Kiitokset kommenteista, olette molemmat pelastaneet päivän ^^
Angelina: Kiitokset kommentista, lisäpätkiä ei missään vaiheessa ole turha toivoa, näitäkin on koneella pilvin pimein, mutta olen suht valikoiva siinä, mitä julkaisen
Itse tyksin myös tulkinnanvaraisesta destielistä (tai ainakin tällaisilla kriteereillä siitä on huomattavasti helpompi kirjoittaa sellaista, koska kaikki tapahtuu niin lennossa
). Tässä tulee kommenttien innoittamana lisää, sekä koneella muhinutta, että tuoreempaa tavaraa.
Kuurankukka: Kiitokset kommentista, piristi ihanasti juhannusta, kun mökkihöperöys uhkasi. Mahtavaa, että joku näkee näissä yhtenäisyyttä, mutta toisaalta kai sitä väkisin jonkinlaista muodostuu, kun raapaisut kirjoittaa yhdeltä istumalta, olivat biisit sitten mitä tahansa. Sen saa huomata myös näistä uusista, jotka eivät halunneet irrottautua toisistaan ollenkaan
A/N: Ja kas, jälleen on huomattu, miten kommentoimalla voi vaikuttaa siihen, että tekstiä ilmestyy ja jopa syntyy
Tässä tulee taas kymmenen(?!) shufflella kirjoitettua raapaisua, jotka voi karkeasti jakaa kolmeen osioon:
-angstisuloinen destiel x4,
-Winchesterit (varsinkin Sammy) x2 (jälkimmäinen
spoilaa pienesti kasikautta),
-angstinen destiel x4.
Osa näistä on muhinut koneella kauankin (taas sellaisia, joiden olemassaolon olin täysin unohtanut
) Humoristisemmat säästyköön sopivampaan joukkoon.
Nauttikaa!
***
Vie mut kotiinSade piiskaa maata. Trenssin helmat lepattavat myrskyisässä tuulessa ja Castiel alistuu tuulelle. Hän alistuu sateelle, koska ei jaksa enää tapella vastaan. Miksi hänen täytyisi taistella luonnonvoimia vastaan siivillä, jotka tuntuvat päivä päivältä hauraammilta?
Millä hinnalla hän taistelee, mitä saavuttaakseen? Hänellä ei ole mitään. Taivas on järjestyksessä, mutta se ei ole enää Castielin koti. Hänellä ei ole paikkaa, minne mennä.
"Dean?"
Ovi oli paiskattu kiinni ja hän oli kuullut Deanin äänen sen takaa:
"Joku ovelta ovelle saarnaaja. En usko sellaisiin."Castiel sulkee silmänsä ja huokaa. Suussa maistuu luovuttamiselta.
Dark sideJokaisella ihmisellä on pimeä puoli ja Dean kyllä tietää sen. Winchesterin pimeys on kuitenkin jotain niin sakeaa ja mustaa, että siihen hukkuu. Dean ei usko Castielia, kun tämä väittää, että Deanin sielu on kirkas ja kaunis. Dean ei ymmärrä, miten Castiel voi pitää jotain niin tummaa ja turmeltunutta kauniina. Castiel, joka on nähnyt hänet kokonaan, kaiken sellaisenkin, mitä ihminen ei voi toisessa ihmisessä nähdä.
Kuinka enkeli voi vielä senkin jälkeen pitää hänen kaltaistaan kauniina? Dean on raaka ja banaali, syntinen, rietas ja brutaali. Kaikki rumia ja raadollisia jopa pelkkinä sanoina ilman merkitystä.
Sellaista ei voi rakastaa. Castielin täytyy pelätä valoa.
My first kissEnsimmäinen kosketus on niin kevyt hipaisu, ettei Dean ole aivan varma siitä tapahtuiko sitä edes. Kun hän avaa silmänsä, Castiel on siinä, aivan lähellä. Heidän katseensa kohtaavat, mutta siltikään Dean ei ole varma tapahtuiko äskeinen oikeasti. Hän nuolaisee huuliaan refleksinomaisesti ja Castielin katse laskeutuu.
Seuraavat tapahtumat varmistavat, että se todella tapahtui. Castielin kädet kohoavat hitaasti, toinen Deanin leualle, toinen hiuksiin. Sitten enkeli painaa huulensa kunnolla Deanin omille ja Dean huokaa.
Todellisuus on vihdoin saanut hänet kiinni.
MermaidUiminen on ensimmäinen asia, jossa Castiel tuntee olevansa hyvä lankeamisensa jälkeen. Uiminen on melkein kuin lentämistä, vesi pyörteilee raajojen ympärillä melkein kuin tuuli siipien poimuissa. Castiel sukeltaa ja huomaa kykenevänsä edelleen pidättämään hengitystään kauemmin kuin normaali ihminen. Se on lohdullista, ja Castiel viipyy pinnan alla minuutteja kerrallaan.
Niin pitkään, että Dean loikkaa altaaseen, koska luulee Castielin aikovan hukuttautua.
"Älä enää ikinä säikäytä minua noin", Dean sanoo vihaisesti, mutta Castiel kuulee sanoissa vain sen, että Dean välittää hänestä.
***
Bye bye bye"Mene sitten! Aloita uusi elämä, jätä kaikki tämä paska taaksesi!" Deanin ääni raikuu terävänä ja silti karheana. Sam perääntyy monta askelta, ennen kuin alkaa huutaa takaisin.
"Ja mitä sitten? Viimeksi kun yritin, sinä syyllistit minua siitä viikkokaupalla! Me molemmat melkein kuolimme sen takia!"
Dean on hetken hiljaa, hengittää vain kiivaasti nenänsä kautta.
"Ehkä me olemme turvassa, jos minä katoan. Sitten sinä voit vihdoin elää rauhassa sitä kauan haikailemaasi normaalia elämää."
"DEAN!" Sam on menettänyt malttinsa tyystin.
Give your Heart a break Sam etsi repustaan suolapatruunoita, mutta sattumoisin hänen kätensä osui nahkaiseen hihnaan. Koira. Hän ei ollut ajatellut normaalielämänsä maistiaista pitkään aikaan, hän ei ollut enää edes aivan varma, miltä Amelia näytti hymyillessään. Muistikuvat olivat viikkojen aikana puuroutuneet melkein tunnistamattomiksi.
Sam istahti raskaasti huokaisten sänkynsä reunalle, ja melkein heitti hihnan huoneen toiselle puolelle, mutta muutti viime hetkellä mielensä. Hän ei edes muistanut, miksi hihna oli jäänyt hänelle. Ehkä se oli ollut silkka vahinko. Välillä Samista tuntui, että koko hänen normaalielämänsä oli ollut silkkaa vahinkoa. Sehän oli alkanutkin silkasta vahingosta, ja Amelia oli ollut toinen.
Miksi ainoastaan vahingot tuntuivat tekevän hänet onnelliseksi?
***
ShatteredCastiel vuotaa verta. Se ei ole ensimmäinen kerta, mutta tällä kertaa haava on syvä ja vuotaa kuin pieni punainen suihkulähde. Eikä Castiel voi tehdä asialle mitään. Hän painaa kätensä heikosti haavan päälle ja tuntee, miten iho kastuu vereen. Tunne muistuttaa sateessa kastumista, käsien kastelemista hanan alla. Veri on kuitenkin liukasta, eikä hänen kätensä tule kastumisesta yhtään puhtaammaksi.
"CAS!"
Deanin hätääntynyt huuto saa Castielin kohottamaan katseensa rinnassaan kasvavasta punaisesta suihkulähteestä, ja hän hymyilee Deanille rauhoittavasti. Dean, joka harvoin hätääntyy mistään, näyttää olevan aivan paniikissa, eikä Castiel ymmärrä miksi.
"Kaikki on hyvin", hän haluaisi sanoa, mutta onnistuu vain yskimään verta kädelleen.
Kaikki ei ole hyvin.I never told you"Cas, hemmetti, et mene minnekään! ET MENE VALOA KOHTI!" Deanin ääni pitää Castielin tajunnan jotenkin maallisessa maailmassa, mutta Castiel ajattelee vain valoa. Valo. Koti. Taivas.
Entinen enkeli rypistää kulmiaan. Ajatusketjussa on jotain pielessä. Yksi sana ei kuulu joukkoon.
"Dean", Cas onnistuu kähisemään, ja tuntee jonkun käden painuvan olkapäälleen.
"Cas, olen tässä. Me saadaan sinut kuntoon. Sam on kulman takana ja lainaa meille ambulanssia, pysy siinä."
Castiel nauraisi, jos henki hänen keuhkoissaan riittäisi sellaiseen suoritukseen.
Minne hän muka tästä menisi?
Undisclosed desiresCastiel on pimeydessä. Hänellä ei ole vaatteita, ei edes kenkiä. Maa on musta, ja niin on myös taivas. Castiel kipristelee varpaitaan, mutta ei tunne jalkojensa alla sen paremmin tietä kuin nurmeakaan. Ei edes vettä. Castiel katselee ympärilleen, mutta kaikkialla on pelkkää pimeää. Eikö Dean ollut sanonut jotain valosta vain hetki sitten? Dean.
Ajatus piirtyy ilmaan Castielin eteen kuin joku olisi piirtänyt sen siihen valkoisella valolla.
No niin, nyt alkoi näyttää joltakin. Castiel ajattelee Deania uudestaan, aloittaa vihreistä silmistä ja etenee huulia, pisamia ja vahvoja hartioita pitkin alaspäin, aina länkisääriin asti.
Jokaisen ajatuksen myötä valo hänen edessään muuttui selkeämmäksi, kunnes pienet pisteet muodostivat Dean Winchesterin aivan Castielin eteen.
"Tule", valosta koostuva Dean ojentaa kätensä, ja Castiel tarttuu siihen hetkeäkään epäröimättä.
Memories"Meidän piti lähteä yhdessä", kuiskaus hukkui öiseen tuuleen ja ruohon kahinaan autiolla pellolla. Dean oli nostanut takkinsa kaulukset ylöspäin ja puhui maata kohti, yksinäiselle harmaalle kivelle, joka ei vastannut.
"Cas", tukahtunut henkäys, maahan putoava suolainen pisara.
Lisko kurkisti kuihtuvan lehden alta ja työnsi kielensä ulos sateen toivossa.
Dean puristi kätensä nyrkkiin.
Sinä sanoit, että kaikki olisi hyvin, hän halusi huutaa, syyttää. Hän halusi olla Castielille vihainen, mutta ei pystynyt. Kaikki oli oikeasti hänen syytään, ei kenenkään muun.
Eikä yksinäinen harmaa kivi voinut sanoa Deanille, että Castiel oli valinnut tiensä itse.
***
Palautetta?