Utopian rajalla | S, Angst

[Belsissa]

Nimi: Utopian rajalla
Kirjoittaja: Belsissa
Ikäraja: S
Genre: Angst
A/N: Omaan käyttöön saa kopioda, jos tämä jotakin miellyttää, mutta omanaan esittäminen on kielletty. Osallistuu yhtyeen tuotanto -haasteeseen Emilie Autumnin kappaleella What If.

***

Elämääni voisi kuvailla jokseenkin täydelliseksi. Niin sanoi eräs, jota joskus kai kutsuin ystäväkseni. En saa valittaa, olenhan kaunis ja minulla on lukuisia ystäviä. Lisäksi olen jonkin verran keskivertoa varakkaampikin. Minulla on lahjoja vaikka monelle jakaa, osaan soittaa selloa suorastaan epätavallisen hyvin, laulan kauniisti ja saan ikätoverini kateellisiksi piirustustaidoillani. Sillä tavalla hän minulle sanoi.

Lumihiutaleet jäävät kiinni ikkunalasiin muodostaen epäsymmetrisiä kuvioita sen pinnalle. Mieleeni tulevat oman satumaisen leikkimökkini ikkunat hiljaisina pakkasöinä. Leikkimökin, jota en koskaan saanut kunnostettua, vaikka siitä niin unelmoin. Nyt olen liian vanha.

Tosiasiassa en oikeastaan edes pidä talvesta, vaikka ihannoinkin sen kauneutta. Talvi on kylmää ja märkää aikaa, jona tekee mieli jäädä oman nukkekotimaisen huoneeni turviin. Lapsena kuvittelin kaapivani sen seinistä vaniljajäätelöä, sillä niiden väri on jokseenkin sama. Toisinaan kuvittelin koko maailman olevan pelkkää makeisunelmaa.

En ole vieläkään päässyt täysin kuvitelmastani, sillä varmistan vielä, että seinät varmasti kestävät. Jäätelö voi olla maukasta, mutta epämiellyttävää sulaessa sormille. Suklaassakin on sama vika, kuten monessa muussakin makeassa herkussa, joita nautin joskus aivan liikaakin.

Vaniljaseinät ovat täynnä piirroksia kuvitteellisista maisemista, henkilöistä ja kaikesta, mitä milloinkin on tullut mieleeni. Yhdeltä paperilta hymyilee posliininukkemainen tyttö nimeltään Doriane. Hän oli lapsena paras ystäväni, vaikkakin täysin kuvitteellinen. Taiteessani on se kummallinen puoli, että mikään siinä ei ole todellista. En oikeastaan tiedä mistä se johtuu. Joskus ajattelin, ettei tämä maailma ei ole riittävän hyvä tylsämielisine ihmisineen kuvitettavaksi satulinnani seinille. Ehkä sekään ei ole täysin totta. Vaikka ihmiset ovatkin monesti harmaita, löytyy sieltä täältä väripilkku, josta riittää iloa hetkeksi. Eivätkä he loppujen lopuksi ole niin kamalia, kuin ajattelin, vaan ainoastaan täysin erilaisia kuin minä. Tavallaan heidän tapansa elää on jopa parempi, sillä se on helpompi ja vähemmän tuskainen. Paljon yksinkertaisempi kuin minun monisävyinen maailmani.

Syysmaisemien ja kesäisten auringonlaskujen lomasta löydän myös vaniljaisen huoneeni ja totean senkin toisesta todellisuudesta napatuksi. Minua ei suuremmin häiritse tällainen maailmojen sekoittuminen, mutta siitä voi olla haittaa arkielämässä. Joskus joudun ponnistelemaan paljonkin, etten puhuisi väärän maailman asioista tämän todellisuuteni ystäville.

Niin, sinä kutsuit minua ja elämääni liian täydellisiksi sinulle. Se saattaa olla tottakin, mutta valitettavan tuskaista. Sinun ei tarvitse risteillä maailmojen välillä, mutta minut on totutettu siihen. En voi, enkä halua lopettaa, sillä tämä maailma on liian harmaa. Saatat katsoa monilahjakkuuden ja kauneuden olevan liikaa yhdelle persoonalle, mutta taito luoda kauneus tuo päälleni taakan, jota et voi kuvitellakaan. Ei ole paikkaa tässä maailmassa, jossa tulisin koskaan olemaan onnellinen. On vain pieniä hetkiä, joissa viivyttelen turhankin kauan. Onko siis liikaa, että osaan luoda itselleni hetkittäisiä pakoteitä piirrosten ja sävelien kautta? Jos olen liian täydellinen maailmaasi, enkö voisi luoda itselleni muita, joissa tunnen olevan enemmän kotonani?

[Glorisablet]

Originaalia sinulta tähditettynä päähenkilöllä, joka kuvitteli kaapivansa lapsina seinistään vaniljajäätelöä. Tässähän alkoi tehdä kovasti mieli lakritsijäätelöä tai suklaanougatia. Muutkin kuvailut ja sanavalinnat kuin jääteloseinät pistivät veden kihoamaan kielelle. Lumihiutaleiden muodostamat kuviot, pelkkää makeisunelmaa oleva maailma, liika kauneus yhdelle persoonalle...

Olisin huomannut yhtäläisyydet sinun ja päähenkilön välillä, vaikket olisi maininnut siitä, sillä kirjoittajan ääni puhuu niin selvästi minä-kertojan kautta. Neiti Eskapistissa oli myös minua ja muita eskapisteja, meitä kahden maailman kansoittajia. Eskapisteilla on yhteisiä piirteitä ja tekijöitä, mutta omanlaiset persoonansa. Joku on herkempi ja haavoittuvampi, joku kovempi ja kyynisempi... mutta kaikilla on mielikuvitus tosiystävänään ja lohduttajana lähtemässä seuraksi paljon parempaan maailmaan, koska ”todellisuudesta” ei tunnu löytyvän kesto-onnen asuinsijaa.

Minusta tämä oli tunteita herättävä ja sulokas teksti olematta lässy. Ehkä paras lyhyistä originaaleistasi. Omista kokemuksista kertominen on aina osoitus rohkeudesta ja vaatii paljon selkärankaa uskaltaa kertoa näin suurelle lukijakunnalle. Sallittu ikäraja pitää huolen siitä että kuka tahansa voi lukea tekstin – ja kenties oppia ajattelemaan asioita muustakin kuin massan perspektiivistä. Mahdollisuus kannanottoihin on yksi parhaimmista kirjoituksen suomista kanavista.

Kiitokset lukukokemuksesta.

[Belsissa]

On omituista huomata, kuinka helposti sinä tunnistit tästä omaa persoonaani. En tietenkään tarkoita tällä, että tämä mikään täysi tositarina olisi, mutta osittain ehkä. Mutta siis, tässä sitä huomaa, kuinka hyvin ihmisen voi oppia tuntemaan netin välityksellä. Moni tuttavani/kaverini koulussa ei varmasti kykenisi tunnistamaan tästä piirteitäni ollenkaan.

Mukavaa muuten kuulla, että pidit tästä. Tuosta rohkeudesta sen verran, että totta puhuen minun on muutaman kerran tehnyt mieli mennä lukemaan jokin tekstini koko koululle luokkani päivänavaus vuorolla. Sen verran pistää mokoma paikka välillä kiehumaan, että tekisi mieli pistää ne ihmiset hieman ajattelemaankin. Jos ne nyt siitäkään mitään ymmärtäisivät.

Kiitos kommentistasi!