-raato
- sallittu
-Severus, Irkoroff
-Drama
A/N: tämä jälleen pätkä suurempaa tarinaa, jonka punaisen langan olen kauan sitten kadottanut. Huoh...
***
Synkempinä aikoina
Hän ei ole koskaan ollut mikään moralisti. Hän ei ikinä pysähtynyt miettimään asioita, pohtimaan sitä, mikä oli oikein ja väärin, kuinka kohdellaan lähimmäistä tai mitään muutakaan. Hänellä oli muutenkin vain muutama ystävä, joista hän olisi edes voinut välittänyt.
Hän ei myöskään oikein ymmärtänyt lojaaliutta; kukaan ei koskaan tulisi kuolemaan hänen puolestaan, ja vähintä mitä hän saattoi tehdä oli kohdella muita samalla tavoin.
Every man to himself, kuten englantilaiset sanoivat, hän oli aina ajatellut ja pysynyt hengissä. Oli turha ruveta miettimään, kuinka monta ihmistä hänen täytyi polkea jalkoihinsa tai kuinka monta ihmistä hän joutuisi pettämään; niin häntäkin oli poljettu ja petetty ja muutenkin siitä sai vain päänsärkyä.
- Irkoroff.
Sana havahduttivat miehen oman mielensä synkkyydestä ja hän kääntyi nopeasti äänen puoleen. Severus Kalkaros katsoi häntä silmiin vähän matkaa alempana polkua. Miehen kasvoilla oli selvästi yllättynyt ja ärtynyt ilme.
Irkoroff tavoitteli kasvoilleen rentoa virnistystä, mutta lihakset olivat liian kireät ja huokuivat hermostuneisuutta.
- Severus.
Kalkaroksen kasvot jähmettyivät ja hetken hän katsoi Irkoroffia ja hänen sieraimensa laajenivat ja supistuivat hänen hengittäessä kiivaasti. Hän puristi käsiään nyrkkiin ja Irkoroffista näytti siltä kuin tämä aikoisi käydä hänen kimppuunsa. Miehen yllätykseksi Kalkaros kuitenkin rentoutui ja pyyhkäisi sitten Irkoroffin ohi, kuin ei olisi tätä nähnytkään.
- Severus!
Irkoroff tarttui ohi harppovaa miestä käsivarresta, mutta päästi saman tien irti kun tämä vilkaisi häntä myrkyllisesti.
- Eikö se häiritse sinua?
Irkoroff juoksi Kalkaroksen perään ja jolkotti tämän rinnalla.
Severus tyrkki pensaita ja käänteli päätään, eikä ollut huomaavinaankaan vieressään hölkkäävää Irkoroffia. Hänen liikkeensä olivat nykiviä ja teräviä, ja Irkoroff kiitti onneaan ettei ollut yksi niistä nuorista, joita professori pälyili.
- Minä en ymmärrä mistä sinä puhut.
Kun Kalkaros viimein vastasi, hänen äänensä oli terävä ja kuiva.
- Kyllä ymmärrät. Se on ollut aina vain voimakkaampi.
Joku veti jalkansa pois tieltä aivan Irkoroffin nenän alta ja mies hypähti sivuun säikähdyksestä. Kalkaros tyrkkäsi syrjään ruusupensaan ja jähmettyi aloilleen. Irkoroff käänsi päänsä pois punastuen, mutta Kalkaros vain tuijotti nuorta tyttöä, joka kiireesti etsi paitaa päälleen ja katsoi maahan, sekä nuorta miestä, joka oli helahtanut kirkkaan punaiseksi ja kiemurteli maassa housut nilkoissa yrittäen vetää niitä ylemmäs.
- Kolmekymmentä pistettä pois Korpinkynneltä ja molemmille jälki-istuntoa. Hän seisoi paikoillaan, kunnes nuoret olivat kiiruhtaneet pois pää painuksissa ja ripein askelin.
Irkoroff katsoi heidän peräänsä järkyttyneenä.
- Voi luoja…
Sitten hän harppoi jälleen pois kiiruhtaneen Kalkaroksen perään.
- Eikö se ollenkaan hermostuta sinua? Kuinka sinä voit olla niin rauhallinen.
Kalkaros kääntyi äkisti Irkoroffin puoleen ja sanoi jäätävällä äänellä.
- Ehkä minun ei olekaan syytä olla hermostunut. Minä en pettänyt hänen luottamustaan muuten kuin vihdoin miettimällä, mikä on oikein. Ja minä en pettänyt niin monta kuolonsyöjää, ystäviä ja heidän perheitään.
Hän kääntyi jälleen kulkemaan polkua pitkin.
- Kuule, sinun onkin hyvä puhua. Sinulla on suojelija. Kun taas minä? Minä olen vain kaikkien maalitauluna. Ja myönnän, se on suurimmaksi osaksi omaa syytäni, mutta sinä et ole ollut yhtään sen parempi kuin minäkään. Sinä olet aivan samanlainen petturi ja huijari kuin minäkin!
Irkoroff oli jo kääntymässä takaisin, mutta jatkoi silti miehen perään.
- Ja tiedätkö mitä? Minä en edes tiedä, mitä pelejä sinä nytkin pelaat. Me olemme tässä kuitenkin molemmat! Tässä ja nyt. Ja hemmetti… Severus, sinä tiedät, miten minun käy, jos hän nousee jälleen. Minä olen kuollut. Ja hän on nousemassa. Se on liian selvää.
Kalkaros siirsi syrjään muutaman patsaan taikasauvallaan. Ne olivat tyhjiä.
- Totta. Ja tiedätkö, omalta osaltani en käsitä mitä vouhkaamista siinä on, Igor,,.
- Kuule nyt Severus, et sinä voi teeskennellä ettei tätä tapahdu.
Irkoroff alkoi tuntea olonsa ärtyneeksi. Hän tunsi äänensä kiristyneen.
- Se on käynyt selvemmäksi ja selvemmäksi jo monta kuukautta ja minä alan huolestua tosissani, sitä en kiistä…
- Pakene sitten. Pakene, minä selitän puolestasi, mutta minä jään Tylypahkaan.
Kun he kääntyivät mutkassa, nuori tyttö juoksi heidän ohitseen perässään mustatukkainen poika.
- Kymmenen pistettä Puuskupuhilta Fawcett. Ja kymmenen pistettä Korpinkynneltäkin Stebbins.
Irkoroff katsoi heidän peräänsä tuntien syvintä myötätuntoa.
- Entä mitä te kaksi täällä teette?
Mitäköhän, Irkoroff ajatteli, kun hän kääntyi jälleen katsomaan eteensä. Hän säikähti melkoisesti kun huomasi että Harry Potter seisoi hänen edessään. Poika, ilmielävänä.
Saman tien hän alkoi ajatella entistä herraansa; se sai hänet nielaisemaan.
- Ollaan kävelyllä, pojan punapäinen ystävä vastasi, ei kai se kiellettyä ole.
- Kävelkää sitten!
Kalkaros marssi tiehensä ja Irkoroff vilkaisi vielä Potterin poikaa ennen kuin kiiruhti tämän perään.
- Niin kuin minä sanoin; minä olen melkoisen yksin tässä. Minua ei ole kukaan halukas puolustamaan, jos jotain epäilyjä tulee.
- Enkä minäkään aio niin tehdä.
- Severus, minä… Edes vanhojen hyvine aikojen muistoksi.
Äkkiä Kalkaros tarttui Irkoroffia kauluksesta ja nosti tämän vasten lähintä puunrunkoa.
- Mitä sinä ikinä siinä kurjassa mielessäsi mietitkään mistään vanhoista ajoista, sinä et mainitse sellaisia ääneen enää ikinä. Ymmärrätkö.
Irkoroffin kasvoille nousi hermostunut ja muka pahoitteleva hymyntapainen.
- Severus, minä olen epätoivoinen. Minä tarvitsen jonkun.
- Epäonneksesi minä en tarvitse sinua. Enkä myöskään halua epätoivoista olemustasi mihinkään lähistölleni. Nyt, häivy.
Hän päästi miehen irti ja katseli halveksien, kuinka tämä oikoi kaapunsa ja lähti sitten kulkemaan kohti järveä.
/rimps muokkasi ikärajan otsikkoon
