Paring: Fred/Ginny
Rating: K-11
Genre: angst
Beta: Ei
Muuta: Insestihaaste
Summary: Ginny odottaa taas Frediä tietämättä, mitä ajatella, kun tästä ei kuulukaan mitään.
A/N: Ensimmäinen insestificcini, joten ajattelin tarttua tuohon haasteeseen, kun en muuten mitään insestiä varmaan kirjoittaisi. Tämä on outo, mutta toivottavasti kelpaa
Vähän erilainen kuin muut ficcini... Kai ^^
***
Pimeää.
Yön ääniä oli mahdoton olla kuulematta, vaikka olisin halunnut sulkea korvani kaikelta. Halusin kaivautua piiloon peittoni suojiin, mutta tiesin, ettei se estäisi häntä löytämästä minua. Makasin sängylläni, katse kattoon luotuna, sydän pelosta hakaten. Kuulin sen jyskeen korvissani epämääräisenä jumputuksena. Se oli häirinnyt minua jo kauemmin kuin yön äänet.
Katon rajassa rapisi. Varmaan rottia, ajattelin. Tunsin hien kohoavan otsalleni aina, kun kuulin askelten laahaavan äänen oveni ulkopuolella. Joka kerta sydämeni melkein hypähti kurkkuun, kämmeneni hikosivat ja polte vartalossani kasvoi. Milloin hän tulisi? Tulisiko hän tänä yönä?
Odottaminen.
Se oli kammottavaa. Vihasin sitä. Pelkäsin sitä. Miksei hän jo tullut? Miksi hän viivytteli? Kuinka oli mahdollista, että hän oli unohtanut tulla, juuri tänä yönä, kun odotin häntä? Yleensä hän tuli melkein joka yö. Hymyili minulle pimeässä. Kosketteli. Juoksutti sormiaan vartalollani, etsi tiensä minun kuumimpaan sopukkaani. Pelko ja kauhu kiristivät kurkkuani. Hengittäminen oli melkein työlästä. Puristin lakanaa sormissani melkein kouristuksenomaisesti.
Pettymys.
Ensimmäinen yö pitkään aikaan, kun hän ei tullut. En voinut nukahtaa. Odotin. Kuuntelin korvat höröllä ääniä, joita yön pimeydestä kuului. Askeleita. Rapinaa. Kuorsausta. Ron varmaan. Puristin silmäni hetkeksi kiinni ja yritin sulkea korvanikin ääniltä, mutta en pystynyt.
Huojennus.
Aamu alkoi sarastaa. Hän ei tullut sittenkään. Yritin rentouttaa lihaksiani, mutta en pystynyt. Jokainen minuutti, jokainen sekunti kului odottamiseen. Entä jos hän tulisikin aamun valjetessa, kn kaikki vielä nukkuivat? Miksei hän tullut? Mitä oli tapahtunut? Oliko hän jo kyllästynyt minuun?
Pudistin päätäni ja yritin hengittää rauhallisesti. En saanut joutua paniikkiin, en saanut. Käänsin kylkeäni ja tuijotin seinää sitä kuitenkaan näkemättä. Yritin kuvitella hänen kätensä vartalollani ja aloin voida pahoin. Hänen karheat kämmenensä rinnoillani, reisilläni… reisien sisäpinnalla. Minua alkoi huimata, kun mietin sitä. Ajattelin kaikkea sitä, mitä hän oli minulle öisin tehnyt.
Minusta tuntui, etten ollut enää kokonainen. En ilman häntä enkä hänen kanssaan. Makasin reporankana sängyssä, haluten unohtaa kaiken, karkottaa kaiken pahan pois mielestäni, mutta se ei ottanut onnistuakseen.
Olin yksin. Ensimmäistä kertaa vuosiin olin yksin.
Enkä pitänyt siitä tunteesta yhtään.
Fin.
Jep, tarkoituksella lyhyt. Kommentteja?
