Nimi: Sirpaleina
Kirjoittaja: Arte
Oikolukija: Picca
Päähenkilö: Pansy (parituksena viittauksia Hermansy, Hermione/Minerva)
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: angst
Varoitukset: itsensä raapimista ja puremista
Yhteenveto:
Ja se kaikki oli tyystin Pansyn itsensä syytä.Osallistuu: FF-100 Pansy Parkinson sanalla
033. Liikaa, albumihaaste (Simple Plan - Perfect World), jouluhaaste
A/N Angstisen jouluisia tunnelmia täältä suunnalta. Idea lähti SP:n sanojen pohjalta, ja minulla on muutenkin ollut jotain tällaista kaipailua mielessäni. Piccalle tuhannet kiitokset läpiluvusta, sinusta on aina yhtä suuri apu<3 Tykkään susta. Kaikille muille hyvää joulua!
Tähän ficciin on muuten spin-off, jonka linkki löytyy tästä:
Pergamentista työpöydälle, K-18. Se sijoittuu ajallaan tätä ennen, mutta molemmat toimivat varsin hyvin itsekseenkin. Pergamentista työpöydälle vain on paljon fluffisempi ja romanttisempi kuin tämä, eli jos kaipaat jouluisia tunnelmia, suosittelen lukemaan (myös) sen!
Ja ai niin:
liekkiglögi on Piccan keksimä juoma ja hän ystävällisesti antoi minulle luvan käyttää sitä. Liekkiglögiä on juotu ensimmäisen kerran Piccan ficissä
Lemmikkihilleri, S.
SirpaleinaKynttilöiden liekit lepattivat loimuavan takan päällä. Ne loivat pieneen oleskelutilaan hämyisen, rauhoittavan tunnelman, jossa tuoksui pipari ja lämmin liekkiglögi. Pehmeänmakuinen juoma kupli hiljakseen ja sen hohkaama lämpö välittyi mukin ympärille kietoutuneeseen käteen. Käden omistama vartalo oli kiedottu paksuun vilttiin, ja keho nautti takasta leijuvasta tulen hehkusta. Tulen ja kynttilöiden utuiseen loisteeseen toi oman lisänsä nurkassa seisova joulukuusi, jonka taioin valaistut värikkäät pallot enemmänkin masensivat kuin piristivät muutenkin ahdistunutta ilmapiiriä. Kirkas joulutähti säihkyi latvassa, mutta se sai asunnon omistajan vain kääntämään katseensa raskaasti huokaisten pois eikä nostattanut hymyä kasvoille, mikä sen tarkoitus olisi jossain muussa taloudessa ollut.
Pansy tuijotti takassa leiskuviin liekkeihin ja kuunteli puiden ritinää. Hän kohotti glögimukin hitaasti huulilleen ja siemaisi kuumaa nestettä suuhunsa. Glögi poltteli mukavasti kurkkua ja syöksi lämpimiä puistatuksia varpaisiin ja sormenpäihin asti. Lämpöaalto ei kuitenkaan sulattanut rintakehän jäistä vannetta, johon oli kirjoitettu syvin koukerokirjaimin 'yksinäisyys'. Vanteesta huolimatta Pansy yritti lämmitellä viltin alla, veti sitä tiukemmin ympärilleen, hautautui nojatuolin pehmeisiin syvyyksiin ja hivutti tuolia lähemmäs takkaa. Vaikka keho tuntui lämpimältä, lähes kuumalta, sielu halusi pysyä ikuisesti ikiroudan alla eikä suostunut ottamaan vastaan lämpösoihtuja.
Verhoin suojatusta ikkunasta kuului napakka koputus. Pansy katsahti sitä väsynein silmin, hän ei olisi millään jaksanut nousta ylös juuri, kun oli saanut kehonsa kiedottua lämpöaaltoon niin hyvin kuin vain taisi. Mutta koputus kuului totta kai pöllölle, eikä se luovuttaisi. Kuin todisteeksi tälle ikkunasta kuului uusi, rytmikäs naputus, nokka hakkasi vaativasti ikkunan pieltä.
Pansy huokaisi raskaasti ja laski mukinsa tuolin vieressä olevalle pöydälle, jolla oli myös muutama lautaselle aseteltu pipari, joihin nainen ei ollut koskenutkaan. Hän kokosi viltin syliinsä ja puristi sen tiukaksi harteidensa ympärille. Ulkoa tulisi joka tapauksessa sisään kylmää ilmaa, piti hän ikkunaa auki kuinka vähän aikaa tahansa, ja se taas merkitsi uutta mukillista liekkiglögiä ja monta tuntia takkatulen edessä istumista. Ei sillä, että Pansy olisi mitään muuta ollutkaan tekemässä koko joulupäivän aikana, ei ollut mitään tehtävää, enää. Joulu oli menettänyt merkityksensä, kun ei ollut ketään, kenen kanssa viettää sitä.
Nainen vetäisi verhot ikkunan edestä ja vilkaisi ikkunan takana lumisateessa kyhjöttävää pientä pöllöä. Hän raotti ikkunaa ja lintu hypähti sisään pudistellen lumia niskastaan. Se oli reilusti pöytälamppua pienempi ja pääasiassa ruskea. Sen selässä oli valkoisia täpliä, jotka täyttivät myös lähes koko rintakehän muodostaen pitkiä vaaleita juovia. Sen terävät keltaiset silmät tuijottivat pistävästi Pansya, kun pöllö ojensi koipeensa sidottua kirjettä naiselle.
Pansy irrotti kirjeen linnun jalasta ja hivutti sitten ikkunaa taas hieman auki niin, että pöllö saattoi livahtaa takaisin lumimyräkkään. Nainen salpasi ikkunan tiukasti kiinni varmistaen, ettei kylmää ilmaa pääsisi mistään sisään ja kiskaisi sitten paksut verhot takaisin lasin eteen niin, ettei hänen tarvitsisi katsoa ulkona pyörteilevää lunta ja kylmyyttä. Hän veti vilttiä paremmin ympärilleen, istahti takaisin nojatuolinsa turvalliseen suojaan ja tarkasteli kirjekuorta.
Neiti Pansy Parkinson, siinä luki tutuin kaunokirjaimin ja kirjeen sinetti vahvisti Pansyn epäilykset kirjeen lähettäjästä.
Hän avasi kirjeen ja taitteli sen sisällä olleen pergamentin auki. Säntillinen käsiala tervehti häntä turhankin pirteästi.
”Hei Pansy!” kirje alkoi.
”Hyvää joulua! Tiedän, ettemme ole olleet vähään aikaan yhteyksissä, mutta ajattelin korjata sen lähettämällä sinulle hyvän joulun toivotukset. Minulla ei edelleenkään ole omaa pöllöä (Koukkujalalla on tarpeeksi tekemistä tämänkin yksilön kanssa), joten lainasin Minervalta hänen minervanpöllöään (aivan, se on minustakin hieman huvittavaa, että hänellä on omaa nimeään kantava pöllö!), jotta sain tämän kirjeen perille.
Miten olet voinut? Koko syksy ja alkutalvi on ainakin minulla sujunut todella vikkelään, työ taikaministeriön otusjaostossa on alkanut varsin hienosti, olen jopa saanut S.Y.L.K.Y:tä hieman eteenpäin! Muutama muu noita ja velho on viimeinkin minun kanssani edes hieman samoilla linjoilla, luulen, että saan ainakin alkajaisiksi tonttujen kohtelun paljon parempaan suuntaan jo ensi vuoden aikana!
Myös Minervan luo muutto on totta kai muuttanut elämääni paljon, uusi ympäristö ja tavat ja kaikkea, mutta tiedäthän sinä, kuinka minä rakastan haasteita ja uusia mahdollisuuksia, koko syksy on mennyt ohi aivan vilahduksessa! Olen nauttinut tästä kaikesta niin kovasti.
Toivottavasti sinunkin syksysi on mennyt yhtä mukavasti kuin minun. En ole kuullut sinusta oikeastaan mitään, missä työskentelet nykyään? Kuulin, että erosit Päivän Profeetasta kesän aikana, joten sinulla on varmaan tähtäimessä jotain uutta ja kiinnostavaa, sinun arvollesi sopivaa. Enkö aina sanonutkin, että Profeetassa työskentely ei ole sinulle tarpeeksi vaativaa työtä, sellainen hölynpölylehti kuin se nyt onkin... joten toivottavasti olet löytänyt jotain uutta, sinua innostavaa työtä!
Olisi ihana kuulla, kuinka sinulla nykyään menee! Olisin kovin otettu, jos tulisit käymään meillä, minun ja Minervan luona, joku päivä, ja voisimme juoda kupposen teetä ja jutella rauhassa, keskustella maailman menosta, entisistä Tylypahkan ajoista ja muuta sellaista. Ilmoita, mikä päivä sinulle kävisi, niin katsotaan, mitä voimme tehdä.
Jouluisin terveisin,
Hermione ja Minerva”Pansyn hengitys rahisi ja kyyneleet putoilivat valtoimenaan poskipäille. Hän veti täristen ilmaa keuhkoihinsa ja yritti rauhoittua. Tuska kuitenkin veti vannetta hänen rintakehänsä ympärille yhä tiukemmalle ja tiukemmalle, ja pian hän haukkoi henkeä, tärisi holtittomasti ja puristi karheaa pergamenttia kädessään. Nainen ummisti silmänsä ja kietoutui vilttinsä sisään, kirjeen lauseet ponnahtivat sekaisena virtana hänen mieleensä.
Taikaministeriön otusjaosto... S.Y.L.K.Y... minä rakastan haasteita... Minervan luo muutto... ero Päivän Profeetasta... sinua innostava työ... jos tulisit käymään meillä, minun ja Minervan luona...Jos tulisit käymään meillä, minun ja Minervan luona. Hermione oli siis viimein muuttanut naisen luo, johan he olivatkin seurustelleet melkein kahden vuoden ajan. Kahden pitkän vuoden ajan... Kahden vuoden, joiden aikana Pansy oli uinut pohjamudissa, sukeltanut vielä syvemmälle, hukuttautunut tuskaan, itseinhoon, masennukseen, päästänyt kaiken vahingollisen irti, ruokkinut kaikkea kaikella. Hän ei ollut jaksanut välittää ympäröivästä maailmasta, elämästä yleensä, kun hänen Hermionensa oli viety häneltä pois, riistetty irti, karkotettu, kadotettu.
Ja se kaikki oli tyystin Pansyn itsensä syytä.
Kyyneleet polttivat silmiä, hiersivät punaisia jälkiä silmien alle, saivat nenän vuotamaan, niiskutuksen kohoamaan kurkusta. Pansy antoi kyynelten valua, antoi tuskan tulla. Hän ei juuri nyt jaksanut työntää sitä pois, sattui liikaa. Hermionen iloinen, viaton jouluntoivotus rytistyi hänen kädessään, kastui satunnaisten kyynelten pudotessa sen päälle. Muste tahriintui hieman paikka paikoin, mutta Pansy ei huomannut mitään, hänen silmänsä kohdistuivat tuleen näkemättä liekkien tanssia.
”Hermione, tämä ei voi jatkua näin.”
Ääni on viileä, tunteeton. Kasvot ilmeettömät, eivät kerro mitään. Nainen heilauttaa mustat hiukset pois näkökentän tieltä, kohdistaa tummat silmänsä edessään istuvaan hahmoon, jonka katseessa on kasvavaa paniikkia.
”Mikä, Pansy, mikä?” Hermione kysyy hiljaisella äänellä, äänensävy välittää pelon, se ei halua kuulla vastausta. Aavistaa liikaa.
”Tämä meidän juttumme. Me emme vain kuulu yhteen, ei tämä onnistu”, Pansy kääntyy ympäri, ei kohtaa toisen naisen katsetta.
Hermionen kasvot kalpenevat, naisen olkapäät kiristyvät, silmät tiukkenevat. Hänen tyttöystävänsä jättää hänet eikä edes katso häntä sen tehdessään? ”Pansy”, nainen kuiskaa. Ei vastausta. ”Oletko aivan varma...”
”Olen”, vastaus on nopea, tiukka, kuulostaa varmalta. Mustahiuksinen nainen tuijottaa edelleen ulos asuntonsa ikkunasta. Seuraa katseellaan pilvien liikkeitä talojen yllä, muutama hassu lintu pyristelee vikuroivassa tuulessa eteenpäin. Taivaanranta on musta.Pansyn mieli hoki menneisyyden mietteitä rikkinäisen ääninauhan tavoin. Sanoja sieltä, tekoja täältä. Hän muisti, kuinka hän oli tuolla nimenomaisella hetkellä miettinyt, kuinka olisi ihanaa olla lintu, vapaa lentämään minne haluaa. Kun voisi vain levittää siipensä ja hypätä tuuleen, pakoon koko maailmaa.
Hän oli anonut Hermionea ymmärtämään häntä. Tajuamaan, miltä hänestä tuntui. Näkemään, että hän oli kaikki, mitä Pansy oli koskaan halunnut ja tulisi koskaan haluamaan. Kuulemaan hänen tuskanhuutonsa, kun naisen ilme oli lasittunut ja tämä oli kääntynyt pois, kävellyt pois Pansyn elämästä. Jättänyt hänet, vaikka sen piti olla toisin päin.
Valitettavasti nuo tuskanhuudot, kaikki anelut ja vakuuttelut, olivat tapahtuneet Pansyn mielessä eikä Hermione ollut ymmärtänyt hänen sanojensa kovuuden taakse, ei ollut nähnyt silmien epätoivoista päättävyyttä. Ei ollut uskonut heihin.
Ja Pansy oli vain yrittänyt tehdä parhaansa, pelastaa Hermionen häneltä, itseltään. Hän oli pelännyt liikaa, kaikkea, kaikkia, heitä. Hän oli halunnut ulos siitä tilanteesta, eikä muuta ratkaisua tuntunut olevan. Hän oli toivonut, toivonut niin kovasti, että Hermione olisi vastustanut, antanut hänelle syyn jatkaa, vaikka pakottanut hänet jatkamaan suhdetta. Sanonut hänelle, että tunteita ei tarvinnut pelätä, niihin voisi tutustua, myöntää ne.
Niin vain ei ollut käynyt. Hän oli menettänyt Hermionen, lopullisesti.
Pansyn vartalo tärisi. Hartiat vavahtelivat hallitsemattomasti ja kädet eivät löytäneet paikkaansa. Nuori nainen ummisti silmänsä tiukasti, sulki kaiken valon ulkopuolelle ja puri itseään käteen. Hampaat pureutuivat lihaan, mutta eivät sattuneet tarpeeksi. Fyysinen tuska oli helpompi kestää kuin henkinen, kun Pansy käänsi hieman päätään ja purupinta sai terävyyttä otteeseensa, väänsi ihoa tartuntapinnallaan. Jätti punaiset merkkijäljet, jotka kuitenkin häviäisivät aivan liian pian, lakkaisivat vaikuttamasta. Kulmahampaat nirhasivat ranteen ihon rikki, tekivät pienen pienen reiän, josta veren ruosteinen tuoksu leijaili ja ohut punainen värijuova heijasti hailakkaa valoa.
Hampaat purivat kauan aikaa. Pansyn hengitys tasaantui vähitellen, keho lakkasi värisemästä itsekseen, mieli rauhoittui hiljalleen. Vasen käsi puristi edelleen pergamenttia nyrkissään, ei päästänyt irti. Mutta kun Pansy viimein taas avasi silmänsä ja arasteli poskien kireää ihoa ja silmien herkkyyttä, sormetkin löyhensivät otettaan hiljakseen ja päästivät pergamentin putoamaan syliin. Pansy poimi sen takaisin kasvojensa eteen ja lukaisi viimeisimmän pyynnön läpi.
Ilmoita. Nainen alkoi kääriä itseään vapaaksi suojamuuristaan, viltti siirrettiin nojatuolin käsinojia vasten. Pansy jätti myös kirjeen tuoliin, hän ei halunnut enää nähdä sitä. Askeleet kuljettivat hänet työpöydän luo, jonka ääreen hän istahti. ”Valois”, oli nopea pyyntö sauvalle ja Pansy veti eteensä rullan pergamenttia. Hän repäisi siitä palasen, kahmi eteensä sulkakynän ja mustepullon. Nopea vilkaisu sinettivahapurkkiin kertoi, että kirje saisi mennä perille ilman sinettiä.
Pansy huokaisi, kastoi sulkakynän musteeseen ja raapusti paperille lyhyen viestin:
”Hei Hermione,
mukava kuulla sinustakin. Varsinkin, kun sinulla on paljon hyviä uutisia, lämpimät onnitteluni. Valitettavasti olen lähiaikoina melko kiireinen enkä siis voi ottaa vastaan kutsuasi teekupposelle. Siitä huolimatta iloiset jouluntoivotukset ja toivottavasti seuraava vuotesi lähtee käyntiin yhtä hienosti kun edellinen on loppunut.
Terveisin,
Pansy Parkinson”Hän mietti hetken ja napautti sitten sauvaansa. Sukunimi katosi paperilta pienen mustepilven pölähdyksellä, se olisi ollut ehkä hieman liian viileä ja muodollinen entisen tyttöystävän kirjeeseen. Varsinkin, kun kyseisen henkilön oma kirje oli ollut niin kovin vapaamuotoinen. Pansy tunsi syyllisyyden kutittelevan kurkkuaan kuvitellessaan Hermionen ilmeen, kun nainen lukisi niukkasanaisen viestin. Hän toivoi, että tämä pistäisi koleat lausahdukset mainitun kiireen piikkiin eikä jäisi pohtimaan sitä sen enempää.
Pansy huokaisi. Toive oli turha, kyllä hän Hermionen tunsi. Tämä ottaisi kirjeen vastaan huonosti, kun se ei toisi mukanaan mitään tietoja Pansysta. Pahimmassa tapauksessa nainen saattaisi kirjoittaa hänelle uudestaan, paljon huolestuneempaan sävyyn, tai tulla jopa käymään.
Tai, Pansy napautti itselleen sarkastisesti.
Ehkä hän ei tee mitään noista. Ehkä toivot taas turhia. Ehkä hän vain kohauttaa olkiaan ja uskoo läpinäkyviä sanoja, mikä olisi sinulle aivan oikein ja Hermionen parhaaksi.Hän nousi ylös asettaen kirjeen odottamaan pöydälle. Hänen oma pöllönsä, Mistrel, oli ulkona metsästämässä, joten Hermione saisi odottaa vastausta huomiseen. Pansy pimiytti taikasauvansa ja asteli hitaasti takaisin nojatuolin ääreen. Katse kiinnittyi taas rytistyneeseen pergamenttiin ja nopeasti Pansy kumartui, nappasi sen käteensä ja viskasi takkaan. Silmät seurasivat, kuinka liekit imaisivat kuivan pergamentin ahnaasti sisäänsä ja polttivat sen hetkessä mustaksi. Kärventyneet palaset upposivat nopeasti tuhkaan ja hävisivät näkyvistä.
Kävisipä minunkin ajatuksilleni noin. Pansy istui takaisin nojatuoliinsa, keräsi viltin taas ympärilleen ja viilentyneen glögin käteensä. Hampaat puraisivat hajamielisesti piparia, kun nainen asettui odottamaan aamua.
Simple Plan - Perfect world
I never could’ve seen this far
I never could’ve seen this coming
It seems like my world’s falling apart, Yeah
Why is everything so hard
I don’t think that I can deal with the things you said
It just won’t go away
In a perfect world
This could never happen
In a perfect world
You’d still be here
And it makes no sense
I could just pick up the pieces
But to you
This means nothing
Nothing at all
I used to think that I was strong
Until the day it all went wrong
I think I need a miracle to make it through, Yeah
I wish that I could bring you back
I wish that I could turn back time
Cuz I can’t let go
I just can’t find my way, Yeah
Without you I just can’t find my way
In a perfect world
This could never happen
In a perfect world
You’d still be here
And it makes no sense
I could just pick up the pieces
But to you
This means nothing
Nothing at all
I don’t know what I should do now
I don’t know where I should go
I’m still here waiting for you
I’m lost when you’re not around
I need to hold on to you
I just can’t let you go
Yeah
Yeah
In a perfect world
This could never happen
In a perfect world
You’d still be here
And it makes no sense
I could just pick up the pieces
But to you
This means nothing
Nothing at all
You feel nothing
Nothing at all
Nothing at all 
