Otsikko: Päreiden polttamista
Paritus: Seamus/Dean
Ikäraja: Sallittu
Tyylilajit: fluffy
Vastuuvapaus: Hahmot kuuluu Rowlingille, mitään en tienaa, etcetc.
Tiivistelmä: He käyvät ravintolassa vain juhlistamassa jotain. Siksi Dean on hieman hämmentynyt.
Kirjoittajalta: Paaaljooon onneeeaa vaaaan raitakarkki!
Päreiden polttamista
Ravintolan työntekijöissä oli yksi, joka tunnisti Seamusin. Kasvot kalpenivat kuin itsestään ja tämä katosi näköpiiristä ennen kuin kukaan ehti käskeä häntä heidän pöytäänsä (todennäköisesti vaihtamaan pöytää jonkun toisen kanssa, keskustelu, jonka Seamus saattoi nähdä päässään:
”Miksi et halua tarjoilla heille?”
”Minulla on syyni.”
”Sinä et yleensä koskaan kieltäydy asiakkaista.”
”Mhm.”
Jos seuraavan päivän lehdessä olisi murska-arvostelu, hän ei tahtoisi olla syy siihen.)
Seamus hymyili päänsisäiselle kohtaukselle ja pudisti päätään, kun Dean tuijotti häntä kysyvästi. ”Ei mitään. Minä lupasin tarjota, joten valitse mitä haluat.”
Dean hymähti mutta antoi asian olla. ”Mitä suosittelet?”
”En tunne tämän ravintolan ruokia”, Seamus sanoi pyöritellen silmiään. ”Ethän sinä pidä siitä, että minä kerron kaikki mielipiteeni.”
(Kuukautta aiemmin he olivat menneet erääseen tunnettuun velhoravintolaan ja Dean oli ollut tulipunainen, kun Seamus oli kertonut hänelle kaikki mielipiteensä ruuista. Heidät oli melkein häädetty ulos ja Dean oli silloin, kuten aiemminkin toisinaan, miettinyt, miksei Seamus ollut voinut jatkaa pyroteknikkona. Siinä tämä oli saanut räjäyttää asioita luvalla ja mielellään, nyt tämä kirjoitti arvosteluja ja melko varmasti poltti ihmisten päreitä.)
”Olen yllättynyt. Lupaatko myös olla kertomatta minulle kaikkea, mikä ruuassa on pielessä? Jos kirjoitatkin kolumniasi huomenna, minä en tahdo tietää sitä vielä tänään”, Dean pyysi. Samalla hän mietti, mikseivät he voineet vain viettää iltojaan kotona, missä Seamus voisi tehdä ruokaa, josta itse piti, tai antaa hänen tehdä ruokaa ja sitten kertoa sen vikoja.
Seamus näytti miettivän Deanin sanoja mutta päätyi lopulta nyökkäämään. ”Hyvä on. Lupaan pysyä hiljaa.”
Dean hymyili ja ehdotti lopulta kuitenkin, että Seamus päättäisi ruuat, sillä tämä tunsi hänen makunsa yhtä hyvin kuin omansa ja osasi aina etsiä ruokalistasta sen, mistä hän saattaisi eniten nauttia. Siksi hän ei edes kuunnellut, kun Seamus väitteli tarjoilijan kanssa viineistä vaan keskittyi miettimään, mikä tässä päivässä mahtoi olla sen arvoista, että Seamus tahtoi välttämättä tuoda hänet ravintolaan.
Edelliskerralla Seamus oli vastaanottanut jonkun yleisön antaman palkinnon arvosteluistaan ja tahtonut sen kunniaksi ravintolaan. Nyt Dean ei saanut päähänsä mitään syytä juhlaan, eivät he muutenkaan käyneet kahdestaan ravintoloissa kovin usein, koska yleensä Dean ei jaksanut kuunnella Seamusin kommentteja. Senkin takia tämä ilta hämmensi häntä.
”Kaljuuna ajatuksistasi”, Seamus sanoi havahduttaen Deanin ajatuksistaan. Tämä hämmentyi siitä, että tarjoilija oli jo lähtenyt.
”Mietin vain, että mitä me teemme täällä. Mitä me juhlistamme?”
Seamus virnisti. ”Kerron myöhemmin.” Hän alkoi puhua säästä ja huispauksesta ja Dean tiesi, että hän oli suunnitellut jotain.
**
Ateria sujui rauhallisesti eikä Seamus sanonut sanaakaan ruuasta (Dean luki kuitenkin tämän kasvoilta mistä tämä oli pitänyt ja mistä ei). Tai mainitsi toisinaan, jos jokin maistui erityisen hyvältä. Dean ei vieläkään ollut ihan varma siitä, mitä hän oli syönyt. Maukasta se kuitenkin oli ollut.
Jälkiruoka ilmestyi pöytään, kun he olivat laittaneet aterimensa oikeaan asentoon. (Seamus oli saanut valistaa Deania useampaankin otteeseen, kunnes tämä oli oppinut. Tarjoilijat arvostivat asiakkaita, jotka tiesivät tavat, niin Seamus oli sanonut.)
”Sinä et koskaan tilaa jälkiruokaa”, Dean totesi ykskantaan, sillä hän tiesi, ettei Seamus koskaan tilannut mitään vaan säästi sen aina kotiin. Ja hyvästä syystä.
”Nyt on myöhemmin.”
Dean kohotti kulmiaan ja odotti, että Seamus selittäisi. Tämä kuitenkin vain alkoi syödä panna cottaansa ja huokaisten Dean seurasi esimerkkiä. Kumpikaan ei sanonut sanaakaan, vaikka Dean tahtoi koko ajan kysyä, mitä toisella oli mielessään. Hiljaisuus venyi kunnes hänen oli pakko avata suunsa.
”Joko sinä kerrot?”
Seamus tuijotti Deanin jälkiruokaa hämillään ja siirsi sitten katseensa mieheen. Sitten hämmennys vaihtui ärtymykseen ja hän etsi katseellaan ensimmäisen tarjoilijan, joka sattui paikalle (ja sattui myös olemaan ainut, joka hänet oli tunnistanut). Hän nousi pöydästä jättäen Deanin katsomaan peräänsä ja harppoi tarjoilijan luo.
Dean ei kuullut, mitä kaksikko keskusteli, mutta hän saattoi lukea Seamusin asennosta, että tämä oli hyvin vihainen eikä hän voinut käsittää miksi. Tarjoilija näytti kyyristyvän ja pian Seamus marssi takaisin pöytään tarjoilijan kadotessa keittiöön selvittämään tilannetta.
”...Seamus?”
Seamus hengitti syvään ja rauhoitti itseään. Dean ojensi käden hänen kätensä päälle ja puristi ja hän sai hymyiltyä. Joskin se katosi pian, kun ravintolan johtaja ilmestyi pöydän luo pahoittelevan näköisenä.
”Herra Finnigan!” mies huudahti. ”Minä en tiedä miten tämä on voinut tapahtua, en olisi koskaan uskonut – ei kertaakaan aiemmin ole kukaan kadottanut sormusta.”
Deanin ilme muuttui yllättyneeksi.
”Mutta nyt on, herra Monte. Minä en ole lainkaan tyytyväinen tähän palveluun. Jos te ette löydä sitä sormusta, voitte olla varmoja, etten astu jalallanikaan tähän ravintolaan – ja kirjoitan murska-arvostelun ravintolastanne!” Seamus kihisi kiukusta ja sylki sanat miehen kasvoille.
”Me selvitämme tilannetta!” Monte lupasi. Selkeästi hän osasi lukea tilannetta sen verran, että saisi Seamusin rauhoittumaan vain löytämällä sormuksen, ja hän kääntyi keittiötä kohti. ”Menen henkilökohtaisesti hoitamaan tätä.”
Seamus tuijotti miehen perään vihaisena kunnes Dean kiinnitti hänen huomionsa.
”Sormus? Meinasitko sinä--?”
”Kyllä”, Seamus vastasi lyhyesti ja selkeästi pettyneenä. ”Halusin kaiken olevan täydellistä! Ja sitten nuo idiootit hukkaavat sormuksesi.”
Dean huokaisi ja ojensi kätensä koskettaakseen Seamusin poskea. ”Haluatko sinä vastaukseni?”
Seamus kiinnitti katseensa Deaniin. Hänen silmänsä myrskysivät yhä, mutta Dean oli päättänyt saada toisen paremmalle tuulelle. ”Minä haluan tehdä tämän kunnolla.”
Dean nauroi. ”Kuule Seamus. Me olemme asuneet yhdessä viimeiset viisi vuotta. Luulisi sinun tietävän, etten minä kaipaa tällaista. Ja hei, sinun ei tarvitse yrittää niin kovasti, toisinaan yrität liikaa. Minä rakastan sinua, kai sinä sen tiedät? Ja totta kai minä menen naimisiin kanssasi.” Hän suuteli Seamusta kevyesti huulille ja istui paikalleen. Seamus vain tuijotti häntä.
Kun ravintolan johtaja palasi kymmenen minuuttia myöhemmin sormuksen kanssa, Seamus hymyili yhä kuin viimeistä päivää. Mies tuijotti häntä hämillään ja koetti miettiä, mikä oli muuttanut mielen ja sen jälkeen miettiä, josko he saisivat sittenkin paremman arvostelun.
Saatuaan sormuksen Seamus laskeutui yhdelle polvelle ja kysyi vielä, vaikka vastauksen jo tiesikin: ”Dean, sinä olet se, joka pitää minut maan pinnalla ja pakottaa minut käyttäytymään, vaikka en aina tahtoisikaan. Haluaisin, että tekisit niin loppuelämäsikin ja antaisit minun rakastaa sinua, rakastaisit minua. Mene naimisiin kanssani?”
Dean hymähti ja antoi Seamusin ujuttaa sormuksen sormeensa. Hän suuteli sulhastaan ja kuiskasi tämän korvaan: ”Mennään jo pois täältä. Haluan juhlia ja oletan, että olet maksanut tämän illan.”
**
Tarjoilija, joka oli saanut osansa Seamusin myrskystä, tuijotti hämillään ravintolan arvostelua. Sitten hän käänsi sivua ja tuijotti miehen onnellista naamaa tulevan miehensä vieressä ja virnisti.
