Ficin nimi: Taikakupla
Kirjoittaja: Mort
Fandomit: V ja Fringe
Genre: femmeä ja söpöilyä tiedossa
Ikäraja: K-11
Paritus: Erica Evans/Olivia Dunham
Vastuuvapaus: En omista kumpaakaan fandomia, Ericaa enkä Oliviaa ja lainailen heitä vain. En myöskään saanut minkäänlaista korvausta.
Haaste: Osallistuu
aloitusrinkihaasteeseen ja kiitokset ensimmäisestä virkkeestä kuuluu
Dollsille.
Tiivistelmä: Olisi vain ikuisesti hän, Olivia ja heidän oma maailmansa.
A/N: Tuli syksyllä vedettyä maratoonina Fringen ja V:n kaudet läpi ja ihastuin aivan suunnattomasti tähän Olivia/Erica paritukseen. Tää paritus on kiilannut itsensä mun top-5 parituslistan kärkipäähän ja tulee roikkumaan siellä varmaan ikuisesti.
Elizabeth Mitchell ja Anna Torv ovat uskomattoman loistavia näyttelijöitä molemmat ja suuren suuri kiitos kuuluu heille näistä hahmoista. Nyt vain toivon, että Fringen tuottajat kirjoittaisivat Elizabethille roolin Fringeen ja tämä paritus toteutuisi oikeasti. : DD
***
Aamulla Erica kiipesi ikkunalaudalle katselemaan heinikossa tanssivia kastepisaroita ja juomaan mustaa kahvia; iholla tuntui edelleen keveä kosketus sen toisen sormenpäistä, niistä jotka olivat juosseet pitkin hänen kylkiluitaan vielä auringon hiipiessä ikkunalaudalle.
Yö oli ollut pitkä. Se oli tuntunut kestävän ikuisuuksia ja nainen ei olisi koskaan halunnut luopua siitä. Oli kuitenkin tullut aamu. Aamu, jota seuraisi jälleen kerran kiireinen ja raskas päivä. Erica olisi mieluummin kömpinyt takaisin peiton alle ja painautunut kiinni toisen lämpimään kehoon. Kehoon, johon oli saanut tutustua yön aikana.
Hän ei ollut raaskinut herättää Oliviaa, joka oli kerrankin näyttänyt niin rauhalliselta ja levolliselta. Toisen naisen tyypillinen epäluuloisuus ja ainainen ympäristön tarkkailu oli murtunut hänen käsissään menneenä yönä. Olivia oli vapautunut peloistaan ja päästänyt irti. Hän oli antanut Erican huolehtia itsestään.
Loppuyöstä Olivia oli kiittänyt Ericaa omalla tavallaan. Erica tiesi kuinka vaikeaa se oli ollut hänelle. Pienellä rohkaisulla Olivia oli uskaltanut viedä aloittamansa päätökseen. Haparoivien, epävarmojen käsien liikkeet olivat muuttuneet varmemmiksi. Huulet olivat painautuneet vaativammin Erican huulille.
Ennen nukahtamista he olivat vain maanneet pitkään hiljaa. Sanoja ei ollut tarvittu. Niin kliseiseltä se kuulostikin, aikaisemmat teot olivat osoittaneet kaiken. Erica oli antanut sormiensa leikitellä Olivian hiuksissa, kunnes toinen oli napannut hänen kädestään kiinni, suudellut sitä ja toivottanut hyvää yötä kuiskaten.
Erica oli herännyt Olivian parantaessa asentoa vieressä. Hän oli ollut aloillaan ja kuunnellut rauhallista, unista hengitystä ja hymyillyt. Nainen oli miettinyt, koska viimeksi hänellä oli ollut toista – varsinkin toista naista – kohtaan tunteita, mutta ei ollut keksinyt vastausta. Siitä oli aikaa, paljon aikaa, jopa liian paljon aikaa.
Kädet kiertyivät hänen ympärilleen takaa ja lämmin hengitys hyväili paljasta ihoa. Huulet koskettivat hellästi naisen poskea toivottaen hyvää alkanutta päivää. Se sama, taianomainen hetki, joka oli vallinnut aikaisemmin heidän välillään, jatkui vieläkin. Erica toivoi, ettei heidän taikakuplansa puhkeaisi ja paljastaisi synkeää arkea, joka ulkopuolella vallitsi. Olisi vain ikuisesti hän, Olivia ja heidän oma maailmansa.
***
A/N: Comments, anyone?
