Ficin nimi: Kuoleman Kohtalo
Kirjoittaja: Cuantro
Tyylilaji/Genre: Drama & Romance
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Draco & Hermione
Varoitukset: Ei ole
A/N:
Jjuu, eli tämä on minun ensimmäinen fanfiction tänne finfanfun. Toivottavasti ei ollut ihan hirveä ja tuossa klassikko juonella menee, kun tuli kirjoitusinto, enkä omaperäisempää saanut aikaiseksi. Kommentit ja mielipiteet on tervetulleita, että saan sitten seuraavaksi luvuksi mieleisempää tekstiä aikaiseksi.
-----------------------------------------------------------------------
Luku 1.
Taivaalla olevat pilvet etenivät tuulen myötä kohti uusia maita ja paljastivat vaaleansinisen taivaan altansa. Vihreän nurmen korret vavahtelivat tuulen myötä. Huispaus-ottelu Luihuisen ja Rohkelikon välillä oli juuri päättynyt joten ulkona oli samaiseen aikaan kulkemassa hyvin paljon väkeä tavallisiin koulupäiviin verrattuna. Lokakuu teki vaihtoa Marraskuuhun, joten ulkona ei ollut kovinkaan lämmin, mutta lumi ei ollut vielä saapunut. Suuriosa väestä oli jättänyt huispauskentän ja lähtenyt takaisin sisätiloihin. Silti vielä jotkut olivat kentän ympärillä, mutta harvat.
”Saakeli”, kuului luutakomerosta ryminän jälkeen. Kaikki huispaajien piti jättää luutansa komeroon jokaisen huispauskerran jälkeen että luudat eivät lojuisi joka paikassa, muilla kuin huispaajilla ei ollut edes oikeutta tuoda luutaa kouluun lukuun ottamatta ensiluokkalaisia joiden luutien paikka oli tupansa oleskeluhuoneessa olevassa komerossa. Siihen komeroon ei mahtunut muiden luutia, koska oli ensimmäisten luokkalaistenkin luokista aivan täynnä.
Kaikki nämä luudat jotka olivat yleisessä luutakomerossa, kuitenkin oli tipahtanut Draco Malfoyn päälle. Malfoy oli juuri tullut Huispaajien pukuhuoneesta viemään luutansa komeroon omalle paikalleen. Yksi luudista oli tipahtanut juuri Dracon päähän ja aloitti muhkean mustelman synnyn.
Hermione Granger kuuli luutavarastosta jotain ääniä ja lähti astelemaan kohti varastoa.
Varasto oli kuitenkin niin pieni, ettei sitä oikein varastoksi voinut kutsua, enemminkin komeroksi.
”Harry? Ron?” ehdotteli Granger luutakomeron suuntaan. Hän oli etsimässä Ronia ja Harrya, jotka eivät olleet huispaajien pukuhuoneessa. Hermione astui varovasti sisään ahtaaseen luutakomeroon. Teki vaikeaa uskoa, että luutakomeroon mahtui kaikkien huispaajien luudat. Asian takan täytyi olla jotain taikuutta. Sisään tullessaan Hermione näki että luudat olivat jonkun hahmon päälle joten Hermione käytti Sipriidium Lentiusa- loitsua nostamaan luudat, auttaen henkilöä jonka päälle ne olivat tipahtaneet.
”Olisin kyllä osannut tuon tehdä itsekin”, luutakasan alta paljastunut Malfoy sanoi. Malfoy piti yhä omaa luutaansa kädessään, joten se ei ollut noussut Hermionen taian avulla omalle paikalleen.
”Vaikka varmasti olisit sen itsekin pystynyt tekemään– ” Hermione tuhahti, samalla Malfoylle silmiänsä pyöräyttäen”- kiitos olisi kuitenkin olisi paikallaan”,
Tällä kertaa Malfoy vuorostaan silmiään pyöräytti. Dracon hiukset olivat aivan sekaisin, johtuen luutien tipahtamisesta ja äskeisestä huispauksessa. Jokaisen huispaus kerran jälkeen tuuli oli riuhtonut Dracon vaaleat hiukset aivan sekaisin. Malfoyn onneksi, vaikka hiukset sekaisin olivatkin ne sopivat pojalle hienosti.
”Ja minähän en kuraveristä kiittele”, poika sanoi, samalla kun työnsi Hermionen oviaukon edestä pois, saadakseen laitettua luutansa oikealle hyllylle. Samaiseen aikaa hän sulki oven, jonka takana hyllykkö sijaitsi, jonne Luihuiset luutansa pistivät. Miten oli sattunutkaan, silloin kuin hyllykköjä nimettiin. Että Luihuiset olivat saanet nimikkohyllynsä koko luutakomeron surkeimpaan paikkaan. Kuitenkin Malfoy laski luutansa hyllylle jonka vasemmassa kulmassa luki: Draco Malfoy, etsijä.
”Anteeksi vaan, herra kiittämätön,” Hermione sanahti loukkaantuneena astuen Malfoyn tönäyksen myötä muutaman askeleen sivummas aivan itse. ”- mutta monesti saattaa olla niin että jästisyntyinen on paljon puhtaampi kuin ’puhdasverinen’”
”Kuules Granger, minun ei todellakaan tarvitse kuunnella arvottomia mielipiteitäsi”, Malfoy sanoi hieman ärtyneeseen sävyyn keskustelun kulun takia, ja yritti avata sulkeutuneen oven. ”Pistitkö sinä sen lukkoon?” Draco kysyi unohtaen halveksivan ja ärtyneen sävyn. Hänen kalpeille kasvoille syntyi hämmästynyt ilme, jota harvoin Tylypahkalaiset pääsivät näkemään.
Hermione huomasi Malfoyn äänensävystä, sekä ilmeestä, ettei hän vitsaillut ja tuli nopeasti kokeilemaan oven avaamista itsekin. Hän vetäisi sitä, mutta se ei auennut. ”En, sinähän sen kiinni laitoit”, Hermione sanoi ja vetäisi uudestaan ovesta minkäänlaista tulosta saamatta.
”Väisty”, Malfoy sanoi ja Hermione hakeutui syrjemmäksi suosiolla. Draco otti vauhtia ja potkaisi ovea. Ovi antoi potkusta hieman periksi mutta se palautui paikalleen avaamatta ovea.
”Mistä puusta tuo ovi on oikein tehty?” Draco hämmästeli. Automaattisesti Hermione oli suutansa avaamassa vastatakseen, kunnes ymmärsi kysymyksen olevan retorinen ja sulki huulensa uudelleen.
Huokaisten Hermione istahti luutakomeron lattialle ja alkoi nojata pölyisiin hyllyköihin. Komeron seinässä oli pieni ympyrän muotoinen reikä josta auringon valo loisti komeroon, laittaen hämähäkin seitit alahyllyillä loistamaan. Draco taas jatkoi oven potkimista, jos sen vaikka saisi auki.
Kahdenkymmenen tuloksettoman potkun jälkeen Hermione alkoi kyllästyä.
”Anna olla, et sinä sitä saa auki”, Granger sanoi lattialta, katsoen epätoivoista platinapäätä.
Draco huokaisi ja potkaisi seinää turhautuneena, aiheuttaen muutaman luudan putouksen. Happamana hän nosti luudat paikoilleen ja istahti pölyiselle lattialle Hermionen viereen. Poika huokaisi syvään.
”Kuinka paljon kello on?” Malfoy kysyi huokaisten ja käänsi katseensa kiharahiuksiselta Grangerilta. Hän oli niin turhautunut tilanteesta, ettei jaksanut enää välittää verisuhteista. Häntä ainoastaan kiinnosti, kuinka kauan he olivat luutavarastossa jo olleet ja kuinka kauan he vielä tulisivat siellä olemaan.
”En tiedä. Ottelu loppui viideltä, eli luultavimmin varttia tai kahtakymmentä yli, luulisin”, Hermione sanoi. Hän kääntyi katsomaan Malfoylta, jolta sai vastakatseen.
”Onnea voitosta”, Hermione sanoi ja että saisi jonkunlaista keskustelua heidän välilleen, vaikka ahdistava ristiriitaisuus hallitsi heitä. Hermione kiharsi etuhiuksiaan sormellaan. Rohkelikko oli hävinnyt Luihuiselle kuudennen vuoden jälkeen.
”Kiitos”, Draco sanoi ja käänsi katseensa Hermionesta lukkiutuneeseen oveen.
”Ethän sinä kiittele – oh – jästisyntyisiä”, Hermione sanoi rajojansa koetellen. Hän tiesi ettei tulella pitänyt leikkiä, mutta tiesi, että voi aina tulitikkuja etsiä.
Draco kääntyi mulkaisemaan Hermionea jäisillä harmaansinisillä silmillään. Ja sanoi ihmeellisen ystävälliseen ääneen, mutta ei sellaisella ystävällisellä jota Rohkelikot ja muut ovat tottuneet ystävällisenä äänensävynä pitämään. Ehkä heidän korvissaan se kuulostaisi enemminkin tekopyhäiseksi, vaikka lause saattoi olla tunnepuhtoinen.
”Voit kai myöntää, että tämä tilanne, jossa olemme luutakomerossa lukkiutuneen oven takana, antaa minulle oikeuden joustaa tavoistani. Nyt näin, hetkellisesti”, Draco viimein sanoi.
”Ethän ymmärtänyt väärin; ei se loukkaus ollut, ja mielestäni on oikein hyvä idea muuttaa tavat vaikka näin hetkeksi”, Hermione sanoi ja antoi pienen hymynpoikasen nousta kasvoilleen.
Draco naurahti mutta jätti keskustelun siihen.
”Miksi tulit tänne, tuskin aivan sattumalta. Tai sitten omistat huonon tuurin”, poika sanoi viiden minuutin hiljaisuuden jälkeen. Hän haroi etuhiuksiaan oikealla kädellään, niin että hiukset menivät ilmavasti ja olivat enemmän pystyssä.
”Etsin Harrya ja Ronia, mutta kyllä minulla näyttävästi on aika huono tuuri kun ilman täyttä sattumaan joudun luutavarastoon vangiksi”, Hermione hymähti. ”- ja eiköhän tämä liippaa aika lähellä sattumaakin”, sanoi Hermione hieman hymyillen.
”Tuurisi taitaa olla aika huono, kun joudut vielä minun seuraani”, Draco lisäsi ja virnisti luihuispoikien tyyliin.
”Et sinä niin kamalaa seuraa ole”, Hermione sanoi ”-verrattuna Crabbeen tai Goyleen”, Hermione lisäsi nopeasti yrittäen peittää väärinkäsitystä, jota Draco ei ollut kerennyt edes ajatella, paitsi Grangerin lauseensa korjattua. Tämän jälkeen syntyi uusi hiljaisuus.
Ulkona ei ollut enää ketään, koska sieltä ei kuulunut muuta kuin joidenkin lintujen laulua puissa. Tämä sai heidät molemmat pohtimaan uudelleen kellonaikaa, mitään toisilleen sanomatta.
Hermione kuuli yhden hiiren vinkaisun hyllykön takaa. Hän siirtyi lähemmäksi Dracoa automaattisesti. Eikä Malfoy ei liikkunut kauemmaksi Hermionesta vaan antoi tytön tulla lähemmäksi, vaikkei tiennytkään miksi tyttö niin teki. Hiljaisuuden vallitessa, he molemmat pystyivät kuulemaan toistensa sydänten lyönnin vieri vierin. Sydämien äänet kuulostivat yhteen kauniilta marssirumpujen rytmiltä.
”Alkaa tulla kylmä”, Hermione sanoi hieman väristen, koska hän oli pukeutunut pelkkään koulupukuun, johon kuului minihame lyhythihaisen paidan kanssa ja ainoana lämmikkeenä toimi hänen kaulahuivinsa. Hermionen lämmin ja hieman vaaleanpunainen iho muuttui hieman kylmemmäksi ja kalpeammaksi.
”Mmm”, Draco mumisi ja mietti hetken. Jonkun aikaa mietittyään hän antoi osan kaavustaan Hermionen harteille, niin että he molemmat olivat sen lämmön alla. Tietenkin he molemmat joutuivat siirtymään aivan vieriviereen, mutta he molemmat oli alkaneet tottumaan jo toistensa läsnäoloon, eikä esteenä ollut tavalliset Tylypahkassa olevat tupaerot.
Kumpikaan heistä ei keksinyt mitään keskustelunaihetta, mutta he molemmat alkoivat tuntea vetoa toisiaan kohtaan ja sattuivat aivan samaiseen aikaan katsomaan toisiaan. Tuossa hetkessä löytyi niin kiehtovaa taikuutta, joka sai Dracon asettamaan kylmät kalpeat huulet vielä lämpimille ja pehmeille Hermionen huulille. Tämä liike tuli Grangerille aivan olan takaa, eikä hän kerennyt edes yhtään valmistautua, mutta vetäytymisen sijaan hän sulki silmänsä ja vastasi suudelmaan. Dracon viileät ja Hermionen lämpimät huulet loivat toisilleen täydellisen vastapainon. He molemmat lämmittivät toisiaan ulkona ilman kylmetessä.
Pian he alkoivat kuulla ulkoa opettajien ääniä. McGarmiwan ja Dumbledoren. Opettajien äänet saivat heidät vetäytymään toisistaan, ja palauttivat heidät molemmat todellisuuteen. Draco nousi heti ylös, ottaen kaavun Hermionen ympäriltä ja alkoi lyödä ovea.
”Hei avatkaa ovi, se salpa on varmaan mennyt alas!” Malfoy huusi ja kuuli opettajien askelten kiihtyvän. Hermione istui vielä pölyisellä lattialla ja yritti käsitellä mielessään asiaa, joka oli tapahtunut hänen ja Dracon välillä.
Pian salpa vapautui ja sinä samaisena hetkenä kun ovi aukeni, Draco ryntäsi ulos. Draco ei enää vilkaissut taaksepäin katsomaan Hermionea tai opettajia, vaikka opettajat kylläkin hänen perään katsoi, kuten myös lattialla istuva Hermione.
”Mitäs täällä on tapahtunut, neiti-Granger?” McGarmiwa kysyi määrätietoisella äänellään samalla, kun käänsi päänsä suunnasta jonne Draco juoksi takaisin Hermioneen. Albus seisoen muutaman askeleen Minervan takana, vanhojen tuttuja kuusirppi lasien takana. Hermione oli vielä hieman omissa ajatuksissaan, mutta nousi ylös ja kulki ulos luutakomerosta.
”Tulin etsimään Harrya ja Ronia ottelun jälkeen. Ja Draco – siis Malfoy oli komerossa ja salpa jumittui. Jäimme loukkuun”, Hermione selitteli epävarmalla äänellä, katseellaan haahuilen vielä Malfoyn perään.
”Voi hyvänen aika! Jos olette olleet täällä Huispaus-ottelun jälkeen kokoajan, olette olleet täällä jo neljä tuntia,” Minerva McGarmiwa kauhisteli ja Albus pysyi hiljaa seuraten tilanteen kulkua. Hetken päästä McGarmiwa jatkoi:
”Ja miksette käyttänyt yksinkertaisesti Alohomoraa. Kai teidän neiti Granger pitäisi loitsut osata”,
”Neljä tuntia!” huudahti Hermione kauhuissaan. ”Sehän tarkoittaa kellon olevan, yli kahdeksan, minun ja Harryn piti tavata Hagrid”, Granger muisti. Taikasauvasta ja alohomorasta mainittua, Hermione tunsi itsensä hyvin typeräksi. Miten hän oli saattanutkaan unohtaa taikasauvansa? Hän epäili, että tilanteen kummallisuus oli saanut hänet unohtamaan kuka hän oli. Hän oli noita. Hän päätti olla vastaamatta kysymykseen, koska vastaaminen olisi saanut Hermionen tuntemaan itsensä vielä kiusaantuneemmaksi.
”Teidän on parasta jättää Hagridille vieraillut tältä päivältä, neiti Granger. Ehkäpä menisitte Suureen saliin illalliselle ja ruokailun jälkeen menisitte rentoutumaan Oleskeluhuoneiseenne?” Dumbledore ehdotti hillitysti hymyillen Hermionelle.
”Tietenkin, menenkin heti”, Hermione sanoi poissaolevasti unohtaen kaikki kohteliaisuudet ja hyvät käytöstavat ja lähti tallustamaan kohti Tylypahkan linnaan.
”Ja neiti Granger”, huomautti McGarmiwa vielä saaden Hermionen huomion takaisin itseensä. ”Siisti hamettasi hieman, se on aivan pölyinen”, McGarmiwa sanoi aiheuttaen sanoillaan Hermionen punastumisen ja sai hänet heti aloittamaan lyhyen harmaan hameensa siistimisen.
”Täytyyhän sanoa jollekin, että korjaavat salvan ja pyyhkivät komerosta pölyt”, Dumbledore naurahti ja jatkoi kävelyään McGarmiwan kanssa, kohti Hagridin kurpitsamaata.
Hermione oli noudattanut rehtorin ehdotuksia. Hän oli mennyt ensiksi syömään ja vasta sen jälkeen Oleskeluhuoneeseen lepäämään tai oikeastaan makuusaliin. Unen päästä hän ei saanut vain kiinni. Hän oli vaan makoillut sängyllään nyt jo puolituntia, miettien Malfoyn poikaa. Hän kertasi luutakomerossa tapahtuneet mielessään uudelleen ja uudelleen. Vaikka Hermione oli hyvin älykäs noita, hän ei keksinyt mitä tapahtumat merkitsi, vai merkitsikö ne yhtikäs mitään Dracolle. Hermionelle ne merkitsivät, mutta Malfoyn pojasta hän ei tiennyt. Muutaman kymmenen minuutin ajan hän vielä asiaa vatvoi, mutta viimein hän nukahti.
Seuraavina päivinä Hermione oli etsinyt katseellaan Draco Malfoyta, mutta Draco oli kadonnut jonnekin Grangerin näkymättömiin. Hermioneta vaivasi kovasti kun päivien edetessä hän ei ollut nähnyt vilaustakan Malfoysta. Malfoy ei ollut ilmennyt Suureen saliin syömään samaan aikaan Hermionen kanssa, eikä edes Rohkelikon ja Luihuisen yhteisille liemi-tunneille. Malfoy vältteli häntä taitavasti. Kolmen päivän jälkeen luutakomerosta tapahtuneesta, Hermione kyllästyi haikailemaan Malfoysta. Hänen täytyi nähdä hänet.
Pitkän muodonmuutostunnin jälkeen Hermione meni kirjastoon ja otti muistiinpano välineensä esille, alkaen kirjoittaa kirjettä. Ensimmäiseksi ongelmaksi ilmeni se, ettei Hermione tiennyt kutsuisiko Draco Malfoyta, Malfoyksi vai Dracoksi. Hän päätyi Dracoon. Se nimi kuulosti enemmän kutsuvalta ja houkuttelevammalta kuin Malfoy. Johtuen ehkä siitä että Hermionen edellisinä vuosina Malfoy nimi oli tullut esille ainoastaan haukunnan yhteydessä:
Hei Draco.
Mielestäni meidän pitäisi nähdä.
Ymmärräthän, ettet voi ikuisesti minua vältellä. Olen miettinyt kovasti sitä mitä tapahtui -silloin luutakomerossa. Tahtoisin puhua tapahtuneesta. Ymmärrän hyvin jos et halua näyttäytyä Rohkelikon tai varsinkaan jästisyntyisen seurassa päiväsaikaan, joten kävisikö yhdeksältä neljännen kerroksen päässä, siellä ei yleensä kukaan käy. Suuriosa oppilaista on siihen aikaan syömässä Suuressa salissa, joten väkeä ei pitäisi löytyä. En odota sinun lähettävän pöllöä tuomaan vastakirjettä, mutta odotan näkemästäsi neljännessä kerroksessa. Toivoisin kovasti, että tulet.
Hermione Granger
Hermione käänsi kirjeensä ja kirjoitti toiselle puolelle vielä:
Draco Malfoy
Luihuisten tupa
Tylypahka
Ja kirjoitti vielä vasempaan yläkulmaan:
Läh.
Hermione Granger
Rohkelikon tupa
Sen jälkeen hän ripusti punaisella pehmeällä sametti nauhalla Ghewig-pöllön kaulaan, jonka oli hakenut Pöllölästä lainaan.
