Muistot elävät varjoista, S, Sirius/Remus

[Brunburga Blue]

Title: Muistot elävät varjoista
Pairing: yksipuolinen Sirius/Remus
Genre: angst, romance
Rating: Sallittu
Summary: Mustuneita muureja ympärillään hän piileksii Remukselta ja vielä enemmän itseltään.
Disclaimer: Rowling omistaa hahmot, minä leikin palkkioitta.
A/N: En tiennyt yhtään mitä tästä tulee kun aloin kirjoittamaan, mutta tällanenhan tästä tuli.
Kommentti on haluttua tavaraa.  

*

He eivät enää koskaan olleet kahden, ja siksi Remus ei huomaa Siriusta, kun tämä nojaa ovenkarmiin, ei astu aurinkokaistaleeseen. Levy rätisee hieman, mutta ääni on pehmeä, ja musiikki tanssittaa huoneeseen muistoja. Matossa on punaviinitahra, yksikään taika ei ole onnistunut sitä poistamaan. Sen annetaan olla, niinkuin annetaan tunteenkin, josta ei kerrota. Ei koskaan, Sirius ajattelee nopeasti, ja nojautuu syvemmälle varjoihin.

Mutta tuo musiikki. Unohdetut sävelet ja sanat, joita tapailtiin pitkiksi valuvina öinä, käsi toisen harteilla.
Miksi se saa haluamaan toisen lähelle? Kysymään, muistatko?

Muistatko, mitä tapahtui? Tapahtui vain kerran eikä koskaan enää?
Ei koskaan enää?
Ei.

Noita levyjä he kuuntelivat aina. Silloin, kun heillä oli samanlaiset raidalliset solmiot ja kun he vielä osasivat olla kahden.

Kuunnellaan jotakin muuta. Ainoa repliikki, jonka hän halusi lausua, mutta silloin hän jäisi kiinni. Remus näkisi syyllisyyttä hänen kiusaantuneessa eleessään kun hän nostaisi neulan levyltä ja esittäisi pahaatuulta, joka olikin vain yritys piilottaa se mitä hän oikeasti tunsi. Tunsi, koska ajatteli vieläkin sitä iltaa kauan sitten, Tylyahon hämärää kujaa, pöydälle jääneitä tyhjiä laseja ja sitä miten katu oli keinunut ja miten hän oli palellut. Miten Remus oli ottanut hänet takkinsa sisään, miten hänen huulensa olivat etsiytyneet Remuksen huulille, ja miten sen oli pitänyt olla vitsi eikä ollutkaan.

Nyt hän viruu täällä, vankilassaan, jonka rakentamiseen oli itse osallistunut. Kuin varjo, josta ei tiedetä mitä sillä pitäisi tehdä. On vain, ei voi kadota, muttei myöskään tehdä mitään. Mustuneita muureja ympärillään hän piileksii Remukselta ja vielä enemmän itseltään. Haluaa takaisin sen Remuksen, joka kerran otti hänet karheakankaisen takkinsa sisään, ja kuitenkin karkoittaa itsensä ovenrakoon ikävöimään, aina vain kauemmas menneestä. Eikä hän koskaan löydä takaisin siihen kadonneeseen hetkeen.

Joten hän ei puhu, ei liiku. Hän antaa Remuksen istua nojatuolissaan, selin häneen, jalka toisen päällä ristissä, leuka kämmeneen nojaten. Jalka heiluu hieman musiikin tahdissa, hän varmaan hymyilee, Sirius arvaa, ja hymyilee hänkin. Vaikka ei saisi. Sillä Remus hymyilee musiikille tai jollekin hauskalle ajatukselle, ja Sirius hymyilee koska sentään muistaa, miltä tuntuu rakastaa, ja on yksin syyllinen siihen, ettei voi unohtaa.

[Lunella]

Oi, tämä on ihana. ♥ S/R on muutenkin yksi miun lempiparituksista ja tällaista suloista angstromancea on aina ihana lukea.

Otsikon merkitys paljastui tekstistä kivasti ja tykkään siitä. 'Ei löydä takaisin' ei ehkä tuo mitään uutta merkitystä itse tekstiin, mistä itse henkilökohtaisesti pitäisin, mutta se syventää kivasti Siriuksen tunteita ja sitä, miten hän ei löydä enää Remuksesta niitä tunteita, mitä Sirius kuitenkin itse tuntee. Ja siltikään hän ei puhu tunteistaan, koska ajattelee että Remus on unohtanut sen kaiken tai, että Remukselle se kaikki on mennyttä.

Teksti oli ihan sujuvaa, mutta seassa oli ehkä muutama vähän hassunnäköinen lause tai virke, esim tämä:

Miksi se saa haluamaan toisen lähelle ja kysyä, muistatko?

Tässä särähti korvaan vähän tuo kysyä, jonka itse taivuttaisin muotoon kysymään, mutta silti se kuulostaa yksinään oudolta. Itse laittaisin siihen ehkä vielä 'ja sai kysymään, muistatko?'. Sitten oli vielä joku toinenkin kohta, mitä en enää löydä, mutta ei näillä niin väliä, kun teksti muuten oli ihanan tunnelmallista ja kaunista.

Miten Remus oli ottanut hänet takkinsa sisään, miten hänen huulensa olivat etsiytyneet Remuksen huulille, ja miten sen oli pitänyt olla vitsi eikä ollutkaan.

Ehdottomasti lempikohtani! Tuo, kun sen piti olla vitsi, eikä ollutkaan -loppuosa lauseesta kuvasi jotenkin niin hyvin Siriuksen tunteita ja noiden kahden suhdetta. Kun Sirius oli suudellut Remusta ja aluksi ajatellut sen vitsiksi, mutta tajunnutkin, että halusi sita oikeasti. Ihana. ♥ Toinen lempikohtani oli ensimmäisen kappaleen viimeinen lause, kun Sirius ajattelee, ettei koskaan aio kertoa tunteistaan Remukselle ja nojautuu syvemmälle varjoihin. Mulle tuli siitä jotenkin sellaienen tunne, että Sirius nojautuu kauemmas Remuksesta, kun meni syvemmälle varjoihin.

Ja näin lopuksi kiitos suloisesta lukukokemuksesta. (:

[Brunburga Blue]

Lunella: Voi awww, mikä kommentti! Kiitos paljon!   Huomasin ton oudon kohdan, ja korjailin muutenkin koko ficciä. Nimenkin vaihdoin vetävämmäksi oudommaksi tai jotain.

[Natural]

Awww

Ihana ja tykkäsin kovasti. Sirius/Remus on yksi suosikkini! Ja tuo kuvailu oli kiva ja tälleen Teksti oli mielestäni sujuvaa ja mää tykkäsin tädtä todella paljon.

Miten Remus oli ottanut hänet takkinsa sisään, miten hänen huulensa olivat etsiytyneet Remuksen huulille, ja miten sen oli pitänyt olla vitsi eikä ollutkaan

Ihana kohta oli!

Anteeksi, mutta tuo rakentava on Italiassa.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

[Maggie]

Hei eikä, mä tykkäsin ihan hirmuisesti siitä edellisestä nimestä! Sen takia tämän alun perin avasinkin ja hätäännyin kauheasti, kun luulin jo kadottaneeni tämän, ennen kuin ehdin kirjoittaa kommentin. Mutta se olikin vain vaihtanut nimeä Kaunis on tämä uusikin, ei siinä mitään, mutta entisestä pidin henkilökohtaisesti vielä vähän enemmän, vaikka se ehkä hiukan perinteisempi olikin.

Itse tarinakin oli kaunis. Tämä paritus ei ole suosikkini (koska S/J ♥) mutta kieltämättä sen tiimoilta saa loihdittua kauniita ficcejä, jos osaa, ja sä näemmä osaat. Paritusta tässä käsiteltiin kivalla tavalla ja noin kirjoituksellisestihan tämä oli aivan upea. Jotenkin ihanan herkkä teksti, tunnelmallinen ja hienosti maalaileva. Kaunista kuvailua, pidin oikein kovasti siitä, miten ihan tavallisiakin asioita ilmaistiin tavallaan runollisesti omaperäisillä sanavalinnoilla, esimerkiksi tuo, että musiikki tanssittaa huoneeseen muistoja. Tässä oli myös kiva rakenne, mukavan lyhyitä kappaleita ja kursiivia käytetty sopivasti, tykkään siitä tehokeinona paljonkin mutta tietenkin sekin menettää merkityksensä jos sitä käyttää liikaa.

Miten Remus oli ottanut hänet takkinsa sisään, miten hänen huulensa olivat etsiytyneet Remuksen huulille, ja miten sen oli pitänyt olla vitsi eikä ollutkaan.

Pakko nyt minunkin lainata, koska tämä oli niin ikään lempparikohtani! Pidin oikein kovasti tavasta, jolla tässä ficissä ja erityisesti tässä kohdassa kuvailtiin Siriuksen ajatuksia, tunteita ja muistoja. Plus että minusta molemmat hahmot olivat hyvin omia itsejään, voin mainiosti kuvitella Remuksen istumassa jalat ristissä musiikkia kuunnellen aivan kuten lopussa kuvailtiin, samoin kuin voin kuvitella Siriuksen nojaamaan varjoihin ja katselemaan Remusta.

Kiitokset tästä!

[Brunburga Blue]

Natural: Kiitos! ♥
Maggie: Aww mikä kommentti! Hih, itse pidän tästä enemmän vaikka olihan se ekakin ihan okei. Kiitos!