Kirjoittaja Aihe: Hetkiin jaetut päivät (Sirius/James, angstromance, K-11)  (Luettu 2620 kertaa)

Kommando

  • ***
  • Viestejä: 102
Title: Hetkiin jaetut päivät
Author: Kommando
Betareader: Radokettu
Genre: Slash, haastefic, romance, angst
Pairing: Sirius/James (viittaus Sirius/Harryyn)
Rating: K-11
Disclaimer: Leikin Rowlingin omistamilla hahmoilla ja maailmalla mitään siitä omistamatta ja palkkaa saamatta. Juonirakenne ja peräkkäin ladotut sanat taas ovat minun eikä niitä saa minulta viedä.
Summary: ”Siriuksella ei ollut päiviä, jolloin hän ei olisi vihannut Lilyä. Oli vain päiviä, jolloin hän vihasi vähemmän tai enemmän.”
Muuta: Kolme kertaa –haasteeseen taas.

A/N: Ihan liian lyhyt ja ihan liian angstinen, mutta…


Hetkiin jaetut päivät

Siriuksella ei ollut päiviä, jolloin hän ei olisi vihannut Lilyä. Oli vain päiviä, jolloin hän vihasi vähemmän tai enemmän.

Lily oli rakastettavuudessaan, pitkine hiuksineen ja kauniine hymyineen niin täydellinen, että hän oli automaattisesti kaikkien suosiossa. Tottahan toki hänellä siis oli otsaa valikoida omat inhokkinsa.

Jamesin ja Siriuksen.

Sirius ei ymmärtänyt sitä. Hehän olivat ihan samanlaisia kuin muutkin; vain vähän rohkeampia ja hitusen hyvännäköisempiä. Ei sillä, Siriusta itseään ei häirinnyt se, ettei hän sattunut olemaan Lily Evansin suosikki-ihminen. Lilyllä ei ollut hänelle sen enempää merkitystä kuin se seikka, että tämä oli rohkelikko ja samalla vuosiluokalla. Kyse olikin Jamesista.

Aiemmin Siriuksella ei ollut ollut siitä mitään hajua, mutta viides vuosi muutti asianlaidat. Heti ensimmäinen päivä. Lily kokosi ensiluokkalaisia, Sirius ystävineen kulki ohi ja James väläytti hänelle tietynlaisen hymyn. Sirius tunsi kyseisen virneen läpikotaisin, mutta siltikään sitä ei aina saanut tulkittua. Hymy härnäsi ja leikitteli, mutta hurmasi yhtä lailla. Lilyyn se vaikutti ärsytyksenä, mutta Siriusta se sinä päivänä kiehtoi. Oli jotain, mistä James ei ollut kertonut – tai mistä tämä ei itsekään ollut vielä tietoinen.

Sirius ei tullut ajatelleeksi, että olihan hänessä itsessäänkin samaa sisällä. Sama kätketty tunne, sama tiedostamaton halu.

Olkoonkin, että Sirius ei suhtautunut Lilyyn täysin vilpittömästi – tytöllä ei ollut oikeutta pitää Siriusta ja hänen ystäviään saastana. Kun Sirius kysyi illalla Lilyn kuulumisia, tämä katsoi häneen kuin roskaan.

Sirius aloitti keskustelun hyppäämällä sohvan selkänojan yli Lilyn viereen. ”Mitäs neiti Evans teki kesällä?”
”En usko, että sinua tosiaan kiinnostaa”, tyttö sanoi ja katsoi siihen malliin kuin yrittäisi mulkoilla Siriuksen kumoon sohvalta. Sirius ei piitannut vähääkään. Hän omasi liian hyvän tasapainon tullakseen horjutetuksi.
”Siinä olet kyllä ihan oikeassa”, Sirius vastasi kuin kertoen suurenkin salaisuuden.
Lily ei vastannut.
”Ei tarvitse kiittää huomionosoituksesta”, Sirius lisäsi rennosti. ”Siitä ei ollut vaivaa. Ajattelin vain soveltaa teennäisiä kohteliaisuuksia sinuun.”
”Suuret kiitokset, arvon herra.” Lilyn ääni oli absoluuttisen kylmä.

Siriuksella ei ollut tapana inhota ketään syyttä suotta. Mutta ehkä hän kuitenkin inhosi Lilyä jo silloin, ihan vähän vain. Sen verran kuin oli oikeutettua inhota ylitäydellistä, itsetietoista naisenalkua, jolta Siriuksen halveksiminen kävi ihan luonnostaan.

*

Sitten oli niitä toisenlaisia päivä. Niitä, joissa Lily itse ei ollut osallisena, mutta joissa hän kuitenkin vieraili salakavalasti. Niitä päiviä, joina Siriuksen olisi kuulunut olla onnellisempi kuin koskaan.

Ne jakautuivat aina kolmeen hetkeen. Ensimmäisen pituus on arvoitus, se on aina erilainen. Toinen hetkistä on lyhyt välähdys ja kolmas päättymätön.

Ensimmäinen hetki alkoi, kun Sirius tajusi yhtä aikaa kaksi asiaa. Ensimmäinen asia oli se, että hän ei ollut vuosien aikana kehittänyt pelkkää ystävämielistä kaipuuta Jamesia kohtaan. Toiseksi hän huomioi, että Jamesin oli täytynyt syödä hetki sitten sitä tiettyä Hunajaherttuan suklaata, joka kyllä koostui suurimmaksi osaksi toffeesta. Hetki, jona hän painautui Jamesin huulille lähes vahingossa. Ehkä jonkin hetkellisen pimahduksen vuoksi, ehkä hellyydenkipeydestä, ehkä kiintymyksestä. Kiihtymyksestä.

Se hetki venyi yöhön eikä pidemmän päälle sisältänyt pelkkää suutelua. Vaan niin shokeeraavan nopeasti kuin se alkoikin, siten se myös loppui. Vaikka James ei sitä varmaankaan edes tiedostanut. Sirius kyllä; hän kuuli kaiken kiihtyneen hengenhaukkomisen keskellä hiljaisen hengähdyksen, joka sisälsi aivan liian selvästi Lilyn nimen. Toinen hetki, Sirius oli vähällä jähmettyä täysin, särkyä.

Mutta sitten hän kolmantena hetkenä hukutti itsensä Jamesiin, hautautui siihen johonkin, joka oli vähän rakkautta ja vähän intohimoa, mutta ei täysin kumpaakaan.

Kolmas hetki ei kuitenkaan ollut pelkkä ensimmäisen hetken lopetus. Se oli kipu. Se jatkui koko päivän ja jatkui seuraaviinkin, laimeni, muttei päättynyt. Silkkaa pettymystä, katkeruutta, vihaa. Totta hitossa Sirius oli pettynyt ja katkera! Totta hitossa hän vihasi Evansia! Silti hänen oli käyttäydyttävä kuin mitään ei olisi tapahtunut.

James piti heitä kokeiluna, James ei piitannut enempää. Jamesille tämä oli vain uusi pelleilyn muoto, uusi tapa pitää hauskaa kavereiden kesken. Yksi ohimenevä elämänkokemus, jolle saattoi jälkeenpäin vain naureskella.

James välitti Lilystä.

Sirius vihasi.

*

Kolmas näistä päivistä oli niitä, joina vaihtoehdoista 'enemmän' tai 'vähemmän' Sirius vihasi enemmän.

Kalkaros solvasi Lilyä. Sirius olisi taatusti kironnut Kalkaroksen silkasta lojaaliudesta Rohkelikon tuvalle, jos vain olisi ehtinyt. Mutta hänen ei tarvinnut, sillä puoli sekuntia haukkumasanojen jälkeen Jamesin taikasauva oli Kalkaroksen kurkulla. Sirius hymyili katsoessaan, kuinka James uhkasi Kalkarosta.

Kalkaros ei kuitenkaan ollut sillä tuulella, että antaisi Kelmien kohdella itseään miten sattuu. Hän potkaisi Jamesia täysin varoittamatta. Sinne. Kyllä, se taatusti sattui. Sirius hyökkäsi saman tien päin Kalkarosta, sinä et satuta Jamesia!

James tuli hyvin pian jatkamaan siitä, mihin jäi, ja Sirius tunsi adrenaliinin kohinan. Sitten koitti kuitenkin toinen hetki; Sirius tajusi. Kolmas hetki iski jälleen saman tien, hän olisi halunnut kiskoa Jamesin pois ja huutaa päin tämän kasvoja, että James teki väärin. Ei Kalkaroksen kiusaamisessa ollut mitään vikaa ja Rohkelikkoa piti puolustaa, mutta James tappeli väärästä syystä. Väärän ihmisen vuoksi.

Jamesin olisi kuulunut olla Siriuksen kanssa Kalkarosta vastaan – nauraa päin koko maailman naamaa. Toinen toisensa vuoksi, James ja Sirius, ikuisuuteen. Ja kuitenkin henkilö, jonka vuoksi James oli valmis hankkimaan loppuiäkseen jälki-istuntoa tappelemisesta, oli Lily.

Jokainen noista ajatuksista oli Siriuksessa, ennen kuin hän ehti vetäytyä kauemmas. Itse asiassa hän ei tehnyt elettäkään väistääkseen tai torjuakseen iskun, jonka Kalkaros häneen mottasi. Hän kaatui, menetti takuuvarmasti uskottavuutensa, eikä välittänyt. Sillä ei ollut merkitystä.

Siriuksen olisi kuulunut taistella. Eikä vain nyrkkitappeluna Kalkarosta vastaan, vaan kamppailuna Jamesista. Taistelihan Jameskin siitä, mitä todella tahtoi, ja muutamaa vuotta myöhemmin hänellä oli punatukkainen vaimo ja vihreäsilmäinen poika.

Siriuksen kummilapsi. Kuin isänsä kuvajainen. Niin kaunis.
« Viimeksi muokattu: 16.11.2014 00:04:32 kirjoittanut Unohtumaton »

akinnah

  • Robin
  • ***
  • Viestejä: 225
    • Raitamaailma
Tämä oli todella hyvä! Oh, rakastuin <3 Koskettava, ihana paritus, syvällinen ja kaikkea muuta ihanaa, jota rakastan <3
Olin ihan ihmeissäni, kun näin tämän ja oli pakko lukea, kun paritus nyt vaan sattuu olemaan niin ihastuttava ^^ Enkä kyllä pettynyt. Todella hyvää tekstiä, sanavalinnat todella hyviä. eikä mielestäni ollut liian lyhyt, eikä angstinen. Sellainen sopiva tunnelataus. Itse kirjoitin samasta aiheesta vastauksen tuohon haasteeseen (vaikkakaan en sitä ole julkaissut kuin blogissani ^^), eikä se ole lähellekään tämän tasoinen :)

Mutta siis rakentava jäi kaivoon uimaan, eli saat tyytyä tällaiseen ihkutukseen ^^ Ja niin, beta tehnyt todella hyvää työtä, virheitä ei näkynyt. Kappalejaot olivat täydelliset, kirjoittajan tai betan tai kummankin ansiosta :) Lupaathan kirjoittaa lisää tällä parituksella? Tämä oli niin hyvä, että mielelläni lukisin lisää.

akinnah
Walking down by the bay, on the shore,
staring up at the planes that aren't there anymore

Kommando

  • ***
  • Viestejä: 102
akinnah: Oi, kiitokset! <3 Itse asiassa täytyy sanoa, että S/J on minulle loppujen lopuksi kauhean vieras paritus. Olen enemmänkin S/R-shippari, vaikka S/J:stä löytyykin sopivasti johdantoa H/Siriin ;> Mutta katsotaan, saanko joskus aikaiseksi lisää tekstiä S/J:nä - kun noin nätisti pyysit. ^^
Mutta joo, parituksista takaisin olennaiseen. Kiitos, kiitos ja kiitos. Olisi mielenkiintoista lukea sinun versiosi tästä aiheesta, harmi ettet ole sitä täällä julkaissut.
Betani itse asiassa kommentoi aina sisältöä paljon enemmän kuin kielioppia :'> Kielioppi- tai kirjoitusvirheiden korjauksille ei sitten liene tarvetta. (HYYYI, kehun itseäni, olenpa itserakas ihminen :'<)
Tosiaan, kiitos ... kuinkahan monennen kerran? ^^

Violetu

  • Draamaprinssi
  • ***
  • Viestejä: 6 297
Tällainen "yksipuolinen" Sirius/James on vain niin sydäntä särkevää.  :(
Ja silti niin ihanaa. Kuvioon ei kyllästy koskaan.
Tykkään ajatuksesta, että Sirius vihaa Lilyä, ja lisäksi syyt käyvät niin täydellisesti järkeen. (kuin myös se, että Sirius vihaa, vaikkei heti tajua/myönnä miksi).
Tämä oli hienosti rakennettu, selkeä matka kohti katkeransuloista "loppua" (josta Harry/Sirius on uusi alku<3)

Niin julmaa kuin se onkin, omaksi Sirius/James -headcanoniksi on muodostunut juuri tuo asetelma, että Sirius rakastaa täysillä, kun taas Jamesille koko juttu on vaan kokeilu tai uusi tapa pitää hauskaa, ja Lily on koko ajan siellä taustalla odottamassa omaa vuoroaan astua kehiin.

Tykkäsin tästä kovasti, stalkkaamalla muiden tekemisiä löytää näköjään kaikenlaisia helmiä, jotka muuten jäisivät todennäköisesti huomaamatta^^

~Violet kiittää
 

I am enough.
.

Sädekehä

  • Hömelö otus
  • ***
  • Viestejä: 1 178
  • Until you believe
J/S on mulle henkilökohtaisesti tosi tärkeä paritus, ja siksi mulla onkin muodostunut tosi selkeä kuva heidän suhteestaan ja tunteistaan toisiaan kohtaan. Siksi olikin aika virkistävää jälleen kerran lukea J/Sää hieman erilaisella näkökulmalla ja huomata samalla, miten hyvin tällainen yksipuolinenkin rakkaus heidän kohdallaan toimii. Ja miten surullista se onkaan, että aina Sirius on se, joka rakastaa koko sydämestään ja haluaa enemmän, ja sitten hiljalleen tajuaakin aina, että James vain haluaa kokeilla ja lopulta sitten päätyy yhteen Lilyn kanssa.

Siriuksen katkeruus ja viha toimi mukavana pohjavireenä tässä oikein hyvin, ja pidin tuosta hetkien kanssa leikkimisestä, ja siitä, miten Sirius aina hiljalleen tajusi aina eri asioita, ja itsekin lopulta tuskastui siihen, kun ei tiennyt, paljonko olisi vihannut jne. Erityisesti tuo viimeinen pätkä korosti hyvin sitä, kuinka paljon Siriukseen sattui, kun hän viimein tajusi, ettei saisi ikinä Jamesia. Hienosti liitit sen Severukseen, ja se ehkä eniten juuri korosti sitä, kuinka pahalta Siriuksesta tuntui. Kun sillä maineen menettämiselläkään ei ollut väliä. Ihanaa.

En ole ikinä ollut Harry/Sirius fani, enkä edelleenkään oikein lämpene sille. Mutta olihan se omalla tavallaan suloista, miten Sirius sai uuden mahdollisuuden, ja sai sillä tavalla sitten osan Jamesia itselleen. Kylläkin siinä nimenomaan ei sitten tainnut olla kyse enää Harrysta, vaan Jamesista. Hyvin tuo loppu kuitenkin toimi, ja kokonaisuus oli muutenkin hieno ja pidin oikein paljon tavastasi kirjoittaa. Hieman erilainen, selkeä ja kuitenkin tunnelmallinen.

Äh, huono kommentti, mutta halusin nyt kuitenkin ilmaista lukeneeni tämän, ja pidin myös oikein kovasti. Kiitoksia! (:
All I wanted was you

Ava by Sinderella