Kirjoittaja: Whitestar
Fandom: Fullmetal Alchemist
Ikäraja: S
Paritus/Hahmot: Ed, Al ja muita, ainakin toistaiseksi paritukseton
Vastuuvapaus: Hahmot eivät ole omiani ja en saa tästä palkkaa
A/N: Tälläistä aloittelin koulussa ja kun kotona puhtaaksi kirjoitin niin en oikein keksinyt mitään jatkoa niin päätin tehdä moniosaisen, ensimmäiseni.
Toivottavasti menee hyvin. Ja te pidätte
En jaksa elää yksinEd oli taas nukahtanut lattialle. Al katsoi isoveljeään, hän oli kerta kaikkiaan mahdoton.
Al ymmärsi kyllä, että Edillä oli rankkaa, mutta silti, ei tämä käynyt päinsä.
Al nosti varovasti Edin syliinsä ja kantoi veljensä hellästi nukkumaan hotellihuoneeseensa. Ed nukkui syvää unta, eikä edes tuntunut huomaavan.
Al istui nurkkaan ja katsoi lempeästi nukkuvaa isoveljeään. Hän oli iloinen, että veli sai nukuttua, vaikka häntä vaivasi Alin kehon menetys. Mutta Al tiesi, että Ed näki painajaisia ja hän tunsi valtavaa syyllisyyttä ja tuskaa. Al näki sen kyllä pelkästä veljen ilmeestä, kun tämä katsoi Alia.
Al oli hiljaa syvällä itsekseen kiitollinen Mustangille. Eversti oli heidän epäonnistumisensa jälkeen antanut Edille toivon, kun kertoi että armeijan palveluksessa Ed pääsisi käsiksi erikoislaatuisiin tutkimustuloksiin ja ehkä saisi heidän kehonsa takaisin.
Eversti aina myös kiusasi Ediä, hän koetteli Ediä. Hän ei antanut Edin luovuttaa, masentua. Hän myös antoi Edille toisenkin tavoitteen, näyttää Roylle että osasi asiansa.
Ed alkoi heräillä. Hän katseli hetken ympärilleen hetken kummissaan. Jos Al olisi pystynyt, hän olisi hymyillyt isoveljelleen. ”Huomenta isoveli. Miten nukuit?” Olit taas nukahtanut lattialle, niin toin sinut tänne nukkumaan.” Al sanoi ja Ed hymyili Alille, ”Kiitos, sinä olet kyllä niin ihana veli.” Ed sanoi iloisesti, kävi nopeasti halaamassa Alia ja alkoi sitten pukea. Al toivoi että olisi voinut tuntea veljensä halauksen.
Ed ei halunnut taas miettiä tekemäänsä virhettä. Hän ei halunnut taas tuntea sitä järjetöntä tuskaa. Mutta Alin katsominen sai aina sen haavan aukeamaan hänen sydämessään.
Hän oli vannonut hankkivansa Alin kehon takaisin ja hän vannoi sen yhä uudelleen itselleen. Hän ei voinut luovuttaa, ei vielä.
Ed työnsi aina tuskansa pois, hän tunki aina päättäväisyytensä tuskan päälle ja tukahdutti sen väkisin, ainakin hetkeksi aikaa.
Ed katui tekojaan, mutta oli kiitollinen, että Al silti oli hänen luonaan. Ed ei pärjäisi yksin, hän ei millään jaksaisi yrittää.
Al kuunteli hiljaa rautatien kalketta, ihmisten puheensorinaa ja Edin unista tuhinaa.
Alista tuntui yksinäiseltä hänen katsellessaan rauhassa Edin unta. Ed mumisi jotain unissaan, Al kumartui vähän lähemmäs kuullakseen paremmin. ”Älä huoli Al, ei hätää. Korjaan kaiken. Älä itke Al.” Ed mumisi. Al hämmentyi. Näkikö Ed unta hänestä? Ed taisi olla todella huolissaan hänestä. Al huomasi Edin silmäkulmassa kyyneleen. Al liikuttui, ”Isoveli, itketkö sinä minun vuokseni? Minun kyyneliäni?” Al kuiskasi. ”Al, minä olen aina luonasi.” Ed mumisi jälleen, jonka jälkeen alkoi jälleen tuhista unisesti.
Ed haukotteli noustessaan junasta. Hän muisteli unta, jonka oli nähnyt junassa.
Al oli muuttunut, hän oli laihtunut ja kasvanut, mutta Ed tunnisti hänet silti heti. Al oli itkenyt. Ed astui lähemmäs Alia. ”Al” Ed kuiskasi, pikkuveli katsoi häntä kyynelten läpi. ”Veli, en ole täällä. Olen vain keho, pelkkä kuori.” Al sanoi. Ed pysähtyi kesken askeleen. Hän katsoi laihaa ja kärsinyttä Alia, häntä itketti. ”Al, minä lupasin hakea sinut.” Ed sanoi hiljaa, mutta Al pudisti päätään, ”Tämä on vain unta, vielä ei ole aika.” Al sanoi hiljaa.
Ed tuijotti järkyttyneenä veljeään. ”Minä haen sinut vielä takaisin, lupaan sen.” Ed sanoi päättäväisenä. Al nyökkäsi ja hymyili. Ed hymyili itsekin. Samassa hän tunsi käden olkapäällään, kääntyessään hän näki takanaan ”totuuden”.
”Terve” Se sanoi ja virnisti. Se työnsi Edin johonkin aukkoon. Ed putosi pitkän matkan, tai siltä se ainakin tuntui. Lopulta hän putosi johonkin kovaan. Hän huomasi pudonneensa Alin syliin. Ed ilahtui silminnähden. ”Al…” Ed sanoi, mutta ei päässyt pidemmälle, kun Al hajosi osiin. Ed näki verisinetin läpi kulkevan ison halkeaman. Ed katsoi Alin haarniskaa järkyttyneenä. Ed tunsi kyynelten tunkevan esiin. Al. Ei, ei Alphonsea. Ei!!
Ed kuuli pientä vaikerointia ja vasta nyt hän katsoi ympärilleen, mikä oli virhe. Hän järkyttyi nähdessään maassa verisiä ruumiita. Hän tunnisti armeijan väkeä, Winryn ja Pinakon. Äidin ja Hohenheimin.
Ed katseli näkyä kykenemättä liikkumaan.
Siihen Ed oli herännyt, eikä hän halunnut muistella untaan. Edillä kulki kylmiä väreitä ajatellessaankin että jos tuo olisikin totta.
Al katsoi veljeään, hän ajatteli junamatkaa, joka oli ollut aika kummallinen laadultaan muihin verrattuina.
Mustang käveli veljeksiä vastaan luutnantti takanaan. ”Terve pojat, miten matka sujui?” Mustang kysyi iloisesti. Ed katsoi Mustangia ilmeellä joka kertoi paljon.
Ed ja Al kävelivät Mustangin ja luutnantin perässä juna-aseman ihmismassan läpi, eikä kukaan huomannut että heitä tarkkailtiin.
~jatkuu~
//Classick muokkasi ikärajan