Nimi: Voittaja kaiken vie
Kirjoittaja: Peacock
Ikäraja: S
Genre: angst
Paritus: Draco/Ron
Vastuuvapaus: Kaikki, mikä kuuluu Rowlingille, on myös hänen. En rikastu tällä teoksella. Alkusitaatti on Mika Waltarin teoksesta Fine Van Brooklyn.
A/N: Kröhöm. Hahmot ovat juu aika OoC. Tuli vain tällainen inspis päähän kesken taksvärkin ja sitä lähdin sitten viemään eteenpäin, muuta en kommentoi. :- D Osallistuu Vuodenaika-haasteeseen aiheella syksy.
______________________________________________________
VOITTAJA KAIKEN VIE
Ihmiselimistö eristää luodin, jota ei ole saanut poistetuksi, kasvattamalla sen ympärille suojelevan kalkkikerroksen, niin ettei se enää ole häiritsevä kappale ruumiissa, vaan aivan yksinkertaisesti unohtuu suojelevan kerroksen sisään. Ihmissielu toimii samalla tavalla: erehdystemme, surujemme ja pettymystemme ympärille se kasvattaa hitaasti unohduksen suojelevat kalkkikerrokset siten eristäen ne elämämme jokapäiväisistä teoista ja ajatuksista.
Kuinka kauan menee unohtamiseen? Tasan vuosi, yksi vuosi eikä päivääkään yli tai ali. Jos oikeasti on päättänyt unohtaa ja haudata menneet, se kyllä onnistuu. Ainakin sellaiselle kovakuoriselle ihmiselle niin kuin minä. Tunteita ei näytetty eikä niistä kerrottu. Tunteistani piti vain arvuutella, heittää noppaa, pistää panokset peliin ja katsoa, osuiko voitto kohdalle. Mutta minun kanssani ei siinä arpapelissä voinut voittaa, sillä kieltäydyin pelaamasta. Uhkapeluri en koskaan ollut, mutta uhkaus häipyi kun saavuit kädet ylhäällä ja vannoit pasifistisuutta. Ja paljonpa minäkin rauhasta tiesin, kun kyräilin nurkissa enkä luottanut ihmisiin.
Nostin mustan villakangastakkini kaulusta korkeammalle ja katsoin kuinka tuuli riisti kellertäviä koivunlehtiä matalalla riippuvista oksista. Hetken se kuljetti niitä koivun luota pois, pyöritti ilmassa, kunnes hylkäsi ne routaiseen maahan.
Ellen ollut jo ollut epäluottavainen ihmissuhteisiin, viimeistään sinun aikanasi viimeisetkin rippeet luottamustani kariutuivat. Vaikken ollutkaan koskaan lämmennyt sinulle, jätit minuun aukon - ei, et missään nimessä sydämeeni vaan itsetuntooni. Sinun takiasi en ole vieläkään saanut korjatuksi aiheuttamaasi kolhua minässäni. Ja yhtä huonosti olin onnistunut nousemaan jaloilleni ja luottamaan edes itseeni. Sinun saarnasi ja pomotuksesi muistin elävästi ja kun sinä olit säädellyt säännöt ja rajat minulle, en osannut enää valita mikä oli oikein ja mikä väärin, kun olit lähtenyt.
Armoton tuuli tarttui hiuksiini, yritti saada niitä sekaisin niin kuin myös saikin. Sudin vaaleat hiukseni, jotka eivät sopineet ruskan väreihin sen enempää kuin kesäinen vihreä, jonkinlaiseen ojennukseen. Tuuli oli kuljettanut punaisia vaahteranlehtiä jalkojeni juureen pieneksi keoksi. Potkaisin kasaa ja samassa lehdet joutuivat taas tuulen armoille.
Ja edelleen mietin mikä sai minut laskemaan suojaukseni ja antamaan sinun päästä jonkinlaiseen selvyyteen minusta. Haluaisin saada sinut takaisin vain kostonhaluni takia. Haluaisin saada sinut tuntemaan sen saman, mihin minut ujutit mukaan. En haluaisi satuttaa muuten kuin henkisesti, samoin kuin sinä minua. Mutta ajatuskin palaamisestasi inhottaa ja puistattaa minua.
En voi kuitenkaan sanoa, ettetkö tulisi mieleeni nyt syksyllä. Nyt, kun joka paikka luonnossa helottaa punaisena.
// Sca siirsi ikärajan yläotsikkoon
