Title: Isänsä tyttö
Author: Siiseli
Genre: drama (kai?), ficlett
Rating: S
Disclaimer: hahmot kuuluvat Rowlingille – minä vain leikin niillä
Warnings: kuolema mainitaan
Beta: -
Summary: Sinä olet ihan hassu, isi
A/N: Tämä idea tuli itselleni ihan puskista. Itse en omaa mitään hyvää isä-tytär suhdetta, mutta jotenkin teki mieli vain kirjoittaa tällainen fic. Lyhyt, ytimekäs, isitarina.
Isänsä tyttö
”Katso Rose, tuolla on Otava”, miehen lempeä ääni tavoitti nuoren sinisilmäisen tytön korvat. Hän nosti katseensa taivaalle niin, että paksut ruskeat hiuksen heilahtivat. Varovasti mies laski kätensä nuoren rakkauden hedelmän olkapäälle.
”Isä?” tytön hento ääni kysyi sitten ja hänen katseensa tipahti takaisin alas.
”Niin?”
”Mitä tähdet ovat?” uteliaisuus oli vallannut tuon nuoren mielen ja sen tiedon halu sykki melkein käsin kosketeltavana. Ron naurahti ääneen ja silitti tyttärensä paksuja hiuksia.
”Voi Rose, ei isäkään kaikkea tiedä. Osaan nimetä tähtikuvioita, mutta siihen se sitten jääkin”, punahiuksinen mies kertoi lempeästi tyttärelleen. Hän rakasti näitä hetkiä tyttärensä kanssa. Rose näytti hetken pohtivalta, ennen kuin käänsi katseensa uudelleen isäänsä.
”Kerro tähtikuvioista?” tyttö pyysi ja loi anovan katseen isäänsä.
”No, ehkä minä sitten hieman…” Ron totesi aavistuksen vaivaantuneena. ”Tuolla on Sirius – se on setäsi kummisedän nimi myös. Sirius henkilönä oli mukava ja huumorintajuinen. Hän olisi varmasti pitänyt sinusta.”
Rosen siniset silmät tarkkailivat vierellään olevan miehen kasvoja. Hän huomasi tarkkaavaisena isänsä äänestä kuultavan tuskan ja painautui lähemmäs miehen lämmintä kehoa.
”Mitä hänelle tapahtui?” hiljainen kysymys kuului.
”Hän kuoli. Hänen serkkunsa tappoi hänet. Harry oli murtunut ja kyllä minuakin harmittaa”, Ron kertoi silitellen Rosen tukkaa hiljaa.
”Olisin halunnut tutustua häneen”, Rose huokaisi sitten ja Ron naurahti. Tuo tyttö oli todellakin hänen. Vauvana Rose ei ollut aristanut ketään, vaan ollut rohkeasti vieraidenkin sylissä ja nyt kun tyttö oli saavuttanut kymmenen vuoden iän, hän oli rohkea ja puhelias vieraille. Mies tiesi, että Rose tulisi menestymään elämässään hyvin. Tytöllä oli äitinsä kunnianhimo ja tiedonhalu ja isältään tuo oli perinyt sosiaaliset taitonsa tai ainakin niin Ron toivoi.
”Tuolla on Andromeda – niminen tähtikuvio. Teddyn isoäiti on sen niminen”, Ron kertoi sitten. Läheisten henkilöiden nimiset tähtikuviot olivat helpointa muistaa. Hän huomasi kuinka tyttärensä kasvoille levisi hämmästys.
”Miksi tähtikuviot ovat nimetty heidän mukaansa?” Rosen seuraava kysymys kuului ja se sai Ronin naurahtamaan jälleen isällisesti.
”Rose – kulta, heidät on nimetty tähtikuvioiden mukaan. Se on kai jonkin näköinen perinne Mustan suvussa, sillä Siriuksen veli oli Regulus, ja Regulus on tähti, poikien isän nimi on Orion ja hänkin on tähtikuvio, sekä Bellatrix on tähti, mutta poikkeuksen tekee Narcissa, joka ei ole tähti. No, en tiedä tarpeeksi Mustien suvusta, että voisin kertoa sinulle tarkemmin heidän nimeämisperusteistaan”, Ron selitti ja lopulta Rose purskahti nauruun.
”Sinä olet ihan hassu, isi”, tyttö sanoi kirkkaalla äänellä, kun Ron koppasi hänet syliinsä kunnon karhunhalaukseen. Hän rutisti tyttöä nauraen hiljaa.
”Sinäkin olet ihan hassu, Rose”, mies kuiskasi nuorelle neidolla.
Hän ei halunnut, että Rosesta kasvaisi iso tyttö, joka alkaisi meikata. Häntä kammotti jo ajatuskin siitä, että joutuisi luopumaan Rosesta, kun tytär lähtisi Tylypahkaan. Siitä tulisi hirveää aikaa, vaikka olihan hänellä vielä Hugo, jonka kanssa temmeltää, mutta Rose oli niin ainutlaatuinen. Olihan tyttö hänen ensimmäinen lapsensa rakastamansa naisen kanssa.
Kauempaa kuului oven kolahdus ja Ron arvasi, mitä oli tulossa. Hän ei kuullut Hermionen kevyitä askeleita kostealla nurmella, mutta naisen käsien hakeutuessa hänen kaulansa ympärille Ron hymyili.
”Ron, Rose, olisi aika mennä nukkumaan”, äidillisen lempeä ääni kertoi tähtitavasta tuijottelevalle kaksikolle.
”Äiti! Ei vielä. Isä opettaa minulle tähtikuvioita! Mitä tähdet muuten ovat?” Rosen kirkas ääni kysyi uteliaana nyt Hermionelta, kun hän ei aikaisemmin ollut saanut Ronilta vastausta kysymykseensä.
”Kultaseni, kerron sinulle sitten aamulla, mutta nyt on mentävä nukkumaan, eikö niin Ron?” Hermione kysyi vedoten mieheensä, koska hän tiesi Ronilla olevan parempi yhteys heidän tyttäreensä. Mies nousi ylös ja nappasi ruskeatukkaisen tyttärensä syliin.
”Kyllä, nyt on minun tähtöseni aika sammua”, mies naurahti sitten.
”Mutta ei minua –” haukotus katkaisi Rosen lauseen. ”Väsytä.”
”Eihän sinua koskaan”, mies sanoi naurahtaen ja kantoi tyttärensä talolle ja siitä edes päin omaan huoneeseensa. Hän auttoi Rosea vaihtamaan yöpukunsa ja peitteli sitten nuoren Weasleyn untuvapeitolla.
”Isä”, Rose kuiskasi silmät puoliummessa.
”Niin?” Ron kysyi yhtä hiljaisella äänellä.
”Minä pidän sinusta kovasti”, tytär lausahti ja lämmin hymy kohosi Ronin kasvoille.
”Niin minäkin sinusta”, hän sanoi ja jäi silittelemään Rosen poskea siihen asti, kunnes tyttö vaipui kevyeen uneen.
