// Alaotsikko: Fred/Hermione/Ron, S
Nimi: Kateuden tanssit
Ikäraja: S
Paritus: Fred/Hermione/Ron
Summary: "En ymmärrä mitä hän näkee siinä Brownissa, minä pyytäisin mielummin sinua kuin häntä.”Vapaa sana: Tämä syntyi
Vehkan haasteesta, jonka löydätte lopusta
Kiitos mahtavasta haasteesta, sekä kiitos
mamohhille, joka taas kerran auttoi minua tässä.
Haasteet: Het10, syrjästäkatsojan tarina, satanen sanalla kolmioKateuden tanssitKirjat pystyivät yleensä karkoittamaan Hermionen ajatukset kauas pois, jonnekin taivaanrannan taa, ainakin hetkeksi. Sanat pystyivät kietomaan hänet maailmaansa tunneiksi, hän pystyi usein haistamaan tuoreen ruohon ja minttuhammastahnan, oli kysessä sitten mikä tahansa kirja. Hän pystyi hukuttamaan itsensä kirjojen sivuille, niin että yksikään pelastusrengas ei pystynyt häntä onkimaan kuiville hyvän sään aikana.
Tänään jokainen kirja muistutti Hermione kadotetusta hetkestä, jonka hän halusi unohtaa. Sekunnit pidentyivät minuuteiksi, kun hän selasi mustakantisen kirjan sivuja muistamatta yhtäkään luetuista sanoista. Hän muisti vain punatukkaisen pojan kasvot, ilmeet, hymyn ja suudelman vaaleahiuksisen tytön kanssa.
Hermione kohotti katseensa kirjaston oven avautuessa. Oli ruokatunti, ja yleensä hän oli tähän aikaan päivästä kahden matami Prillin kanssa. Joulukuu ei ollut läksyjen teon kannalta unelma-aikaa, vaan moni vietti mieluummin vapaa-aikansa ulkona lumessa. Suuret pumpulitupotkaan eivät tosin voineet viedä hänen ajatustaan pois ensi viikonlopusta, loputtomasta nöyryytyksestä ja kateellisuudesta.
”Hei Hermione.” Puhuja oli punatukkainen, mutta ei kuitenkaan Hermionen ajatusten kohde. Fredillä oli kädessään sinikantinen kirja, jonka nimeä Hermione ei kuitenkaan erottanut. ”Kuinka sinä olet täällä tähän aikaan? Ron väitti sinun olevan kipeä.”
Nimi sai Hermionen sävähtämään. Hän nosti katseensa Frediin, ja pojan kulmat kohottuivat nähdessään tytön kosteat silmät, mutta vain pari milliä. Hän puri huultaan hiukan, kuin ei olisi keksinyt mitään sanottavaa. Hermione painoi katseensa pöytään ja avonaiseen kirjaan.
”Hän menee Lavenderin kanssa joulutanssiaisiin”, Fred totesi hiljaa. Se ei ollut kysymys, vain toteamus asiasta, jota ei saanut peruttua. Hermione nyökkäsi ääneti, voimatta myöntää ääneen tapahtunutta epäoikeudenmukaisuutta joka jäyti hänen sisintään. ”Hän on sokea.”
”Kuka?” Kysymys karkasi Hermionen huulilta, ensimmäinen sana koko päivänä. Ääni oli karhea, apea, niin unohtumaton, että se soi Fredin päässä vielä monta päivää tapaamisen jälkeen. Kysymys oli viaton, kuin varmistus oliko kaikki sittenkin ollut unta. Auringonpilkahdus tummin pilvien välistä, lääke parantamaan kaikki haavat.
”Idioottiveljeni. En ymmärrä mitä hän näkee siinä Brownissa, minä pyytäisin mielummin sinua kuin häntä.”
Hermione katsahti Frediä, tämän huolettomia punaisia hiuksiaan, kuinka ne olivatkaan niin erilaiset kuin pikkuveljensä. Hymy ei ollut lähelläkään, mutta silti tyttö näytti hiukan iloisemmalta kuin hetki sitten. Hän käänsi sivua kirjastaan, odottaen että Fred lähtisi. Pojalla ei ollut tapana puhua hänen kanssaan kuin pari lausetta, pari lohduttavaa sanaa tai nälväisyä, ennen kuin hän katosi taas.
Tällä kertaa Fred oli jo lähtemässä, ennen kuin kirjahyllyn nurkalla käännähti ympäri päättäväisenä.
”Haluatko sinä tulla kanssani tanssiaisiin?” Fred kysyi varovasti. Hermione ei värähtänytkään, hänen päässään vain pyöri. Yhden lyhyen hetken hän oli vastaamassa kieltävästi, sillä hän ei halunnut näyttää naamaansa tanssiaisissa. Myöskin pojan motiivit pyytää häntä olivat epäselvät.
”Ystävinä”, Fred lisäsi hiljaisuuden venyttyä moneen kymmeneen sekuntiin. Hermione ei vieläkään vastannut, kunhan istui jäykästi paikallaan ja mietti.
”Hyvä on.” Kaksi sanaa rikkoivat viimein hiljaisuuden. Hermione käänsi sivua, paperi kahahti äänekkäästi. Se oli kuin käsky, häivy jo.
Kun poika oli poissa, Hermionea hymyilytti jo hiukan.
***
Kultabooli säihkyi lasiastiassaan, kupli omia aikojaan. Hermione upotti boolikauhan, ja kaatoi lasiinsa juomaa.
”Kolmas lasillinen?” Fred kohotti kulmiaan, ja otti lasin Hermionen kädestä. Hän hörppäsi sen yhdellä kulauksella tyhjäksi ja laski pöydälle. Hän virnisti ja tarttu tyttöä käsikynkästä. ”Jos nyt kuitenkin tanssisimme?”
Hermione hymähti, ja kohautti olkiaan. ”Ihan sama.”
Tanssilattialla ei ollut täyttä, ja ne harvat jotka tanssahtelivat käänsivät katseensa heihin. Eivät omituisen pariskunnan takia, vaan Hermionen. Tytön kirkkaan violetti, selästä avonainen mekko oli eittämättä erittäin hyvännäköinen. Ruskeat hiukset oli suoristettu ja meikkiä oli vähän, ei yhtään liikaa. Jokaisen ripsen paikka oli oikea, eikä yksikään yksityiskohta häirinnyt kokonaisuutta. Fred oli kehunut häntä kauniiksi, mutta tiennyt ettei tyttö häntä varten ollut laittautunut.
Fred ei halunnut vilkaista veljeään, mutta teki niin kuitenkin. Hän halusi nähdä, mitä pojassa oli, että sai ihanimmat tytöt ihastumaan itseensä. Punapäinen ojensi juuri herrasmiesmäisesti tyttöystävälleen mansikkahyydykettä, vaaleahiuksisen kikattaessa iloisesti. Miksi poika ei suikannut suukkoa tytön poskelle? Miksei hän tarttunut tyttöä kädestä, juuri niin Fred olisi tehnyt.
Fred pudisti päätään veljensä typeryydelle, ja kumarsi Hermionelle herrasmiesmäisesti tanssin päätyttyä.
”Kiitos.” Hermione hymyili jo hiukan. Hän antoi Fredin johdattaa itsensä istumaan, antoi Fredin syöttää itselleen mansikkahyydykettä, antoi suikata suukon poskelle, mutta toivoi silti tämän olevan joku muu.
***
Haaste: [17:57] <@Vehka_> Doll, mites ois sellainen tilanne, jossa Ron on viemässä Lavenderia joulutanssiaisiin, Hermione istuu kirjastossa murjottamassa ja Fred kysyy häntä leikillään parikseen lähinnä hämmentääkseen veljeään, mutta tanssiaisissa ihastuukin Hermioneen oikeasti?