Kirjoittaja Aihe: Jää viimeiset kyyneleet, K-11, one-shot (song fic)  (Luettu 5722 kertaa)

Irishe

  • Sanamaanikko
  • ***
  • Viestejä: 342
  • Hammasratas polkupyöränä
    • Kerdrafundiants
Ficin nimi: Jää viimeiset kyyneleet
Kirjoittaja: Irishe
Tyylilaji: Angst
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: H/D
Varoitukset: Viitattu kuolema
Tiivistelmä (A/N): Sota ottaa, sota antaa - viimeiset kyyneleet.

Vastuuvapaus: J.K.Rowling omistaa loistavan Harry Potterin maailman, minä vain hieman lainaan sitä. Kursivoidut tekstikohdat Harry PoV Apulanta - Vauriot, Draco PoV - Aggressio. Kaikki kunnia Apulannalle loistavista lyriikoistaan.



Jää viimeiset kyyneleet

(Harry PoV, Apulanta - Vauriot)
Vain seinillä verhot, minun edestäni suljetut, hiljaiset huoneet, sitä äänettömyyttään kutsuvasti hyräilevät.

Puhumatta huudan ilmaan sanoja, joiden kirjaimet ovat seonneet toisiinsa, sanoja vailla merkitystä, lauseita ilman sanajärjestystä. Huudan kuuluville niitä pakahduttavia tuhkaisia kyyneleitäni, jotka menneisyyden viitta harteillaan repivät minun muistamatonta sieluani.

”Kaikki ovet ovat kiinni
Mutta tunnen hengityksesi
Enää heität heikon varjon
Josta ennen sain voimani”


Katson muistojeni mennyttä maisemaa, sitä mustuutta, joka poistaa todellisuuden minun edestäni. Aistin ympäristöäni niin hoipertelevin käsittein oikean ja vasemman seotessa toisiinsa kesän ja talven lailla. Puhalluksettomat henkäykset minä ihollani polttavan tunnen, vaikka ketään ei vierelläni ole.

”Ei saa näitä päiviä
Ei saa näitä seurata”


Ne ihmiset, jotka näen, ovat minulle vieraita. He käskevät minun lopettaa taistelemisen ja jäädä lepäämään aloilleni. He sanovat kaiken palaavan mieleeni, mikäli niin on tarkoitettu. He sanovat, etteivät suljetut ovet ole estämässä meitä kulkemasta, vaan ohjaamassa meitä toiseen suuntaan. He kieltävät minua lukemasta saamiani kirjeitä. Kieltävät minua puhaltamasta itseeni eloa. Ja minä vihaan heitä.

”Palavana paperina
Sataa maahan tarina
Johon meidät kirjoitettiin
Palavia palasia
Joiden vaurioissa
Katoavat sydänäänet”


Katson maahan valuvia tunteitani. Paperin paloja, jotka leijailevat hoitajan käsistä kytevinä hiilinä kohti viimeistä tuomiotaan. Katson mieleni rippeitä ja annan tunteiden autuaallisen paineen hukuttaa minut saavuttamattomaan usvaansa. Teillä ei ole mitään oikeutta.

”Vielä tunnen suurta vihaa
Mutten muista, ketä kohtaan
Veistä haavassa kääntäisin
Pelkästään siksi, miltä se tuntuu ”


Viikon päästä avaan silmäni keltaisuuteen. Mustat rastit seinällä kertovat ajasta. Hiiltyneet huonekalut ympärilläni kertovat vihasta. Kukaan ei tule, kukaan ei muista. Ja minä pureutan käteni tiukemmin kiinni kahleisiini.


”Ei saa näitä jälkiä
Ei saa meitä seurata”


Viillot käsissäni ovat maailmankartta, jota ei ole olemassa. Ne ovat kahleiden kuninkaan lupaus vapaudesta. Ne ovat vihan muistomerkki, joka valkoisuuttaan hehkuen ivaten pilkkaa pyhää ristiä arpieni seassa.

”Palavana paperina
Sataa maahan tarina
Johon meidät kirjoitettiin”


En muista enää ketään. En osaa edes omaa nimeäni. Olen vain joku, joka jo itsensä unohtaneena, lakkasi olemasta ihminen. Olen vain joku, joka siihen viimeiseen lauseeseen pistettä odottavana huutaa huudotonta hulluuttaan huomion saamiseksi poltetuin perhosen siivin.

”Palavia palasia
Joiden vaurioissa
Katoavat sydänäänet”


On vaikea hengittää muistamatta omaa itseään. On turhaa hengittää tuntematta omaa itseään.  On vaikea kiittää elämästä, kun jäljellä ei ole mitään – ei muuta kuin muisto, joka sekin sekaisin:

”Palavana paperina
Johon meidät kirjoitettiin
Palavia palasia
Katoavat sydänäänet”


***

(Draco PoV, Apulanta - Aggressio)

On vain vuode ja äänetön ihminen, huudot, jotka ilmoille kohoavat hierarkisena kostona koko luomakunnalle. On kuninkuus, on hiljaisuus, on mitättömyys.

”Mä olen kasvanut
Kiinni niihin ajatuksiin
Joita toisillemme totuuksina hoettiin
Mä annoin niiden pitää aamut kaukana musta”


Kumarrun yllesi, pyyhkien hiukset otsaltasi. Arpesi paljastuu sileänä ja kauniina katseelleni. Kuumeinen palo katseessasi lausut lauseita, joissa ei ole verbejä, sanoja, joilla ei ole merkitystä ja joiden kirjaimet ovat sekaisin. Huokaisten pyyhin kyynelten suojattomat juovat poskiltani.

”Ne sanoo mulle
Tää on nyt sun todellisuus
Tää on nyt sitä, tässä kaikki,
Tää on lopullisuus
Tän ulkopuolella päivät valuvat hukkaan”


Puhallan ilmat keuhkoistani Pyhän Mungon katolla. Katson höyryn tiivistymistä ja pudistan päätäni. Tämä on minun todellisuuteni – kaikki nämä värit, kaikki nämä äänet, kaikki nämä ihmiset. Tässä on kaikki, mitä minulla on. Tässä on kaikki, mitä tulen koskaan saamaan. Minun pitäisi mennä, jättää ja lähteä. Minun pitäisi sulkea silmäni sinulta ja pyrkiä ulos aikasilmukastani.

”Aggressio!”

Niin tuttu sana sinun huoneessasi, niin satuttavan, loputtoman tuttu todellisuus. Etkä sinä koskaan ymmärrä.

”Päästä, päästä irti jo
Ennen kuin se taittuu johonkin tyhmään
Tää on hengen kuolio,
Ollut pitkän aikaa jo
Täss on kaikki olemukseltaan väärää”


En päästä irti. Sinä et päästä irti. Vaikka olet menettänyt muistisi, sinä muistat yhä. Minä jaksan uskoa siihen. Jaksan uskoa väkivaltaisuutesi olevan heijastumia menneestä. Kieltäydyn uskomasta sen olevan ainoastaan vihaa muistamattomuudesta. Sinä muistat, sinun on muistettava.

”Haavekuva
Hauras ja haavoittuva
Enkä mä väitä enää olevani muuta kuin
Tiivistynyt huokaus”


Lopulta minun on se uskottava. Tulehtuneet huulet otsallesi painaen, minä suljen silmäni kivultasi. Enkä minä poistuessani käänny sinua enää katsomaan.

”Mun pitäis olla nyt tyyni ja rauhallinen
Syvältä viisas, tunteilta harmooninen
Ja vauhtisokeana siltä hetkittäin näyttää”


Lasken laukun kädestäni ja avaan huoneistoni oven. Valkeat seinät ovat täynnä palaneiden papereiden hopeista jätettä. Siellä minun ja sinun muistoni tuhkassa leväten sylkee kasvoilleni kadonneita totuuksia.

”Aggressio!
Päästä, päästä irti jo
Ennen kuin se taittuu johonkin tyhmään
Tää on hengen kuolio.
Ollut pitkän aikaa jo
Täss on kaikki olemukseltaan väärää”


Puren hammasta viikosta toiseen selvitäkseni. Kidutan unohtaakseni, sillä kaikki mitä minä muistan, on vain haavekuva. Kaikki, mitä minä sinulle olen, on vain tiivistynyt huokaus.

”Haavekuva
Hauras ja haavoittuva
Enkä mä väitä enää olevani muuta kuin
Tiivistynyt huokaus”


Sinä iltana, lähtöni iltana, minä sinut viimein menetin. Ja sinä. Olit minut menettänyt jo silloin, kun ensimmäisen kerran katsoit, kuinka palavana paperina, sataa maahan tarina, johon meidät kirjoitettiin.
« Viimeksi muokattu: 24.05.2015 04:23:56 kirjoittanut Beyond »
Pukeudun mustaan kunnes löydän jotain tummempaa
Murusia murtuneesta mielestä

Felly

  • ***
  • Viestejä: 212
Vs: Jää viimeiset kyyneleet, K-13, one-shot (song fic)
« Vastaus #1 : 30.12.2014 21:15:48 »
Terve!

Tämäpä oli mielenkiintoinen. Tykkäsin alkuasetelmasta -- seonneesta Harrysta ja Dracon ahdingosta -- ja Apulannan sanoitukset olivat mun mielestäni tosi hyvä lisä! Nerokkaita lyriikoita jo itsessään ja sopivat erinomaisesti tähän ficciin. Tykkäsin myös pitkälti kirjoitustyylistäsi, mutta välillä virkkeisiin oli mun mielestäni tungettu ihan liikaa asiaa. Pidän kyllä sanoilla ja lauserakenteilla kikkailusta, mutta esimerkiksi tämä
Lainaus
Huudan kuuluville niitä pakahduttavia tuhkaisia kyyneleitäni, jotka menneisyyden viitta harteillaan repivät minun muistamatonta sieluani.
meni täysin yli ymmärrykseni ensimmäisillä lukukerroilla. Mä en tiedä, onko muilla lukijoilla ollut samanlaisia ongelmia ymmärtämisen kanssa, mutta mun mielestäni osa virkkeistä olisi voinut olla vähän pelkistetympiä :--)

Juuri tällainen katkera ja angstinen H/D on mun mieleeni, joten sikälikin oli just mahtava. Ja tosiaan pääosin tätä oli tosi miellyttävä lukea ja tykkäsin kovasti! Voisin lainata vaikka kuinka monta lempikohtaa, mutta tämä
Lainaus
En päästä irti. Sinä et päästä irti. Vaikka olet menettänyt muistisi, sinä muistat yhä. Minä jaksan uskoa siihen. Jaksan uskoa väkivaltaisuutesi olevan heijastumia menneestä. Kieltäydyn uskomasta sen olevan ainoastaan vihaa muistamattomuudesta. Sinä muistat, sinun on muistettava.
sai kiivaimmat kylmät väreet aikaan. Kiitos siis lukukokemuksesta! :--)

Niin kuolemakin pelkää helinääsi,
ja aika itseänsä häpeää

(avatar)