Kirjoittaja: Minäpä minä
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, Drama, Tuplaraapale
Varoitukset: Suunnitellaan itsemurhaa
A/N: Joo no Ruotsissa tuli ihan angstin kirjottamis olo, ja tämmöstä tuli sit aikaseks. Eka originaali tarina, jonka julkasen ja eka angsti kirjotukseni. Toi ikäraja oli tosi hankala, ku tässä vähänniinku suunnitellaan itsemurhaa, mutta sit toisaalta taas ei… Toivottavasti tykkäätte, tai voiko niin sanoo angstista
Mutta kommentit olis ehdottomasti toivottuja.
Sanamäärä: 200
Nobody CaresKukaan ei huomaa minua. Kukaan ei huomaa tällaista ujoa, hiljaista poikaa. Kukaan ei halua auttaa. Kukaan ei edes huomaa minkään olevan vialla. Kaikki ympärilläni vain elävät elämäänsä onnellisena, eivätkä kiinnitä huomiota minuun.
Kotona kukaan ei huomaa minua. Äitini vain häärää ruoan ja koiramme parissa, muttei huomaa minua. Isäni keskittyy töihin ja töiden jälkeen hän makaa sohvalla ja kiinnittää huomionsa telkkariin, ei minuun. Veljeni istuu koneella kaiket päivät, eikä välitä pätkääkään minusta.
Koulussakaan kukaan ei huomaa minua. Ei kukaan. Olen hiljainen, syrjäytynyt, eikä yksikään opettaja huomaa. Opettajat eivät huomaa minua, ei vaikka viittaisin, enkä kyllä viittaakaan. Edes kiusaajat eivät huomaa minua.
Niin, kukaan ei huomaa minua. Ei kukaan. Kukaan ei huomaisi minua vaikka kuolisin. Ei kukaan. Jonkun opettajan pitäisi viran puolesta kysyä missä olisin, mutta muuten. Kukaan ei huomaisi minua. Vai huomaisiko? Jos kuolisin surisiko äitini? Jos menehtyisin kääntäisikö isä huomionsa pois telkkarista? Huomaisivatko opettajat ja kiusaajat minut?
Mutta siitä ei olisi hyötyä, koska itse en olisi vastaanottamassa huomiota. Huomaisivatko he jos minuun sattuisi pahasti? Kyllä varmaan.
Teen päätökseni ollessani yksin kotona koulun jälkeen, ennen kuin äitini tai isäni palaa kotiin. Seison keittiön työpöydän edessä sormeillen suuren puukon kahvaa. Huomaisiko kukaan? Nostan veitsen telineestä ja kohotan vasemman käsivarteni. Nyt kaikki huomaisivat.