// Alaotsikko: oneshot, K11, fluff
Nimi: Lonkerosuudelma
Kirjoittaja: Laku
Beta: Hirmu
Tyylilaji: kai tämä nyt sitten fluffiin parhaiten menee
Ikäraja: K11
Varoitukset: Kun Laku sitten päätti leikkiä osaavansa kirjoittaa... Alkoholin käyttöä, (lievää) kiroilua ja mainintoja tupakasta.
”Moi!
Täälä on ihan kauheen kuuma! Oon ollu lähes koko ajan rannalla ottamassa aurinkoa Lindan kanssa. Vesi on ihan kirkkaan sinistä ja hiekka valkoista. Ollaan bongailtu monta hyvän näköistä miestä täältä. 
Rusketus.<3 Paloin ofc ekana päivänä olkapäistä, mutta en onneksi kovin pahasti. Olisi ihanaa, jos olisit myös täälä, on kauhea ikävä. 
”Ja plääplääplää, mietin sulkiessani sähköpostini. Ei ollut ollenkaan reilua, että paras ystäväni karkasi heti kesäloman alettua kahdeksi viikoksi Maltalle katselemaan hyvin ruskettuneita paidattomia miehiä rannalle! Ja mä jäin sateisen koleaan Suomeen, missä rantaleijonat olivat kuolleet sukupuuttoon. Jäljelle oli jäänyt vain keski-ikäisiä miehiä mersuineen ja kaljamahoineen. Nam.
Tietenkin kaipasin Mirkaa, mutten voinut olla olematta hieman kateellinen hänelle. Ok, hieman taisi olla väärä ilmaisu tähän tilanteeseen. Olin
todella kateellinen hänelle. Itse en ole ollut edes Ruotsin laivalla, kun taas Mirka vietti joka lomaansa jossain etelän auringossa. Joillakin nyt vain sattui olemaan rahaa. Ei sillä, että me olisimme köyhiä, mutta ei meillä rahaa lomamatkoihin ollut.
Huokaisin masentuneena. Suomen kesä oli taas parhaimmillaan. Ulkona satoi, kuten yleensä. Oli satanut koko viikon. Toisin sanoen siis eilen ja tänään, olihan nyt kuitenkin vasta tiistai. Mirka palaisi perjantaina takaisin Suomeen kauniisti ruskettuneena, kun taas mä olisin vaaleana kalkkilaivankapteenina vieressä. Mutta saisin ainakin seuraa, eikä haittaisi vaikka sataisi. Voisi katsoa leffoja Mirkan luona heidän uudella hienolla kotiteatterijärjestelmällään. Voisi vain nauraa hyvässä seurassa. Voitaisiin kilvan selittää mahtavista lomaseikkailuista –mutta ai niin, mähän en ole viettänyt aikaa, kuin mukavasti koneen kanssa. Tästä ajatuksesta sai tarpeeksi voimaa ja suljin kannettavani. Suuntasin pakastimelle elätellen toivoa, etteivät veljeni olisi syöneet ihan kaikkea jäätelöä.
Illalla aurinko alkoi pilkistellä puiden lomasta. En malttanut olla enää vain sisällä tuijottelemassa Facebookin etusivua, jolla ei käytännössä tapahtunut mitään. Kaikki viettivät lomaansa jotenkin järkevämmin kuin päivittelemällä statustaan tunnin välein.
Miksu sanoo:
tuu kylälle tänään? Huokaisin. En pitänyt ehdotuksesta. Tai oikeastaan ehdottajasta. Mikael oli ollut luokallani koko yläasteen ja viime vuonna lukiossakin kävimme samoilla kursseilla. Koko neljä vuotta poika oli piirittänyt mua milloin mitenkin. Olin huokaissut helpotuksesta keväällä koulun loppuessa, en näkisi poikaa koko kesänä. Mikaelilla oli tummat silmät ja hiukset ja pojan ihokin oli ympäri vuoden kauniin ruskea. Hän oli myös mukava, ystävällinen ja hauska. Siis kaikin puolin täydellinen poikaystäväkandidaatti. Jopa äiti oli huomauttanut asiasta joskus yläasteella, jonka jälkeen mökötin hänelle loppu päivän. Olihan mulla hauskaa Mikaelin seurassa ja hänen kanssaan oli helppo olla, mutten tahtonut hänen luulevan, että neljän vuoden työ tuottaisi tulosta. Kemiat eivät vain kohdanneet, eikä Mikael ollut huomannut tätä. Ylipäätänsäkään pojat ja seurustelu eivät kiinnostaneet mua. Mirka yritti parittaa tietenkin mua jokaiselle ohikulkevalle, edes suunnilleen hyvän näköiselle jätkälle. Pettyen joka ainut kerta.
Mietin vastaustani Mikaelin kysymykseen sormet näppäimistöllä. Miksen voisi lähteäkin ulos, kun ei kerran satanut eikä matka ollut edes pitkä?
Tuuliii sanoo:
okeij. voin mä tullakin käymäsMikaelin vastausta lukiessani tajusin jälleen virheeni. Mutta nyt en luvattuani enää voinut perua. Kiroten tätä mielessäni, aloin etsiä puhtaita sukkia jostain ei-niin-hyvässä-järjestyksessä olevan vaatekaappini uumenista.
”Moi Tuuli!” kuului hilpeä tervehdys S-marketin nurkalta polkiessani jopollani sinne. Asuinalueemme nuoriso kokoontui joka ilta viettämän sinne laatuaikaa muiden kanssa.
”No moi”, vastasin hypäten pyörän selästä hymyillen. Paikalla oli yllättäen taas paljon nuorisoa, joista suurin osa oli kavereitani Facebookissa, vaikken heitä edes tuntenut. Mikael hyökkäsi kimppuuni saman tien pyörän pysähtymisen jälkeen.
”Kiva, kun tulit. Oli tylsää”, Mikael selitti tummat silmät loistaen. Yhtäkkiä hän veti mut lähelleen ja halasi tiukasti. Säikähdin yllättävää hellyydenosoitusta, jonka Mikaelkin huomasi ja puristi mua kovempaa itseään vasten. Pian kuitenkin onnistuin pääsemään kylkiluita murskaavasta syleilystä pois. ”On ollut ikävä.”
”Ilmeisesti”, murahdin ja mulkaisin Mikaelia murhaavasti. Poika tiesi todella hyvin, etten pitänyt halailusta.
”Hei, älä näytä tuolta”, Mikael kiusoitteli pyyhkäisten ylipitkiä hiuksiaan pois silmiltään. Yritin olla hymyilemättä, mutta Mikaelin hymyillessä viattomasti edessäni, räpsytellen pitkiä ripsiään, en voinut kuin hymyillä hänelle.
”Hymyilit. Eli et ole enää möks. Tilanne on siis hallussa”, Mikael virnisti iskien mulle silmäänsä ovelasti. Hän alkoi kiskoa mua muiden luo. Pari tyttöäkin halasi mua, en pitänyt siitä paljoa enempää kuin Mikaelin haleista. Jotenkin pakotin itseni hymyilemään niille, jotka selittivät kaivanneensa mua. Tiesin, että meikattujen kasvojen takana he eivät oikeasti tarkoittaneet sitä, mutta en jaksanut välittää asiasta.
”Missä Mirka on?” yksi tytöistä kysyi pöyhien samalla lähes valkoisia hiuksiaan. Yleensä olimme Mirkan kanssa lähes erottamattomat.
”Maltalla, tulee perjantaina”, vastasin samalla kun huitaisin Jannea rintakehään tämän koko ajan tökkiessä mua kylkeen.
”Hei, tehän olette tulossa meille bileisiin lauantaina?” eräs tyttö kysyi tullen meidän luoksemme. Hänen nimensä oli Sanni, olimme olleet samalla luokalla ala-asteelta aina lukioon asti. Nykyisin hän oli eri lukiossa kuin mä, emmekä olleet pitäneet juurikaan yhteyttä enää. Sannilla oli luonnostaan punertavat hiukset, muutama söpö pisama poskilla ja kirkkaan vihreät silmät. Olin aina ollut kateellinen hänelle vaikken mielestäni itsekään ruma ollut. Mulla oli vaaleat, melko pitkät ja hiukan taipuisat hiukset ja siniset silmät. Ennen olin käyttänyt silmälaseja, mutta nykyään mieluummin piilolinssejä, vaikka toisinaan tykkään lasejanikin käyttää.
”Moneltako ne bileet on?” Mikael kysyi heti kiinnostuneena. En kuullut Sannin vastausta, sillä katseeni kiinnittyi tämän seuralaiseen. Poika oli hiukan vanhemman näköinen kuin me, ehkä kaksi vuotta korkeintaan. Hänen poskillaan näkyi pienet hymykuopat tämän katsellessa Sannia todella sinisillä silmillään. Huomasin muidenkin tuijottavan kateellisesti tätä ilmestystä ja varsinkin melko ihonmyötäisen, valkoisen t-paidan alta erottuvia lihaksia. Sannikin huomasi tämän ja katseli meitä ylimielisesti ottaen askeleen lähemmäs poikaa.
”Poikaystäväni Jerry. Mikael, Tuuli, Nina ja Jenni”, Sanni esitteli suukottaen Jerryä poskelle voitonriemuinen ilme kasvoillaan.
”No, hauska tavata”, Mikael totesi kuivasti. Yleensä tytöt katselivat häntä ja nyt hän kai tunsi asemansa uhatuksi Jerryn kerätessä kaiken huomion.
”Me mennään nyt, mutta kaikki meille lauantaina! Omat juomat mukaan, musiikki soi kello kahdeksasta eteenpäin!” Sanni mainosti vielä kävellessään Jerrynsä kanssa käsikädessä uuden näköiselle autolle.
”Se oli niiiiin tajuttoman komee, tiedäthän, sikspäkki, ruskettunut, tummat silmät… Vähän niin kuin Miksu, mutta ei lähelläkään! Se jopa pyysi mua käymään sen kämpällä, mutta Linda ei antanut”, kuuntelin perjantai-iltalla, miten Mirka selitti Maltan matkastaan.
”Joo, onneksi edes pikkusiskosi on fiksu. Se jätkä ois varmaan tappanut, ryöstänyt ja raiskannut sut. Tuossa järjestyksessä”, totesin kohauttaen hartioitani vastaukseksi Mirkan ilmeelle. Olin nyt kuunnellut parhaan kaverini lomamatkasta viimeiset puolitoista tuntia, eikä loppua näkynyt.
”Älä viitsi, ei Tony ole sellainen!” Mirka puolusteli kauniit kasvot mutrulla. Huokaisin.
”Joopa joo. Mutta kiva jos oli kiva loma”, sanoin etsien hymyä kasvoilleni. ”Ja onnellista loppu elämää sitten vaan sulle ja sun Tonillesi.”
”Tony”, Mirka sanoi katsoen mua myrkyllisesti. Itse en nähnyt suurta eroa Tonin ja Tonyn välillä, mutta ilmeisesti kyseessä oli sittenkin elämää suurempi ero. ”Mutta et ikinä usko! Tony tulee katsomaan mua tänne Suomeen!”
”Ai siis milloin?” kysyin epäuskoisesti. Kiinnitin kuitenkin huomiota siihen, miten nopeasti Mirka unohti jälleen mököttävänsä mulle.
”Tämän kuun lopussa! Ihanaa, enää pari viikkoa ja sitten pääsen taas Tonyn lähelle…!”
”Öö, Mirka rakas. Muistatko miten Eetun kanssa kävi?” aloitin irvistäen. En tahtonut tehdä tätä, mutta Mirkan parhaana ystävänä koin olevani vastuussa maan pinnalle palauttamisesta.
”Kyllä, mut- ”
”Nii-in. Teillä oli vain 200 kilometriä välimatkaa –” jatkoin Mirkan yrittäessä keskeyttää jälleen.
”Niin, mut- ”
” –ja muistatko miten siinä sitten kävi loppujen lopuksi?” kysyin irvistäen muistikuvalle, kun istuin lohduttamassa Mirkaa koko yön, kun hänen ensirakkautensa jätti hänet.
”Totta hitossa muistan! Mutta Tony ei ole sama asia kuin Eetu!” Mirka sanoi alahuuli täristen.
”No, niin… Ei kyllä olekaan. Eetu oli 19-vuotias jätkä Lahdesta, kun taas Tony on 22-vuotias jätkä Maltalta…” pyörittelin hermostuneesti vaaleita hiuksiani sormeni ympärille. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun kävimme tämän tapaista keskustelua.
”Eetu oli idiootti! Tony ei ole!” Mirka huusi ja heitteli samalla koristetyynyjä sängyltään, jolla istuimme.
”Me ei asuta edes Helsingissä, millä se muka pääsee tänne jumalan selän taakse?”
Hetkeä myöhemmin kävelin kotiin. Mirkan suututtua katsoin parhaaksi lähteä, ennen kuin tyynyt muuttuisivat joksikin, joka voisi jo sattua. Mutta enhän mä sille mitään voi, jos mä olin aina se joka joutui esittelemään Mirkalle karut faktat. Kyllä se vielä kiittäisi mua joskus ja unohtaisi huomiseen mennessä tämän illan tapahtumat.
*
Toisin kuitenkin kävi. Mirka ei soittanut eikä tekstannut koko päivänä, vaikka bileet olivatkin illalla. Yleensä ennen bileitä tarvittiin vähintään kymmenen kriisipalaveria, ennen kuin Mirka tiesi mitä pukisi päälleen.
Miksu sanoo:
oothan tulos sannin bileisiin?
Tuuliii sanoo:
ääh, ei mulla oo ees juomia :/ eikä muutenkaa oo oiken semmonen olo, et jaksais bilettää
Miksu sanoo:
ei se haittaa mulla on kyllä, saat multa. ja kyllä se fiiliski sieltä sitte löytyy 
Tuuliii sanoo:
vihaan sua aina, kun päätän olla tulematta nii sä ylipuhut mut!
Miksu sanoo:
mut mieti nyt mistä kivasta jäisit paitsi mut oot siis tulos?
Tuuliii sanoo:
joopajoo… ja kai mä ny sitte tuun ainakin hetkeksi käymäs
Miksu sanoo:
tuun hakee sut tunnin päästä, mro!<3Tuijotin tietokoneen näytöllä olevaa messengerikkunaa ällistyneenä. Tajuttuani tilanteen, tuijotin sitä lähinnä ärsyyntyneenä. Mikael oli tehnyt sen jälleen! En voinut kuin sulkea koneen turhautuneena. Ihailin hetken huoneessani vallitsevaa täydellistä kaaosta ennen kuin tajusin, että mitä hittoa pistäisin päälleni.
Tunnin kuluttua kuulin miten Mikael ajoi pihaamme kevarillaan.
”Tuuli! Joku jätkä tuli!” kuulin isoveljeni huutavan seinän takaa.
”Mitä? Onko Tuulilla poikaystävä?” kuulin äidin ällistyneen äänen alakerrasta saman tien .
”Kiitos, Tuomas”, kivahdin isoveljelleni, joka oli tullut huoneeni ovelle virnuilemaan.
”Kuka se on ja mihin te olette menossa?” Tuomas kysyi. Hän oli vanhempi kahdesta isoveljestäni ja oli nyt viikonloppulomilla armeijasta.
”Miksu vaan. Sannilla on bileet tänään. Etkö sä ole tulossa?” totesin työntäen veljeäni hartioista pois tieltäni, että pääsin ulos huoneestani. Tuomas tunsi Mikaelin kyllä ja hänelle ei tarvinnut selitellä meidän olevan vain kavereita. Rakastin molempia veljiäni paljon ja heidän kanssaan oli helppo puhua lähes kaikista asioista. Joskus jopa helpompi kuin Mirkan.
”En mä. Heli tulee varmaan meille tänään”, Tuomas hymyili pörröttäen hiuksiani. ”Ole sitten kunnolla, äläkä juo liikaa! Mut mene jo, äiti kurkkii varmaan jo verhojen takaa, kun ei tiedä kuka sua on tullut hakemaan!”
Nauroin veljelleni tönäisten tätä hellästi kylkeen ennen kuin juoksin portaat alas, missä äiti tosiaankin oli verhojen takana kurkkimassa.
”Äiti hei, se on Miksu vaan!” totesin tympääntyneenä survoessa tennareita jalkoihini.
”Seurusteletko sä sen kanssa jo?” äiti kysyi innostuneena.
”En todellakaan, ollaan vaan kavereita. Ymmärrä jo, jookos?” sanoin avaten oven. ”Tulen joskus sitten, moikka!”
Äiti yritti vielä huutaa perääni jotain, luultavasti minne olin menossa, mutta suljin surutta ulko-oven perässäni.
”Moi”, Mikael tervehti iloisesti väistäessäni halauksen. Tiesin äidin kurkkivan edelleen ikkunasta. Mikael ojensi toisen kypäristä mulle. ”Sulla kesti kauan.”
”No anteeks…” mutisin kiinnittäen kypärän hihnaa leukani alle, mutta se ei tuntunut olevan yhteistyöhaluinen.
”Saatko?” Mikael kysyi, kun oli saanut oman kypäränsä kiinni. Pyöräytin silmiäni, kun poika astui lähemmäs ja napsautti kypäräni vaivattomasti kiinni. ”Hyppää kyytiin!”
Sannin luona oli jo paljon väkeä, kun saavuimme sinne. Kello ei ollut edes yhdeksää vielä siinä vaiheessa, kun kävelimme Sannin luo. Mikael oli halunnut jättää kevarinsa vähän kauemmas itse bilepaikasta, ettei kukaan kaataisi sitä vahingossa.
”Millä muuten menet kotiin sitten?” kysyin, kun Mikael heitti repun selkäänsä, joka aiheutti kovaa kilinää ja kolinaa repun sisällä.
”Kevarilla”, Mikael virnisti iskien silmäänsä. Kohotin kulmiani ja mietin, millä itse olisin menossa kotiin joskus yöllä. Mikaelin kyytiin en välttämättä uskaltaisi.
”Oot muuten nättinä”, Mikael hymyili ojentaen mulle siiderin laukustaan. Tuhahdin vain vastaukseksi, en ollut asiasta samaa mieltä. Vaaleat hiukseni olivat auki, enkä ollut edes meikannut paljoa eivätkä vaatteetkaan olleet erilaiset, päälläni oli sininen pitkä toppi ja mustat legginssit.
”Tuuli!” Sanni syöksähti kaulaani heti pihassa. ”Kiva, kun tulit!”
Hymyilin vain jo huojuvalle bileiden isännälle. Tai emännälle, miten vain.
Mikael veti mua perässään pisteestä A pisteen B kautta C:hen tarjoillen juomiaan avokätisesti mulle. Jossain vaiheessa iltaa poika veti meidät olohuoneeseen muiden tanssijoiden sekaan. En voinut kuin nauraa, vaikka eräässä vaiheessa mietinkin miksi ihmeessä tanssin Mikaelin kanssa. En jaksanut välittää turhista pikku seikoista, mulla oli tosi hyvä fiilis. Mikael oli ollut oikeassa, kerrankin. Ja vaikka Mikael tulikin koko ajan lähemmäs tanssiessamme, en jaksanut välittää siitäkään. En tänään.
”Sä olet kaunis”, Mikael kumartui kuiskaamaan korvaani. Hymyilin hölmistyneenä pojalle ja kiitin. Talo oli täynnä ihmisiä, sohvat notkuivat ylikuormituksesta ja musiikki soi kovalla.
”Haluaisitko sä ulos tai jotain?” Mikael kysyi hymyillen lämpimästi. Nyökkäsin vastaukseksi ja poika tarttui mua kädestä kiinni alkaen johdattaa mua ulos. Myös ulkona oli paljon ihmisiä, mutta sentään parempi ilma kuin sisällä.
”Tuuli! Anna anteeksi eilinen ja kaikki mitä mä sanoin ja tein! Kyllä mä tiedän, että sä ajattelet vain mun parasta etkä tarkoittanut mitään pahaa!” Mirka hyppäsi jostain yhtäkkiä kaulaani nyyhkien. Meinasin kaatua selälleni asfalttipihalle yllätyshyökkäyksen seurauksena, mutta Mikael seisoi takanani ja tönäisin vain vähän häntä.
”Ihan rauhassa, kulta. Ei mitään hätää, kaikki on ok”, rauhoittelin nyt hysteerisesti parkuvaa kaveriani silitellen tämän ruskeita, lyhyitä hiuksia. ”Mä olen tässä, enkä mä ole suuttunut sulle! Rauhotu nyt. Äläkä itke, sun meikit leviää.”
Mirka alkoi tämän kuultuaan kokoilla itseään ja kuivailla kyyneleitään nikotellen. Hän painoi nopean suukon poskelleni ja aikoi vetää mut muiden kavereidemme luo. Vastustelin hieman ja Mirka kääntyi katsomaan muhun ja näki Mikaelin.
”Ai, sä olet täälä Miksun kanssa”, Mirka sanoi kohottaen kulmiaan tietäväinen sävy äänessään.
”Joo, vähä niin kuin…” totesin pyöritellen silmiäni kaverini ilmeelle ja äänen sävylle. ”Älä juo enempää, nähdään huomenna.”
Mirka paineli kaveriporukkaansa takaisin, normaalisti mäkin olisin ollut siinä. En kuitenkaan mennyt. Katselin Mikaelia, kun poika poltti tupakan ja tarjosi jämiä mullekin. Kieltäydyin kunniasta ja menimme takaisin sisälle. Kello oli melkein puoli kaksi, kun luin äidiltä tulleen viestin, jossa hän käski tulemaan jo kotiin. Poistin viestin kuitenkin surutta, en halunnut lähteä vielä. Normaalisti olisin totellut äitiä, mutta en tänään. Tänään todellakin oli jotenkin outo ja erilainen päivä. Enkä ollut varma siitä, oliko se hyvä.
”Miksu, sulla on nätti tyttöystävä!” joku pojista huusi. Mulkaisin ilkeästi huutajaa, mutta Mikael vain nauroi.
”Harmi ettei se ole”, Mikael kuitenkin totesi tönäistessäni häntä kovakouraisesti kyynärpäällä kylkeen.
Pääsimme takaisin olohuoneeseen, missä porukka oli vain lisääntynyt. Juuri soiva kappale vaihtui hitaampaan. Yritin livistää nopeasti jonnekin, mutta tunsin Mikaelin käden kädessäni.
”Tuuli, etkö sä tanssisi mun kanssa tätä hidasta?” Mikael kysyi katsellen tutkivasti silmiäni. Meinasin kieltäytyä, mutta jotenkin sanat eivät vain tulleet suustani. Nyökkäsin epävarmasti ja Mikael veti mut tiukasti lähelleen.
Kappaleen loputtua jäin seisomaan lähelle Mikaelia kädet yhä pojan olkapäillä. Katselin kiinnostuneena pojan kasvon piirteitä ja ruskeita, lähes mustia silmiä.
”Mitä?” Mikael kysyi epävarmalla äänellä. Hän siirsi vaalean hiussuortuvan kasvoiltani korvan taakse.
”Enkö mä saa katsella sua?” kysyin hymyillen. Mulla oli ihan outo fiilis ja sen täytyi johtua liiasta alkoholista. Sille ei voinut olla muuta selitystä. Tai sitten Mikael oli sekoittanut tarjoamiinsa juomiin jotain. ”Sä olet aika komea.”
Viimeiseksi katseeni pysähtyi Mikaelin huuliin. Tunsin Mikaelin lämpimän hengityksen kasvoillani pojan painaessa otsansa vasten päätäni. Painauduin lähemmäs Mikaelia tajuamatta edes itse kunnolla sitä.
”Mitä sä haluat musta?” Mikael kysyi silmissään outo katse. En tiennyt mitä vastata pojan esittämään kysymykseen. Olin viimeiset neljä vuotta selittänyt Mikaelille miksei meidän juttu toimisi, mutta nyt yhtäkkiä en tiennytkään mitä sanoa. ”Vastaa mulle, mitä sä haluat musta?”
”Mä…” yritin miettiä jotain sanomisen arvoista, mutta en keksinyt mitään. ”Vie mut kotiin, mä haluan nukkumaan. Jutellaan sitten huomenna, kun mäkin oon selvin päin jooko?”
**
”Miten teillä meni ilta Miksun kanssa?” Tuomas kysyi, kun puolen päivän jälkeen hinauduin alakertaan. Alakerrassa oli myös toinen veljeni, Tino, sekä Tuomaksen tyttöystävä Heli.
”Ainakin sä olet sen näköinen, että olet juhlinut”, Tino totesi virnistellen. Istuuduin hänen viereensä pöydän ääreen vesilasini kanssa.
”Kiitos kysymästä, iha kiva ilta oli. Ja mikset sä Tino ollut sielä?” kysyin haukotellen. Haroin hiuksiani, ne olivat varmasti todella nätisti takussa ja pörröllä.
”Ääh, en mä jaksanut”, Tino totesi hörpäten kahvistaan. ”En oikein tunne sitä Sannia. Äiti muuten skitsoili yöllä, kun et vastannut sen viestiin.”
”Hitto. Mitä se sano?” kysyin irvistäen samalla kun hain lisää vettä itselleni.
”Ei mitään ihmeellistä. Mutta kyllä se sitten ymmärsi, kun sanottiin Tuomaksen kanssa, ettet malta varmaan vielä lähteä. Kun olit kuitenkin Miksun kanssa. Äiti tykkää Miksusta, kyseli kovaa, että joko te seurustelette”, Tino naurahti. Huokaisin raskaasti ja pyöräytin silmiäni tuskastuneena. Äiti se jaksoi aina toivoa.
”Okei, kiitti. Menen katsomaan sitten Mirkaa kohta, jos se olisi vaikka herännyt”, sanoin nousten pöydästä. Kävin laittamassa lasini astianpesukoneeseen kiltisti ja lähdin yläkertaan suihkuun.
Mirkan isä tuli avaamaan mulle oven ja kertoi Mirkan olevan vielä nukkumassa. En antanut asian kuitenkaan häiritä, vaan menin herättelemään tätä.
”Huomenta unikeko”, hihkaisin hypäten Mirkan 120cm leveälle sängylle. Peiton alta näkyi vain ruskeat, kihartuneet hiukset ja kuului epämääräistä murinaa. ”No, onko hyvä olo?”
”Mitä sä tähän aikaan täälä teet?” Mirka kysyi unisena yrittäen vetää peittoa paremmin päälleen, kun taas minä vedin sitä pois.
”Tähän aikaan? Kultaseni, kello on jo puoli kolme! Ja me sovittiin, että nähdään tänään”, nauroin saaden peiton kokonaan pois Mirkalta. En yllättynyt, kun tämä oli nukkumassa samat vaatteet yllään, kuin mitä hänellä oli ollut eilen bileissä.
”Onko se jo niin paljon?” Mirka säikähti. ”Lupasin Tonylle, että jutellaan Skypessä yhdeltä!”
”Eli Toni on tärkeämpi kuin mä?” kysyin suu mutrussa. En ollut tosissani kuitenkaan, en suuttunut itse asiassa ikinä. Mirkakin tiesi tämän ja katsoi vain päälleni säälivästi samalla, kun käynnisti konetta kauhealla kiireellä. ”Et siis halua kuulla mahtavasta illastani Miksun kanssa?”
Tiesin, että Mirkaa kiinnosti ehdottomasti mitä oli tapahtunut Mikaelin kanssa. Hän oli ollut varma jo kauan, että olisin ihastunut poikaan ja vielä joku päivä alkaisimme seurustelemaan eläen onnellisina elämämme loppuun asti. Aivan kuten saduissa, luonnollisesti. Mä sen sijaan olin kasvanut jo siitä vaiheesta ohi, että tiesin elämän olevan erilaista kuin saduissa ja elokuvissa.
”Mitämitämitä?” Mirka kysyi hämmästyneenä istuttaen mut sängylleen ja istuen viereeni. ”Kerro kaikki! Joko sä tykkäät siitä? Tanssitteko? Pussasitteko?”
En voinut kuin nauraa parhaalle ystävälleni taputtaen tämän olkapäätä rauhoittavasti. Arvasin, että joutuisin ristikuulusteluun asiasta.
”En mä tiedä. Joo. Melkein.”
”Tuuli, sussa on tapahtunut vakavia muutoksia! Sä et tiedä tykkäätkö sä Miksusta?! Ennen se oli ehdoton ei! Mitä se on tehnyt sulle?” Mirka ravisteli mua olkapäistä kovakouraisesti täysin ymmällään. En voinut vieläkään kuin nauraa. ”Ja sä tanssit sen kanssa! Ja melkein pussasitte? Nyt kerrot kuule kaiken, ihan alusta asti!”
Ja mä kerroin. En itsekään tiennyt mitä ajatella eilisestä. Kaikki tuntui vain niin sekavalta. Aivan kuin unelta, jonka muistaa vielä heti herättyään, mutta jo muutaman minuutin kuluttua se on muuttunut utuiseksi. En tiennyt mitä tehdä asian kanssa. Yleensä olin ollut se, joka oli pitänyt pään kylmänä tilanteessa kuin tilanteessa.
”Sä olet ihastumassa siihen!” Mirka kiljaisi voitonriemuisena halaten mua. ”Mä tiesin, että joku päivä sä vielä lämpeät sille ja se on vain ajan kysymys koska!”
”Ääh, sä ylireagoit. Ei se ollut Miksullekaan varmaan yhtää mitää. En mä usko, että se ois ihastunut muhun kuitenkaan loppujen lopuksi. Sehän flirttailee kaikkien kanssa!” epäröin. Ennen se oli ollut itsestään selvää, että Miksu olisi ihastunut muhun, mutta nyt sekään ei tuntunut enää niin selvältä.
”Hei mikäs nyt on?” Mirkakin kysyi huomatessaan saman. ”Haittaisko sua, jos se ei oliskaan ihastunut?”
Olin vain hiljaa. En tiennyt mitä vastata. En eilenkään tiennyt. Mikä mua vaivasi? Ennen mä olin aina ollut sanavalmis, enkä jäänyt hiljaiseksi jos jotain kysyttiin. Haittaisiko mua? Mä en tiennyt. Mä en tiedä enää mistään mitään.
”Ääh, puhutaan jostain muusta. Tai vaikka siitä, että miten sun ilta meni?” yritin vaihtaa puheenaihetta. Tilanne oli hämmentävä ja mulla oli epämukava olo.
”Hei, Miksuhan on hyvän näköinen ja tosi kiva. Ja kaiken lisäksi se on kusessa suhun. Mikset sä antaisi sille edes mahdollisuutta?” Mirka kysyi otsa rypyillä. ”Sä et ole koskaan ennemmin ihastunut. Sä voisit vaan antaa mennä, edes tämän kerran. Sä et menetä siinä mitään, usko mua. Sitä paitsi, musta tuntuu, että sä olet koko ajan ollut vähän ihastunut Miksuun.”
”Mirka kuule, ihan oikeasti…” vinguin. Keskustelu ei ollut enää yhtään mun mieleen. Se oli muuttunut lähinnä vain ahdistavaksi.
”Tuuli, nyt ihan oikeasti kuuntelet kokeneempaa”, Mirka virnisti iskien silmää. Hymyilin hänelle hiukan takaisin. Tiesin, että Mirka olisi oikeassa mitä ikinä sanoisikaan. Hän tunsi mut kaikista parhaiten. Me ollaan oltu parhaita kavereita päiväkodista asti. Joskus tuntui jopa siltä, kuin me luettaisiin toistemme ajatuksia, niin samanlaisia me oltiin loppujen lopuksi.
”Okei, mä kuuntelen”, myönnyin ja otin mukavamman asennon istua sängyn reunalla.
”Mä olen aina tiennyt, että tämä päivä vielä joskus tulisi. Sä olet vuosien varrella höpöttänyt niiiiiiiin paljon Miksusta ja miten kauheaa se on, kun se yrittää koko ajan iskeä. Mutta silti mä olen ihan varma, että esimerkiksi silloin kun se seurusteli Sinin kanssa, sä olit mustasukkainen siitä. Vaikka sä et ikinä myöntäisikään sitä, niin kyllä mä sut tunnen, Tuuli. Sä oot vaan kieltänyt ne kaikki tunteet Miksua kohtaan itseltäsi ja multa. Ja nyt sitten, kun eilen tapahtui mitä tapahtui, sä tajusit ehkä vihdoin ja viimein, että sä tykkäät siitä”, Mirka luennoi. ”Sun pitäisi puhua Miksun kanssa.”
Mua harmitti, miten oikeassa Mirka olikaan ollut sanoessaan kaiken tuon. Mä olin ollut mustasukkainen, kun Mikael seurusteli hetken aikaa vuosi sitten. Kun sitten Facebookista luin pojan olevan jälleen sinkku, olin ollut lähinnä vain vahingoniloinen.
”Ehkä sä olet oikeassa. Ainakin parissa asiassa”, totesin irvistäen. Otin yhden koristetyynyistä, joilla Mirka oli vain pari iltaa ennemmin pommittanut mua, syliini ja painoin pääni siihen. ”Kaikki on tapahtunut ihan tosi lyhyessä ajassa.”
”Vähän niin kuin meillä Tonyn kanssa…”
”Eikö teillä ollut Skypetreffit kaksi tuntia sitten? Toni luulee pian, että olet feidannut sen”, huomautin kohottaen päätäni pehmeältä tyynyltä. Mirka huitaisi mua olkapäähän, ilmeisesti lausumistavan johdosta, mutta säntäsi kuitenkin hätäisesti koneelle. ”Okei, mä menen kotiin.”
”Juttele Miksun kanssa!” Mirka muistutti hakaten näppäimistöä ja hiirtä vuorotellen kuin viimeistä päivää. Mietin, haluaisinkokaan ikinä ihastua tai seurustella, jos mustakin tulisi tuollainen sekopää.
Kotiin päästyäni katsoin puhelintani, jonka olin unohtanut sängylleni.
1 uusi viesti vastaanotettu
Miksu”Hitto!” manailin yksikseni avaten näppäinlukkoa. Näppäinlukko ei tietenkään meinannut aueta suosiolla ensimmäisellä yrityksellä, jonka jälkeen vielä jouduin näppäilemään suojakoodin, joka sekin meni oikein vasta toisella yrityksellä.
”Hei sori oikeesti siitä eilisestä… Toivottavasti et oo mulle möks nyt… Ois kiva jutella nyt, kun ollaan kummatkin selvitty. Mentäiskö käymään kahvilla jossain? ”Rojahdin istumaan petaamattomalle sängylleni. Katsoin, koska viesti oli lähetetty. Melkein tunti sitten. Olinko ollut Mirkan luona muka niin kauan?
”Jos sä tarjoot? ”En ollut ylpeä kekseliäästä vastauksestani, mutta en pystynyt vain juuri nyt parempaan. Mikael vastasi saman tien, aivan kuin hän olisi odottanut vastaustani puhelin kädessä koko ajan.
”Koska haen sut ja minne mennään? ”
”Vaikka saman tien, ei mulle oo väliä. ja mennään nyt jonnekin vaan”
”Ok, oon 10min päästä siinä. Nähdään<3”Hautasin kasvoni käsiini. Olin menossa Mikaelin kanssa kahville. Enkä edes tykännyt kahvista.
”Minne sä tänään olet menossa Miksun kanssa?” Tino kysyi kiinnostuneena, kun laitoin eteisessä kenkiäni vain hetki myöhemmin. Loin vuoden vanhemman veljeni päälle turhautuneen ilmeen.
”Mistä sä tiedät, et se on Miksu?” kysyin viisastellen. Tino kohottikin toista kulmaansa ja katsoi merkitsevästi ulos ikkunasta.
”En kyllä tiedä… Ehkä siksi, että Miksun kevari on tuossa pihassa?” Tino kysyi ivallisesti hymyillen. Veljeni pörrötti hiuksiani hellästi. ”Pidä kiva ilta, pikkuinen.”
”Mä en ole pikkuinen. Ja pidä säkin”, hymyilin tönäisten Tinoa hieman. Vihasin sitä, kun molemmat isoveljenikin nimittivät mua pikkuiseksi, kuin se ei olisi vielä tarpeeksi, että isä teki niin vieläkin?
”Moi”, tervehdin Mikaelia, joka ei tällä kertaa yrittänyt edes halata kuten yleensä. Poika ojensi vain toisen kypärän mulle ja käynnisti kevarinsa. Nousin varovasti kyytiin tarttuen takaa kiinni.
”Oikeaoppisesti sun pitäisi pitää musta kiinni”, Mikael huomautti, kun käännyimme pihastamme tielle. Epäröin hiukan, mutta lopulta siirsin käteni tiukasti Mikaelin vyötärön ympärille. Vielä eilen samaan aikaan mä en olisi tehnyt niin. Mä olen seonnut, ajattelin itsekseni.
Pysähdyimme melko hiljattain perustetun kahvilan eteen ja hyppäsin pois kyydistä. Mikael ei vieläkään sanonut mitään, kun me käveltiin sisään kahvilaan.
”Mitä sä otat?” Mikael kysyi katsellen pullia tiskillä erittäin kiinnostuneena. ”Kahvin ja?”
”Mä en oikeasti tykkää edes kahvista”, totesin hymyillen pienesti, vaikkei Mikael sitä nähnytkään tuijottaessaan täysin muualle. ”Et mä en tarvitse mitään.”
”Haluatko vaikka kokiksen?” Mikael kysyi kääntäen viimein päänsä muhun päin. Nyökkäsin epävarmasti. Ikinä ei ole ollut Mikaelin kanssa oleminen yhtä vaikeaa, kuin nyt. Menimme istumaan kauimmaiseen pöytään, minne ei nähnyt suoraan ovelta. Tutkin Mikaelin kasvoja huolestuneesti tämän hörppiessä kahviaan. Kun hän viimein sai kahvinsa juotua, poika kiinnitti viimeinkin huomionsa muhun.
”Anteeksi se eilinen”, Mikael totesi hieman apealla äänensävyllä. Tummissa silmissä oli jälleen samanlainen katse, kuin edellisenä iltana.
”Ei sulla ole mitään anteeksi pyydettävää”, totesin hymyillen pienesti. ”Mä olen vähän miettinyt asioita.”
”Niin olen mäkin. Anteeksi tuo neljän vuoden piiritys. Mä lopetan sen nyt”, Mikael sanoi värittömästi. Ruskeat silmät eivät näyttäneet enää samanlaisilta kuin vain hetki sitten. ”En mä halua enää satuttaa itseäni, kun et sä kerran ole kiinnostunut musta.”
En osannut kuin tuijottaa suu auki vastapäätä istuvaa poika. En osannut sanoa mitään. Tuntui kuin ei olisi pystynyt hengittämäänkään.
”Mä vien sut kotiin”, Mikael hymyili nousten pöydästä. Miksi helvetissä oli pitänyt tulla tänne asti tällaisen asian takia, jonka olisi voinut kertoa vaikka Facebookissa? Nousin pöydästä varovasti, en ollut täysin varma kestäisivätkö jalkani. Ainakin ne tuntuivat todella huterilta.
Kun pääsin ulos, Mikael oli jo kevarinsa vieressä. Katselin pojan selkää surullisena. Kaikki tuntui menneen väärin.
”Mä en olisi halunnut, että tässä käy näin”, kuiskasin hiljaa. Ilmeisesti Mikael kuuli kuiskaukseni, sillä hän lopetti hetkeksi kypäränsä kiinnittämisen, mutta jatkoi sitä sitten taas. Otin toisen kypäristä ja laitoin sen päähäni sanomatta enää mitään.
Kotiin päästyäni jätin vastaamatta äidin ja jopa Tinon kysymyksiin. Juoksin vain nopeasti omaan huoneeseeni ja suljin oven nojaten siihen. Lyyhistyin oven eteen itkien. Yllätyin itsekin siitä, että itkin. Mä en ollut itkenyt koko vuonna kertaakaan, jonka lisäksi en silloinkaan pojan takia. Eikä varsinkaan Mikaelin takia, josta mun ei pitänyt edes välittää. Tuomas koputti oveeni ja kysyi haluaisinko puhua mikä mulla on. En halunnut. En todellakaan. Toivotin ainoastaan veljelleni hauskaa viikkoa armeijan harmaissa.
Kaikki oli pilalla.
***
”Eikö Tony ollut sunkin mielestä aivan ihana?” Mirka kysyi heinäkuun puolessa välissä. Toni oli ollut Suomessa kaksi viikkoa ja lähtenyt kolme päivää sitten takaisin Maltalle. Mirka oli selvinnyt jo pahimman eroahdistuksen yli selvästikin, alkuviikosta hän oli lukittautunut vain omaan huoneeseensa suremaan ja rypemään itsesäälissä.
”Olihan se ihan kiva ja ihan hyvän näköinenkin”, vakuutin sotkien samalla sulavan mangomelonijäätelötuuttini kanssa. Emme olleet nähneet Mirkan kanssa kunnolla kahteen viikkoon, kun Toni tosiaan oli ominut parhaan ystäväni itselleen. ”Milloin sä menet sitten niille?”
”Syyslomalla vasta! Siihen on sata vuotta!” Mirka parkaisi suu mutrulla. ”Mun pitää etsiä työpaikka, että saan rahaa. Äiti ja isä ei maksa kaikkea.”
”Kuukauden päästä alkaa koulu”, totesin. Olimme olleet koko päivän yhdessä kaupungilla shoppailemassa ja nyt istuimme torikahvilassa nauttien auringosta.
”Älä edes muistuta!” Mirka tokaisi. ”Mun pitäisi ostaa kirjat ja kaikki. Heti siis kun kirjalistat tulee.”
”Ei niistä kannata tressata. Ne ehtii sittenkin vasta, kun koulu alkaa”, huomautin ystävällisesti ennen kuin Mirka alkoi panikoida asiasta. Hänellä oli sellainen tapa, kaikki asiat piti olla etukäteen tiedossa ja suunniteltuna. Itse en ollut sellainen.
”Sulla on helppoa, kun saat Tinon vanhat kirjat”, Mirka murahti. ”Mutta puhutaan jostain muusta. Joku Miksu on jutellut sulle?”
”Ei ole. Näin sen yksissä bileissä, jonkun blondin kanssa viime viikolla”, huokaisin. Oli ollut vaikea kertoa Mirkalle tapahtunutta, mutta lopulta olin onnistunut.
”Sanoo toinen blondi”, Mirka naurahti iskien silmäänsä. ”Mutta kyllä se siitä. Se tajuaa, ettei kukaan muu ole yhtä täydellinen kuin sä.”
”Hah. Sitä odotellessa”, mutisin syöden jäätelöni loppuun juuri ennen kuin se valui farkkuhameelleni.
”No, Miksun luona on bileet ylihuomenna. Voitaisiin mennä sinne jooko?” Mirka kysyi hymyillen vetoavasti mulle. Hän tiesi, etten voisi kieltäytyä hänen katsoessaan noin.
”Sä et sitten ala leikkimään mitään parittajaa, onko selvä?” kysyin vinosti hymyillen. Kuten arvasinkin, Mirkan hymy hyytyi hiukan, mutta ei kuitenkaan kokonaan.
”Selvä, mä lupaan”, paras ystäväni vakuutti. Tiesin, että häneen voisi luottaa. ”Mä en ajatellut juoda paljoa. Tänään meni niin mukavasti rahaa nimittäin. Hakisikohan Tino tai Tuomas meille jotain?”
”Mä voin kysyä Tinolta kotona. Tuomas tulee vasta perjantaina lomille, niin se ei oikein ehdi”, lupasin kävellessämme pyöriemme luo. Tino oli täyttänyt juuri viime viikolla 18.
”Mitä mä laitan päälle!?” Mirkan ääni kuului puhelimeni kaiuttimesta perjantai-iltana. Tämä oli kriisipalaverimme numero 4. ”Mulla ei oikeasti ole yhtään mitään!”
”No sadannen kerran, laita ne mitä ostit, kun oltiin shoppailemassa”, totesin rauhallisesti, vaikka hiukan aloin jo turhautumaan. Mirka oli esittänyt samat kysymykset joka kerralla ja olin antanut samat vastaukset. Eikä hän silti uskonut mua, joten mietin miksi hän edes kysyi mielipidettäni. Puhelimeni oli sängylläni ja olin pistänyt kaiuttimen päälle, jolloin pystyin puhumaan samalla, kun itse pukeuduin. ”Ja sitä paitsi, sullahan on jo mies. Et sä ole iskemässä tänään ketään, vai oletko?”
”Ääh, sä olet oikeassa. Nähdään puolen tunnin päästä, moikka!”
Löysimme Mikaelin luo helposti, hän ei asunut kovin kaukana musta. Matkaa oli enintään kilometri, joten Mirkan kanssa menimme pyörällä. Tinokin oli tulossa bileisiin ja toisi juomamme samalla. Mulle ei olisi ollut väliä, vaikka ei toisikaan, mutta Mirka halusi. Vatsan pohjassa oli perhosia, kun mietin näkeväni Mikaelin pian, olin nähnyt pojan viimeksi tämän kaasuttaessa pois pihastamme. Tiesin, ettei poika olisi kiinnostunut musta enää, mutta hyvän ystävän menettäminen sattui.
Musiikki kantautui melkein koko matkan korviimme ja kun pääsimme paikan päälle, sinne oli ehtinyt jo muutama muukin. Ensimmäisenä silmiini osui Mikael tupakilla terassilla, myös Mirka huomasi tämän.
”Mene moikkaamaan Miksua!” Mirka yritti ja melkei suostuinkin, kunnes näin saman blondin kuin aikaisemminkin tulevan Mikaelin kylkeen kiehnäämään.
”Näetkö? Ei se ole kiinnostunut musta”, totesin happamasti. Seuraavaksi etsimme Tinon käsiimme ja saimme juomamme häneltä.
”Älä viitsi mököttää, Tuuli! Nyt bailataan!” Tino huusi halaten mua. Veljeni oli selvästi jo nauttinut muutaman alkoholipitoisen juoman.
Kello oli jo yli puolen yön, kun törmäsin vahingossa Mikaeliin keittiön ovella.
”Moi”, totesin nopeasti yrittäen päästä pakoon keittiöstä. Mikael kuitenkin siirsi kätensä oven eteen, enkä päässyt siitä.
”Moi, mitä kuuluu? Onko sulla johonkin kiire?” Mikael kysyi. Yritin kuulostella pojan äänestä, kuinka humalassa tämä olisi, mutta en erottanut sammallusta.
”Ei, mutta ajattelin olla häiritsemättä sua”, totesin melko viileästi. Aijoin yrittää uudestaan pakoa keittiöstä, mutta Mikael laski kätensä tiukasti lantiolleni. Poika oli ihan liian lähellä, tänään välitin asiasta.
”Et sä häiritse”, Mikael kuiskasi ja alkoi johdattaa meitä muiden tanssijoiden sekaan. ”Mun on ollut ikävä sua. Mikset sä ole tekstannut tai jutellut mesessä?”
”Mitä sä olet juonut?” kysyin samalla, kun yritin päästä kauemmas Mikaelista. ”Kuulostaisi ihan siltä, kuin sä et olisi lopettanutkaan vielä.”
”En paljon mitään itse asiassa”, Mikael totesi jo vähän viileämmin. ”Meillä jäi kesken viimeksi, haluaisitko sä nyt tanssia mun kanssa uudestaan?”
Meinasin kieltäytyä jälleen, mutta sama tunne kuin Sanninkin bileissä otti vallan. En jaksanut välittää.
”Missä se sun blondis on?” kysyin kuitenkin astuessani lähemmäs Mikaelia. Poika laski kätensä lantiolleni painaen lujasti itseään vasten.
”Sä olet mun ainut blondi”, Mikael kuiskasi painaen suukon hiuksiini. Suukko sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkääni. ”Mun on oikeasti ollut ikävä sua.”
”Munkin on ollut sua”, kuiskasin varovasti. Mikael lopetti hitaan tanssimisen ja piti mua vain halauksessaan tiukasti. Mietin, uskaltaisinko kohottaa päätäni katsoakseni Mikaelin silmiin. Uskaltaisinko suudella pojan huulia? Tunsin miten sydämeni hakkasi rinnassani nopeasti, tunsin sen sykkeen sormenpäissä ja jopa varpaissa asti. Pelkäsin sen pian hajoavan kappaleiksi, vaikka olinkin koko elämäni yrittänyt suojella sitä kolhuilta ja särkymisiltä. Olin koko elämäni ajatellut ihastumisien olevan turhaa, vain ja ainoastaan itsensä tietoista satuttamista. Ei ollut järkeä ottaa tietoista riskiä. Tunsin Mikaelin kiihtyneen hengityksen selvästi pojan painaessa hätäisen suukon hiukan korvani yläpuolelle. Suljin silmäni ja halasin Mikaelia vain kovemmin. Olin lähes neljä vuotta yrittänyt saada Mikaelia tajuamaan ihastuksen olevan yksipuolista. Oliko Mirka ollut oikeassa sanoessaan mun olevan ihastunut Mikaeliin?
Mikael työnsi mut hellästi käsivarren mitan päähän. Pojan silmät olivat täynnä epävarmuutta, jota en ollut koskaan ennemmin nähnyt. Biisi oli aikoja sitten jo vaihtunut hitaasta perinteiseen bassojumputukseen, jonka sanoista ei saanut basson vuoksi mitään selvää.
Mikael sipaisi hellästi poskeltani vaalean hiussuortuvan. Olin katsonut amerikkalaisia leffoja tarpeeksi tietääkseni mitä seuraavaksi tapahtuisi. Mikael kumartui varovasti kohti kasvojani, katsellen mua aivan kuin kysyen lupaa. Hymyilin pojalle vain ujosti vastaukseksi. Mikael painoi hellästi huulensa mun huulille. Silloin tiesin Mirkan olleen oikeassa, kerrankin. Mutta vahinkoja sattuu, paremmissakin piireissä. En ikinä myöntäisi olleeni väärässä. Ehkä ainut asia, jonka jouduin myöntämään jopa itselleni, oli ihastumiseni Mikaeliin. Nyt vasta pojan suudellessa mua, tunnistin tunteen, joka sai sydämeni hakkaamaan vain kovempaa. Mikael painoi mut lähemmäs itseään puristaen tiukasti. Tunsin olevani ensimmäistä kertaa oikeasti onnellinen.
”Sä olet juonut kultalonkeroa”, Mikael kuiskasi korvaani silitellen samalla hiuksiani. Hymähdin vain vastaukseksi.
Se oli ehkä täydellisin ensisuudelma ikinä.
// Kommentit ovat toivottuja!
