Nimi: He olivat Mustan tyttäret
Kirjoittaja: pihlajanmarja
Ikäraja: sallittu
Tyylilaji: angst, ei kyllä mitenkään kovin isosti kai
Paritukset: ei mitenkään pääosassa, canonin mukaan mennään eli Bellatrix/Rodolphus, Andromeda/Ted ja Narcissa/Lucius
Summary:
Mustan sisaruksia ei enää ollut. Oli kolme ihmistä, kolme hyvin erilaista ihmistä, jotka eivät tunnustaneet toistensa olemassaoloa.A/N: Tämä on ihan erilaista mitä yleensä kirjoitan, mutta itse tykkään tästä tekstistä. Tykkäättekö te?
He olivat Mustan tyttäret, ylpeitä ja voittamattomia. Kun he kolmestaan miettivät tulevaisuuttaan, he näkivät itsensä kauniina ja menestyneinä; he olivat valmiita voittamaan maailman. He olivat toistensa parhaat ystävät, kertoivat toisilleen kaiken sen mitä muille eivät voineet edes ajatella kertovansa. Erottamattomat sisarukset. Kuka olisikaan voinut tietää, miten pian he eroaisivat?
Kun Bellatrix pääsi koulusta, hän oli jo suunnitellut elämänsä valmiiksi. Se järjestö, josta kauhun- ja kunnioituksensekaisin kuiskauksin puhuttiin, oli valmis ottamaan hänet vastaan. Hän oli valmis liittymään siihen, valmis käyttäytymään omien arvojensa mukaisesti. Hän meni naimisiin miehen kanssa, jonka vanhemmat hänelle valitsivat. Rodolphus oli hulluna häneen. Bellatrix halveksui sellaista rakkautta, niin omistautuvaa ja ajatukset täyttävää. Rakkaus oli heikkous. Rodolphus oli hänelle vain keino kohota ylemmäksi arvoasteikossa. Bellatrix rakasti valtaa, muttei osannut sanoa sitä heikkoudekseen. Hänellä ei ollut heikkouksia, hän oli voittamaton. Muttei enää yhdessä sisarustensa kanssa, he olivat vain tiellä. Vielä he olivat näennäisesti ystäviä, mutta ajatuksissaan Bellatrix halveksui heitä syvästi.
Sinä kesänä kun Bellatrix täytti 17, Andromeda kamppaili tunteidensa kanssa. Hän oli rakastunut, niin pohjattomasti rakastunut kuin 15-vuotias tyttö vain voi. Hän toivoi, ettei se näkynyt ulospäin, sillä tämä oli ainoa asia, josta hän ei voinut puhua siskoilleen. He olisivat vain olleet kauhistuneita ja pettyneitä. Miksi toiset ihmiset olisivat muka alempiarvoisia kuin toiset? Tämä ajatus mielessään Andromeda jatkoi tuon pojan tapaamista, yömyöhällä hän kiipesi ikkunasta ulos pudottautuen hiljaa pehmeälle nurmikolle ja hiipien pois tuon talon luota, talon, joka oli joskus ollut hänen kotinsa, mutta tuntui nykyään vankilalta.
Narcissa seisoi yöpaitasillaan ikkunan luona ja näki aamuauringon loisteessa, kuinka hänen isosiskonsa hyvästeli Ted Tonksin hellällä suudelmalla puun varjossa, niin kuin joka ikinen aamu. Kyllä Narcissa tiesi, miksi Andromeda nukkui nykyään niin pitkään. Vaikka poika olikin jästisyntyinen, hänen pitkät hiuksensa saivat jotain aikaan Narcissankin vatsanpohjalla. Voi kunpa Meda olisi vain puhunut hänelle. Hän olisi ymmärtänyt. Ei hän ollut enää lapsi.
Bellatrix katsoi kylmäkiskoisena pitsillä koristeltua hääkutsua. Hän ei ollut kolmeen vuoteen puhunut sanaakaan Andromedalle. Luuliko tuo idiootti tosiaan, että hän tulisi häihin, jossa se kuraverinen oli sulhasena? Andromedan nimi oli jo poltettu pois sukupuusta. Olisi yhtä helppoa sytyttää kutsukortti tuleen, yhdellä sauvanheilautuksella. Tästä lähtien hänellä olisi vain yksi sisko, Narcissa Musta.
Narcissa tiesi, että jotain täytyi tehdä. Hänen perheensä ei tiennyt mitään hänen ja Medan kirjeenvaihdosta. Häihin olisi mentävä salassa. Mutta halusiko Narcissa pitää yhteyttä verenpetturin kanssa? Hän vilkaisi pöydällä olevaa kuvaa Lucius Malfoysta ja hänestä. He kuhertelivat häpeilemättömästi kameran edessä. Hänen pitäisi valehdella myös Luciukselle. Ei, sitä hän ei voisi tehdä. Vaaleahiuksisen naisenalun kasvot värähtivät paljastavasti, kun hän kirjoitti kutsukorttiin jotakin ennen kuin lähetti sen takaisin pöllön matkaan.
Anteeksi.Andromeda tuijotti takaisinlähetettyä kutsua pitkään. Vain yksi sana, kaikkien vuosien jälkeen hänen pikkusiskonsa luuli, että vain yksi sana selittäisi kaiken. Toisaalta Andromeda oli huomannut, että yhä useammin pikkusiskon kirjeissä oli vilahdellut Lucius Malfoyn nimi. Pikkusisko oli rakastunut. Ehkä häntä ei siitä voinut syyttää, niinhän Andromedakin oli tehnyt.
Mustan sisaruksia ei enää ollut. Oli kolme ihmistä, kolme hyvin erilaista ihmistä, jotka eivät tunnustaneet toistensa olemassaoloa.
Bellatrix nautti tästä tilanteesta. Hän ei tarvinnut ketään. Mutta voiko sanoa, että hän oli oikeassa? Polttomerkki hänen vasemmassa käsivarressaan puhui muuta.
Narcissalla oli oma perhe. Mihin hän olisi siskojaan tarvinnut? Kun hän aamulla heräsi vauvan huutoon paikka vieressään tyhjänä ja kylmänä, hän tunsi tarvitsevansa jotakin. Jotakin muuta kuin kyynelistä märän tyynyn, jonka saattoi paiskata seinään tuntien kummallista, pelottavaa raivoa. Missä hänen miehensä oli? Ilotyttöjä riitti kyllä joka yölle, kun oma vaimo ei tuottanut minkäänlaista tyydytystä.
Andromeda tuijotti ikkunasta ulos näkemättä mitään ja mietti, miten kaikki oli johtanut tähän. Mutta kun hän kuuli miehensä askeleet takaansa, hän tiesi, että hän ei katunut. Hän oli tehnyt oikein, ja muut saattoivat olla omasta mielestään aivan yhtä oikeassa kuin hänkin. Hänellä oli nyt oma perhe. Mutta se ei tarkoittanut, ettei hänellä olisi ollut ikävä.
