Pairing: lievä H/D
Rating: S
//zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajojaGenre: Drama, angst ja pienenpieniä fluffypilkahduksia lopussa (eihän jouluficciä voi onnettomasti päättää
)
Summary ”Ja me toivotamme ikävää, synkkää, kylmää, pimeää ja oikein surullista joulua” – Leevi and the Leavings
Disclaimer: Rowlingin hahmot, Leevi and the Leavingsin sekä Maija Vilkkumaan biisien sanat kuuluvat heille.
Warnings: sivuhahmojen kuolemia
A/N: Hieman erilainen jouluficci. Ei ihan sellaista söpöstelyä ja pusuttelua kuin ehkä aikaisemmissa jouluficeissäni, mutta kuultuani taas pitkästä aikaa Leevi and the Leavingsin Oikein surullista joulua biisin, tuli mieli tehdä joku erilainen jouluficci, jossa lähtöasetelmat eivät ehkä olisi ihan niin iloiset. Lisäksi sain lisäinspiraatiota Maija Vilkkumaan Vähän ennen biisistä, josta tuossa alussa olevat sanat ovatkin.
Tässä siis tämä, hieman erilainen jouluficci:
Oikein surullinen jouluJa niin kauan, miksi niin kauan
Sä elit kammoksuen tätä päivää
Miltä se tuntuu nyt
Kun veres kohta kylmennyt
Suhisee korvissas hiljaaHän hankasi kahta oksaa vastakkain, mutta hän ei nähnyt kipinän kipinää. Hän ei ollut varma, tekikö sen oikein. Oksatkin olivat ihan jäässä.
Draco Malfoy kirosi turhautuneena ja heitti oksat kohmeisista sormistaan. Hän oli niin avuton ilman taikasauvaa! Hän tunki kädet kaapunsa taskuun ja yritti jännittää koko kehonsa niin, etteivät vilunväristykset olisi tärisyttäneet häntä holtittomasti. Hampaat kalisivat, vaikka hän yritti purra niitä tiukasti yhteen.
Jossain kaukana hänen tajunnassaan ääni käski kävelemään. Jäätävä tuuli puhalsi, ja hän sai vaivoin kohmeiset jalkansa liikkeelle. Lunta oli melkein puoleen sääreen asti. Hän piti lumesta, mutta nyt hän olisi maksanut koko omaisuutensa, että se olisi sulanut pois. Vaikka eipä hänellä ollut omaisuutta, millä maksaa. Ellei pakkasherralle kelvannut sitten luonnossa maksu.
Draco tarpoi lumessa eteenpäin. Hän vilkaisi raunioina olevaa linnaa, joka joskus oli ollut Tylypahka. Se ei ollut ikinä hänelle mitenkään erikoisen rakas paikka, tai niin hän oli ainakin ajatellut. Mutta nyt, nähdessään sen raunioina, hän tunsi oudon piston sydämessään. Ehkä hän oli sittenkin välittänyt, enemmän kuin itselleen myönsi. Tai ehkä rauniot muistuttivat vain hänen omasta, raunioina olevasta elämästä.
Viima puhalsi taas ja sai hänet seisahtamaan paikalleen. Hartiat painautuivat kyyryyn ja hän yritti suojata itseään kylmältä tuulelta. Vaivalloisesti jalka taas nousi lumikinoksesta ja otti askeleen eteenpäin. Jos hän jäisi paikalleen, se olisi hänen loppunsa. Melkein puoli vuotta sitten hän oli taistellut henkensä edestä ja yrittänyt selvitä sodasta. Nyt sota oli vihdoin ja viimein ohi, mutta niin oli ohi myös syy taistella henkensä edestä.
Taivaalta satoi lumihiutaleita. Hänen silmänsä sulkeutuivat, kun hänen mieleensä tuli lapsuus. Hän oli rakastanutkaan lumea.
”Isä!”
Hän ryntäsi isän työhuoneeseen posket punoittaen. Isän edessä oli kasa työpapereita, joita hän selaili otsa rypyssä, mutta Dracon astuessa sisään katse kohosi ja huulille nousi hymy.
”No mitä nyt, Draco?”
Isä ei sanonut, että hänellä oli kiire töiden kanssa. Ei, Dracosta näytti, että isä olikin jo odottanut, milloin hän säntäisi huoneeseen. Draco piilotti nopeasti lumiset lapasensa selkänsä taa. Hänen saappaistaan lumi alkoi sulaa pieniksi lätäköiksi lattialle.
”Minulla on yksi juttu! Se on tosi jännä, tule äkkiä! Se on ulkona!” hän selitti nopeasti. Isä hymähti hieman ja nousi seisomaan. Isä käveli hänen luokseen ja kaappasi hänet reppuselkäänsä.
”Oho, sinä alatkin olla jo niin iso poika, etten jaksa kohta kantaa sinua”, isä vinoili. Dracon hymy katosi hetkeksi, kun hän ajatteli sitä päivää, jolloin isä ei enää ottaisi häntä reppuselkään.
”No niin, mikä se juttu on?” Lucius Malfoy kysyi.
”Se on salaisuus, odota vielä hetki”, Draco sanoi taas intoa puhkuen, kun isä laski hänet maahan. Äiti odotti jo eteisessä isän talviviitan ja kaulaliinan kanssa, ja antoi isälle nopean suudelman, kun Draco ryntäsi ulos.
Maassa oli tuskin lunta senttiäkään, mutta sitä satoi koko ajan lisää.
”Vauhtia!” Draco huudahti isälleen, joka astui ulos ympärilleen katsellen.
”Katsos, se on satanut ensilumen”, Lucius totesi, eikä ollut huomaavinaan, kun Draco juoksi nopeasti terassin sivulla olevan lumipallokasan luo ja nappasi mukaansa pari ruohon ja lumen sekaista palloa. Villisti huudahtaen Draco hyökkäsi isänsä kimppuun, ja isä nauroi.”Sinä senkin riiviö”, Draco mumisi. Niin isä oli aina huudahtanut yllättynyttä näytellen. Mutta sitten Draco oli mielestään kasvanut ulos lapsellisista leikeistä, eikä hän ensilumen aikaan enää tehnyt lumipalloja, eivätkä rypyt isän kasvoilta hälvenneet. Tylypahkan alettua olivat varjot isän kasvoilla vain lisääntyneet. Mutta sitten eräänä jouluna, se taisi olla kun hän oli kolmannella ja tuli jouluksi kotiin, isä oli tullut hakemaan hänet. He kävelivät kartanoa kohti, ja Dracon huomaamatta isä oli ottanut taikasauvansa ja taikonut yhtäkkiä kasan lumipalloja Dracon kimppuun. Se taisi olla viimeinen kerta, kun hän näki isänsä todella nauravan. Sitten Pimeyden lordi oli palannut ja nauramisen syyt olivat loppuneet.
Dracon jalat pettivät ja hän lysähti lumeen. Oli niin kylmä, eikä hän enää jaksanut nousta. Hänen sydämensä tuntui takovan kuin jännittävän huispausmatsin jälkeen. Enää eivät vilunväristyksetkään tärisyttäneet. Hän yritti ponnistaa lumesta, mutta voimat eivät tuntuneet riittävän. Kaikki tuntui yhtäkkiä toisarvoiselta. Hän kierähti vaivoin selälleen ja tuijotti tummaa taivasta. Tämänkö takia äiti oli kuollut? Että hän saisi elää kuukausia sodan keskellä hengestään taistellen, ja sitten Azkabanin sellissä syytettynä Pimeyden lordin avustamisesta. Vapauduttuaan hän oli elänyt hetken hylkiönä velhomaailmassa ja nyt hän kohtasi loppunsa. Sekö hänen kohtalonsa oli, tuupertua lumihankeen kuolemaan?
”Seis!”
Draco huohotti pinnallisesti ja avasi vaivalloisesti silmänsä. Hänen äitinsä asettui seisomaan hänen ja Pimeyden lordin väliin.
”Cissy, mene pois!” Bellatrix Lestrange sähähti, mutta Narcissa ei liikahtanutkaan.
”Tuo riittää jo. Hän ei ehkä tappanut Dumbledorea, mutta hän on vasta poika! Hän teki parhaansa suorittaakseen tehtävänsä”, Narcissa sanoi vakaasti. Draco yritti karkottaa kidutuskirouksen mielestään, mutta hän tärisi yhä. Hän kuolisi, he kaikki kuolisivat. Hän oli epäonnistunut, ollut liian heikko, eikä hän pystynyt pelastamaan perhettään. Dumbledore oli kuollut, eikä kukaan voinut enää auttaa heitä. He kuolisivat.
”Siirry sivuun. Minä päätän, milloin hän on saanut tarpeekseen”, Pimeyden lordin kylmä ääni kivahti.
Kuului kohahdus ja sitten Voldemortin kylmää naurua.
”Oh, hän onkin päättäväisempi kuin ajattelin. Mistä sait taikasauvan, Cissy hyvä?”
”Otin Dracon heti kun he tulivat takaisin.”
Draco katsoi äitiään, joka seisoi selin häneen. Naisen kädessä oli taikasauva, joka oli suunnattu Pimeyden lordiin.
”Lucius…” kylmä ääni käski.
”Cissy, laske se sauva ja mene sivuun”, Lucius sanoi hiljaa. Draco vilkaisi isäänsä, jonka sanat olivat ponnettomat.
”Äiti, väisty”, Draco yritti. Narcissa katsahti nopeasti poikaansa. Äidin siniset silmät olivat lempeät ja rauhalliset. Nainen kääntyi taas kohtaamaan Voldemortin.
”Minä tapan sinut, jos kosket vielä Dracoon.”
”Bella, tapa hänet!” kylmä ääni komensi.
”Cissy, laske taikasauva ja astu sivuun! Minä todella tapan sinut, jos et tottele!” Bellatrix kiljahti, mutta hänen sisarensa ei liikahtanutkaan.
”Bella, luulin sinua kovemmaksi! Voin minäkin sen tehdä”, Pimeyden lordi tuhahti. Vihreä valo välähti, ja Narcissa lysähti maahan.
Draco tuijotti maassa makaavaa äitiään lamaantuneena.
”Minun pitäisi tappaa sinut”, Pimeyden lordin kylmä ääni sanoi. Draco vilkaisi punaisia silmiä kauhusta kankeana.
”Herrani, olette jo kerran nähneet, minkälainen voima äidinrakkaudella on. Älkää ala arvioiko vaimoni rakkautta ainoaan poikaamme”, Lucius sanoi. Draco tunsi isänsä käsien tarttuvan häneen ja kiskovan hänet pystyyn.
”Lucius, tämä ei jää tähän.”
”Tule, tule nyt”, Lucius käski hiljaa, ja Draco lähti huojuen huoneesta isänsä taluttamana.Draco kuuli lumen narskuvan, kun joku käveli hieman kauempana.
”Äiti?” hän kuiskasi käheästi ja pakotti itsensä nousemaan istumaan. Hän kohotti kätensä kohti hahmoa.
”Äiti, vie minut kotiin”, hän mumisi. Äiti kääntyi katsomaan häneen.
”Mitä helkkaria sinä täällä teet?”
Draco kellahti taas lumeen. Hymy kohosi hänen kasvoilleen ja hän sulki silmänsä. Siihen oli hyvä jäädä, hetkeksi vain nukkumaan. Hengästytti, mutta se tuntui toisarvoiselta. Hänen oli äsken ollut kylmä, mutta yhtäkkiä oli ihanan lämmin, melkein jopa kuuma. Hän siirsi viittaa ympäriltään sivuun ja yritti avata kaapunsa nappeja kömpelösti sormillaan.
”Malfoy, nouse ylös siitä!”
Dracosta tuntui kuin hän olisi leijunut. Aivan kuin hänen sielunsa olisi irtaantunut hänen ruumiistaan. Sitäkö kuoleminen oli, sitäkö hän oli pelännyt? Hänen oli hyvä olla, ja häntä nukutti.
Joku riuhtaisi hänet pystyyn. Draco haukkoi henkeään ja avasi silmänsä.
”Isä?” hän sopersi silmiään siristelleen katsoen hahmoa.
”Voi Merlin sentään, oletko sinä aineissa tai jotain?”
Vihreät silmät tarkastelivat häntä vihaisina.
”Et sinä ole isä”, Draco totesi, ja toinen ravisteli häntä rinnuksista kovakouraisesti.
”No en helvetissä ole! Mikä sinua vaivaa?”
Draco henkäisi, kun hänen rintakehäänsä iski kiristävä kipu. Kuin rautainen vanne olisi puristanut hänen sydäntään ja keuhkojaan. Hän tarrasi kaapuunsa ja painui huudahtaen kasaan. Hänen sydämensä tuntui hakkaavan nopeasti ja epäsäännöllisesti.
”Malfoy, mitä hittoa tämä oikein on?”
Draco tuskin kuuli. Hänen päässään pyöri. Hänelle tuli yhä huonompi olo, kun hän keskittyi sydämensä outoon tykytykseen. Se ei ollut ihan normaalia.
Jonkun lämmin vartalo oli siinä, aivan hänessä kiinni. Hän tarrautui siihen ja puristi tiukasti.
”Hei, oletko sinä kipeä? Merlin, sinä olet ihan jäässä!”
Draco tunsi kämmenen poskellaan, se tuntui niin lämpimältä, että se lähes poltti.
”No niin, pidä kiinni, minä vien sinut parantajien luo.”
”Eivät he hoida kuolonsyöjiä”, Draco mumisi. Sydän hakkasi yhä oudosti, ja sai hänet voimaan pahoin. Hän oksentaisi varmasti hetkenä minä hyvänsä.
”Minun pitäisi jättää sinut tähän paikkaan, hittoako minulle kuuluu…”
”Hittoako minulle kuuluu sinun ongelmasi! Joulu tai ei, sinä et ole maksanut vuokraasi ja sinä lähdet nyt!”
Draco vilkaisi vaivihkaa pulleaa miestä, joka risti kädet rintakehälleen.
”Jos vain saisin pari viikkoa aikaa! Kukaan ei jouluna ota ketään töihin ja…”
”Ei minun ongelmani! Tämän katon alla ei asu kukaan, jos ei maksa vuokraa!”
”Ei minusta olisi vaivaa, minä…”
”Turha yrittää, ei onnistu. Pakkaa tavarasi ja lähde.”
Draco puri hammasta ja kääntyi haalimaan vähäiset tavarat taskuunsa. Asunnossa oli melkein yhtä kylmä kuin ulkona, sillä ikkunoista veti, eikä hänellä ollut varaa käyttää jästien sähköä. Silti asunto oli parempi kuin ei mitään.
Draco oli jo astumassa ovesta, kun vuokraisäntä tarttui hänen käsivarteensa.
”Tietysti, me voisimme sopia maksutavoista.”
Draco vilkaisi miestä, joka siveli mietteliään näköisenä viiksiään. Hän värähti hieman nähdessään miehen arvioivan katseen.
”No?”
Hän nielaisi vaivalloisesti, kun mies tarttui hänen olkapäähänsä ja antoi käden liukua alemmas.
”On kuitenkin joulu. Ja sinäkin olet varmasti yksinäinen…”
Miehen lämmin, hieman oluelta haiseva hengitys sai hänet värähtämään. Hän pidätti henkeään, kun mies kumartui yhä lähemmäs.
”Et sinäkään mikään ihmeellinen ole, mutta ainahan sitä voi sulkea silmänsä…”
Draco sulki silmänsä ja yritti taikoa itsensä kauas pois. Hän kuuli, kuinka miehen vyö kilahti, kun tämä alkoi availla housujaan.
”Kyllä kaduilta löytyy huoria joka makuun, jos sellaista haette”, Draco kuuli oman äänensä sanovan. Hän avasi silmänsä ja katsoi miestä, jonka silmiin syttyi vihainen katse.
”Niillä huorilla on sentään katto pään päällä!”
Draco käännähti kävelemään ulos.”Ainakin minulla on itsekunnioitukseni. Sinun on turha tulla sanomaan muuta. Ainakin minä voin kuolla ja… ja mieluummin kuolen vähäisen ylpeyden kanssa kuin ilman sitä ollenkaan”, Draco mumisi kuivin huulin. Hän kuuli epämääräistä hälinää ympäriltään.
”Harry Potter, tämä on kunnia! Uskomatonta nähdä teidät ilmielävänä! Kukaan ei ole kuullut teistä kuukausiin mitään ja jotkut puhuvat että teillekin olisi sattunut jotain! Mutta Merlin sentään! Ette kai te ole sairas, siksikö minä – ”
”Tännepäin, hän on sohvalla. Minä löysin hänet lumihangesta, hän oli aivan sekava.”
Draco kuuli askelia. Mitä tapahtui, missä hän oikein oli?
”No? Mikä hätänä?”
”Herra Potter, hän… Hän on kuolonsyöjä ja… no, kyllä te tiedätte lainsäädännön. Kuolonsyöjille on omat hoitopaikat ja…”
”Kyllä minä tiedän lainsäädännön. Yleiset hoitopaikat ovat varmasti aivan tukossa jouluna. Eikö se nyt ole se ja sama, ketä yksityinen parantaja hoitaa?”
Draco avasi silmänsä ja katsoi ympärilleen. Hän makasi hämärässä olohuoneessa, johon takka loi punertavaa valoa. Sohvan edessä olevassa takassa loimuava tuli lämmitti mukavasti. Joulunpunaiseen nuttuun ja tonttulakkiin pukeutunut kotitonttu kohensi juuri tulta.
”Missä minä olen?” hän sopersi.
”Ei mitään hätää, minä vähän tutkin sinua”, tuntematon mies mutisi hieman tyytymättömän kuuloisena ja kumartui hänen puoleensa. Lämpimät kädet tarttuivat hänen käsiinsä.
”Purista käsiäni. Ja heiluta sitten varpaitasi jos pystyt. Älä tee mitään, jos se sattuu”, mies ohjeisti ja katsoi häneen kulmikkaiden silmälasien yli.
”Ei minulla ole rahaa”, Draco yritti. Mikään ei ollut maailmassa ilmaista, sen hän oli oppinut kantapään kautta. Hän oli ennen tottunut siihen, että hinnalla ei ollut väliä, mutta nyt… Ministeriö oli takavarikoinut kaiken. Aivan kaiken, paitsi muutaman äidin korun, jotka hän oli pantannut. Niistä saadut rahat olivat kuluneet nopeasti ruokaan ja asumiseen, vaikka hän olikin yrittänyt säästellä varojaan.
”Purista käsiäni”, parantajan kaapuun pukeutunut mies sanoi, ja Draco puristi miehen käsiä uupuneesti.
”Ääreisverenkierto alkaa pikkuhiljaa palautua normaaliksi. Hänellä on kuitenkin aika pahoja paleltumia”, parantaja sanoi olkansa yli. Draco katsahti miestä, jolle parantaja puhui. Mies nojasi toisella kädellään takan reunukseen ja haroi mustia hiuksiaan.
”Potter”, Draco kähähti tunnistaessaan miehen.
”Hän piteli rintaansa, ihan kuin häneen olisi sattunut kovasti”, Harry totesi parantajalle.
”Varmaankin rytmihäiriö, sellaisia ilmenee, kun ruumiinlämpö laskee. Nyt hänen päälleen olisi hyvä saada lämpimiä peitteitä. Minä teen hänelle pari taikajuomaa.”
Draco seurasi kuin unessa, mitä tapahtui. Hänen päälleen kasattiin lisää lämpimiä peittoja ja hänelle tuntematon mies sekoitteli pieniin pulloihin taikajuomia.
”Hänelle pitää juottaa tätä viidentoista minuutin välein, se liuottaa hänen veressään mahdollisesti olevat hyytymät. Tämä rasva tulee hänen sormiinsa ja varpaisiinsa, laita sen jälkeen hänelle jotkut sukat ja lapaset, jottei rasva heti pyyhkiydy pois. Ja tämä liemi on siltä varalta, jos hän saa uudelleen rytmihäiriöitä. Hänen pitäisi tulla ihan kuntoon.”
”Selvä. Kirjoitan sinulle sekin.”
Kaksi miestä lähtivät kauemmas. Draco käännähti kyljelleen, lähemmäs lämmittävää takkaa.
”Herra Potter, minä… Minä vain ihmettelen, miksi autatte häntä? Tai siis, hän on kuolonsyöjä ja – ”
”Tässä on sekkinne. Hyvää joulua.”
Kuului poksahdus. Askeleet lähestyivät taas sohvaa. Draco värähti peitteiden alla, kun Harry polvistui sohvan viereen.
”Tarvitsetko lisää peitteitä?” nuori mies kysäisi vilkaisten häntä.
”Minä vihaan sinua”, Draco tokaisi. Harry kohotti hieman kulmiaan ja naurahti ojentaessaan pienen pullon hänelle.
”Ei ehkä järkevintä sanoa tässä vaiheessa, kun minulla on lääkkeesi.”
Draco värähti hänen sormiensa hipaistessa rohkelikon sormia, kun hän otti taikajuoman vastaan. Hän nosti pienen pullon huulilleen ja joi sen nopeasti. Harry siirsi peittoa hieman syrjään ja käännähti ottamaan jonkun voiteen.
Draco katsoi nuorta miestä. Tämän kasvot olivat hieman kalpeat, ja niillä oli oudon vakava ilme. Ainahan Harry oli ollut vakava. Jotenkin niin ikäistään vanhempi, mutta ei kai se ollut ihme pojan joutuessa kantamaan suurta taakkaa harteillaan. Tällä oli yhä silmälasit, mutta ne eivät olleet samat kuin joskus koulussa, vaan uuden näköiset. Hiukset olivat sekaiset ja mustat, ja otsalla oli haaleana salama-arpi. Nuori mies oli hoikka ja pitkä. Tämä ei ollut niin kuvottava kuin vuokraisäntä. Olisi varmasti ihana tuntea joku lähellään, hän oli ollut niin yksin aivan kuten Harrykin…
”Mitä sinä teet?” Harry huudahti, kun Draco antoi toisen kätensä laskeutua polvillaan istuvan pojan reidelle.
”Tiedän, etten ole mitenkään ihmeellisen näköinen, mutta sinä voit sulkea silmäsi”, Draco mumisi. Harry tarttui hänen ranteeseensa, kun hän yritti kömpelösti avata tämän housuja.
”Malfoy!”
”Sinulle kuka vaan…” Draco nojautui lähemmäs painamaan huulensa pojan kaulalle.
”Mitä sinä oikein teet?” Harry henkäisi ja vetäytyi kauemmas. Draco tuijotti vihreitä silmiä. Hänen päässään humisi yhä oudosti, ja kaikki oli niin unenomaista ja epätodellista, ettei hän ollut varma, oliko hän hereillä vai ei.
”Minulla ei ole rahaa”, hän sopersi. Harry tuhahti ja pudisti päätään.
”Mistä lähtien sinä luonnossa olet maksanut?”
Draco nousi vaivalloisesti istumaan tönien täkit päältään. Hänen hengityksensä kiihtyi ja hänen kätensä puristuivat nyrkkiin. Hänen sormiaan pisteli ja poltteli, mutta hän tuskin huomasi sitä.
”Minä en ole huora!”
Hän nousi huojuen pystyyn. Harry pudisti päätään.
”Malfoy, rauhoitu! Käy takaisin makuulle, sinä olet huonossa kunnossa…”
Draco kääntyi kävelemään haparoiden kohti ovea. Hän ei tiennyt, missä oli ja miten pääsisi pois, mutta hän ei jäisi tänne. Hän kävelisi ulos ylpeänä ja kuolisi sinne pakkaseen. Hän…
Hän kuuli nopeita askeleita takaansa, ja joku tarttui häneen kiinni. Häntä väsytti ja hän antoi toisen pysäyttää hänet.
”Ota minusta kiinni, minä autan sinut takaisin sohvalle”, Harry mumisi. Draco käännähti ja kietoi kätensä takanaan seisovan pojan kaulaan. Hän tajusi hämärästi, ettei hänen välttämättä olisi tarvinnut mennä aivan niin lähelle, mutta miten hyvältä tuntuikaan painaa päänsä toisen olkapäätä vasten ja tuntea toisen rintakehän kohoilu vasten omaa rintakehää. Hän nojasi toiseen ja puristi yhä tiukemmin. Oli ollut niin kylmä ja hän oli ollut yksinäinen, ja nyt siinä oli lämmin ja joku toinen.
”Tulehan nyt”, pehmeä ääni mutisi hänen korvaansa, ja poika alkoi varovasti ohjata häntä sohvaa kohti. Toinen laski hänet sohvalle makaamaan, mutta hän ei päästänyt otettaan irti. Hän jäisi taas yksin, hän jäisi aivan yksin…
”Älä jätä…”
Lucius katsoi poikaansa tyynesti.
”Ryhdistäydy nyt. Kaikki menee ihan hyvin, kunhan vain teet, niin kuin minä sanon. Salissa vahvistat vain minun lausuntoni olevan totta. Ymmärrätkö?”
Draco kohotti käden kasvojensa suojaksi. Hän tunsi kuumien kyynelien kirvelevän silmiään. He kuolisivat, taikaministeriö tuomitsisi heidät kuolemaan…
”No niin, kaikki kyllä selviää. Minä lupaan. Mutta sinun pitää tehdä niin kuin minä sanon”, Lucius sanoi rauhoittelevasti. Draco nyökkäsi heikosti hänen isänsä tarttuessa hänen käteensä ja puristaessa tiukasti.
”Mitä me teemme? Jos me selviämme tästä, meillä ei ole mitään…” Draco kuiskasi ääni täristen. Hänen isänsä pyyhkäisi nopeasti hänen hiuksiaan.
”Kyllä me selviämme. Älä luovuta, ei sinun äitisi halunnut, että sinä luovutat. Ensimmäisenä myyt kartanon ja irtaimiston. Myyt kaiken, minkä he antavat sinun pitää. Äitisi korut, kaikki. Rahoilla vuokraat itsellesi asunnon, ja alat etsiä töitä jästeiltä. Velhojen puoleen on turha kääntyä.”
Draco pyyhki vaivihkaa silmänsä ja katsoi isäänsä.
”Miksi sinä puhut koko ajan, että minä myyn? Sinä sanoit, että me selviämme tästä!”
”Sinä saat lyhyen tuomion, jos saat tuomiota ollenkaan. Minä taas, no… Sinun on päästävä uuteen alkuun yksin”, Lucius sanoi vakaasti.
”Mutta…”
”Myönnät vain kaiken, mitä sanon. Tajuatko? Minä olen isäsi, ja sinä tottelet minua, halusit tai et.”
Ovi aukeni, ja aurorit taluttivat heidät sisään. Draco vilkaisi isäänsä ja hänen mahaansa kouraisi inhottavasti. Oikeudenkäynti alkoi, ja Lucius vastasi kysymyksiin lyhyesti. Dracon katse kiersi velhoissa ja noidissa, jotka kaikki katsoivat heitä halveksien. Draco luuli sen kaiken olevan jo ohi, kun puhe siirtyi häneen.
”Käytin komennuskirousta poikaani. Pimeyden lordi halusi poikani surmaavan Albus Dumbledoren, mutta tiesin, ettei poikani kykenisi sellaiseen. Siksi hallitsin poikaani komennuskirouksen avulla. Hän ei tehnyt mitään kuolonsyöjäntekoja vapaaehtoisesti.”
Draco säpsähti ja kääntyi katsomaan isäänsä, joka katsoi eteenpäin horjumatta.
”Onko tämä totta, Draco Malfoy?”
Draco kohtasi isänsä katseen. Hänen kurkkuaan kuristi, kun hän näki samanlaisen ilmeen isänsä silmissä, kuin viimeisellä kerralla katsoessaan äitinsä silmiä.
”Nuori Malfoy, vahvistatko Lucius Malfoyn todistuksen?”
”Kyllä”, lähti hänen huuliltaan karhea kuiskaus.
”Meillä ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin vapauttaa Draco Malfoy syytteistä uusien todisteiden valossa.”
Draco näki isänsä kasvoilla tyytyväisyyden. Tuntui olevan vuosia siitä, kun hän oli nähnyt isänsä huulilla hymynkareen. Ja nyt huulilla karehti hymy, sellaisessa tilanteessa!
”Kaikki jotka kannattavat kuolemantuomiota Lucius Malfoylle, nostakaa sauvakätenne.”
Oli ehkä yksi tai kaksi kättä, jotka jäivät alas. Hymykare hänen isänsä huulilla pysyi yhä, kun aurorit ohjasivat isän pois ja tämä vilkaisi häntä viimeisen kerran.
”Älä jätä”, oli vain hänen hiljainen kuiskaus, jota kukaan ei kuullut.Draco ei tajunnut hetkeen, että kuumat kyyneleet vierivät hänen silmäkulmistaan ja että hiljaiset nyyhkäykset vavisuttivat hänen kehoaan. Hän päästi nopeasti toisesta pojasta irti ja nosti kädet kasvojensa suojaksi.
”Minä käyn hakemassa sinulle lapaset ja villasukat, niin saadaan nuo paleltumat hoidettua”, Harry sanoi arkisesti ja lähti vähin äänin huoneesta. Draco kiskoi peiton paremmin päälleen, eikä voinut estää kyyneliään. Hän tunsi olevansa niin yksin, niin yksin maailmassa ilman mitään toivoa. Ministeriö oli vienyt kaiken, hän ei ollut saanut kuin valita muutaman muistoesineen vanhemmistaan. Hän oli valinnut kaksi äidin kalleinta korua ja näpistänyt mukaansa vielä matkalla ulos kartanosta pöydällä olleen kuvan koko perheestä. Raskain mielin hän oli myynyt äitinsä korut ja saanut niillä joksikin aikaa katon päänsä päälle ja ruokaa. Hän oli yrittänyt saada töitä, mutta hänellä ei ollut työkokemusta mistään. Hän oli yrittänyt työskennellä siivoojana ja tiskaajana ties missä, mutta hän ei osannut jästien tapoja tai käyttää heidän typeriä tiskikoneita ja imureitaan!
Draco kaivoi taskustaan kuvan, joka oli hieman kärsinyt kosteudesta. Hän oli myynyt kauniin valokuvakehyksen viimeisenä toivonaan ja saanut sillä hieman leipää edellisenä päivänä. Äiti näytti kauniilta hymyillessään kuvassa silmät sädehtien. Narcissalla oli päällään luonnonvalkea pitkä villapaita ja Draco saattoi yhä muistaa, miten ihana oli ollut painaa poskensa vasten pehmeää villapaitaa ja kuinka se oli tuoksunut aivan äidille. Isä hymyili ja nyökkäsi hieman käsi vaimonsa olkapäällä. Toinen käsi pyyhkäisi aina välillä Narcissan sylissä virnuilevan pienen pojan päätä. Kaksi etuhammasta puuttui pienen pojan suusta, mutta tämä hymyili sitäkin leveämmin.
Draco käpertyi pieneksi mytyksi peiton alle. Miten kaikki olikaan mennyt niin pieleen! Ei heille kuulunut käydä näin, ei tämä ollut reilua! Hän ei vain enää jaksanut…
Kesti hetken, ennen kuin kyyneleet alkoivat loppua ja nyyhkäykset vaimenivat. Hän makasi sohvalla silmät puoliummessa katsellen kädessään olevaa kuvaa. Oli niin outoa, miten hetki sitten hän oli maannut lumihangessa ja valmiina kuolemaan. Ja nyt…
Draco säpsähti, kun ovi narahti hieman ja joku asteli sisään. Draco kohottautui hieman kurkistamaan sohvan selkämyksen yli ovelle. Harry seisoi ovella lautasen kanssa ja tuijotti surkean näköistä joulukuusta, joka oli raahattu yhteen olohuoneen nurkista. Se oli vino ja ruipelo, eikä siinä ollut montaakaan oksaa. Se oli koristeltu mitä ihmeellisimmin, siinä roikkui sukkia ja vanhalta näyttäviä joulupalloja. Pari pitkää kaulahuivia oli kiedottu kuuseen ja joulutähden tilalla oli pipo. Draco naurahti hieman.
”Dobby, minähän sanoin, etten halua joulukuusta”, Harry huikkasi olohuoneeseen kurkistelevalle tontulle.
”Mutta herra Potter, on joulu. Joulu on vain kerran vuodessa, tiedättehän. Olisi kurjaa, jos Harry Potterilla ei olisi joulukuusta! Ja kuusen alla on lahjojakin! Siellä on herra Potterille ja herra Weasleylle, kun tämä jaksaa taas tulla käymään!” tonttu selitti. Draco painautui alahuultaan purren takaisin makuulle nähdessään entisen kotitonttunsa pitkästä aikaa.
”Kiitos, Dobby, kauniisti ajateltu, mutta nyt ei ole vain oikein joulutunnelmaa. Ron on hyvin murheellinen nyt hänen veljensä kuoltua, eikä minullakaan ole kovin hilpeä olo.”
”Mutta joulu piristää, ehkä?”
”Niin, no onhan tuo kuusi kieltämättä aika piristävä. Kiitos paljon, Dobby. Piipahda nyt Kotikolossa katsomassa, tarvitsevatko he jotain. Mutta älä tuputa joulua heille siellä”, Harry komensi lempeästi. Kuului poksahdus, kun tonttu lähti.
Draco tunsi houkuttelevan tuoksun nenässään ja vilkaisi hieman uteliaana poikaa, joka istahti sohvan eteen keittolautasen ja lapasten kanssa. Draco odotti koko ajan, sanoisiko toinen jotain hänen äskeisestä hysteerisestä kohtauksestaan, mutta Harry tarttui hänen käteensä ja otti jonkun voidepurkin.
”Tämä on paleltumiin”, poika totesi levittäessään voidetta sormiin. Draco vain nyökkäsi ja sujautti valokuvan nopeasti taskuunsa. Harry rasvasi molemmat kädet ja veti niihin sitten lapaset. Harryn rannekellon piippasi, ja poika otti lattialta taas yhden liemipullon.
”Sinun pitää taas ottaa tämä.”
Draco kohottautui istumaan. Hän otti pullon kömpelösti käsiinsä ja joi sen nopeasti, ennen kuin pullo ehtisi luiskahtaa liukkaista lapasista. Lääke ei maistunut oikeastaan millekään. Ehkä parantaja oli huijannut Harrya ja antanut pelkkää vettä lääkkeeksi. Draco tunsi olonsa tosin parantuvan, ajatukset alkoivat selkeytyä ja mukava lämpö alkoi levitä hiljalleen kaikkialle kehoon.
”Siinä, sinun on varmaan nälkä”, Harry mumisi ja ojensi keittolautasta Dracoa kohti. Draco vilkaisi oranssia keittoa.
”Mitä se on?” Draco kysyi. Hänen äänensä oli karhea ja häntä yskitti. Hän otti lämpimän keittolautasen vastaan ja alkoi lusikoida sitä suuhunsa, ennen kuin Harry ehti vastata.
”Kaupan juureskeittoa”, Harry vastasi ja kiskoi sukat Dracon jalasta. Draco säpsähti, kun Harry alkoi levittää voidetta hänen jalkoihinsa.
”Aika ikävät jouluruuat sinulla”, Draco tokaisi. Harry kohautti olkiaan.
”No, minulla on aika ikävä joulu muutenkin. Jos ei kelpaa, niin älä syö.”
Draco ei vastannut, vaan lusikoi keittoa suuhunsa. Se maistui hyvälle, etenkin kun oli jonkun aikaa siitä, kun hän oli saanut syödäkseen mitään lämmintä. Harry veti villasukat hänen jalkoihinsa ja otti vastaan hänen ojentaman tyhjän keittolautasen.
”Kiitos”, Draco mumisi ja Harry vilkaisi häntä kulmiaan kohottaen.
”Minä taisin kuulla väärin, voisitko toistaa tuon?”
Draco asettui sohvalle makaamaan, eikä toistanut kiitostaan. Hän kiskoi peittoja suojakseen ja katseli väsyneenä takassa loimuavaa tulta. Milloin hän oli viimeksi ollut näin lämpöisessä ja saanut syödäkseen? Oli raukea olo, ja silmät tuntuivat painuvan itsestään aina välillä kiinni.
Harry jäi istumaan sohvan eteen. Draco vilkaisi poikaa, joka katseli takan tulta huokaisten raskaasti.
”En minä vihaa sinua”, Draco mumisi yllättäen itsensäkin sanoillaan. Harry kääntyi katsomaan häntä. Pojan huulille kohosi pieni virne.
”Malfoy yritä levätä. Olet selvästi päästäsi enemmän sekaisin kuin ajattelinkaan.”
Draco kohottautui toisen kätensä varaan ja hipaisi lapasen peittämällä kädellään Harryn poskea. Hän voisi aina vedota kylmästä johtuvaan sekavuuteen.
”En vihaa. Ainakaan paljoa”, Draco huokaisi haukotellen. Hän painautui taas sohvalle makaamaan ja sulki silmänsä. Takassa puu paukahti, ja hänen tulen lämmin hehku tuntui ihanalta hänen kasvoillaan.
”Ja me toivotamme ikävää, synkkää, kylmää, pimeää ja oikein surullista joulua”, Harry mumisi. Draco tyrskähti hieman ja vilkaisi syrjäsilmällä poikaa, joka katseli yhä takaa.
”Mitä?”
”Se on jästilaulusta, ei sen kummempaa.”
Draco sulki taas silmänsä.
”Ikävää, synkkää, kylmää, pimeää ja oikein surullista joulua sinullekin. Sinun kuusesi on muuten ihan vino. Ja aika karmeasti koristeltu.”
Harry naurahti hieman. Dracon huulille kohosi pitkästä aikaa hymy, kun Harryn käsi laskeutui hänen kätensä päälle. Olkoonkin vaikka kuinka surullinen joulu, ei se ainakaan ollut enää yksinäinen.
Minä puolestani haluan toivottaa mukavaa, pirteää, lämmintä, valoisaa ja oikein iloista joulua
