// Alaotsikko: Seamus Finnigan (k-11,oneshot)
Title: Kirje
Author: yuuri
Raiting: k-11 (mainitaan surullisia asioita ja hitunen hulluutta...)
Pairing: Seamus Finnigan, mutta ei paritusta...
Summary: Kuinka paljon yksi kirje voi kertoa sinusta?
A/N: FF100-099. Kirje (tämäkin oneshot tulee kuulumaan alkavaan ficlet-sarjaani..., mutta siitä tuonempana
)
********
Seamus,
Saadessasi tämän kirjeen olet jo tietoinen syntyperästäsi ja tiedät myös minun kuolleen totuuden vuoksi. Olen niin pahoillani siitä näytelmästä, jossa olit osallisena tietämättäsi. Rakastin Seania omalla tavallani ja anoin hänelle aikaa sinun kanssasi, niin oli käsikirjoitettu. Hän kasvatti ja rakasti sinua kuin omaansa, mutta en kertaakaan katunut totuutta. Se oli minun näytelmäni ja sinun tarinasi - oma näytelmäsi vasta alkaa. Teidän sinun välittäneen Seanista paljon, mutta rakastitko häntä? Hän oli sinulle isä nämä kuusitoista vuotta. Vuodet sinun ja hänen kanssaan olivat upeita ja olen iloinen saatuani kokea ne.
Kaikkina noina vuosina kaipasin kuitenkin isääsi. Sydämeni oli vain puolikas ilman häntä. Hän oli täydellinen. Ne tummat silmät, jotka tuntuivat näkevän suoraan lävitsesi. Sinä perit minun tumman ruskeat silmäni, mutta niiden voima on mahtavampi kuin isälläsi. Sinun voimakkaan tahtosi ja päättäväisyytesi sait isältäsi. Niin monesti tunsin sinusta huokuvan voiman. Se oli muserta minut. Isäsi on samanlainen, mutta hänen on vähäisempi. Toivon sinun valtsevan puolesi ratkasevalla hetkellä ja oli valintasi mikä tahansa, tiedän sinun valitsevan viisaasti.
Jos valitset Killan, toivon sinun muistavan ketä vastaan taistelet. Isääsi. Niin, Voldemort - ei, Tom Lomen Valedro on sinun isäsi. Hän oli niin komea ja kohtelias. Hän tiesi mitä halusi ja tiedän hänen rakastaneen minua. Olimme niin samanlaisia. Näytelmän vuoksi suljin todellisen itseni syvälle sieluuni ja näyttelin. Jos siis valtiset valon puolen, muista - sinä olet voimakkaampi.
Mikäli aiot seistä isäsi vieressä haluan sinun kertovan hänelle, että rakastin häntä ja rakastan edelleen. Sano, että minä muistan. Isäsi voi olla voimakas, mutta sinä olet mahtavampi - sinun pitää vain uskoa itseesi. Tiedän sinun käyttävän okklumeusta joten voin kertoa, että isästäsi on tulossa vanha ja jonkun on aika ottaa hänen paikkansa...
Olen opettanut sinulle kaiken minkä olen voinut ja Tylypahka sen minkä on pystynyt. Olen ylpeä sinusta ja mitä valintoja teetkin tiedä, että rakastan sinua. Myös isäsi rakastaa, mutta hän ei ehkä näytä sitä niin kuin minä tein.
Olen pahoillani kaikesta ja toivon, että annat minulle vielä joskus anteeksi, poikani.
~Rakkaudella äitisi, Simone Finnigan (os.Walt)****
Seamus taitteli kirjeen ja tunki sen taskuunsa. Hän tunsi niin paljon samaan aikaan -vihaa, surua, rakkautta, ikävää. Sade ropisi rohkelikkojen makuusalin kolmeen ikkunaan, joista yhdestä Seamus itse tuijotti ulos.
Hänen oli vaikeaa ymmärtää ja sisäistää kirjeestä luettua tietoa, mutta silti Seamus tiesi sisimmässään, että oli aina tietänyt olevansa erilainen. Hyvin erilainen kuin oikeasti on.
Kaikki alkoi toisena vuonna, kun Salaisuuksien kammio oli avattu jälleen, niin monien vuosien jälkeen. Ne seinistä kaikikuvat kuiskaukset olivat tehdä Seamusista hullun. Puhumattakaan kaksintaistelu kerhossa tapahtuneesta välikohtauksesta. Malfoy oli taikonut sauvastaan kärmeen ja Harry Potter, poika-joka-elää, oli paljastunut käärmekieleksi. Tämä asia ei ollut hämmästyttänyt Seamusia, mutta se, että hän ymmärsi mitä Harry ja käärme keskustelivat, oli suuri järkytys. Hän oli vanonnut itselleen, ettei koskaan kertoisi olevansa kärmeskieli. Hän halusi varjella lahjaansa, jota Potter piti lähinnä kirouksena.
Salaisuus oli kuitenkin paljastunut hänen äidilleen vuotta myöhemmin, kun käärmeen poikanen oli eksynyt heidän pihalleen ja Simone oli saada sätkyn. Seamus oli vahingossa kieltänyt käärmettä olla satuttamatta äitiään ja palaamaan kotiinsa. Käärme oli lähtenyt, mutta hänen äitinsä oli pyörtyä onnesta.
- Niin moneen vuoteen en ole kuullut, niin moneen vuoteen. Vielä tuolloin Seamus ei ollut ymmärtänyt mitä hänen äitinsä tarkoitti, mutta kirje hänen taskussaan oli selittänyt kaiken.
- Minä teen, äiti juuri niin kuin itse haluan, Seamus mutisi ja virnisti omalle heijastukselleen ikkunan lasissa. Hän todellakin tekisi juuri sen mitä haluaisi. Hän oli vihdoin ja viimein löytänyt itsensä.
***
A/N2: Toivottavsti piditte
