Phanny, Oi kiitos! Minäkin tykkään tanssia, vaikka sitä en olekaan koskaan harrastanut. XD Kivointa on kirjoittaa joku tanssimaan
Eka luku, anteeksi kesto.
- Ensimmäinen luku -
Tanssi kanssa enkeleiden Silmät olivat mustat. Niin mustat, että valokaan ei loistanut niihin. Kasvot puolestaan valkoiset, yhtä valkoiset, kuin paperi tai enkelin kasvot. Hiukset tummanruskeat, ulottuivat hiukan yli keskiselän. Tyttö oli kaunis, niin kaunis. Pojat eivät huomanneet ketään muuta tyttöä, kun tämä kaunis tyttö oli lähettyvillä. Tyttö tiesi kauneutensa, tiesi sen ja vihasi sitä. Kun hän tanssi, kevein askelin, hän unohti kaiken muun. Unohti, että kaikki pojat katsoivat häntä kuola valuen poskella, että kukaan ei oikeastaan tajunnut hänen virheitään, liian pitkiä hyppyjä, nilkkojen huonoa asentoa. Hänen kauneutensa salasi kaiken. Tyttö lopetti tanssinsa pää kalleellaan ja sai korviahuumaavat aplodit. Hän hymyili, vilkutti ja sipsutti sitten pois lavalta.
”Tänä vuonna Tanssiakatemian tanssitunnit ovat olleet uskomattoman hienot ja me opettajat olemme olleet todella ylpeitä lahjakkaista oppilaistamme. Tulemme kaipaamaan poislähteviä oppilaita, erityisesti kaikista lahjakkainta Jadessa Tonskia, raikuvat aplodit vielä hänelle!” rehtori kuulutti mikrofoniin.
Jadessa hymyili, kun oppilaat, heidän vanhempansa ja sisaruksensa ja opettajat taputtivat kaikki hänelle ja huusivat häntä uudestaan lavalle. Jadessa nousi lavalle, vilkutti kaikille ja aloitti uuden tanssin. Hän oli varautunut tähän, oli tiennyt, että näin saattaisi käydä. Hän piti katseensa koko ajan yleisössä, paitsi pyöriessään.
Jadessan tanssi oli uskomaton. Tyttö tanssi, kuin enkeli, hän tanssi sielunsa tahdosta, tanssi, koska tahtoi sitä. Hän oli hyvä, hän oli todella hyvä. Ja hän oli kaunis.
Kun Jadessa viimein lopetti toisenkin tanssinsa hänelle heiteltiin kasapäin ruusuja ja kortteja. Jotkut heittivät jopa kolikoita. Jadessa keräsi kaikki talteen hymyillen edelleen kauniisti yleisölleen. Hän niiasi.
”Puhe! Puhe! Puhe!” yleisö vaati.
Jadessa huokaisi syvään, mutta käveli mikrofonin eteen. Hän vaihtoi hymyn rehtorinsa kanssa ja aloitti epäröiden.
”Ensiksi kiitokset kaikesta Tanssiakatemialle. Ilman tätä koulua en olisi päässyt näin pitkälle ja minusta on ihanaa, että minulle annettiin tällainen mahdollisuus. Mahdollisuus näyttää taitoni, näyttää se, mihin pystyn. Rakastan tanssimista, se on elämäni suola. En pystyisi elämään päivääkään ilman, että saan ilmaista tunteitani tanssin avulla. Rakastan sitä, kun saan heilautella käsiäni sujuvissa liikeissä ja hyppiä lavalla. Rakastan tanssitunteja ja niiden luovaa musiikkia, joka suorastaan nostaa minut ilmaan. Kiitos siis kaikesta”, Jadessa sanoi ja hymyili kaikille. Hän niiasi ja poistui lavalta.
***
”Päivä oli lopulta siis onnistunut, vai?” Jadessan isoveli James kysyi pirullisesti hymyillen. James ja Jadessa asuivat heidän äitinsä luona.
”Joo. Vähän kyllä surettaa jättää Tanssiakatemia selän taakse”, Jadessa vastasi huokaisten. Hän otti kupin kahvia.
”Älä nyt. Voit aina mennä johonkin toiseen tanssikouluun”, James lohdutti ja siirsi kätensä pikkusiskonsa käden päälle.
Jadessa vain hymyili. Hänellä ja Jamesilla oli aina ollut hyvät välit toisiinsa, he pystyivät kertomaan kaikki huolensa toisilleen. Ja he luottivat toisiinsa. James oli Jadessalle pikemminkin ystävä, kuin isoveli. Tietysti poika huolehti siitä, ettei Jadessalle tapahtunut mitään pahaa, mutta tämä ei myöskään täysin pitänyt tyttöä pois pahanteosta.
”En usko, että mikään toinen on yhtä hyvä, kuin Tanssiakatemia”, Jadessa vastasi. ”Mutta voisinhan minä kokeilla- Lahdessa on kuulemma joku tanssiakatemia kanssa sellainen lukion ja tanssiakatemian yhdistelmä”, hän jatkoi kulmakarvaansa nostaen.
James katsoi pikkusiskoaan yllättyneenä.
”Mutta täältä Oulusta Lahteen on aika pitkä matka”, hän huomautti. ”Joutuisit muuttamaan sinne- etkä ole koskaan oikein pitänyt sisäoppilaitoksista. Muistatko? Olit ala-asteen sisäoppilaitoksessa ja inhosit sitä”, isoveli jatkoi, kuin tekosyitä Jadessan Ouluun jäämiselle etsien.
Jadessa virnisti. Hän muisti hyvin ala-asteen aikaiset tuskat. Ne vain johtuivat siitä, että hänellä ei ollut ollut yhtäkään ystävää- hän oli ollut yksin. Sen takia hän oli ollut mielettömän kiukkuinen aina viikonloppuisin kotiin tullessaan. Jamesille hän oli väittänyt, että oli vain inhonnut koko koulua.
”Et varmaankaan haluaisi, että muuttaisin Lahteen”, Jadessa sanoi.
James puristi kovempaa Jadessan kättä.
”En tietenkään! Olet minun pikkusiskoni- miksi haluaisin, että muuttaisit pois?” poika kysyi.
Nyt Jadessa nauroi. Hän oli kuullut paljon juttuja ystäviltään. Juttuja, joissa nämä olivat kertoneet, miten paljon inhosivat pikkusiskojaan. Jadessa oli silloin vain nauranut ja kehunut isoveljeään.
”Kaikki tuntuvat haluavan, että lähden pois”, Jadessa vastasi olkapäitään kohottaen. Hän ei puhunut aivan totta, hänen kaksi parasta ystäväänsä olivat vain vihjailleet hiukan Lahden lukio-tanssiakatemiasta ja tanssiakatemialaiset opettajat olivat sanoneet, että Jadessa varmasti pääsisi sinne, jos vain haluaisi. Niinpä niin, jos hän haluaisi. Mutta entä jos Jadessa ei haluaisikaan? Entä jos hän aikoisi pitää vaikka välivuoden ilman opiskeluja- ennen kuin lähtisi pois?
”Älä kuuntele muita. Kuuntele sydäntäsi”, James sanoi viisaasti ja puristi vielä kerran pikkusiskonsa kättä ennen kuin nousi.
”Missä äiti on?” Jadessa kysyi.
”Kaupassa”, James vastasi laittaen kahvimukinsa astianpesukoneeseen. Hän heittäytyi olohuoneen sohvalle pitkäkseen ja aukaisi television. Jadessa vilkaisi ruutua ja yllättyi nähdessään uutisissa itsensä. James melkein pomppasi pystyyn.
”Jadessa Tonsk tanssi tänään iltapäivällä kaksi upeaa tanssia oululaisen Tanssiakatemian ylä-asteen koulussa”, uutistentoimittaja ilmoitti ja televisiossa näytettiin pätkiä Jadessan tanssista. Jadessa istui mustalla nahkasohvalla tyyny sylissään, puristeli sitä ja katseli itseään televisiosta. Hän näki kaikki virheet, mutta epäili, ettei kukaan muu näkisi niitä. James nimittäin katseli sisartaan suu hämmästyksestä ammollaan.
”Olet uskomattoman hyvä. Tanssi tuo sama tanssi nyt”, James käski. Jadessa pudisteli päätään hymyillen pienesti.
”En. En ole sillä tuulella juuri nyt.”
”Kyllä olet. Tanssi”, James käski uudelleen ja sai Jadessan huokaisemaan syvään.
Jadessa heitti Jamesia tyynyllä, mutta käveli television ja isoveljensä eteen ja katseli lattiaa, aloitti tismalleen saman tanssin, kuin esityksessä.
Hän näki sivusilmin Jamesin yhä hämmästyneemmän katseen, kun hän käännähti kädet ylhäällä ympäri kolme kertaa ja teki spagaatin. Hän käänsi katseensa isoveljensä takana olevaan kirkkaan keltaiseen lamppuun ja hymyili tehdessään kuperkeikan ja noustessaan hypyllä ylös. Hänen tanssissaan oli sekä joukkuevoimistelua, että tanssia sekaisin. Mutta tanssiminen oli hänelle se, mitä hän halusi tehdä. Hänen koulukaverinsa sanoivat usein, että Jadessa ei tehnyt mitään muuta, kuin tanssi ja se sai tytön kasvoille valahtamaan hymyn.
Jadessa sulki silmänsä ja lopetti pää kallellaan, jalat yhdessä ja kädet sivuilla, tikkusuorana tanssinsa. James sai vaivoin herättyä horroksestaan sen verran, että pystyi taputtamaan pikkusiskonsa uskomattomalle esitykselle. Vaikka Jadessa oli tanssinut vain kotona, olohuoneen lattialla, hän oli silti loistanut samaa tanssimisen hehkua, kuin lavalla, kaikkien edessä. Ja se, jos mikä oli Jamesin mielestä uskomatonta.
”Jade, minun pitää kertoa sinulle jotain”, James sanoi Jadessan yllätykseksi.
”Mitä?” Jadessa kysyi avatessaan hiuksensa poninhännältä.
”Minä en ole sinun biologinen veljesi”, James sai juuri ja juuri sanotuksi. Sanat tulivat kuiskauksina, mutta silti ne saivat Jadessan kalpenemaan.
