alaotsikko: drama, angst
Nimi: Ei tuntunut oikealta
Author: chessy
Ikäraja: K-11
//zougati muokkasi ikärajan vastaamaan uusia ikärajojaGenre: drama, angst
Paritus: Sirius/Remus
A/N:
Ficlet 300-haaste, sana
loppuEi tuntunut oikealtaOnko henkilö väärä, jos suudelmat eivät herätä enää ihastunutta kutinaa mahanpohjassa tai puolivahingossa toisiaan koskettaneet kädet eivät saa varpaita kipristelemään onnellisuudesta?
Sirius pureskeli huultaan ja tuijotti luokan toisella puolella Peterin köyhälle vitsille kohteliaasti nauravaa Remusta.
Miten piti toimia, jos keksi viidessä sekunnissa noin kymmenen enemmän tai vähemmän pätevää tekosyytä, miksei voinut jäädä toisen viereen nukkumaan? Entä silloin, kun ruskeiden silmien koiranpentukatse ei saanut aikaan muuta tunnetta kuin lievää ärtymystä? Kun selkeästi toiselle flirttaileva poika ei nostattanut mustasukkaisuusmyrskyä hänen sisällään?
Remuksen nauru lakkasi, katse kääntyi kohtaamaan Siriuksen. Pikainen silmänisku ja mustahiuksinen poika tiesi, mitä toinen ajatteli.
Illalla makuusalissa.
Tunnin jälkeen Sirius lennätti tavaransa laukkuun vauhdilla, joka oli ennätyksellistä jopa hänelle ja viiletti ulos luokasta. Pian poika tunsi, kuinka viitan hiha alkoi painaa luonnottoman paljon ja huomasi Jamesin roikkuvan mukana.
”Sirius perkele”, toinen rohkelikko kirahti hengästyneesti, ”Oliko pakko alkaa harrastaa pikajuoksua juuri tänään? Minä olen sentään huispaaja, minun pitäisi - ”
”Olla paremmassa kunnossa kuin minä? Mutta et näköjään ole, joten alahan painua kuntoilemaan siitä”, Sirius napautti töykeämmin kuin oli oikeastaan aikonut. Jamesin hymykuopat sammuivat nopeasti.
”Anturajalka hei, mikä painaa?”
”Ei mikään. Ei yhtään mikään. Pitää mennä - läksyt.”
James katseli kaavun venynyttä hihaa ravistavaa ystäväänsä toinen kulma koholla, mutta ei vaivautunut leikkimään hengellään ja huomauttamaan, ettei Sirius ollut tehnyt läksyjä kuuden Tylypahka-vuoden aikana kertaakaan.
Eikä poika tehnyt niitä nytkään. Sirius viskasi laukun sängylleen ja istahti sen viereen, muttei kaivanut opiskeluvälineitään esille. Hänen pitäisi puhua Remukselle. Mitä pikemmin, sen parempi. Toisaalta hän ei varsinaisesti ollut mikään Shakespeare, joten sanoipa poika mitä tahansa, väärinkäsitys ja loukkaantuminen olisi taattu.
Se ei vain tuntunut enää oikealta, ajatella Remusta enemmän kuin ystävänä. Peterin honottava ääni kantautui oleskeluhuoneesta ja Sirius arveli muidenkin Kelmien olevan pojan kanssa. Pitäsi hakea Remus tänne, pyytää istumaan sängylle ja katsoa vakavasti kohti toista. Pitäisi, ehkä minuutin päästä. Kahden. Kolmen. Nyt hän menisi, aivan varmasti. Sukkaan kiinnittyneet nukkapallotkin kiinnostivat enemmän, suoraan sanottuna.
Loppujen lopuksi Sirius sai sanottua sen.
Minusta meidän ei pitäisi seurustella enää.
Ja tietenkin Remuksen posket olivat kostuneet kyynelistä, itketyt pisarat olivat raivanneet tiensä kauluksen alle, kun ruskeahiuksinen poika oli kuivannut silmiään lähes raivokkaasti.
”Jos olet kerta sitä mieltä”, Remus totesi ja Sirius huomasi toisen äänen värisevän vain vähän, ”niin ehkä tämä todella oli sitten tässä.”
Loppu. Finito. Umpikuja. Ei vaan tuntunut oikealta tämäkään.
