Nimi: Lumikieppi
Kirjoittaja: Arte
Beta: -
Paritus: Hermione/Pansy
Ikäraja: S
Tyyli: draamaa, talvista kuvailua, suhteita
Yhteenveto: Pehmeässä lumihangessa näkyivät syvät jalanjäljet, joihin kumarassa taivaltava koetti sovittaa omatkin askeleet – lumi ylettyi polven yläpuolelle.
Osallistuu: Perspektiä parittamiseen (viholliset), OTP10 (Hermansy), Kirjoitusmaraton, Vuodenajat (talvi), FF-100 061. Talvi
A/N Osallistuin pari kuukautta sitten tuohon Vuodenajat-haasteeseen ja tahdoin jo silloin kirjoittaa lumesta. Nyt menin mukaan kirjoitusmaratoniin, ja hyvää jälkeä kyllä tuli. On ollut jo monia viikkoja sellainen tunne, että pitäisi päästä kirjoittamaan, ja viimein löytyi loistava syy kiirehtiä koulujuttuja!
Toivottavasti teillä on villasukat ja lapaset lähettyvillä, kun luette.
Lumikieppi
Lumi kirskahteli kenkien alla, pakkanen punasi posket ja sai nenän vuotamaan. Lämmin talviviitta suojasi enimmältä kylmyydeltä, mutta korviin kävi siitä huolimatta kipakka tuuli ja sormia pisteli, vaikka lapaset oli puettu käsiin ja ne taas työnnetty syvälle viitan taskuihin. Pehmeässä lumihangessa näkyivät syvät jalanjäljet, joihin kumarassa taivaltava koetti sovittaa omatkin askeleet – lumi ylettyi polven yläpuolelle.
Koko Tylypahkan avara pihamaa oli täysin ummessa, lunta oli tullut viimeiset viikot niin kovalla soitolla, ettei ulos ollut kannattanut pistää nokkaansa edes hetkeksi. Yrttitiedon tunnit oli jouduttu perumaan, koska lumivallit olivat tukkineet kasvihuoneisiin menevät tiet ja ovet. Professori Verso oli raastanut puolet hiuksistaan irti huolehtiessaan kasveistaan.
Nyt massiivinen lumimyräkkä oli kuitenkin laantunut ja sen tilalle olivat saapuneet paukkupakkaset. Ulkolämpötila ei päivisin kohonnut -20 asteen yläpuolelle, ja öisin linnan ikkunoiden eristyksiä koettelivat reilusti alle -30 asteen lukemat. Oppilaat eivät edelleenkään liikkuneet ulkotiloissa, koska nyt luonnonoloilta suojautumiseen tarvittiin liian monet villapaidat ja paksut sukat. Tyypillinen tammikuinen sää.
Pansy kiristi kaulaliinaansa ja veti sitä paremmin kasvojensa suojaksi. Talviviitan huppu peitti puolet näkökyvystä mutta oli välttämätön, jos halusi suojautua piinaavalta tuulelta. Sauvaa ei uskaltanut sytyttää, hän ei tahtonut vielä paljastua, joten jo tallattuja jalanjälkiä hänen edessään eivät valaisseet kuin öisen taivaan lukuisat tähdet. Hitaasti hän eteni kohti järveä, jonka rannalta saattoi juuri ja juuri erottaa lumihankeen kaivautuneen hahmon.
Hahmo liikahti, kun Pansy oli päässyt niin lähelle, ettei tuuli enää ehtinyt viedä hänen askeltensa ääniä mukanaan. Luihuinen jäi seisomaan tytön viereen ja katseli pitkän aikaa ylös taivaalle. Linnunrata näkyi poikkeuksellisen kirkkaana, Pohjantähti vilkutti Pienestä Karhusta. Tuuli ulisi Kielletyssä metsässä, vavisutti puita ja otti voimaa laajalla pihamaalla iskeäkseen jäätävällä voimalla vasten keskellä lumihankea seisovaa suojatonta tyttöä.
Pansy käänsi katseensa Hermioneen ja koetti tukahduttaa hytisemisensä. Rohkelikko oli kaivanut pengermän lumihankeen kuopan, johon oli asettunut kyyhöttämään. Tämä näytti istuvan jonkin paksun viltin päällä, jonka tyttö oli sitten kietonut tiukasti ympärilleen. Nopea vilkaisu Hermionen viltillä suojattuihin kasvoihin riitti todistamaan Pansyn arvelut oikeiksi: tyttö oli taikonut viltin kaulaliinastaan.
Pansy kiskoi kätensä ulos viittansa taskuista ja alkoi purkaa kaulaliinansa kierroksia päänsä ympäriltä. Tehtävästä suoriuduttuaan hän ojensi liinaa Hermionelle.
”Ota tämä ja kierrä kasvojesi ympäri, ei tuo viltti auta.”
”En minä sinun kaulaliinojasi tarvitse.”
”Ota nyt, minulla on kaksi.”
Epäröivä käsi kurottui viltin alta ja paksun lapasen peittämät sormet tarrautuivat ilmassa vilkkaasti heiluvaan liinaan. Kevyt vetäisy, mutta Pansy ei päästänytkään irti. Heidän katseensa kohtasivat, ja vaikka oli pimeää, Pansy pystyi aistimaan Hermionen itkuiset kasvot.
”Minä...”
”Älä.”
”Mutta...”
”Mene pois, jätä minut rauhaan.”
Pansy laskeutui polvilleen kinokseen Hermionen eteen ja jäi siihen epätietoisena kyyristelemään. Tuuli ei siinä asennossa tuntunut niin luuytimiä jäädyttävältä. Hän nojautui varovaisesti lähemmäs tyttöä, muttei enää uskaltanut etsiä rikkoutunutta katsekontaktia. Hermione oli haudannut kasvonsa Pansyn kaulaliinaan, ja tämän hartiat tärisivät. Pansy riisui toisen lapasensa ja, välittämättä käden kylmänkankeudesta, tarttui sormillaan villaisen liinan reunaan. Hän veti sitä varovaisesti alemmas.
Hermione ei pitkään aikaan liikkunut. Tämän hartiat olivat kuitenkin lakanneet vapisemasta. Lopulta tyttö kohotti hitaasti päätään ja kohtasi taas kerran Pansyn katseen, kasvot ilmeettöminä. Silmistä saattoi kuitenkin aistia epävarmuuden ja epäluulon, ja Pansy oli jo vähällä vetää kätensä takaisin. Mutta liikahtaessaan taaksepäin Hermione nojasi eteenpäin ja kosketti poskellaan luihuisen kylmiä sormenpäitä.
He pysyivät näin jonkin aikaa. Katseet kohdistettuina, Pansyn kohmeiset sormet silittivät hitaasti Hermionen kylmää poskea. Lähenivät hitaasti, lopulta kuoppa oli hieman leventynyt ja viltin alla kyyhötti kaksi kylmettynyttä tyttöä.
”Anteeksi...”, Hermione sanoi vaimeasti.
Pansy pudisti päätään täristen. ”Minä... tämä on vaikeaa. Vihasin sinua. Ihan oikeasti vihasin... Tai ainakin luulin niin. En tiedä...”
”Minäkin sinua.”
Heidän päänsä nojasivat toisiinsa.
”Ei ajatuksia niin nopeasti voi muuttaa, vai voiko?”
”Ei kai. Ehkä.”
Otsa otsaa vasten.
”Mutta miksi sitten...?”
”En tiedä.”
Kylmätkin huulet lämpenevät suudelmassa.