Title: Kosto on paras jälkiruoka
Author: sennamiila
Beta: ei ole
Genre: drama, angst, ehkä hyppysellinen romancea mukana
Rating: K11 //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Pairing: Bellatrix/nimettömänä pysyttelevä luihuispoika
Disclaimer: Rowlingin maailma, jolla minä leikin
Quote: Tuli ilta, jolloin poika ei enää tahtonutkaan tyytyä pelkkään kädestä pitämiseen tai nopeasti vaihdettuun, pieneen suudelmaan.
Warnings: Viitauksia seksiin sekä mainintoja väkivallasta ja tappamisesta (kosto elää ja se on suloista!)
A/N: Ensinnäkin suuret kiitokset Hjelille, joka antoi minulle inspiraation (Hjeli: ”Kirjota Bellatrixista, miten se oli kiltti koulutyttö ja sitten se seurusteli jonku pojan kanssa, joka houkutteli sen pahoille teille ja sit jätti sen, ja sit Bellatrix kosti sille.” Minä: ”Bellatrix? Kiltti? Ei ne sanat mahu samaan lauseeseen!”). Niin ja nimestä en kyllä sitten ole yhtään varma, enkä tykkää siitä
Menee FF50:een sanalla 043. Miksi ja on kirjoitettu myös eilisiltaiseen maratoniin
Kosto on paras jälkiruoka
Tahdon kertoa teille tarinan. Pienen kertomuksen isosiskostani Bellatrix Mustasta ja siitä, kuinka hänestä tuli sellainen kuin on. Kuolonsyöjä, armoton tappaja, psykopaattinen murhaaja niin kuin ihmiset sanovat.
Ei Bellatrix alkuun ollut lainkaan sen kaltainen. Hän oli aina niin kovin iloinen ja auttoi mielellään minua. Hän kertoili meille tarinoita Tylypahkasta siinä vaiheessa, kun itse oli siellä, mutta me emme vielä. Kuuntelimme häntä silmät suurina ja odotimme malttamattomina pääsyämme kouluun.
Kun olin toisella luokalla, alkoi Bellatrix seurustella. Ensi alkuun en suostunut uskomaan sitä, mutta totta se kuitenkin oli.
Poika oli luihuinen, kuinkas muutenkaan, ei Bellatrix olisi ketään muuta kelpuuttanutkaan. Viimeistä vuottaan Tylypahkaa käyvä nuorukainen. Bellatrix oli neljäntoista. Ja minä, hänen toisluokkalainen pikkusiskonsa, seurasin vain etäältä, kuinka siskoni muuttui päivä päivältä yhä pahemmaksi. Kohta en enää tunnistaisi häntä, tuskin kukaan muukaan.
Tiesin koko ajan, ettei poika olisi hyvää seuraa isosiskolleni. Pariin kertaa olin koettanut siitä Bellatrixille mahdollisimman hienovaraisesti huomauttaakin, mutta eihän tämä kuunnellut minun neuvojani.
Mutta minä näin sen pojan läpi, suoraan likaiseen mieleen ja paatuneeseen sydämeen. Kykenin jopa näkemään, mitä tämä halusi.
Bellatrix ei kuitenkaan nähnyt muuta kuin pojan komean ja äveriään ulkomuodon. Hän oli niin naiivi seurustelukumppaninsa suhteen. Minusta tuntui pahalta katsoa vierestä, miten poika käytti siskoani hyväkseen, enkä voinut tehdä mitään auttaakseni.
Lyhyessä ajassa Bellatrix muuttui huomattavasti. Ennen niin iloisesta ja hymyilevästä tytöstä tuli äkkiä hyökkäävä ja aggressivinen. Sinisilmäisenä hän kuitenkin yhä pysyi, huolestuttavan sinisilmäisenä.
Mutta kohtalo puuttui peliin. Tuli ilta, jolloin poika ei enää tahtonutkaan tyytyä pelkkään kädestä pitämiseen tai nopeasti vaihdettuun, pieneen suudelmaan. Ei, tämä tahtoi enemmän. Olin jo pitkän aikaa tiennyt sen tapahtuvan jossain vaiheessa, ja nyt kun se oli tapahtunut, en tiennyt mitä tehdä.
Myöhään illalla istuessani makuusalissa ikkunalaudalla näin pöllön lähestyvän ja laskin sen sisään. Pöllö ojensi minulle koipeaan, josta irrotin kirjeen. Sitten lintu lehahti takaisin taivaalle ja suunnisti kohti pöllötornia.
Taittelin rypistyneen ja kostuneen pergamentin auki. Muste sillä oli levinnyt ja se teki lukemisesta työlästä. Minulla kesti kauan saada tekstistä selvää, vaikka kirje lyhyt olikin.
Ole kiltti ja tule välittömästi loitsukäytävälle. Tarvitsen sinua.
Bella
Tovereilleni sanoin lähteväni vain käymään pikaisella kävelyllä. He nyökkäsivät minulle hyväksyvästi kuin arvaten ajatukseni, ja kiiruhdin alas tornista aamutakin liepeet lepattaen. Kävelystäni muodostui kuitenkin hieman pidempi kuin alkujaan olin odottanut.
Bellatrix itki katkerasti minulle sitä, kuinka häneen sattui, kuinka hän oli pelännyt, eikä ollut uskaltanut tehdä mitään. Jotain kuitenkin paistoi kirkkaana pettymyksen kyynelten lävitse. Kiukkua, vihaa, kostonhimoa. Ja minä näin sen kaiken.
Mutta millaista se minulle oli? Miksei kukaan koskaan kysynyt minulta? Niin, eihän minua huomattu. Olin vain ainainen lohduttelija ja riitojen sovittelija. Mutta millaista oli lähestulkoon 13-vuotiaalle tytölle kuulla, kuinka hänen isosiskonsa oli joutunut petetyksi ja hyväksikäytetyksi?
Kokemansa jälkeen Bellatrixista ei tullut arkaa ja pelokasta. Ei, ei mitään sinne päinkään. Hän jatkoi samaa roolia, mihin oli jäänytkin. Hän oli se luihuisen paha tyttö, joka ei lainkaan välittänyt toisista. Vahvana Bellatrix pysyi, eikä näyttänyt enää merkkiäkkään siitä heikosta tytöstä, joka oli vielä hetki sitten itkenyt minulle pahaa oloaan. Bellatrixista tuli katkera.
Vuosia myöhemmin, kun välimme Bellatrixin kanssa olivat jo rikkoutuneet ikuisiksi ajoiksi, sain kuulla tuon nuoren luihuispojan kuolleen isosiskoni kädestä. Senkin olin arvaillut tapahtuvan ennemmin tai myöhemmin, tiennyt kaiken jo sinä iltana, kun Bellatrix oli itkenyt olkapäätäni vasten.
Kysytte nyt tietenkin, miksen siis tehnyt mitään, vaikka tiesin sen tapahtuvan. Mutta jos minä tässä välissä kysyisin jotakin. Mitä minun olisi pitänyt tehdä? Poikahan oli tehnyt pahaa siskolleni. Miksi olisin varoittanut häntä tai jotakuta muuta tulevasta? Vaikken ollutkaan siinä vaiheessa enää ollut muutamaan vuoteen väleissä Bellatrixin kanssa, kannoin silti kaunaa pojalle, joka oli tehnyt siskostani aivan toisenlaisen kuin tämä muuten olisi ollut.
Bellatrixista kantautui korviini monenlaisia huhuja. Huhuja siitä, kuinka tämä oli hullu ja nautti ihmisten kiduttamisesta. Minun mielessäni pysyi kuitenkin aina kuva, jota en koskaan voisi unohtaa. Kuva isosiskostani vuodattamassa kyyneleitään olkapäälleni.
