Leikin kielipoliisia heti alkuun, etten unohda sitä ainoaa kielellistä valintaa, joka häiritsi minua:
vartoa --> töksähti sanavalintana vähän, koska kuuluu mielestäni puhekielen ilmaisupiiriin
Vartoos ny! -tyyppisenä huudahduksena, joka kaikessa maalaisjunttiudessaan tuskin sopii yksiin kuvailemasi perheen aristokraattisen elinmallin kanssa (no okei, voi sitä muutoinkin käyttää, mutta puhekieltä ja peräti jotain murretta se siitä huolimatta on). Siksipä suosittelisin vaihtamaan tilalle sen perinteisen
odottaa Jotenkin tuntuu laskeutuvan ihan eri maailmaan, kun lukee näitä sinun visioitasi puhdasveristen velhojen elämän glamourista. Raha ja vanhanaikainen maailmankuva tuovat mieleen 1700/1800-luvun pukudraamat ihan repliikkejä myöten, kuvailusta puhumattakaan. Todella vaikuttavaa tekstiä siis, joskin aloin miettiä, että meneeköhän tuo aateliskuvaus jo vähän yli, koska ei missään Potter-lähteessä ole puhuttu vanhoista, puhdasverisistä ja varakkaista velhosuvuista yhteydessä jästien luokkajärjestelmään, vaan aina on pikemminkin tuntunut, että velhoilla on vähän omanlaisensa kastijako (joka kyllä sinänsä vastaa jästejä, jos ajattelee asiaa verenperimän kannalta). Uskon, että tuo ylevä kuvaus olisi onnistunut ilman mainintoja aatelisuudesta ja siniverisyydestä – oikeastaan ainakin minua se tosiaan pääsi vähän jopa häiritsemään juuri tuon jästikytköksen vuoksi. Joka tapauksessa yleinen mielikuva varmaan on sitä mieltä, että rikkaat kuolonsyöjät elävät pukudraaman ja etiketin maailmassa, eikä sitä välttämättä ole tarpeen ryhtyä korostamaan aatelisarvoin.
No, se siitä mussutuksesta, takaisin tarinan käsittelyyn. Pidin tosiaan tämän tunnelmasta, jonka dramaattisuus ja ylevyys on kaiketi eräänlainen tavaramerkkisi. Kuitenkin sen perusteella, mitä muutaman luvun Lihan himoa betailin, olet kehittynyt kirjoittajana, eikä teksti ole dramaattisuuden tasossa enää niin tarkoituksellisen draamanhakuista, vaan nimenomaan juuri sopivan kutkuttavaa erottuakseen massasta ja nostaakseen lukijan tunnelmat aivan omiin sfääreihinsä, mutta turhat glamourkliseet ovat karsiutuneet ja teksti tuntuu siksi erittäin miellyttävältä ja raikkaalta – tai ainakin niin raikkaalta, kuin tuollainen jäykkä yhteiskuntamalli antaa tuntua
Pidän avioliittokuvauksesi vanhanaikaisuudesta ja tavastasi kuvailla Beatricen tuntemuksia. Voin kuvitella, ettei ole kivaa nopeaan tahtiin pusertaa ulos neljä lasta, vaikka heille sitten olisikin tarjolla imettäjää ja lastenhoitajaa, ettei sentään itse noita juttuja tarvitse hoitaa. Beatricen päätös napsauttaa johdot poikki, oli aika mielenkiintoinen ja tavallaan aika yllättävä, vaikka loppujen lopuksi aika looginenkin. Kuvailua tähän kohtaan olisin kaivannut vähän enemmän – eikö rouva muka oikeasti noin ison asian edessä tuntenut tuon enempää? Jotenkin ihailtavaa aristokraattista jäykkyyttä, mutta kyllä siitä huolimatta hänen päänsä sisälle olisi ollut pintaraapaisua syvemmällekin päästä, sillä kaiken järjen mukaan tuollainen ratkaisu herättää paljon ajatuksia.
Bordeaux (jännä nimi) oli myös hyvin kirjoitettu, aika tyypillinen aristokraattiherra, joka ei oikein tajua, mitä vaimo tarvitsee. Tosiaan, heidän avioliittonsa kuvaus tuntuu uskottavalta, ja pidin kohdasta, jossa Beatrice pohtii, voisiko kadotetun rakkauden löytää kuten kadonneet tavaratkin, se oli ehkä koskettavin kohta koko kertomuksessa, toi hyvin mukaan sen angstiulottuvuuden.
Kiittäen,
Eulalia