Author: Sole
Fandom: Glee
Genre: Drama, Angst, Romance
Rating: S
Pairing: Kurt/Kurt
Disclaimer: Glee ei kuulu minulle
Summary: Kurtilla on jalassaan mustat housut, joiden lahkeet ylettyvät hädin tuskin koskettamaan hänen nilkkojaan. Peilikuvan päällä ne näyttävät liian lyhyiltä. Ihan hyvältä. Sellaisena hän näkee itsensä.
Tiedän tämän olevan aika kummallinen, mutta hope you enjoy.
Osallistuu Slash10-haasteeseen.
Tekotaiteellinen minä, hymyile!
Kurt seisoo peilin edessä kuten on seissyt koko elämänsä. Siitä lähtien kun oppi seisomaan, eikä hänen enää tarvinnut istua ja katsella peilin pokerinaamaista vauvaa, joka näytti aivan häneltä ja hymyili hänen hymyillessään. Se hymyili leveämmin kuin hän itse. Mutta sen hymy oli typerä tekohymy. Samanlainen kuin se, jota Kurt hymyili äidin kuoltua. Siitä lähtien Kurt on tiennyt hänen ja peili-Kurtin olevan samanlaisia. Kun tekohymy hiipi Kurtin kasvoille hänen pidätellessään kyyneleitä, ettei isä näkisi hänen itkevän, hän tiesi, että hänen peilikuvansakin ripsissä kimmelsi kyyneleitä. Ne putosivat sen ripsien kärjistä poskille ja piirsivät ne raidallisiksi. Hänen peilikuvansakin itki. Se teki kaiken mitä hänkin. Sehän oli hän.
Kurt katselee peilikuvaansa. Sen pieniä ja kalpeita pikkupojan kasvoja. Sen sinisiä silmiä, jotka vaihtavat väriä parrasvaloissa sinisistä vaaleanharmaiksi, hädin tuskin sinertäviksi. Peilikuvan suu on ilmeetön ja sen ruskeat hiukset ovat valahtaneet kasvoille. Kurt nostaa paitansa helmaa ja vetää sen päänsä yli. Paita putoaa mytyksi lattialle. Häntä ei haittaa, vaikka se rypistyisi, eihän hän muutenkaan pitäisi sitä huomenna. Hän laskee katseensa peilikuvansa kasvoista sen paljaaseen ylävartaloon. Peilikuvan iho on niin kalpea, että näyttää melkein valkoiselta, läpinäkyvältä. Kurtilla on jalassaan mustat housut, joiden lahkeet ylettyvät hädin tuskin koskettamaan hänen nilkkojaan. Peilikuvan päällä ne näyttävät liian lyhyiltä. Ihan hyvältä. Sellaisena hän näkee itsensä.
”Miltä minä näytän?” Kurt kysyy peilikuvaltaan, joka pyyhkäisee hiuksensa kasvoiltaan. Se puhuu hänen kanssaan yhtä aikaa, mutta Kurt ei aio vastata sen kysymykseen, joka on sama kuin hänen omansa. Se saa vastata ensin. He katselevat toisiaan lasin läpi ja odottavat toisen sanovan jotakin. Minkäänlaista keskustelua ulkonäöstä on vaikea käydä, jos kumpikaan heistä ei sano mitään. Se ei silloin ole keskustelu, vaan hiljaisuus.
”Silmänalusesi ovat mustat”, Kurt sanoo ja huokaisee. Joskus hän epäilee, ettei hänen peilikuvansa osaa puhua. Se avaa suunsa vain hänen näyttäessään mallia, ja silloinkaan sillä ei ole mitään sanottavaa. Sille puhuminen on kuin puhuisi itsekseen. ”Tarvitsisit uuden valokynän”, Kurt lisää. Hän ojentaa kätensä ja koskettaa peilin lasipintaa suunsa kohdalta. ”Ja voisit hymyillä enemmän. Näyttäisit kauniimmalta.” Hän hymyilee kokeeksi ja peilikuva matkii hänen ilmettään. Hymy on tekohymy, mutta kaunis sellainen, ennemminkin tekotaiteellinen.
Kurt katselee arvioivasti peilikuvansa alastonta ylävartaloa. Sen kaaret ovat kohdillaan, lihasten ääriviivat erottuvat ihosta himmeillä varjoviivoilla. ”Vedä vatsa sisään ja työnnä rinta ulos”, hän opastaa ja peilikuva kopioi liikkeet hänen perässään pidättäen hengitystään. Kurt kääntyy sivuttain. Hänen peilikuvansa näyttää laihalta. Sen vatsa on litteä. Mutta niin on myös rintakehä. Sen käsivarret ovat kapeat ja jalat näyttävät hyviltä mustissa housuissa. Kurt pitää siitä, miltä näyttää peilissä. Seistessään peilin edessä hän antaa itselleen luvan olla itserakas.
”Onko sillä väliä, jos joku toinen väittää, etteivät sinun ilmeesi ole oikeanlaisia?” Kurt kysyy kuvajaiseltaan ja ajattelee Blainea. Hän ei tahdo jakaa peilikuvaansa kenenkään toisen kanssa. Ei edes Blainen, harjoitusmielessä. Kaikkeen hänenkään kasvonsa eivät pysty. Olemaan seksikkäät. ”Ketä se haittaa, vaikka et osaa olla seksikäs niin kuin muut ihmiset ovat seksikkäitä?” Kurt jatkaa, ”Sinä olet seksikäs omalla tavallasi. Niin kuin minäkin.”
Kurt kääntyy ympäri ja katsoo peilikuvaansa silmiin olkapäänsä yli. Se on matkinut häntä ja hän näkee sen selän ihoon kaksi painaumaa piirtävät lapaluut. Kurt pitää sen selästä, joka menee selkärangan kohdalta kahtia. Yläselässä sen selkäranka erottuu kohoumana ihossa, mutta laskeutuu alempana piiloon ihon alle. Hänen peilikuvansa on kaunis. Niin kaunis, että Kurt saattaisi rakastua.
Kun Kurt kysyy uudestaan: ”Miltä minä näytän?”, hänen peilikuvansa vastaa: minulta.
