Nimi : Herätyksiä pitkästä horroksesta
Kirjoittaja : Ruskapoika
Ikäraja : S
// Sca muokkasi uusien ikärajasääntöjen mukaiseksiParitus : Draco/Ron (kuka yllätty?)
Genre : Random Draamaa, ja angstia ja hitusen romancea x)
Varoitukset : Päätöntä tunnelmointia ja ylisiirappisia pyyntöjä aina välillä (kirjoittaja lähtee pesemään käsiään tästä sotkusta)
Haaste(et) : Shuffle vol.2, Satanen (061. Talvi.), Angst25 (22. Puhe)
Vastuuvapaus : En valitettavasti omista ketään tutuista hahmoista, vaan he kaikki kuuluu muun Potterversumin kanssa jumalaiselle naiselle nimeltä J.K. Rowling. Minä ainoastaan leikin ja omistan juonen. En myöskään omista tässä käytettyjä kappaleita, ne kuuluvat niiden säveltäjille, artisteille/bändeille ja sanoittajille.
A/N : Shuffle haaste on kiva ja mie vaan rakastan näitä kahta <3 Vaikka Draco tais mennä tässä aika OoC:n puolelle, mutta ei anneta sen haitata jookosta kookosta? Kun ei se nyt niin kovasti taitanu mennä... Ehkä. En tiiä :'D Kommentit on kivoja rakkaat pienet
Herätyksiä pitkästä horroksesta
1. Laura Närhi – Jää mun luoKeittiössä ovenkarmeista maali lähtenyt lakastumaan. Työtasot ovat kellastuneet. Et valita niistä, olet puhumatta, etkä kerro minulle sitä mikä sinua painaa. Emme puhu niin kuin ennen, en uskalla tulla puhumaan sinulle. Ainoissaan toiveissani pyydän hennosti, että pysyt siinä ikuisesti. Et mene pois ja kestät tätä meidän nykyään niin mitätöntä arkea.
Kun enää ei ole katseita kohtaamaan toisiaan, ei käden laskuja toisen käden päälle, ei suudelmia niskaan ja hymyjä sen iholle.
Miksi me erkanemme? En halua sitä meille! Ron rakas, puhu minulle. Jää luokseni rakas punapääni. Meillä on jotain erikoista, meidän välillämme on jotain mitä muilla ei. Me olemme me yhdessä, ei ole sinua eikä minua, vaan me. Minä olen sinulle parasta, meidän ihot huutavat toistensa kosketusta (
ja ikkunaan alkaa kellastua jäätä taas). Pakkaset ovat taas tulossa: täällä on kylmä. Eikä untuvapeitto lämmitä tavalla jolla sinun käsivartesi hartioideni ympärillä.
2. Suvi Teräsniska – Jos mikään ei riitäMuistatko ne hetket joina puhuimme päättömästä rakkaudesta, vaikka kumpikaan ei siihen uskonut. Meillä kummallakin oli unelmia, toinen toistaan suurempia ja sitten se yksi iso yhteinen.
Saisimme olla kahden, yhdessä, erikseen toisinaan tietysti, mutta se, että saisi jaella suudelmia korvantaustoille olisi unelma. Suloinen, rahvas ja silti sydäntä pakahduttava. Ja nyt kun se olisi totta me emme osaa elää siinä. Saammeko sitä jatkumaan ollenkaan? Eteishallissa ei enää kaiu huutosi, rakas.
Minne piilotit sen? Haluan sen takaisin, että se muistuttaisi minua minkä sileän pinnan rikoin tästä tulevaisuudesta.
Vai jättikö kaikki meihin liian syvät arvet, joita emme osaa parantaa koskaan. Joita emme osaa unohtaa.
Kun emme osaa tehdä toisiamme kokonaisiksi, emme tule koskaan oppimaan rakastamaan. Ei meillä ole tulevaisuutta (
kuin surussa kiedottuna), mutta silti pidämme siitä kynsin ja hampain kiinni.
3. Avril Lavigne – When you're goneNiinä päivinä, kun todella olen yksin en osaa olla paikallani. En osaa lukea riviä loppuun ennen kuin silmät hyppäävät jo seuraavalle omin lupineen. Paidat tuntuvat kiusallisilta päällä (
joka kerta vaihdan päälleni sinun ison jumpperisi ja pureskelen huulen ihon rikki) ja tekisi vain mieli ahtautua peiton alle ja itkeä. Kartano on liian iso yhdelle ihmiselle, mutta sinä olet tarpeeksi minun kanssani sen täyttämään elämällä.
Yksin ollessa, sen tummat seinät alkavat laulaa omaa suru hymniään ja kello naputtaa liian nopeasti eteenpäin. Kun sormien päät laskee ikkunalasia vasten ne saavat sen huurutuntumaan. Henkäily ikkunoihin saa ne jäätymään ulkopuolelta ja talvi on kerrankin lämmin.
Hetken aikaa. Kunnes taas muistan, että sinä olet jossain. Missä olet? Missä menet? Tulethan takaisin illaksi? Nukkumaan viereeni yöksi siihen liian isoon sänkyyn, jossa toinen puoli on aamuisin kylmä, kun nouset minua aikaisemmin?
“I miss you” on helppo kirjoittaa ikkunaan ja pyyhkiä pois. Sydämeen se jää asumaan, tekee pienen hirsikodin.
4. Happoradio – Olette kauniitaPeilin nurkassa säröjä, eikä niitä ole korjattu. Sinä et välitä, ja minä pidän säröistä. Ne ovat kauniita, erikoisia, mielenkiintoisia. Sinä olet kuin peilin halkeama. Erikoinen. Hauras. Minun. Tänään sanoit minulle ensimmäistä kertaa sanan viikkoihin. Sydämeni oli pakahtua onnesta, vaikka se oli vain pieni sana. Se oli kuitenkin osoitettu minulle, vain ja ainoastaan minulle (
“huomenta”). Aamiaisella olit hiljainen, mutta se hymynkaarre kertoi jostain, ja joka kerta kun se kohtasi omani, se leveni. Sanotkohan minulle huomennakin huomenta aamulla, kun tulen hakemaan teetä…
Toisen verhon vaihdan siniseen ja toisen oranssiin. Tulet huoneeseen ja naurahdat. Miksi näin yhtäkkinen muutos? Me emme ole vielä vahvoja, mutta sinä naurat ja hymyilet. Minulle riittää se vahvuudeksi jatkaa eteenpäin.
Illalla toivotit minulle hyvää yötä.