//Sansku lisäsi parituksen ja fandomin.
Ficin nimi: “Luulin ettet koskaan kysyisi.”
Kirjoittaja: iittaliia
Tyylilaji: Huumoria yrittää tavoitella.
Pairing: Sherlock Holmes/John Watson
Fandom: Sherlock Holmes
Ikäraja: S
Varoitukset: Kaikki eivät ehkä ymmärrä huumoria, jos sitä tästä löytyy.
A/N: Pakko kirjoittaa toinenkin Holmes dialogi, anteeksi.
---
“Holmes, muistatko ajan, kun olimme nuoria, vetreitä ja hyvännäköisiä?”
“Mitä vikaa ulkonäössäni muka tällä hetkellä on? Olen hyvin nuorekas ikäisekseni.”
“Aivan, tietysti olet. Ellei oteta huomioon harmahtavia hiuksia, äreää ilmettä ja tuhansia ryppyjä naamassasi, niin sinua voisi luulla jopa lukiolaiseksi.”
“Jostain syystä havaitsin sarkasmin äänestäsi, Watson.”
“Olet vain vainoharhainen.”
“Tässä työssä se on vain positiivinen asia.”
“Missä työssä? Et suostu ottamaan mitään tapauksia hoidettavaksesi, ja se olen minä, joka tässä talossa tekee työtä sillä välin, kun sinä soittelet viulua ja teet turhia kokeita.”
“Kyllä minä otan tapauksia hoidettavakseni.”
“Mitä tapauksia muka? Täällä ei ole edes käynyt ihmisiä pitkään aikaan pyytämässä apuasi. Kyläläiset kutsuvat sinua hulluksi neroksi.”
“No sehän on imartelevaa. Mutta minulla on tälläkin hetkellä yksi suuri tapaus työn alla. Se vaatii koko aikani sekä kaiken ammattitaitoni. Tapaus on hoidettava hyvin tarkasti, eikä virheille ole sijaa.”
“Nyt en ymmärrä. Miten olet voinut ottaa jonkun työn vastaan ilman, että minä tiedän siitä?”
“Osaan pitää asiani hyvin salassa.”
“Niin tosiaan osaat.”
“Kiitos.”
“En välttämättä ottaisi sitä kohteliaisuutena, Holmes.”
“Hmph, vai niin. No kertoisitko, miksi otit nuo vanhat ajat puheeksi?”
“Ilomielin, jos kerrot tästä tapauksestasi hieman lisää.”
“Naiset ensin.”
“Jätän vastaamatta tuohon.”
“Juurihan sinä vastasit.”
“Eipäs takerruta pikkuseikkoihin, Holmes.”
“Ihan miten vain.”
“Otin siis nuo nuoruusvuodet puheeksi vihjatakseni hieman siitä, että olemme tainneet vähän jämähtää paikoillemme.”
“Mitä sinä sillä tarkoitat?”
“Etkö ollenkaan kaipaa sitä pyssyhippaa, hengellä leikkimistä ja alituista vaaran tunnetta?”
“En.”
“Älä valehtele.”
“Okei, en sitten.”
“Eli kaipaat.”
“No tietysti hieman, mutta onhan näinkin ihan kiva elää.”
“Mitä sanoin valehtelusta?”
“Tunnet minut liian hyvin.”
“Niin tunnenkin. Olen pannut merkille miten katsot lasittunein silmin vanhoja lehtileikkeitä urotöistämme. Kaipaat sitä kaikkea.”
“Mutta on näinkin ihan hyvä. Maaseudun rauha ja lähin asutus kilometrin päässä. Saa olla rauhassa.”
“Mutta sinä et halua sitä.”
“Mitä minä en halua?”
“Rauhallista elämää. Inhoat tätä kaikkea.”
“Enpäs inhoa.”
“Holmes…”
“Okei, ehkä vähän.”
“Hyvä poika.”
“Mutta sinä tänne halusit muuttaa, Watson. Halusit paikan missä voit hengähtää töiltäsi.”
“Niin, halusin paikan missä sinäkin olisit onnellinen, Holmes.”
“Älä ajattele aina minua. Ole kerrankin itsekäs.”
“Ei käy. En halua, että vaivut hulluuteen täällä hiljaisuudessa. Joten sinun parastasi ajatellen olen vuokrannut meille asunnon kaupungista.”
“Et ole tosissasi.”
“En niin. Todellisuudessa laitoin tämän kämpän myyntiin ja ostin asunnon kaupungista.”
“Olet uskomaton.”
“Kiitos. No kertoisitko nyt siitä tapauksestasi hieman lisää?”
“Ei ole mitään tapausta enää.”
“Mitä tarkoitat?”
“No se tapaus olit sinä, Watson. Tarkoitukseni oli aloittaa pehmittämisesi tänään myöhemmin illalla.”
“Pehmittäminen mihin?”
“Muuttoon.”
“Ai.”
“Aivan niin. Halusin saada sinut pehmenemään hiukan, jotta voisin turvallisesti ehdottaa muuttamista. Mutta käyhän se näinkin. Nyt säästyin vaivalta.”
“Minä tosiaan taidan tuntea sinut hyvin.”
“Niin tosiaan taidatkin.”
---
“Mutta tuota… Holmes?”
“Niin, rakas Watson?”
“Voisitko kuitenkin hiukan pehmittää minua, etten pyörrä päätöstäni?”
“Luulin, ettet koskaan kysyisi.”
