Nimi: Kuume
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Paritus: Sirius/Remus
Ikäraja: Sallittu
Tyylilaji: Fluffy
Tiivistelmä: Sirius on kuumeessa ja ajattelee vähän sitä sun tätä. Esimerkiksi Remuksen sormia.
A/N: En oo pitkään aikaan kirjottanut mitään näin sokerista
Tai ei tää sinänsä oo kovin ällösöpöilyä, mutta on tuo loppu silti ehkä vähän liikaa. Sanokaa ite mitä tykkäätte! Oon vähän flunssainen ja pää täynnä räkää joten tuntu ihan fiksulta kirjottaa kuumeisesta Siriuksesta. Osallistuu FF10 vol. 3:een sanalla 03.Hämärä.
Kuume oli noussut yön aikana ja päivällä Sirius oli lopulta joutunut myöntämään tappionsa siitä, että hän oli kipeä lauantaina. Nyt hän makasi sairaalasiivessä vällyjen alla ja ajatteli. Kaikki oli vähän sumeaa ja hämärää, vaikka oli kirkas päivä ja valkoisten huonekalujen ja lattialaattojen olisi pitänyt melkein säihkyä auringonvalossa. Sirius ajatteli sitä, miten oli inhonnut kipeänä oloa pienenä. Hän oli ollut usein kovassa kuumeessa ja maannut sängyssä, mutta silti äiti oli käskenyt hänen opetella ranskanläksynsä (kyllä vain, kymmenvuotiaalle pojalle oli opetettu puoliväkisin ranskaa, koska kaikki Mustat osasivat sitä), eikä kukaan ollut pitänyt hänestä oikeasti huolta. Kuuden Tylypahkassa vietetyn vuoden jälkeen Siriuksen oli pakko todeta, että kipeänä olossa oli hyvätkin puolensa. Hän ei pitänyt siitä, että joutui lojumaan toimettomana. Hän ei pitänyt siitä, että joka jäsentä särki ja hän vain nukkui. Sen sijaan hän melkein rakasti sitä, että kaikki kävivät tervehtimässä häntä ja Pomfrey näytti oikeasti olevan huolissaan, ja Remus haki hänelle suklaata, Peter antoi kopioida muistiinpanonsa ja James kaarrellen sanoi, miten tylsää hänellä oli kun Sirius makasi sairaalasiivessä. Siitä Sirius piti. Hän oikeastaan piti myös siitä, että hänen ei tarvinnut huolehtia mistään. Hänellä oli aikaa ajatella, ja vaikka ajatukset olivatkin hitaampia kuin yleensä ja mitä kummallisimpia asioita putkahti hänen mieleensä, hän piti ajatuksistaan.
Kaikkeen tähän Sirius nukahti, ja kun hän heräsi, Remus oli siinä. Hän hymyili kun huomasi, että Sirius oli hereillä. Siriuksen silmiin koski ja hänellä oli kylmä. Kaikki näkyi sumeasti, mutta Remuksen hän tunnisti silti. Remus oli tuonut suklaata, mutta se ei ollut syy, miksi Sirius ilahtui Remuksen läsnäolosta. Sirius katsoi Remuksen ojentamaa suklaalevyä. Oikeastaan hän katseli Remuksen sormia. Remuksen sormet olivat pitkät ja laihat ja jotenkin ne näyttivät pianistin sormilta. Ne pitivät kiinni suklaalevystä ja Siriuksella oli pieni aavistus siitä, että hänen pitäisi ottaa levy vastaan. Niinpä hän kurotti kättään (miten lihaksiin saattoikaan koskea niin paljon?) ja nappasi levyn. Heidän sormensa eivät koskettaneet toisiaan, mutta Sirius mietti, miltä se olisi tuntunut, ja yhtäkkiä hän hymyili. Remus taisi nauraa hänelle, vai mitä?
"Mitä ajattelet?" Remus kysyi ja kuulosti vähän huvittuneelta.
"Kesää", Sirius vastasi, koska se oli ensimmäinen hänen mieleensä tuleva asia, joka ei liittynyt Remukseen ja Remuksen sormiin. Ja nyt hän oikeasti alkoi ajatella kesää. Viime kesä ja naapurin vaaleahiuksinen tyttö jonka sormet olivat olleet niin erilaiset kuin Remuksen, ja jonka lempisuklaata Remus oli hänelle nyt tuonut.. Nyt Sirius oli hämmentynyt. Samalla hän huomasi, ettei Remus ollut enää huvittunut. Ehkä Remuksenkin mieleen oli tullut sama tyttö. Ehkä Remusta ärsytti se, että Sirius ajatteli sitä tyttöä, eikä häntä.
"Sormia", Sirius jatkoi. "Sinulla on mukavat sormet."
"Taidat houria", Remus sanoi ja leikillään laski kätensä Siriuksen otsalle. Käsi tuntui mukavan viileältä, ja Sirius sulki hetkeksi silmänsä. Remus taas älähti ja vetäisi kätensä pois. "Sinä olet ihan kuuma", hän sanoi. Jos Sirius olisi jaksanut, hän olisi saattanut sanoa jotakin vitsikästä omasta kuumuudestaan. Sen sijaan hän raotti silmiään ja tuijotti Remusta, joka oli laskenut kätensä syliinsä ja katsoi jonnekin muualle kuin Siriukseen.
"Lämpenen sinulle", Sirius sanoi ja sulki taas silmänsä. Yleensä kuume johti jossakin vaiheessa huonoihin vitseihin, jotka hän sopersi ulos ihan vain ajankulukseen. Remus naurahti ja Sirius jatkoi sormien ajattelua. Remuksen sormet olivat mukavat, sellaiset, joiden lomaan voisi helposti liittää omansa. Sirius kuvitteli Remuksen sormet kulkemassa pitkin selkäänsä, ja hän hymyili taas.
"Vieläkö ajattelet kesää?" Remus kysyi. Sirius hapuili kättään kunnes löysi Remuksen käden.
"Ei, vaan sinua", hän vastasi. Sitten kun hän olisi terve, hän voisi pistää kaiken kuumeen piikkiin. Jopa sen, että hän tarttui Remusta kädestä ja puristi siitä tiukasti kiinni, kun upposi taas hämärään ja lopulta nukahti.