni”, Ron kysyi hetken päästä.
”Oi ei!” Hermione huudahti vähän liian innokkaasti. Hän ei halunnut Ronin lähtevän. ”Tai siis ei sinun tarvitse, en jaksa kuitenkaan purkaa niitä nyt.”
Ron ei siis lähtenyt ja he juttelivat vielä kesälomasta ja Harrysta ja koulusta.
Aamulla Hermione heräsi sadepisaroiden hakatessa ikkunaan. Voi ei, hän ajatteli. Hermione ei pitänyt yhtään sateesta. Hän katsoi kelloa, se näytti puolta kymmentä. Ron ei ollut varmaan vielä herännyt. Poika nukkui aina pitkään. Toisaalta hän itsekin oli nukkunut tänään tavallista pidempään. Se johtui varmaan puhtaista, hyväntuoksuisista lakanoista. Hermione nousi sängystä ja puki päällensä valkoisen t-paidan mustat löysät housut. Laskeutuessaan portaita alas, hän näki hämmästyksekseen Ronin istuvan yksin keittiön pöydän äärellä, ja mikä parasta – ilman paitaa!
”Huomenta”, Hermione sanoi iloisesti.
”Huomenta”, Ron sanoi nolostuen. ”Olin juuri menossa pukemaan, anteeksi…”
”Ron, olemme ystäviä, en minä välitä siitä, mitä vaatteita käytät kotonasi. Tai käytätkö ollenkaan. Tai siis…kyllä minä varmasti olisin vähän hämilläni, jos olisit…alasti…mutta, kyllä sinä tiedät mitä tarkoitan”, Hermione takelteli.
”No en minä ihan alasti sentään kulje”, Ron naurahti. Hän nousi tuolista ja hänellä oli yllään mustat shortsit. ”Menen nyt kuitenkin pukeutumaan. Syö mitä haluat. Äiti on muuten Viistokujalla. Hän pyysi jos voisimme auttaa häntä ruuanlaitossa ja pilkkoa vihanneksia. Kai se käy?”
”Tottakai”, Hermione vastasi hymyillen.
”Hyvä.”
”Onko isäsi muuten töissä?”
”Joo, hänellä on nyt vähän kiireitä. En oikein tiedä siitä. Se on kai salaista tai jotain. Mutta minä menen nyt pukemaan”, Ron kertoi ja lähti yläkertaan.
”Miten Posityyhtynen voi?” Hermione kysyi pilkotessaan kurkkua
”Heh, se on edelleenki ihan hullu. Pidän sitä huoneessani, se villiintyisi vielä enemmän jos saisi lennellä ympäri taloa. Kyllähän se tietenkin saalistamaan pääsee ja kirjeitä viemään, mutta muuten se on huoneessani”, Ron vastasi. Hermione hymyili: ”Minusta se on suloinen”, niin kuin sen omistajakin, hän lisäsi mielessään.
”Minusta se on täys kahjo”, Ron sanoi painokkaasti, mutta hymyillen
Nyt olisi hyvä tilaisuus kertoa Ronille tunteistani, Hermione ajatteli, toista tilaisuutta ei välttämättä tulisi pian.
”Kuule Ron, olen vähän ajatellut – ”, mutta Ron ei saanut tietää mitä tyttö oli ajatellut, kun rouva Weasley astui keittiöön upouusi noidankattila kainalossaan. ” Voi ihanaa, olette pilkkoneet melkein kaikki vihannekset, kiitos. Minä jatkan nyt tästä. Menkää te vaikka ulos. Aurinko paistaa jo”, hän sanoi tohkeissaan. Ja aivan oikein, aurinko paistoi, eikä sateesta ollut tietoakaan.
Pihatie oli jo melkein kuivunut, kun Ron ja Hermione kävelivät sitä pitkin. He juttelivat niitä näitä, lähinnä koulusta. Mutta Hermionen paloi halusta kertoa Ronille tunteistaan. Se ei vain onnistunut.
”Oletko nähnyt ketään tylypahkalaista lomalla?” Hermione kysyi.
”Kyllä, näin kaksi viikkoa sitten Seamuksen , kun olimme äidin ja Ginnyn kanssa katomassa Frediä ja Georgea Viistokujalla. Ja näin myös Patilin ja Padman Säilä & Imupaperissa”, Ron muisteli.
”Minä en ole nähnyt ketään, kun en ole käynyt edes Viistokujalla kesälomalla”, Hermione sanoi. ”Pitäisi kyllä käydä ostamassa pari kirjaa enne koulun alkua. Ilta lukemiseksi.”
”Onhan Tylypahkassa kirjasto. Et ole voinut lukea vielä kaikkia niitä kirjoja”, Ron kummastui.
”En olekkaan, mutta siellä ei ole niitä uusia kirjoja vielä, joita haluaisin lukea.”
”Aijaa. Mutta me mennemme ihan varmasti vielä ennen koulua Viistokujalle.”
”Niin.”
He kulkivat hetken puhumatta mitään, nauttien auringosta ja tuulen kosketuksesta ihollaan.
”Hermione, mitä sinun piti sanoa minulle sisällä, enne kuin äiti tuli?” Ron kysyi yhtäkkiä.
Voi ei, tyttö ajatteli, nyt minun on pakko sanoa se. En pysty siihen. Minun on pakko!
”Niin sitä , että olen ajatellut…että…miksiköhän Harry ei päässyt tulemaan jo tänään.” Idiootti! Hermione olet idiootti!
”Ai…niin…onhan se vähän omituista”, Ron sanoi vähän pettyneellä äänellä. ”meidän pitäisi mennä varmaan syömään.”
”Niin.”
Illalla sängyssä Hermione ajatteli päivän tapahtumia. Hän vihasi itseään. Miksi hänen piti mennä puhumaan Harrysta, kun hänen olisi pitänyt sanoa, että pitää Ronista? Entä jos hän ei pystyisi koskaan sanomaan sitä Ronille? Miksi hänen piti olla ujo tällaisissa asioissa? Sen sanominen on paljon vaikeampaa kuin sen ajatteleminen. Miten ihmeessä hän selviäisi siitä?
AIVAN! Hän keksi sen. Kellokaan ei ollut vielä ihan hirveän paljon. Ei kai Ron vielä nukkuisi?
Hermione hiipi yöpaitasillaan ihan rappujen päähän ja koputti oveen. Hän raotti ovea ja näki valoa. Tyttö astui sisään ja näki Ronin istuvan sängyllään ja pyyhkien silmiään pelästyneesti.
”A-anteeksi. En saanut unta ja ajattelin, jos olisit vielä hereillä”, Hermione sanoi hieman hämillään.
”Ei se mitään, en ollut vielä nukkumassa”, Ron sanoi ja niiskautti nenäänsä.
”Ron…itketkö sinä?” Hermione kysyi ja istahti pojan viereen sängylle.
”E-en…”, Ron sanoi ja pyyhki silmiään.
”Voi, näenhän minä, että sinä olet itkenyt. Mutta miksi?”
”No…niin…se on ihan tyhmä juttu. Ei se merkitse mitään.”
”Ron kertoisit nyt”, Hermione yritti.
”Sinä naurat kuitenkin. Et sinä halua kuulla.”
”En minä naura ja haluan minä kuulla. Olemmehan me ystäviä”, Hermione sanoi vakavasti. Hän ei ollut enne nähnyt, että Ron itki. Se oli hänestä jotenkin suloista ja hän tykkäsi pojastaa vielä enemmän.
”No…itse asiassa …tuon takia minä…itkin”, Ron takelteli.
”Ai siksi koska olemme ystäviä?”
”Niin. Tai siis en siksi, että olemme ystäviä vaan, koska…haluaisin tuota…tai e haluaisi olla…pelkästään sinun ystäväsi…”, Ron puhui hiljaisella äänellä. Hän oli punainen, eikä katsonut Hermionea päin.
”Mitä?” Hermione hämmästyi.
”Niin…tai siis kun… No kun, en tiedä oletko huomannut, mutta minä…siis…tykkään sinusta. ja kun sanoit tänä aamulla, että olemme ystäviä, eikä sinua siksi häiritse mitä vaatteita pidän. Ja päivällä sinun piti sanoa minulle jotain, mutta äitini tuli ja sitten kysyin sinulta sitä myöhemmin ja sinä ajattelit…Harrya. Ja sitten ajattelin nyt illalla, että pidät Harrysta etkä minusta, niin sitten jotenkin vain rupesin itkemään. En minä yleensä itke, mutta se vain tapahtui. Ja pidän sinusta ihan hirveästi”, Ron puhua pulputti.
Hermione ei ollut uskoa kuulemaansa. Hän oli ihmeissään Ronin avoimuudesta, mutta iloinen siitä, että poika piti hänestä ja että tämä itki hänen takia.
”Voi Ron”, Hermione huokaisi ja otti pojan käden käsiinsä, ”ei minun oikeasti pitänyt sanoa mitään Harrysta. Minun piti kertoa, että…minä…pidän sinusta…enemmän kuin ystävästä. en vain pystynyt sanomaan sitä. Olen pahoillani.”
Ron nosti päänsä ja katsoi Hermionea hämmästyneenä: ”Sanoitko sinä, että pidät minusta...enemmän kuin ystävästä?”
”Kyllä ja, että olen pahoillani koska joudut itkemään takiani.”
”Voi Hermione”, Ron sanoi ja laski katseensa lattiaan, ”minä…”
Mutta Ron ei ehtinyt sanomaan mitään, kun Hermione jo nosti hänen leukaansa ja suuteli poikaa lujasti huulille. Ron vastasi suudelmaan ja he suutelivat hetken. Sitten Hermione katsoi poikaa syvälle silmiin ja sanoi: ” Minä pidän sinusta ihan hirveästi.”
”Niin minäkin sinusta”, Ron vastasi ja antoi suukon tytön huulille.
He käpertyivät peiton alle ja katsoivat toisiaan silmiin.
”Älä sitten jooko kerro Harrylle, että minä…itkin”, Ron sanoi ujosti.
”Hölmö, en tietenkään”, Hermione sano ja suukotti Ronin poskea. Se oli lämmin ja pehmeä.
Hän ei ollut koskaan ollut näin onnellinen. Kaikki oli sittenkin mennyt hyvin. Ron piti hänestä!
Ja nyt hän sai nukahtaa pojan lämpimään syliin.
